Aamulla sängyn vierestä löytyi yllätys. Pikkusisko ilahtui kovasti. Minä säikähdin, koska melkein hypähdin ketteränä sängystä neidin päälle. Onneksi joku vaisto kehotti jarruttamaan vauhtia. 

Päivällä aloittelimme talon ympärystän siistimistä. Sade malttoi odottaa siihen, että saimme yhden sivun tehtyä. Kyllä tuo piha vähitellen siistiytyy. Pitäisi keksiä vielä, millä reunustaa kiveykset siisteiksi. Jotenkin haluaisin jotain vähän rustiikkia, en mitään modernia ja siistiä.

Pioni aloitteee kukintaansa. Kukat näyttävät hattarapalloilta vihreän keskellä. Sormustinkukkakin on avannut vihdoin kellonsa. Joku päivä on vain karaistava mielensä ja nostettava se talikolla pois.

Iltapalaksi tein pannukakkua. Silakka tuntui tykkäävän kovasti. Isosisko taas ihastui päivällisen kalkkunakastikkeeseen. Pitäisi varmaan kirjata sen resepti talteen. Miehenkin mukaan kastike oli herkullista. 

Koiraa uittamassa

1.Tänään kävelin kolme kertaa venerantaan vain nähdäkseni, onko yksinäinen lumpeenkukka jo auennut. Ei se ollut kokonaan, mutta vesi oli miltei peilityyntä ja taivas heijasteli kauniisti lumpeen ympärillä

2. Huomenna menen taas uudelleen ja joka päivä ainakin niin kauan kuin lumpeet kukkivat

3. Tänään istuin puoli tuntia paikoillani ja vaanin pörriäisiä ja akileijan kukkia. Muutaman pörriäisen sainkin vangittua muistikortille.

4. Pörriäisten metsästys oli itse asiassa seurausta siitä, että alkuaan päätin mennä odottamaan sormustinkukan avautumista. Moinen ihanuus on onnettomuudekseni kylväytynyt parkkipaikan nurkille ja minä en vain kykene hävittämään sitä ennenkuin se on kukkinut edes pikkuisen. 

5. Sormustinkukka on suunnilleen kauneinta mitä tiedän, mutta sormustinkukka ja pieni lapsi samassa pihassa on hiukan huono yhdistelmä...

6. Huomasin virkkaavani ja lukevani sävy sävyyn. Kopasta lämmikekäsityöksi kaivamassani ripple-blanketissa (ufo vuodelta miekka ja kirves) on täsmälleen samoja sävyjä kuin hömppäkirjani kannessa

7. Kesäisin minä virkkaan, mieluiten peittoja ja tänä kesänä nähtävästi mattoja.

Tämä paljasteluhan liittyi Ainon Majasta tulleeseen haasteeseen. Kiitän kovasti. Eiköhän noista seitsemästä kohdasta ainakin jotain minusta paljastu.

Minna

Minna

Annika

Mie ite

Niina K

Paula

Kiki

Ainakin teidät haastan. 

Se kasvaa. Lopulta. Ensin nousi pikkuinen tulitikku, sitten siihen puhkesivat sirkkalehdet. Ehkä ensi kesänä meillä on jo se normaali nurinpäin seisova moppi, mitä avocadopuu lähinnä muistuttaa. Tämä kasvun alkuvaihe on jostain syystä kovasti kiehtovaa seurattavaa.

Viime kesänä oli kuuma. Tästä kesästä voinee sanoa, että ei ole ollut ainakaan kuuma. Ehdin jo ostaa pari hellemekkoa itselleni. Eipä ole mahdottomasti ollut moisille käyttöä. Itse asiassa tänäänkin laitoin ohuiden housujen alle leggingsit. Ilman olisi palellut... Olisi edes 20 astetta ja puolipilvistä. No, oikeasti se olisikin minun suosikki kesäsääni. Vaan kun ei. Vuorotellen sataa tai sitten on satamaisillaan. Aurinko joskus vähän vaalentaa pilvien reunoja. Ankeaa...

 Illakot olivat vallanneet koivikon. Koko metsikkö oli täynnä valkeita, vaaleanpunaisia ja pinkkejä, hämärässä hohtava kukkia. Näky oli kuin satumaailmasta. Minun on pakko saada illakkoja myös omaan pihaan. Niissä on jotain kevyttä ja keijumaista, lumoavaa.

Iltapäivällä vyöryi tummia pilviä kohti ja ylitse. Jyrisi, mutta ukonila kiersi meidät vähän kauempaa. Ääntä silti riiti. Kesän ensimmäinen ukkonen. 

Tänä vuonna tuomenkehrääjät ovat ahkeralla tuulella. Ensimmäiset puut on kaluttu ja peitetty harsoihin. Kummituspuutkin olisivat hämärässä kauneimmillaan.

Kauhavan kangasaitan toimitusnopeus oli ällistyttävä. Pääsin jo tänään aloittamaan toista juhannusruusua. Nyt on tavoitteena tehdä ohjeen mukaan oikeasti ja pitää silmukkaluku sellaisena kuin sen on tarkoitus olla. Oikeastaan minun piti tehdä jonkun toisen mallin mukaan, mutta jostain syystä tuo juhannusruusu vain miellyttää silmääni, on riittävän selkeä, mutta ei kuitenkaan tylsä. Kude on mukavan joutuisaa ja joustavaa virkattavaa. Jotenkin maton virkkaamiseen jää aina melkoisen kirjaimellisesti koukkuun.

Silakka on selvästi lopettelemassa imetettävän taivaltaan. Tänään on haluttu tissille enää aamulla ja illalla. Ihan mahdottoman haikeaa... Minä en ole vielä valmis, haluan vauvani takaisin!!!!

Vuosipäivä

Aamulla pikkuneiti oli tosi väsynyt. Sosiaalinen elämä otti voimille. Aamulenkille piti laittaa sadeasu päälle. Sininen sadetakki on varmaan 20 vuotta vanha. Se on ollut aikanaan pikkuveljelläni ja hänkin on tainnut periä sen joltakulta. Tässä välissä takki on kiertänyt useammalla lapsella, viimeksi tietenkin tuolla isommalla neidillämme. Jotenkin on mukava ajatella miten montaa lasta takki on ehtinyt pitää kuivana ja sitä, että se on edelleen ihan loistavassa kunnossa eli kestää vielä useamman käyttäjän leikeissä. Välillä olo on kovin haikea. Tänään lajittelin lasten pyykkejä ja jotenkin tuntuu hämmentävältä ja onnelliselta, kun tajuan, että kaikkien surujen ja ahdstusten jälkeen meillä toinen pieni käyttää samoja vaatteita kuin sisko aikanaan.

Iltapäivästä intouduimme siivoamaan. Mitäpä sitä muuta pariskunta tekisi, kun toinen lapsi on kyläilemässä ja toinen nukkuu vaunuissa pihalla. Nyt koti tuoksuu raikkaalta, lattiat hohtavat puhtaina ja lasten naulakko on kerrankin järjestyksessä.

Illalla virkkasin lopultakin juhannusruusu-matonkin valmiiksi. Ihan heti en keksi virkkuutyötä, johon olisin onnistunut upottamaan noin paljon virheitä. Yleensä virkatessa niitä ei kamalasti edes tule. Nyt haaveilen kirkkaanvihreästä kuteesta olohuoneen mattoon. Saa vinkata, jos joku tietää, mistä moista saisi. Ja minä siis tarkoitan oikeasti voimakasta, kirkasta vihreää.


P.S. Ihan heti en muista postausta, johon olisin onnistunut upottamaan näin monta kirjoitusvirhettä... ;)
Ja se vihreä kudekin löytyi Kauhavan kangasaitasta, kun vain avasin silmäni kunnolla.

Kyläilemässä

Vietimme juhannuspäivää jo melko traditionaalisesti siskon synttärikakkua syöden. Kävin vaunulenkillä ihmettelemässä vähän isompaa elektroniikkaa ja ihastelemassa kukkivia pihoja ja niittyjä. Silakalla oli ihana ruututunikansa yllään. Joskus joku vaateostos hipoo täydellisyyttä ja tuo yhdistettynä vihreisiin trikoisiin on kyllä aika täydellisen suloinen asu.

Kyläilymatkat ovat siksikin kivoja, että teen mielelläni autossa käsitöitä. Puuvillalankapeittoon tuli taas muutama kuusikulmio lisää. Jonain päivänä pitäisi levittää palaset lattialle ja katsoa tuleeko niistä peitto vai tyyny vai jotain ihan muuta. Ainakin ihanan iloisen värinen joku niistä tulee.

Isompi tyttö jäi tätilään kyläilemää. Minulla on nyt jo kova ikävä. Meillä on viime aikoina keskusteltu kovin paljon tulipaloista ja pelastautumisesta. Unet ovat täynnä savua ja liekkejä ja äidin kainalo on kutsunut useampana yönä. Jospa kyläily vähän tasoittaisi tulipalokammoakin. Etenkin, kun nyt ensimmäisenä kyläily-yönä talossa kyläilee myös ihka oikea palomies tuomassa turvallisuutta.

Minä avaan syömeni selälleen

ja annan päivän paistaa,
minä tahdon kylpeä joka veen

ja joka marjan maistaa.
Minun mielessäni on juhannus

ja juhla ja mittumaari,
ja jos minä illoin itkenkin,

niin siellä on sateenkaari.

Eino Leino

Tytöt saivat eilen mukaansa mummulasta enon vanhat miekat. Isompi on hoilottanut  ritarilaulua ja kulkenut miekkansa kanssa koko päivän. Pienempi vain muuten huitoo kyseisellä kapistuksella siskon kanssa ja käkättää innoissaan. Hain postista paketteja ja yhdessä oli kevyempää kesälukemista. Aivotoiminta ei vain riitä mihinkään kunnolliseen, joten tyhjennämpä pääni tuolla Kate Jacobsin nöyhdällä... Toivottavasti Laura Honkasalon kirja olisi sekä kevyt että vähän viisas. Sellaista lukemista kaipaisin nyt, kun lukeminen on ollut taas hiukan vaikeaa. Leivonnaiskirja onkin sitten namia sekä kielelle että näköaistille.

Sisko toi ylimääräisen taimen sitruunamelissastaan. Saa nähdä talvehtiiko tämä yksilö. Edellisessä kodissani kasvatin sitruunamelissan taimen siemenestä ja se röyhysi niin, että jouduin tosissani rajoittamaan sitä. Siihen asti olin kuvitellut sitruunamelissan olevan pienehkön ja vähän hentokasvuisen kasvin, joka on vaikea saada kestämään Suomen talvia. Totuus paljastui, kun kukkapenkin reunassa majaili kanttiinsa yli metrinen puska, joka teki sivuversoja minkä ehti ja punnersi keväällä tarmokkaasti esiin vuosi vuoden jälkeen. Mitenköhän uudet omistajat ovat pihaamme hoitaneet? Joskus tekisi mieli mennä vakoilemaan. En ehkä kehtaa kuitenkaan.

Karhunvatukkakin aloitti kukintansa. Ainakin kukkien määrästä voisi kuvitella, että syksyllä pääsemme herkuttelemaan aika ruhtinaallisella marjamäärällä. Ihanaa. Karhunvatukat ovat herkkua. Etenkin isompi tyttöni rakastaa niitä ja on käynyt jo nyt seisoskelemassa puskan vieressä iahilemassa toivorikkaana kukkamäärää.

Ja kylläpä nauratti, kun huomasin, että isompi linssilude oli taas ansiokkaasti onnistunut hankkiutumaan paikallislehden valokuvaan.

Retkeilemässä

Tänään piti olla retkipäivä, mutta retkikaverilaan iski pöpö, joten  retkeilimme keskenämme. Pieni ajelu junalla, leikkikenttätouhuja ja mummulaan, jossa sattui mukavasti olemaan enokin kylässä. Kummasti hävisi pettymys suunnitellun retken peruuntumisesta. Silakalta meni kyllä ensimmäinen junailukerta aika lahjakkaasti ohitse. Neiti simahti asemalaiturilla ja heräsi mummulassa. Ei tiedä pikkuneiti ajelleensa junalla. Äidin kukkapenkistä löytyi vielä kukkivaa särkynyttä sydäntä punaisena versiona. Pitäisi hankkitutua taimistoon ostamaan sitä myös omaan pihaan. Illemmalla Silakkakin pääsi keinumaan ja minä kaivelemaan vähitellen eläköityvän äitini ulkoleluvarastoja, joista löytyikin mukavasti lisuketta hiekkalaatikolle. 

Nyt sitten odottelemme onko meillekin luvassa turhan mielenkiintoinen juhannus...


P.S. Huomaatteko muuten saman kuin minä? Isompi neiti esiintyy lupiinien sävyissä...