lauantai 31. elokuuta 2013

Synttäribileet. Tytöllä kahdet saman päivän aikana. Aamusta neiti oli kaverisynttäreillä ja iltapäivästä jatkoimme kotona. Kakun kuorruttaminen ei mennyt ihan niinkuin siinä FST:n lifestyleohjelmassa, mutta maku oli onneksi hyvä, tunnelma kohdallaan ja mukavaa oli noin yleensä.

Lähipäivinä mies joutuu lapion varteen kaivamaan lahjalleni monttua. Sain nimittäin lahjaksi haaveilevani sukaakirsikan.  Sain minä kaikenlaista muutakin, mm. papuja, paprikoita ja persiljaa. Olen iloinen. On mukava vanheta, kun tuntee olevansa tärkeä ja rakastettu.

perjantai 30. elokuuta 2013

Minä vanhenin tänään taas vuodella. Onneksi moinen tapahtuu aina vain yksi numero kerrallaan. Tai oikeastaan äitini kanssa olemme nyt yhteensä 110-vuotiaita. Minä kun olen syntymäpäivälahjalapsi. 

Aamulla kävin kuopuksen kanssa rannassa testaamassa syntympäivälahjaani. Nyt kelpaa leikkiä paparazzia vaikka pahaa aavistamattomia päiväunilla kelluvia sorsia kuvaillen. Objektiivi on 70-300 ja kylläpä oli hauska zoomailla.

Pienempi on oppinut ihan yhtäkkiä piirtämään, mistä asiasta ei kyllä voi kiittää erittäin laiskaa äitiä, joka on luvattoman vähän piirrellyt neidin kanssa. Mutta niin vain kortin sammakolla oli silmät ja suu, pyöreä pää ja pitkät raajat. Ja äidillä kans.

torstai 29. elokuuta 2013

Kukkiakukkiakukkia...

Kävimme tänään shoppailemassa vaihteeksi germaanien tänne tuomassa rautakaupassa ja minä höpsähdin vaihteeksi kukkaosastolla oikein kunnolla. Tuntui ihan mahdottomalta karsia kukkaispuleista ne kaikkein ihanimmat, vaikka oikeasti olisi voinut kahmia kaikki mukaansa. Valitettavasti käytettävissä oleva tila on hyvin rajallinen, joten äärimmäisen itsekurituksen avulla sain karsittua ostokseni kuuteen pussiin. Sitten kun parkkipaikan viereinen kukkapenkki edistyy, saan taas ostaa lisää syötävää myyrille.

Samalla piti ostaa kauniisti sanottuna kärsivän näköisiä orvokkeja piristämään muutama syklaami ja koska olen mahdottoman trendikäs ihminen ja puutarhalehdessä sanottiin, että keijunkukat ovat trendikukkia, myös muutaman sellaisen lisää. No jaa, minulla oli keijunkukkia jo edellisessä pihassani enkä ollenkaan aavistanut, että niistä tulisi joskus valan trendikkäitä. Nyt korallikeijunkukka ja ruosteen sävyinen amerikankeijunkukka saivat seurakseen tuon violetinsävyisen ja limenvihreän ihanuuden. Ja oi, että ovat nättejä, heti piti käydä istuttamassa ne paikoilleen. Ikävä kyllä kukkien sävy selviää vasta ensi kesänä. Toivon mukaan nuo myös siementävät ahkerasti ja minulla on aikaa myöten värikäslehtinen penkillinen keijunkukkia.

Sitä ennen... Todellisuus on edelleen tätä. Jostain syystä en ole kovinkaan hyvä saamaan aikaiseksi erityisen selkeitä kukkapenkkejä. Todellisuus muistuttaa lähinnä viidakkoa tein sitten mitä tahansa. Mutta toivottavasti saan kasvitiheyttä vähitellen harvennettua, kun kaivelen lisää penkkejä ja jaan kukkiani niihin. Toivottavasti... Toisaalta olen kukkien suhteen parantumaton keräilijäluonne ja rivitalonkin pihalla lajikirjo oli aika uskomaton tilaan nähden.

maanantai 26. elokuuta 2013

Sitä on edelleen tarjolla. Aurinkoa. Kypsyviä karhunvatukoita ja luumuja ja mummulan tuoksuista takapihaa. Enkä puhu nyt mistään vanhan talon homeenhajusta vaan kypsyvien omenoiden viileästä tuoksusta, joka tulvahtaa nenään takapihalta.

Isompi tyttö oli viettämässä tyttöjen hemmotteluiltaa. Olivat katsoneet elokuvaa ja lätrnneet jalkakylvyissä. Rasvanneet käsiä ja jalkoja ja lopuksi lakkailleet kynnet kaikilla sateenkaaren väreillä. Voin vain kuvitella tirskutuksen ja sirkutuksen määrää. Noilla tokaluokalaisilla se lakkaus ei kyllä tainnut olla mikään sen kummempi statement, ihan vain ihanaa värikkyyttä. Mutta hirmuisen suloista kaikki tuollainen. Vielä kun itse oppisi hemmottelemaan itseään yhtä iloisesti ja itsestäänselvästi, koska kyllähän meistä jokainen pientä hemmottelua kaipaa edes joskus.

sunnuntai 25. elokuuta 2013






Viime viikko oli sen verran tiukkaa yh-elämää, että en saanut otettua kuvan kuvaa, mikä on kyllä oikeasti aikamoinen saavutus normaalilla kuvaustahdillani. Jostain syystä kohdalle ei vain osunut mitään, mitä olisin halunnut kuvata. Sitten tuli perjantai-ilta, molemmat tytöt alkoivat niiskuttaa, pienemmälle nousi kuume ja kirsikkana kakussa neitiä vielä oksetti yöllä. Ihan aavistuksen verran alkoi olotila olla blääh-luokkaa. Kummasti mieliala kuitenkin vähitellen nousi. Eilen tuli kylään tautia pelkäämättömiä vieraita ja tänään oli niin kaunis päivä, että ihan kokonaisuudessaan kohtuukauniin kesän päivistä, tämä meni kyllä kauniiden päivien listalle kärkipäähän. Eikä enää yhtään murjotuttanut.

Mies kolasi (kyllä) sivupihalle multaa nurmikon pohjaksi. Pikkuneiti auttoi valtaisalla tarmolla. Välillä piti niistää vähän nenää, mutta muuten ei tauti vauhtia hidastanut. Sitäpaitsi sivupihasta (ja etupihasta) tulee vielä oikein viehättävä, kunhan saan hankittua muutaman suunnittelemani päärynäpuun, pari pensasta ja tosiaan se ruohokin joskus kasvaa. On se ainakin huomattavasti siistimpi kuin edeltävä perunapelto, jossa kasvoi runsaasti valvattia, rönsyleinikkiä ja kaikenlaista muuta ryönäksi laskettavaa.

Mutta kaikesta kesäisestä lämmöstä huolimatta valo on jo syksyn valoa ja tuulenvire käy koleaksi. Eilen kerin vyyhdeltä lankaa, etsin sukkapuikoni ja aloitin nilkanlämmittimien kutomisen. Niille alkaa tosissaan olla tarvetta.

sunnuntai 18. elokuuta 2013

Viimeisiä uimarantakäyntejä taidetaan viedä. Vesi on viileää, mutta ei niin viileää, että lapsia haittaisi, mutta rannalla olijalla alkaa olla jo kylmä. Tosin tänään oli aina silloin lämmin, kun ei tuullut, piti oikein sukkia rullata matalammalle. Takista en luopunut. Viime vuonna tosin taisimme käydä uimarannassa vielä syyskuussakin. Silloin kun iso tyttö oppi yhtäkkiä uimaan.

Tänä kesänä rantavarustukseen olennaisena osana on kuulunut potta. "Enää ei ole kakkaa maassa, vaikka tallaisi lehmihaassa..." Eikä pissaa nuumikolla. Vain pottaan voi pissata, joten olemme herättänee hienoisia hymyjä kantaessamme punaista pottaa mukanamme vähän joka paikkaan. Eikä ole ollut kakkaa maassa... Mallikelpoisesti neiti on istuksinut valtaistuimellaan milloin missäkin. (Välillä oikeasti kävi jo mielessä perustaa blogi pissapaikoista, mutta noin lapsen tulevaisuuden kannalta ei liene kovin järkevää julkaista kovin ahkerasti kuvia, joissa istutaan suorittamassa suht yksityisluonteista aktiviteettia.)



Isompi tyttö sai tänään myös opetusta aihesta miksi uhmaikäisiä ei oteta kouluun. Oppimiskyky noilla parivuotiailla on vallan erinomainen silloin kun halua oppia löytyy, mutta silloin kun sitä ei ole niin sitä ei ole. Hiukan hymyilytti kuunnella pikkuista opettajaparkaa, jolla oli vastassaan melkoisen periaatteellisesti negatiivisella asenteella matkassa oleva oppilas, joka vastusti vähän kaikkea. No, toisaalta, tuollaisia taitaa löytyä myös yläasteelta... 

Naureskelujeni lomassa keräsin karviaispistiäisen karsiman puskan tyhjäksi marjoista (ennenkuin suoritin pistiäistoukkien joukkosurman) ja keittelin edellispäivänä keräämäni mustaherukat mehuksi. Karhunvatukatkin alkavat kypsyä. Mitähän niistä keksisin? Niin ja niistä karviaisista, niitäkin on kuitenkin toinen puskallinen vielä poimimatta...

keskiviikko 14. elokuuta 2013

Mainosasiaa

Vaikka podenkin jonkinmoista epäluuloa blogimainontaa kohtaan (ainakin omassa blogissani), olen varsin ihastunut vanhoihin mainosjulisteisiin ja -materiaaleihin. Niissä vain on jotain hyvin viehättävää ja kovasti viatontakin. Mainonta kuitenkin heijastelee omaa aikaansa hyvinkin selkeästi, sen ihanteita ja ajatusmaailmaa, kertoo paljon enemmän kuin ensiajattelemalla voisi kuvitella.

Mopojuliste (se on reproduktio, tosin sekin kyllä 90-luvulta) on makoillut kaapissa aika monta vuota, vaikka se ihan selkeästi viihtyy tyyliltään tässä talossa. Kun löysin nettikirppikseltä tuon vanhan Surf-mainoksen, keksin minne molemmat sopivat. Nyt onnellinen perheenemäntä saa hihkua onneaan kodinhoitohuoneentapaisen puuhellalla. Se kyllä taitaa jossain vaiheessa saada kehykset suojakseen. Haaveena olisi löytää tuohon hellalle vanha silitysrauta ja muuta kotitöihin liittyvää materiaalia. Pitää miettiä Toisaalta hella kerää turhankin aktiivisesti kaikenlaista kädestä putoavaa... Voisi siihen silti aina välillä jonkinmoisia asetelmia kehitellä kuvien lisäksi.

perjantai 9. elokuuta 2013

Sadepäivänä



Viime yönä ei ukkostanut, vaikka uhkailivat vuosisadan myräkällä, mutta tänään iltapäivällä taivaat katsoivat parhaaksi aueta ja kunnolla. Nuorimmaiseni otti ilon irti elämästä ja hyppeli terassilla paljain jaloin. Kävi välillä poistamassa kastuneen mekon ja jatkoi taas onnellisena. Muistan miten lapsena kesän huippukohtia olivat juuri tuollaiset kaatosateet ja vesilammikoissa hyppiminen. Isompi tyttö ei ole moista riemua ikinä tainnut oikein arvostaa, mutta nuoremmalla ei pitkään aikaan ole ollut noin lystiä.

Muistinpa juuri, että olin kokonaan unohtanut juhlistaa blogini viisivuotisynttäreitä. Jotta onnea vain blogi. Olenpa ollut sitkeä seurassasi. Enpä olisi aloittaessani uskonut, että kirjoitan ja kuvaan netissä vielä viiden vuoden kuluttua. Tämä on ollut harrastus, josta olen saanut paljon enemmän kuin uskalsin toivoakin. Hyvää mieltä ja mahdottomasti mukavia ihmisiä.

Nin ja sain aikani pähkittyäni päätettyä, että jatkan ainakin toistaiseksi ihan itsenäisenä bloggaajana. Tällä hetkellä mainostaminen ei vain tunnu hyvältä ajatuksena ja löytyyhän noita muitakin tapoja haalia lisää lukijoita, jos moiseen akuutti tarve joskus iskee.

keskiviikko 7. elokuuta 2013

Minulla on hiukan tuollainen osaisinpa päättää -olotila tällä hetkellä. Nyt en voi tarkemmin dilemmaani eritellä, mutta sen verran voin valaista, että se liittyy blogimainontaan. Hyvä juttu or not hyvä juttu, enpä osaa päättää.

Remontointien esittelemisen suhteen tilanne on vähän hassu. Mies on tehnyt ihan mahdottomasti kaikenlaista pientä, mutta aika vähän siitä on sellaista, joka olisi erityisen näyttävää dokumentoitavaa kuvallisesti. Tässä kuitenkin yksi nurkka kellarista. Tänään armaani vaihtoi lahoneet tukipuut rappusten alta ja sitä ennen vei sieltä pois kasan piikkausjätettä. Nyt voimme taas laskeutua turvallisesti rappusia ja nurkkaan tuli lisätilaa polttopuille. Sitä talouden puunkulutuksella tottavieköön tarvitaankin.

Olen vaihteeksi ihmetellyt ihmisten asennetta ja käytöstapojen puutetta. Jos joku ilmoittaa haluavansa ostaa jonkin kauppaamani tavaran fb-kirppiksellä ja vieläpä ilmoittaa ajan, mikä hänelle sopii, mutta jättää ihan tyynesti tulematta, niin minä en oikein kykene ymmärtämään. Ilmeisesti se, että yrität päästä ylimääräisestä ryönästä eroon tarkoittaa sitä, että pitää ymmärtää, että silloin olet perustanut jonkinmoisen päivystyspisteen, jossa odottelet, josko joku suvaitsisi jonain päivänä saapua ostoksille. No, koska tämänkertainen henkilö ei saapunut eikä ilmoittanut mitään syytä saapumattomuudelleen, laitoin tavarat uusiksi myyntiin. Mutta kyllä jaksaa ihmetyttää... 

tiistai 6. elokuuta 2013




Melko saamaton olo on ollut pari päivää. Pikkuisen olen kierrätyskeskuslöytöjä hionut, lähettänyt miehen yöllä hakemaan pizzaa ja muuten pääosin lojunut. Mustaherukat huutelevat puskissa, minä keräilen mieluummin savikokkareita kukkamaan reunoilta, koska tällä viikolla pitäisi joku ilta tulla multakuorma nurmikon pohjaksi ja kukkamaan reuna piti siivoilla sitä odottamaan. Kaivoin minä sentään yhdestä kukkamaasta aitoukonhatut pois, koska ne keräsivät tuossa paikassa vain järkyttävän määrän ötököitä. Samalla lähti joku angervonsukuinen, jota myös joku aina mussutti. Se siirtyi kepparitallin viereen aidanteeksi. Saa nähdä innostuuko rehottamaan siellä kunnolla ja ilman ylimääräisiä asukkeja. Jos ei niin saapa lähdöt sekin.

Suklaakosmokset kukkivat vihdoin ihan kunnolla. Jostain syystä tunnen ihan valtavaa, omituista riemua siitä, että kukka tuoksuu kaakaolta. Se on jotenkin vain niin outoa, mutta hurmaavaa. Olin myös ihan varma, että chilini pysyvät vain koristekasveina kasvihuoneessa, mutta mitä vielä. Nepä innostuivat pienenpuoleisista ruukuistaa huolimatta tekemään hedelmää. Ei satoa myytäväksi asti kerry, mutta eiköhän sillä muutaman maissikeiton mausta.

Sen verran olisi hyvä saada itseään potkittua liikkeelle, että ne mustaherukat tulisi kerättyä ja että työhuone ja tytön huone tulisivat kuntoon. Ehkä vähitellen.... Onneksi minulla on sentään reipas mies, joka on saanut aikaiseksi vaikka mitäsillä välin, kun itse olen tahinut saamattomuuden auteressa.

sunnuntai 4. elokuuta 2013

Kiriskkapuu kukkii! Tai ainakin kärhö on avannut yhden nuppusen kukaksi. Toivottavasti joskus puu kukkii kärhöstä ihan kunnolla. Tänä vuonna olen ihan tyytyväinen muutamaankin siniseen kaunottareen.

Käsityöpuolella tökkii kuten kuvasta saattaa nähdä. Puikot poikki ja purkulankaa. Kun ei vain onnistu, jumittaa ja ärsyttää. Eniten se, että ihan oikeasti huvittaisi tehdä, mutta keskittymiskykyä on kuin sillä kuuluisalla laapmadolla. Teen ja puran ja puran ja teen... Tai sitten tosiaan vahngossa katkon puikot.

Ja tämä kuva on ihan vain postituksen kaunistukseksi. Siskon ihanainen söpöliini. 

perjantai 2. elokuuta 2013

Retkuilua

Tänään meidän oikeastaan piti vain käväistä pikaisesti lähikunnan vilkkaalla torilla, mutta jotekin päädyimme suorittamaan jonkinmoisen tour de etelä-Pirkanmaan. Eväitä (ja jäätelöitä) söimme toreilla ja poikkesimme (tietenkin) parille leikkikentälle. Aina pitää. Uimarantojakin katselimme, tosin ihan rannalta vain, koska vaikka ei ollut varsinaisesti kylmä, ei ollut lämminkään. Lopuksi etsimme vielä ruokapaikan ja tällä kertaa saimme ihan syömiskelpoista ruokaakin.

Jotenkin tuo ruokapaikan löytäminen alkaa ihan oikeasti olla työn ja tuskan takana. Siis jos ei halua syödä ensiksikään lihaa, ei hampurilaisia, pitsaa, ranskalaisia tms. pikaruoan puolelle putoavaa tai ei suostu menemään ABC:lle. Nytkin päätin olla tyytyväinen saadessani edes kreikkalaista salaattia. Se on kyllä hyvää, mutta aina välillä tekisi mieli syödä ravintolassa ihan kunnollinen ruoka-annos. Siis sellainen ravintoympyrän eri aineksia sisältävä, mutta kasviksista valmistettu. Pitänee vain nöyrästi ajella isompiin kaupunkeihin ja todeta, että kunnon kasvisruoan saaminen on edelleen pikkupaikoissa mahdotonta. Nykyään sentään saa muutakin kuin lämmitettyjä pakastevihanneksia vihersalaatin seurana, onhan sekin jotain. Välillä olen kyllä mittaillut etuhampaitani,josko ne ovat alkaneet kasvaa kaikesta pupunruoan rouskuttamisesta.

Ai niin, tuo ylin kuva. Löysin sieltä torilta, josta koko retkiajatus lähti. Se on suklaaminttu. Se tuoksuu ihanasti suklaalle ja maistuu kuulemma minttusuklaalle. Maltan tuskin odottaa. Sopisikohan se kukkapenkkiin suklaakosmoksen seuraksi?