sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Rieskaa ja rakkautta

Päivänä muutamana olen hyödyntänyt pikakaurahiutaleita, porkkanoita ja perunamuusijauhetta ja taputellut ravinnokseni pikkurieskoja. Ja voi että ovat hyviä. Ja helppoja. Pitäisi muistaa, miten pienellä vaivalla voi saada vaihtelua vaikka iltapalalle. Pitääpi muista sittenkin, kun jo saa syödä monipuolisemmin.

Pikaiset pikkurieskat

1 dl perunasosejauhetta
2 dl pikakaurahiutaleita
1 porkkana hienona raasteena
1 tl timjamia
liraus öljyä
suolaa
4-5 dl kuumaa vettä
1 dl hienoa gluteenitonta jauhoa (Semper Finmix)

Laita perunasosejauhe, kaurahiutaleet, suola ja timjami kulhoon ja kaada kuumaa vettä päälle niin, että ainesten turvotessa muodostuu paksuhko seos. Lisää öljy, porkkanaraaste ja jauhot ja sekoita taikinaksi. Nosta viisi nokaretta taikinaa leivinpaperilla ja taputtele jauhojen avulla ohuiksi lätyiksi. Paista 250 asteessa uunin yläosassa 10-15 minuuttia rapeiksi. Pinoa lautaselle jäähtymään leivinliinan alle ja anna pehmitä hetken ajan mukavan rullattaviksi.




Illalla sain tarpeen kutoa ja koska omat sukkani suostuivat peräti valmistumaan, piti keksiä uutta tekemistä ja kas, sukkatehdas jatkuu. Isomman neidin sukkatilanne ei ole ihan huikean hyvä (etenkään siksi, että villasukkalaatikko on kehittänyt pesukonemaisia ominaisuuksia eli lähes kaikista sukkapareista on tallella vain toinen edustaja). Toivomuksena esitettiin pinkkiä väriä ja kun yritin ehdotella mintunvihreää, saapui eteeni työpiirustus, jossa pinkkiin oli liittynyt mintunvihreitä kuvioita. Joten siitäpä olikin hyvä jatkaa. 

Kantalappuun asti pääsin, enemmänkin olisin ehtinyt, jos Fabelien kerijä ei olisi tehnyt kerän sisään roppakaupalla umpisolmuja ja jollei puolet hyvästä kutomisajasta olisi kulunut niiden kanssa painiessa. No, jotain kuitenkin.Huomenna voinen jatkaa. Tai joskus. Alakuvassa värit ovat ihan tuhannen pielessä. Tuo tumma fuksianpunainen tuntuu olevan kameralle hiukan haastavanpuoleinen toistettava.

torstai 25. syyskuuta 2014

Syksy


Tänään päätin pitkästä aikaa ulkoiluttaa kameraa. Syksy on tullut sinä aikana, kun olen voinut huonosti sohvalla. Tuuli heitti linnunpesän alas poppelinhaarasta. 

Isompi tyttö vietti kotipäivää, väsytti ja yskitti. Toivottavasdti huomenna on jo parempi päivä. Saa arpoa onko kyseessä flunssa vai koulun sisäilmaongelmat vaiko peräti molemmat. Eniten ärsyttää se, että noista ongelmistakin on tiedetty ties miten kauan, mutta onko niistä tiedotettu? No ei, vasta nyt kun oli jo ihan pakko. En kykene ymmärtämään. Melko lailla suututtaa tuollainen suoranainen salailu. 

Nyt siirryn tv:n ääreen. Pimeyden ytimessä oli aikanaan aivan loistava brittiläinen tv-sarja. Tänään tulee sitten viime vuosien elokuvaversio aiheesta. Tuskin voittaa alkuperäistä (joka teki aikanaa aika lähtemättömän vaikutuksen), mutta jospa olisi vaihtelua niille miljoonaan kertaa nähdyille, joita kanavat pyörittävät. Pyörittäisivätpä johonkin väliin tuo alkuperäisenkin sarjan.

sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Onni on ihanat siskot. Isomman tytön synttärit uhkasivat kutistua kovasti surkeiksi, juhlatkin jouduttiin jakamaan useampaan ajankohtaan, mutta kakkua sentään tuli ja muitakin herkkuja, kiitos kilttien siskojeni. Minusta ei oikein pelkän kaurapuuron voimin ole hyötyä missään suhteessa, mutta eikös se ole jo edistystä, että sentään sen kaurapuuron voimin... Mutta mukavaa oli vähän pienemmälläkin joukolla, herkut upposivat ja juhien sankarittarien tanssiesitykset olivat vallan hienoja.


Minun osuuteni juhliin olikin sitten aika lailla tuossa. Nypersin sentään neideille kampaukset ojennukseen. Ensin isommalle ja sitten pienemmälle, jolla piti tehdä taas samanlainen kuin siskolla. Ehdottoman tärkeää.

Huomenna haluaisin syödä jo leipää...

perjantai 19. syyskuuta 2014


Hei meillä kuvataan! Yksi täytti vuosia ja sai yhteislahjaksi oman kameran. Koko päivä koulun jälkeen onkin räpsynyt. Taidamme perustaa blogin. Siitä lisää myöhemmin. Toinenkin kaivoi esiin kameran ja kuvasi yhtä suurella intohimolla. Kyllä meillä nyt räpsyy.

Oma vointi on. No, vähän mikä on. Katsotaan ja toivotaan parasta. Surettaa, kun tytön synttärijuhlat siirtyilevät hamaan tulevaisuuteen. Jotain pientä onneksi kuitenkin on luvassa. Minusta ei juuri hyötyä ole. Miten voikaan ihminen mennä ihan mitään tekemättömäksi näin nopsaan. Ja tulla nälkäiseksi. Antaisin aika paljon, jos voisin syödä ison palasen juustoista pizzaa. Mutta eipä taida voida haaveilla lähiviikkoina. Kaurapuurolla mennään.

Hän on mahdottoman söpö riiviö. Tämänkin kuvan oton jälkeen kasvanut ja komistunut. Ja villiintynyt. Ihana viikari. Toiminut elävänä lämmittimenä kipeällä vatsallani ja ollut selkeästi tyytyväinen, kun kerrankin joku malttaa olla koiranpetinä riittävän pitkään. 

sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Ilmoitusluontoinen asia

Olen vielä hengissä. Ainakin oletan niin. Kuvia ei ole, koska tuskin kukaan haluaisi kuvitusta viime päivien elämänvaiheestani. On niin sanotusti ollut hiukan huono olo. Monta päivää. Riittäköön siitä. Katsotaan, jos joskus vielä saan alleni kantavat jalat. Toivossa on hyvä elää. Sitä odotellessani kohotan maljan Floridralia (yök) ja toivon, että se auttaisi jo vähitellen. Koska jo se ei ala auttaa, joudun teippaamaan heinäseipäät jalkojani tukemaan.

maanantai 8. syyskuuta 2014

Pikaruokien parhaimmistoa


Tänään piti kehitellä pikainen päivällinen ja sitä tehdessäni muistin Marikan taannoisen haasteen nopeista arkiruoista. Jotta kaivoinpa kameran esiin kokatessani. Ensin tein tuoretomaateista, valkosipulista, öljystä, yrteistä ja reilusta köntsästä margariinia ja lurauksesta oliiviöljyä tomaattisoosin. Samalla hautuivat nuudelit kypsiksi ja lisäsin ne ja suolan ja pippurin kanssa kastikeeseen. Sitten vain neljä kananmunaa kulhoon, pikkuisen mausteita perään ja soosin päälle. Loppuvaiheessa vielä kevyt kuorrutus juustolla kannen alla ja a vot - ihan huippuherkku valmistui. Ja todellakin alle puolen tunnin.

Illalla otin lapion ja kottarit käsittelyyn ja jatkoin parkkipaikan vierustan parissa. Omenapuun alla oli iso kasa betoninpaloja, joiden toimittaminen kaatikselle olisi aika kallis kuorma. Joten niistä syntyi polku raparperin luo ja samalla kivipuro ja vähä reunusta omppupuun ympärille. Kaivelin mursketta vähemmälle, vuorasin maan sanomalehdillä ja kärräsin pienen kerroksen multaa koloon. Sitten kaivelin vielä muista maista maahumalaa, suikeroalpia ja kevätkaihonkukkaa maanpeitteeksi. Toivottavasti intoutuvat kasvamaan. Tuonne voisi sopia aika mukavasti myös syvänsininen skillamatto keväällä. Pitänee tiputtaa muutama sipuli joskus kylväytymään.

Niin ja niitä betoninpaloja siirrellessäni ajattelin lämmöllä Ti:tä ja Susannaa. Sammakkoja riitti murikoiden seassa aika kiitettävästi. Onneksi se olin minä, joka niiden hyppelyä seurasi eikä kukaan kovasti sammakkokammoinen yksilö.

lauantai 6. syyskuuta 2014

Olemme vähitellen armaani kanssa askarrellet parkkipaikan sivun kanssa. Se jäi, kun tuli muuta ajateltavaa, mutta nyt siinä on vihdoin multaa ja kasveja ja erinäisiä jätepalasia keramiikkaa ja betonia pitämässä multaa kivien lomassa. On tuossa vielä ihan riittävästi tekemistä, mutta ainakin se on nyt hämäävästi sen näköinen, että jotain sentään on tehty. Samalla tuli tyhjennettyä takapihalta se viimeinen kukkapenkki ja napattua siitä hiukan kasveja tuohon. Enää kaipailen yhtä isohkoa perennaa, muutamaa matalaa mallia olevaa kasvia, ruusupensasta ja paria pussia kukkasipuleita. Ehkä nuokin vielä löytyvät. Ensi keväänä olisi mukava katsella kukkimista.

torstai 4. syyskuuta 2014






Päätin ulkoiluttaa kameraani. Vaikka väkisin. Saaren polku on melkein kasvanut umpeen, nokkoset ja elämänlangat ovat peittäneet... no, kaiken. Vielä muutama vuosi sitten työnsin polulla rattaita pikkukalan nukkuessa päiväuniaan.

keskiviikko 3. syyskuuta 2014

Arkistojen aarteita



Kirjahyllyssäni on kansio, jossa on säilöttynä reseptivihkosia ja ohjeita, joita joskus kauan sitten keräsin talteen. Aina välillä intoudun inspiroitumaan noista vanhemmista ohjeista. Tänään olivat appivanhemmat tulossa kylään ja piti keksiä jotain tarjottavaa. Kaivoinpa kansioni esiin ja sieltä se löytyi. Luumupiiras, jonka toteutin tosin omenatäytteellä ja pienin muutoksin. Oli kuulemma parasta omppupiirakkaa, mitä mieheni on syönyt aikoihin ja aika hyvällä halulla muutkin tuota pistelivät. Itse olen allerginen omenalle, joten en päässyt mausta nauttimaan. Taidan jossain vaiheessa tehdä tuosta myös luumuversion. Tässä minun twistattu versioni: 


Hedelmätarhurin omppupiiras

2 dl sokeria
3 dl vehnäjauhoja
1 dl spelttijauhoa
1 tl suolaa
2 dl piimää
2 dl sulatettua margariinia

Päälle:
3 omenaa lohkoina

Muruseos:
1-1,5 dl sul. margariinia
1 dl sokeria
1 dl palmusokeria
loraus juoksevaa hunajaa
1 dl spelttihiutaleita
1 dl kaurahiutaleita
0,5 dl vehnäjauhoja

Sekoita kuivat aineet kulhoon, lisää piimä ja margariini ja sekoita nopeasti taikinaksi. Voitele ja jauhota 30 cm halkaisijaltaan oleva vuoka ja levitä taikina siihen. Lohko omena ja levitä taikinan pinnalle. Sekoita muruseoksen ainekset kuiahkoksi seokseksi ja ripottele pinnalle. Paista 200 asteessa 30-35 min.

maanantai 1. syyskuuta 2014

Kuihtuu kesäinen maa...

Karhunvatukat pitäisi kerätä pois tältä erää. Niitä olisi pensaassa todella paljon kypsinä. Taidan pakastaa ne pääosin kokonaisina, tosin karhunvatukkahillo on Silakkaisen herkkua ja sen keittäminenkään ei kyllä ole mikän kohtuuton vaiva. Harkitsen. 

Omenasato jäi tänä vuonna aika olemattomiin. Onneksi. Valkea kuulas ei tehnyt juuri mitään useamman hurjan vuoden jälkeen, kanelissa on ehkä muutama kymmenen omenaa, mutta rähjäinen talviomenapuu aikoo romahtaa satonsa alle ja se parkkipaina vanha puu on kirjaimellisesti romahtanut. Siitä on sahattu kohta poikki kaikki haarat, koska puuaines on jo niin lahoa, että oksat eivät jaksa kantaa omenamäärää. Sääli, se oli kaunis puu, mutta kaikella on aikansa. Omenapuullakin.

Tänään pissatin koiran illalla ja ilmassa oli selvä syksyn koleus. Minun kesäni loppui jo heinäkuun alkupuolella, mutta nyt se on kai virallisestikin mennyttä. Monena iltana olen jo polttanut kynttilöitä makuuhuoneen takanreunuksella.