Kirahville kaulahuivi

Kieroutunut huumorintaju

2012-02-15T14:02:00.001+02:00

Minua naurattaa nykyisin vessassa. Ei ole yksi tai kaksi kertaa, kun olen siellä ihan oikeasti itsekseni ääneen räkättänyt. Ja ei, ei tää johdu siitä, että lääkitys ei olisi kohdallaan. Eikä kyllä siitäkään, että maalausinspis katosi sairastamiseen... Se itse asiassa hiukan ottaa päähän, tai siis lähinnä oma aikansaamattomuus harmittaa.

Syy nauramiseen löytyy siitä, että katselen vessassa ympärilleni ja mietin, miten ihmeessä on mahdollista, että jo parikin (mies)henkilöä on ihmetellyt, että olenpas minä tapetoinut vessan erikoisesti. Siis ta-pe-toi-nut... :D Syvä on usko minun kykyihini ilmeisesti tapetoinnin alalla, kun moinen mahdollisus edes tulee mieleen. Ja sitten menen taas vessaan tyrskimään. Kyllähän mulla on tavoitteenakin tuonne tietty rouhea jälki (kun ei siitä sen kummempaa pienellä työllä aikaiseksi saa), mutta rajansa kaikella. Tsih... Tekstit seinillä on tietty trendikkäitä, mutta harvempi kai ihan tarkoituksella jättää Gyproc-sanaa vihertämään seinään. Ja taas hihitetään.

Mutta en mä kyllä tiedä raaskinko koskaan maalata noita seiniä, jotka saavat mut joka kerta nauramaan. Voi tosin olla, että jatkossa naurattaa, vaikka ne seinät olisivatkin hiukan asiallisemmassa kunnossa. Mene ja tiedä. Kai se ois pakko vähitellen tehdä jotain, että enää isompi määrä kaksilahkeisia ei hämmentyisi pahasti.

VIelä vähän ystävänpäiväfiilistelyä

2012-02-15T12:25:00.000+02:00

Sukkistelua luvassa...

2012-02-14T14:51:00.000+02:00

Tilasin Lankaidean löytökorista (ja vähän muualtakin) satsin sukkalankoja varastoon. Näistä kelpaa kevään ja kesän mittaan tikutella noihin alatikasvaviin pikkujalkoihin lämmikettä. No, tuo vyyhti on tarkoitettu yksille ei_enää_kasvaville jaloille, kokoa 45. Kuulosti mielenkiintoiselta langalta, joten pakkohan sitäkin oli tilata... Ja saattaa olla, että tuosta Delightista tuleekin sukat minulle (jouduin nimittäin tilaamaan sitä toisenkin kerän). Katsotaan.

Ystävänpäiväsukkien ohje

2012-02-14T10:26:00.002+02:00

Mä yritän saada kokoon sukkaohjeen, mallin kokeilu omalla vastuulla... ;)

Ensin selitykset kaavioon:
- nurin
I oikein
0 langankierto
/ kaksi oikein yhteen
\ nosta silmukka, kudo seuraava oikein, vedä nostettu s neulotun yli.

Silmukkaluku on neljällä jaollinen, kaksi ekaa kerrosta markkeeraavat ihan sukan suun joustinneuletta, josta pitsineule jatkuu oikeilla silmukoilla.

Noihin sukkiin käytin suunnilleen Nallen vahvuista lankaa, puikot 2,5. Kannattaa ottaa huomioon, että minulla on melkoisen löysä käsiala. Sukat tein n. 32 numeron jalkaan sopiviksi.

Luo 44 silmukkaa niin, että 1. ja 4. puikolle tulee 11 s, 2. puikolle 12 s ja 3. 10 s. Yhdistä renkaaksi ja aloita joustin yhdellä nurjalla silmukalla. (Tämä kannattaa uskoa, koska muuten jalkuinosan päällipuolen pitsineule ei asetu kauniisti) Jos silmukkalukuja säätää, se tehdään niin, että 2. puikolla joustin alkaa nurjilla ja 3. puikolla se loppuu nurjiin.

Kudo 2o 2n -joustinta kymmenen kerrosta ja aloita pitsineule oikeilla silmukoilla:

1. krs: 1n * lk, nosta s, neulo seur s, vedä nostettu neulotun yli, 2n* jatka *-* kerroksen loppuun ja vielä 1 n.
2 krs: joustinta
3. krs: 1n * kaksi o yhteen, lk, kaksi n* jatkoa *-* krs loppuun ja se viimeinen 1 n.
4 krs: joustinta.

Jatka näitä neljää kerrosta haluamasi varren pituus. Neulo varren viimeisen kerroksen jälkeen ykköspuikon silmukat (joustinta) neljännelle puikolle ja aloita kantapää sileää neuletta. Kudo nurjat kerrokset nurin ja tee oikeilla vahvistettua kantapäätä eli nosta joka toinen silmukka kutomatta. Seuraavalla oikealla tee nostot eri kohdissa kuin edellisellä krs. Jatka niin pitkään, että lapun sivussa on 12 silmukkalenkkiä (huom. lapun kerrosten ensimmäiset silmukat nostetaan, ei kudota).

Aloita kannan tekeminen, kudo o kunnes puikolla on 8 s, 2 o yhteen, käännä työ. Nosta ensimmäinen silmukka ja kudo 6 n, seuraavat n yhteen. Käännä työ, nosta ensimmäinen s, kudo 6 o, seuraavat o yhteen. Käännä työ, nosta 1. s, 6 o, 2 n yhteen jne kunnes sivusilmukat on hävitetty. Kudo vielä kerran kantalapun silmukat oikein, poimi kantalapun reunasta 13 s puikolle ja kudo o. Jatka puikoilla 2 ja 3 pitsineuletta. Poimi taas 13 s lapun reunasta, kudo ne o ja samalle puikolle kantalapun silmukoista puolet eli 4 s. Nyt 1. ja 4. puikolla on 17 s.

Aloita kiilakavennukset eli kudo joka toinen krs. 1. puikon lopussa kaksi o yhteen ja tee 4. puikon alussa ylivetokavennus. Jatka sukan pohjassa oikeaa neuletta ja kavennuksia kunnes näillä puikoilla on 10 s (koko työssä siis 42 s), päällipuolella jatkuu pitsineule..

Jatka jalkaterän pituus sopivaksi (suunnilleen pikkuvarpaan yli) ja kudo yksi kerros oikein (kärki tehdään sileää neuletta). Tee ensimmäiset kiilakavennukset vain puikoilla 2 ja 3, ja siirrä 2 puikolta silmukka 3 puikolle (joka puikolla siis nyt 10s). Jatkossa siis joka toisella kerroksella puikon 1 ja 3 lopussa kaksi o yhteen ja puikkojen 2 ja 4 alussa ylivetokavennus, kunnes puikoilla on 4 s. Jatka kaventamista joka kerroksella. Kun jokaisella puikolla on jäljellä 2 s, katkaise lanka ja vedä se silmukoiden lävitse.

Jotta puuh... Elämäni ensimmäinen sukkaohje. Mä oikeasti luulin, että netistä löytyisi helposti tälläisten perussukkien ohje, mutta väärinpä kuvittelin. ;) Toivottavasti ohje on edes suunnilleen ymmärrettävissä ja virheetön. Saa kysyä ja kertoa, jos on jotain korjattavaa.

Mukavaa ystävänpäivää ystävät!

Bii mai valentain...

2012-02-13T18:03:00.002+02:00

Päivää etuajassa. Jos ei vaikka huomenna ehdi tai tänään malta. ;) No, oikeasti tästä tuli aika kiva kuva, eikö se ole ihan hyvä tekosyy hosumiseen? Niin ja sydän muodostuu eskaritytön ystävänpäiväsukista, jotka sain eilen illalla valmiiksi. Huomenna sit tytön jalkaan.

2012-02-12T15:34:00.003+02:00

Uudessa Maalaisunelmassa oli kivalta kuulostava pikapullien ohje. Meillä tosin ei ollut (eikä voi käyttää) valkosuklaata tai kuivattuja mansikoita, mutta hyviä pullia tuli tummasta suklaasta ja kuivatuista ananaksista (ja maito korvattuna kaurakermalla). Valmistusaikakin oli kyllä oikeasti pika, noissa ei kauaa nokka tuhissut. Iltapäivällä on tulossa kahvieraitakin, joten ehkä nuo tulevat syödyiksi tänään, kun ovat vielä parhaimmillaan.

Teki mieli myös tuoretta leipää ja kapissa oli vanhenevia kaurahiutaleita, joten ei kun taikinaa sekoittamaan. Öljysin vielä sämpylöiden pinnan ja tytön kanssa ripottelimme (hiukan hienommaksi jauhettua) merisuolaa ja kurpitsansiemeniä pinnalle. Oih ja nam. Paahdetut kurpitsansiemenet, ne vain ovat herkkujen herkku... Sämpylöiden reseptiä en valitettavasti voi sen kummemmin jakaa, koska teen ne aina enemmän ja vähemmän mittailematta, sormituntumalla.

Mistäköhän tämäkin leipomisvimma yhtäkkiä iski?

P.S. Mies vähän vihjaisi, että keittiön mustat verhot ovat turhan pimentävät ja jotkut vaaleammat olisivat kivat. Tarkoittaako se, että pitäisi hankkiutua verhokangasta ostamaan? Meillä kun ei oikein vaihtoehtoverhoja tuonne ole. Ainakin Marimekon pastellisävyinen lokki tuntui saavuttavan yllättävän suurta suosiota koko perheen keskuudessa.

2012-02-11T15:22:00.000+02:00

Aamukävelyllä haimme kaupasta appelsiineja. Iso tyttö halusi syödä nitä välipalaksi. Välipalan jälkeen lähti isänsä kanssa Risto Räppääjän seuraksi muutamaksi hetkeksi. Minä kaivoin jääkaapista rommiruukussa uivia kirsikoita ja herkuttelin jäätelöllä ja höyryävällä kaakaolla.

Pieni haluaa kovasti pukea itse, taitoakin alkaa vähitellen löytyä. Kohta neiti varmaan kiipeää itse rattaisiin päiväunille ja kiinnittää valjaat minun puolestani.

Sillä samaisella aamukävelyllä hain pussilllisen tilaamiani lankoja asiamiespostista. En saanut värejä kuvattua millään oikein, nuo yksiväriset sukkalangat ovat paljon lämpimämmän sävyisiä oikeasti. Cascadeista piti tulla Silakalle villatakki, mutta taidan muuttaa suunnitelmaa ja miettiä värit uusiksi. Tuo sinapinkeltainen on kaunis, mutta ei sovi pikkuneidille ollenkaan.

Minä muuten olen oppinut juomaan kaakaota vasta nelikymppisenä. Siihen asti inhosin jo juoman hajua. Yhtäkkiä oli vain pakko ostaa (valmis)jauhetta ja huomasin tykkääväni. Aika usein lirautan joukkoon amarettoa, vaikka muuten en alkoholia suuremmin käytä. Nyt on alkanut himottaa myös minttukaakao ja miehellä onkin seuraavalle Alkon keikalle tilaus tuoda minulle pieni pullo minttulikööriä. Toivottavasti yhdistelmästä ei tule mieleen nuoruuden Minttusuklaa-kokeilut. Minttu ja suklaa ovat molemmat suosikkejani kunhan niitä ei tungeta samaan pulloon... Puistatus.

Tajusin juuri olleeni ravintolassa viimeksi vuonna 2009. Siis sellaisessa ravintolassa, jonne ei mennä syömään. Silloinkin taisin juoda peräti vissyä, vai olisinko juonut jonkun totin, kun olin palellut päivän sitä ennen Tallinnassa. Ei minulla kyllä ikävä ole, tuntuu vain hassulta, että noinko kauan siitäkin tosiaan on. Minä kävisin mielelläni ravintoloissa, mutta nimenomaan nauttimassa hyvästä ruoasta. Alan selvästi olla vanha ja se häiritsee hämmästyttävän vähän..

Jotain kautta osui kohdalle tämä runo ja se oikeasti osui:

Älä päästä itseäsi tietyn ikäiseksi,

älä tietyssä asemassa olevaksi,

niin olet vapaa tälläisenäkin kevätpäivänä

istumaan tavaratalon rappusille syömään tötteröjäätelöä

- Helena Anhava -

Leppoisaa lauantain jatkoa!

Kevättä rinnassa

2012-02-10T17:27:00.001+02:00

Kävimme tänään Ikeassa lounaalla ja samalla tuli vähän shoppailtuakin Poistopisteestä tarttui mukaan tämä pieni kasvihuone (kun halavalla sai). Nyt pitää etsiä pikkuiset ruukut ja tilata siemenet. Voin vain kuvitella, miten sievältä tämä näyttää pikkuruisten taimien noustua. Oi... <3

(kuva: Ikea)

Hörselökauluri

2012-02-10T15:51:00.002+02:00

Tähän kauluriin (vai täyttääkö tämä jo hartioidenlämmittimen mitat) upposi joskus Titityyn lankaklubista tullut vihreä merinolanka ja jokunen loppunyssykkä valkoista merinoa. Kun huomasin, että vihreä lanka ei vain riitä, innostuin leikkimään ja kehittelemään pitsireunusta yrityksen ja erehdyksen kautta. Kauluri itse asiassa makaili jonkin aika yöpöydälläni, kun mietin purkaako vai eikö, mutta löysi sitten tiensä siskoni kaulaan, hänelle tuo leveyskin oli juuri sopiva. (Näköjään kaapista löytyi alle sävyltään täydellisesti mätsäävä villapaita... ;) )

Kuvasta kiitokset ja krediitit siskolle. :)

Mitä ajattelin tänään?

2012-02-09T13:00:00.001+02:00

Minä ajattelin ruoka-asioita. Varovasti toki, koska tottumattoman päässä ajattelu voi äkkiseltään tehdä kipeää. Mutta ajattelin kuitenkin. Lähinnä sitä, että mikähän siinä on, että helposti pikaruoka on jotain tälläistä:

Kun ei mukamas ole aikaa ja pitää äkkiä vain jotain haukata. No joo, oikeasti tänään ei pitänyt olla aikaa, mutta ystävällinen naapuri soitti ja lupasi tuoda tytön eskarista samalla, kun hakee omansa. Ja siihen loppuivat minun kiireeni. Sitä huolimatta päätin kietaista hampurilaisen naamaani. Tuunasin toki, paistoin lisukkeeksi kananmunan ja tungin runsaskätisesti salaattia sisään. Ja kyllä minä tiedän, että ei tuo ihan kamala synti ole, koska en minä eineksiä kovin usein nauti. (Ihan jo siitä syystä, että täysin maidottomia kasviseineksiä on aika helkkarin vähän tarjolla, tarjonta on aika tarkkaan havaittavissa tuossa vasemmalla.) Mutta kuitenkin. Meillä on jääkaappi ja kuiva-ainekaappi täynnä tälläisiä:

Mies kantaa niitä selkä vääränä kotiin kaksi kertaa viikossa. Ihan rehellisyyden nimissä parsakaali vaatii kypsyäksen aika vähän minuutteja, sosekeitto kiehuu oikeastaan itsekseen kypsäksi, kun vain viitsii kuoria ja pilkkoa juurekset ja tomaattinen pastakastikekin vie valmisteluineen lyhimmillään puolisen tuntia ollakseen ihan syömiskunnossa. Puhumattakaan jostain juuresletuista, joihin joutuu uhraamaan niinkin valtavasti energiaa kuin mitä menee parin porkkanan kuorimiseen, raastamiseen, kananmunan ja mausteiden sekoittamiseen ja pikaiseen paistamiseen. Aikaa saattaisi kulua yhteensä jopa 15 minuuttia. Salaatin voi repiä sinä sivussa ja pähkinät kouraista höysteeksi in nou taim ät ool.Tosiasia tietenkin on, että tuon hampurilaisen kanssa aikaa kuluu viisi minuttia, syöminen mukaan laskettuna. Mutta silti... Pitäisiköhän sitä alkaa hiukan useammin ottaa itseään niskasta kiinni? Etenkin nyt, kun tuo Silakkainenkin kasvaa koko ajan ja neidin ruokavalio alkaa olla melkoisen laaja. Olisi varmaan ihan mahdollista vääntää meille lounaaksi yhteinen ruoka ja suolata oma annoksensa myöhemmin (ja laittaa neidin ruokaan lihalisän sieltä pakkasesta sen sijaan, että tekee pakkasen puolilleen valmisannoksia tuolle sulatettaviksi). Paranisi oikeasti äidinkin ruoan laatu aika tavalla. Olen kuullut joskus jostain, että omastakin ruokavaliostaan olisi hyvä huolehtia, se että lapsi saa terveellistä ja ravitsevaa ruokaa ei kuulemma pelkästään riitä... Outoa.Jotta päätän raporttini täältä tähän. Saa nähdä oliko tästä ajatuksesta pidemmän päälle mitään varsinaista hyötyä, mutta voisin minä oikeasti yrittää haastaa edes itseni katsomaan hieman tarkemmin mitä suuhuni laitan. Jos vaikka tuo käänteinen paino-ongelmakin siinä samassa jossain vaiheessa helpottaisi. Annika on muuten kirjoittanut ruoasta ja siihen liittyvistä erilaisista näkökannoista aika ansiokkaasti blogissaan ja Annikaa minä kyllä taas kerran taidan voida syyttää tästäkin ajatteluhetkestä. Jotta kiitos. Annikan blogissa on muuten myös aika herkullisia kasvisruokaohjeita, noin sivumennen sanoen. Tälläisenä pikasuosituksena sanottakoon.Eikä tämä ole siis mikään sormi pystyssä -postaus. Lähinnä sätin itseäni siitä, että oikeasti olisin ehtinyt ihan hyvin tehdä itselleni kunnollista ruokaa, mutta kun olin vain laiska enkä vitsinyt työntää hampparia takaisin jääkaappiin odottamaan sitä oikeaa kiirehetkeä...

2012-02-09T10:14:00.001+02:00

Mikähän siinä on, että kun on oikein pieni, pitää kiljua mahdottomasti, kun pitäisi nukkua? Sitten kun on iso, tekisi mieli kiljua, koska tuntuu siltä, että ikinä ei saa nukkua tarpeeksi.

Sormiruokaa ja akrobatiaa

2012-02-08T10:35:00.001+02:00

Meillä ei suuremmin sormiruokailla. Ei, vaikka se kuulemma olisi hyväksi. Tai sormi on kyllä usein suussa (tai nenässä), kun pitäisi syödä. Mutkun neitiä ei ole ikinä kiinnostanut (ja olemus on niin hoikka, että ruokaa on saatava sisään). Syö tuo päärynää pari haukkua, jos työntää lohkon käteen ja järsii porkkanaa, kurkkua tai maissinaksua, mutta pääosan aikaa kädessä olevaa ruokaat tutkitaan hetken ajan ja sitten paiskataan se lattialle. Niin, se onkin sitten ihan toinen juttu, se lattialla oleva ruoka.Se kyllä kelpaa. Jostain syystä en kuitenkaan pidä lattiaa ihan parhaana mahdollisena lautasenkorvikkeena noin pidemmän päälle.... Mutta ehkä neiti alkaa vähitellen uskoa, että pöydältä voi syödä muutakin kuin (reunalta varastettuja ruokia tai) äidin lusikalla lapioimaa sapuskaa.

Eilen illalla oli ohjelmassa akrobatiaa. Silakka keksi, että rahi on valtavan kiva kiipeilyteline. Onhan se, mutta hiukan korkea äidin makuun noin seisoskelutelineenä... Joten kippasin rahin nurin keskelle lattiaa ja sain seurata jumppaesitystä. Ihan yllättävän hyvin sujui, vain yksi keikahdus sattui ja sekin varmaan oli ihan terveellinen (ja pahempia vaurioita aiheuttamaton) opetus neidille siitä, että vähän kannattaa varoa. Jospa tuo oppisi varomaan. Edes välillä tai edes joskus...

Sänkypeitto again

2012-02-07T16:06:00.003+02:00

Voihan pjeehana ja jotain semmoista. Se mun unelmieni sänkypeitto on sittenkin olemassa. Fermillä tietty. Kuinkahan kauan kestäisi säästää tuohon rahat? Mun on se vaan ihana. Niinkuin nuo tyynytkin ovat. Huoh. Mä tahdon nuo kaikki... Heti.

Helppo herkkuhelmikuu

2012-02-07T14:31:00.005+02:00

Ti haastoi minut mukaan pikaruokareseptien jakoon. Jotta aloitanpa tästä.

----
Helpon herkkuhelmikuun reseptihaaste.

Säännöt:
Jaa blogissasi halpa, helppo ja nopea perheen arkiruoka.
Kirjaa ainekset, keskimääräinen valmisteluaika, mahdolliset lisukkeet ja jälkiruuat.
Haasta mukaan 3 kotikokkia.
Vinkkaa Marikalle, että olet osallistunut, sillä tarkoituksena on kerätä reseptit yhteen kasaan.
----

Ja minä aloitan tällä erinomaisen nopsalla salaatilla, jonka valmistamiseen menee ehkä max 10 min.:

Kuskussalaatti (kahdelle)

n. 2 dl kuskusia
kiehuvaa vettä kuskusin ohjeen mukaan (yleensä n 2x kuskusin määrä)
öljyä
minttua (kuivattu on ihan jees)
persiljaa (reilusti)
suolaa
pippuria

paprikaa
tomaattia
kurkkua

liraus balsamicoa

Laita kuskusjyvät lämpöä kestävään kulhoon, sekoita joukkoon yrtit ja mausteet, lirauta päälle öljyä ja lopuksi kuumaa vettä niin, että jyvät peittyvät reilusti. Anna turvota (pakkauksen ohjeen mukaan tai sit annat vain turvota, yleensä esikeitetyt kypsyvät ihan liottamisella, ei tarvitse höyryttää sen kummemmin)

Kuutio kasvikset ja sekoita pehmenneen kuskusin joukkoon ja jos tunnet kaipaavasi annokseen kirpeyttä, lirauta joukkoon sitruunaa tai esim balsamicoa. Nauti.

Lihansyöjille voi sitten lisätä vaikka kinkkusuikaleita, ylikypsää kylkeä, nakkeja tai ihan mitä vaan jääkaapista löytyvää kylmää lihapuolta protskuksi (keitetty kananmunakin toimii hyvin) ja kasvissyöjät (miekseivät muutkin) voivat höystää annoksen vaikka pähkinöillä tai kurpitsansiemenillä (paahdetut kurpitsansiemenet ovat muuten ihan herkkujen aatelia, jos moisia sattuu kotona olemaan). Muutama revitty salaatinlehtikin piristää kummasti lautasta.

Niin ja mukaan haastan Erikan Vilppumaasta, Annikan Liikennevalolautaselta ja Kesän lapsi Minnan.

2012-02-06T15:01:00.000+02:00

Mitä se touhuaa? No ei ainakaan mitään järkevää. Leikkii kameralla. Sai innoituksen Niina K:lta ja muisti, että kamerassa oli niitä kaikenmoisia nippeleitä ja päätti välillä tutustua joihinkin oudompiin. Kyllä mä aukotukset ja sellaiset olen jo handlannut, mutta nyt mä vihdoin tiedän, missä on vitkalaukaisin ja sarjakuvaus. Tsih. Eikä toi kamera ole vasta kuin reilut viisi vuotta asustanut tässä taloudessa. Jotta hohhoijakkaa vaan. Mutta hiukanko mulla on pitkä nenä!

Lopun päivää olenkin keskittynyt pahalla tuulella olemiseen. Tytön kanssa söimme eilistä putinkia banaaniviipaleiden, kookoskerman ja nonparellien kanssa. Kaikki missä on nonparelleja on hyvää. MOT.

Putinkia

2012-02-05T15:21:00.003+02:00

Nonni, tehty ja maistettu. Olen ilmeisesti nauttinut yliannostuksen erilaisia englantilaisia kokkiohjelmia, koska iski ihan mahdoton tarve saada valmistaa ja maistaa leipävanukasta. Jotta tuumasta toimeen ja paahtoleipä palasiksi. Ei se pahaa ollut, ihan jees, vähän niinkuin köyhiä ritareita uunissa valmistettuina. Saatan jopa tehdä toistekin. Lapsen mielestä tämä oli ihan huippua ja minä sain perheen parhaan välipalanvalmistajan arvonimen. Kannatti siis jo sen takia.

Leipävanukasta nautittiin reippan äänestyslenkin jälkeen. Ihanaa, kun ulkona alkavat nuo miinusasteet olla siedettävissä lukemissa ja pihalla voi ihan oleskella ilman, että nenänpää tipahtaa. Tämä kätevä emäntä ryhtyi kisailemaan Tin kanssa arvonimestä ja hyödynsi sunnuntai-iltapäivän ja uuninlämmityklsen paiskaamalla vielä karjalanpaistiainekset vuokaan ja vuoan hautumaan perheen lihansyöjien päivällistarpeiksi. Minä en moisiin koske, havahduin juuri tajuamaan, että tänä keväänä vietän 20-vuotistaiteilijajuhlaani kasvissyöjänä.

Tuo tajuamisen jälkeen tajusin myös, että maailma on muuttunut kasvissyönnin suhteen ihan julmetusti. Minähän olen siis ollut ihan normi lakto-ovo-vegetaristi, en vegaani, mistään fennovegaaniuksista puhumattakaan, mutta tsiisus, että tuota valintaansa on saanut selittää ja perustella vuosien varrella. Melkein yhtä paljon kuin muita elämäntapavalintoja kuten raittiutta, mikä nyt on täysin käsittämätöntä tässä iloilmanviinaaonteeskentelyä -valtiossa. ;) No, katsotaan, jos kymmenen vuoden kuluttua raittius on yhtä normaalia kuin kasvissyönti nykyään nuoremmalle polvelle. (Ja siis mä en edes ole absolutisti, tirautan kyllä ihan surutta amarettoa kaakaoon ja viiniä ruokiin). Tuli myös mieleen muutamakin hieno ravintola, joissa sai suunnilleen juuri ja juuri sulatettuja pakastevihanneksia, kun tilasi listan ulkopuolelta (tietty, ei sellaisia listalla ollut) kasvisruokaa. Heh... Kasvissyönti oli vain kaikenmaailman taiteilijahippien, pienten punkkarityttöjen ja joidenkin supon vahtimien alkuvihreiden hommia vielä 90-luvun alussakin.

Ai niin. Taloudessa miehen poissaollessa lopullisesti hajoavien osien listaan saa nyt liittää myös yläkerran suihkusekoittimen, joka loukkaantui niin, että toimittaa tästä lähin ainoastaan kylmää vettä. Myös auton toinen sivupeili suivaantui isännän poissaolosta niin, että halkesi. Mitäs sit seuraavaksi on luvassa?

P.S. Saako tehdä lisäyksiä? Teen kuitenkin. Tämä Iltiksen juttu on kierrellyt vähän joka puolella ja alkoi omalta kohdaltakin mietityttää... Johon omia mietteitänia tässä...

1. Toivon, että minulla olisi ollut rohkeutta elää niin että olisin ollut rehellinen itselleni, eikä sitä elämää, jota muut minulta odottivat.
Mä olen kyllä oikeastaan aina elänyt tasan omaa elämääni. Vanhempani ovat olleet siitä ihania ihmisiä, että vaikka toki ovat vaatineet ja toivoneetkin, ne vaatimukset ovat kuitenkin aina päättyneet siihen, että lopullisena toiveena on, että tekisimme niin, mikä tuntuu itsestä parhaalta ja mistä itse tuleme onellisiksi. Jokaisen on saatava tehdä omat virhensä ja onhan ne tehty. Valitsin alan, jolla olisin varmasti ollut onnellinen, valitettavasti vain lama söi työllistymismahdollisuudet. Mutta sellaista elämä on, pitkäaikaistyöttömyyttä en ehkä olisi valinnut, jos olisi ollut valinnan mahdollisuuksia. No, tavallaan näissä jutuissa jotenkin ohitetaan sellainen mahdollisuus, että joku ulkoinen tekijä vaikuttaa niin paljon valintoihin, että ne hyvätkin mahdolisuudet kaatuvat samaa vauhtia kuin Neuvostoliiton vienti...

2. Toivon, että en olisi tehnyt niin kovasti töitä.
Viittaan edelliseen. ;) Mä ehkä toivon, että olisin saanut tehdä enemmän töitä.

3. Toivon, että minulla olisi ollut rohkeutta ilmaista tunteitani.
Tunteiden ilmaiseminen ei ole kvin suuri ongelma, etenkään perheen kesken. Saatan toivoa, että olisin voinut joskus pitää temperamenttiani vähän enemmän sordiinolla.

4. Toivon, että olisin pitänyt yhteyttä ystäviini.
Jep, tämä saattaa osua...

5. Toivon, että olisin sallinut itseni olla onnellisempi.
Tämä on vaikea. Osan aikaa onnellisuus on valinta, osan aikaa ihmiselle voi tapahtua asioita, joita ei voi itse kontrolloida ja joista seuraa surua ja onnettomuutta. Mutta toki vastoinkäymisiinkin voi suhtautua monella tapaa. Tosin mä en oikeon usko, että pidemmän päälle Jobin suhtautuminen vastoinkäymisiin on välttämättä paras mahdollinen tapa. Tulee hiukan mieleen tuo nro 3 eli tunteiden tukahduttaminen... Mutta kyllä mä yritän olla onnellinen kaikista niistä asioista, joista on vähänkin syytä olla onnellinen ja yritän kaivella onnenaiheita arjen pienistä jutuista. Jospa sit ei tarvitsisi kuolinvuoteellaan volista onnen puutetta sen takia, että olisi kieltänyt itseltään hyvää mieltä.

Lisää päiväpeitehöpinää

2012-02-05T10:56:00.000+02:00

Hitsinpitsit, että pitää mennä pähkäilyksi... Siis sänkypeittoasia. Keltainen talo rannalla oli ystävällisesti ottanut huomioon pähkäilyjäni ja tehnyt postauksen, joka osui kuin nenä päähän. Paitsi, että en mä sieltäkään ihan täyttä inspistä saanut. No siltä osin, että sinireunaiset isoäidinneliöt ois kivat peitossa. Muuten on nyt harkinnassa aika tukevasti edullinen, tummanharmaan intianpuuvillainen peite. Siis tälläinen. Sit siihen päälle värikkäitä tyynyjä ja joskus sit kirjava torkkupeite. Lämpö ois kiva ihan visuaalisestikin, tuo seinien sininen on todella kylmä laguninsininen, kamera ei edes osaa toistaa sitä.

Samalla postauksella pääsin sitten esittelemään miehen löydöt Finlaysonin tehtaanmyymälästä. Kotona-lakanat olivat tyrkyllä oikeinkin kohtuuhintaan ja pääsivät vihdoin sänkyynkin. Edullisten ja pehmeiden lankojen valikoimaa mietiskellessäni huomasin riemukseni, että Novitallakin on vihdoin hoksattu, että Wool on niiden paras lanka ja että sen värikarttaa kannattaa vähän säätää kivempaan suuntaan. ;) Sieltä löytyi ihan täydellinen petrolinsininenkin. Pitäisi siis tilata reilu kilo lankaa jossain välissä ja alkaa urakoida. Kävin myös vaihteeksi kurkkimassa Attic24 virkkuita ja pakko sanoa, että oi ja voi. Ihania ja inspiroivia juttuja. Nuo kaikki ohjeet, joita kys. sivuilta löytyy, voisi toteuttaa, jos vain aikataulu antaisi periksi...

Tässä kirjoittamisen sivussa katselen miten tuo pikkuinen kävelee joka päivä pidempiä pätkiä edestakaisin olohuoneessa. Kasvaa päivä päivältä vähemmän vauvaksi.

Pakkaspäivän jälkkäriä

2012-02-04T13:51:00.001+02:00

Pakkasta pidellessä piti keksiä jotain hyvää jälkiruokaa. Samalla tuli hyödynnettyä ruskettuneet banaanitkin. Ihan namia noi suklaiset uunibanaanit eikä valmistusvaiheeseenkaan juuri aikaa tai taitoja ihan mahdottomasti vaadittu. (Ja siis noiden valmistuksesa ainoa oleellinen tieto on n 220 astetta ja suunnilleen 10 minuuttia)

Pakko kyllä sanoa, että tänään on tullut arvostettua sisälämpötilaa melkoisen paljon. Jos ihana pelastava enkeli ei olisi illalla lehahtanut kellariimme, olisin varmaan jo ihan jääkalikkana. Nyt lojun sohvalllla, miellyttävässä parinkymmenen asteen nirvanassa ja harkitsen ipanaisen siirtämistä päiväunille.

Ai niin. Oon mä moiettinyt tänään tosi syvällisiäkin.Nimittäin uuta sänkypeittoa meidän makkariin. Siinä sitä onkin. Mä en nimittäin sa päätettyä edes sitä, minkä tyylisen peiton tahtoisin. Sen tiedän, että haluaisin isoäidinneliöistä virkatun viltin siihen jalkopäähän, mutta siihen sit toppasikin. Ne turkoosit seinät jotenkin saa mun pääni jumimaan, vaikka ne onkin tavallaan aika kivat. Tulee kaikenmoisia ajatuksia marokkolaistyylistä ja eksoottisuudesta ja ne jutut ei sit kuitenkaan ole yhtään minua. No, se vanha päivis lähtee joka tapauksessa toiseen talouteen. Pakko joskus kyetä päättämään jotain. Jos ostaa vaan ihan vaalean peruspeitteen ja aloittaa vimmatun neliöidenvirkkuun??

Onni on...

2012-02-03T19:20:00.002+02:00

.. huoltomies, joka tulee perjantai-iltanakin ja laittaa jumittavan kiertovesipumpun pelittämään. Ihana lämpö leviää taloon. :)

Kiroiluvaroitus...

2012-02-03T10:05:00.001+02:00

Perkeleen kylmä ja perkeleen öljykeskuslämmitys. Ei mulla muuta. Perkele. Jaa niin ja perkele, että toi perkeleen lämmitys suvaitsi lopettaa tottelemisen heti, kun mies on yön pois kotoa. !#¤%&/"!!!! ja silleen. Kiitos ja anteeksi.

P.S: Keittiön hellanpesän arina päätti pettää just tänään. Jotta en viitsi enää edes kirota. Kunhan huokailen...

Kerroksellista

2012-02-02T09:43:00.001+02:00

Tälläinen rättibloggaajien harrastama dagens varmaan sopii tähän väliin: : Sukkahousut (lindex), villahousut (hyvin vanhat), trikoosamettihousut (Tokmanni), t-paita (Boob), pitkähihainen t-paita (menkkahaukka), paksu villatakki (omaa tuotantoa, lanka Puro), kashmir-pashmina (Tukhomasta), nilkkasukat (kaapista), villasukat (omaa tuotantoa), villatohvelit (Instru)... Tämän verran vaaditaan tänä aamuna alakerrassa tarkenemiseen. Silakka nukkuu olohuoneessa rattaissa (Brio Kombi) lämpöpussissa (Eisbärchen) fleecetakki (P.OP) päällään ja villahousut (Cascade 220, jämälankatyö) lisälämmikkeenä. Yöllä oli ilmeisesti vähän pidempi sähkökatko, koko aamun ajan meillä on laitettu puita (Vesilahdelta) hellaan ja pönttöuuniin, patterien termostaatit käännetty täysille. Jospa vähitellen lämpenisi. Onneksi on kerroksia, talossa ja vaatetuksessa. Yläkerrassa tarkenee. Taidan hakea vielä kämmekkäät (Silke Tweed, oma malli) särkeviä ranteitani lämmittämään... Pitikö niiden sähköjen (verkko Vattenfall, sähkö Keravan energian tuulisähkö) juuri viikon (5 vai 6) kylmimpänä yönä laueta?

P.S. Postaus saattoi sisältää tuotesijoittelua

P.S. 2 Tää kylmyys saa mut miettimään mahdottomia. Esim sellaista, että olisiko olemassa joku helposti laitettava ja poistettava (lämmin) verhosysteemi oikein koviksi pakkaspäiviksi (ja öiksi) tän ihastuttavan kauniin (ja kylmää hohkaavan) olkkarinikkunan eteen viritettäväksi. Tiedätte varmaan, silleen englantilaistyyliin. Paksua villaa tai samettia...

Rewind

2012-02-01T10:01:00.000+02:00

Joskus toivoo, että elämässä olisi sellainen rewind-nappula, jota voisi painaa ja aloittaa vaikka ihan surkeasti sujuneen aamun uudestaan. No, kun ei ole, tilanne vaatii suklaata ja yritystä jatkaa päivää hiukan paremmissa merkeissä. Joskus tuollainen ihana, pieni punaposki saa hermot loppumaan ihan totaalisesti... No, iltapäivällä uusi yritys yhdessä, toivottavasti paremmalla mielellä ja vähemmällä dramatiikalla.

Pikkuneiti simahti (vällyjen alle ja taakse) siskon eskarikuskausreissulla ja nukkuu tänään rattaissa tulikaapissa. Iltapäivällä on ohjelmassa taas sängyssänukkumistreenejä. Eilen iltapäiväunet sujuivat jo kuin vanhalta tekijältä. Ehkä se siitä, vähitellen.

Diagnoosi sisustumaniassa oli tuunailtu Ikean Grundtal-vaunusta yöpöytä. Tuli mieleen, että enpä tuota meidän vastaavasta esineestä tehtyä tuuninkia ole tainnut esitellä. Juuri näppärän kokoinen alusta yleiskoneelle ja hyllyt koneen osille. Niin ja siis tuunausosastoa edustaa tuossa miehen näppärästi aikaansaama puinen ylähylly.

Nyt pitää tarkistaa, kaipaako talo lisälämmitystä ja voiko peltejä sulkea. Huomenna on luvassa kunnon arktista olotilaa ja pönttöuunit lienee syytä lämmittää sekä aamulla että illalla. Salaa toivon, että jääkausi ei olisi tällä kertaa kamalan pitkäkestoinen.

Työvoitto

2012-01-31T10:25:00.000+02:00

Aika kovaa (ja pitkään) neiti tappeli vastaan, mutta lopulta uni voitti. On aihetta tuulettaa. Neiti ei edes pienenä vauvana nukkunut kunnolla päiväunia sisällä. Päätin jättää vaunuhämäykset tällä kertaa ja kokeilla ihan tassutteluhoitoa tähänkin. Ja se toimi!!!! Miisouhäpi.

2012-01-30T14:16:00.002+02:00

Vihdoinkin sain syksyllä hankkimani jaffa-julisteen työhuoneen seinälle. Muut varmaan jo kiskovat omiaan alas, olen taas niin myöhässä kaikesta. ;) Vihdoinkin löysin myös sopuhintaan pari tuolia työhuoneseen. Pitää miettiä mitä tuolle maalille tekisi. Vaihtoehdot ovat, että annan olla, maalaan toisen värisiksi tai raavin kaiken pois ja lakkaan tuolit uusiksi. No, katsotaan. Toistaiseksi saavat olla. Vielä kaksi samanmoista olisi kiva löytää (tuonne). Aika monta lisää olisi hakusessa olohuoneeseen. Tosin tämä asunto alkaa vähitellen täyttyä tuoleista. Kellarissa on jo kohtuullinen kasa tuoleja saattohoidossa. Ainoat tuolit, joista en tykkää, ovat olohuoneen ikea-härpäkkeet... Voisin joskus tehdä postauksen talouden tuolivalikoimasta. Tulisi melkoisen laaja, luulen...

Tarkkaan katsoja huomaa myös jaffa-kuvan oikeassa alakulmassa puunvärisen hylly. Juu, se on ratkaisu eteisen röpelösti leikatun enso-pahvin peitteeksi. Eli siihen tulee tauluhylly. Ystävän mies teki, minun pitäisi maalata. Voisin vihdoin yrittää saada aikaiseksi.

Krookuksista tulee niistäkin vielä talvi mieleen. Ehkä se on tuo valkoinen väri. Nekin innostuivat (vihdoin) kukkimaan. Silakka sai ne mummulta synttärikukiksi. Pitää varmaankin laittaa ne kukkimisen jälkeen kellariin viileään, odottamaan maahanlaskua. Samaan paikkaan voisi siirtää jo kukkineen jouluruusun ja toivoa, että ensi kesänä saamme kukkapenkkejä järjestykseen.

Hrr # 2

2012-01-30T09:45:00.005+02:00

Jotta voi nyt perjantai. Tää tykkää kyllä talvesta, mutta nyt vähän kriisiytyttää... Loppuviikoksi kun on luvassa niin kylmää, että tuota pikkuista ei viitsisi kamalasti ulkoilmalle altistaa ja pakko tuo isompi olisi eskariin saatella (kävellen, minä en aja autoa). Itse kyllä kestän kylmempääkin ja kasaan vain asustetta niskaani ilman viiletessä (kuten kuvasta voi havaita). Lienee sitten pakko tiivistää vaunut vilteillä ja juosta huippunopsaan edestakaisin. Jos vaikka saisi puhuttua jonkun autoilevan hakemaan tytsän iltapäivällä kotiin. Jotta huoh vaan. -15 riittäisi ihan mainiosti talveksi minulle...

Kuinkas te muut pienten kanssa elävät/eläneet selviätte/selvisitte kylmimmistä säistä ja pakkomenoista?

Kuvista krediitit miehelle.

P.S. Ai niin. EIlen illalla katsoin missikisoja ja nauroin niin, että olin pudota sohvalta. En siis niille tyttösille vaan sille, että "uudistuneet" kisat oli palautettu niin verkkaisiksi ja arvokkaiksi, että varmasti maan jokaisen vanhusten asuntolan sohvilla nukkui mummuja rivissä ihan ilman normaaleja unilääkityksiä. Ja sittenhän voisimme taas kerrata äänestysohjeet... Tyrsk.

Kirjottuja ym. Sjödeniä

2012-01-29T15:45:00.002+02:00

Kävin monta vuotta sitten matkalla Tallinnassa ja silloin kaikki matkamuistomyymälät olivat täynnä ihania, kirjottuja käsineitä ja huiveja. Jostain syystä en raaskinut ostaa vaan ihailin vain niitä. Ajattelin, että kyllä tuolla joku aina käy ja voi tuoda moiset, jos kaipuu käy liian kovaksi. Myöhemmin onkin sitten harmitus kolkutellut mieltä ja siskoni jo kerran yritti minulle moisia etsiä. No, ei ollut enää moisia missään tarjolla, ei tietenkään. Pientä lohtua tuovat nämä Sjödenin alesta löytyneet kämmekkäät. Eivät ne yhtä upeita ole kuin nuo virolaiset vastineensa, mutta kauniit nuokin. Mahtuvat mukavasti tumppujen alle, ulkovalokuvauslämmittimiksi nuokin. Keväämmällä varmaan ovat mukavat rattaita työnnellessä.

Mutta voi Sjöden, minkä teit... Olen minä aina välillä jotain kivaa löytänyt ja tilannut, mutta ensimmäisen kerran kävi niin, että olen aivan täpinöissäni jostain. Minulla oli joskus pitkään jatkunut sininen kausi, jonka jälkeen sininen on loistanut poissaolollaan vaatekaapistani melkein 20 vuotta (jos ei perusfarkkuja lasketa). No, nyt se ilmeisesti yrittää comebackia. Tuo Sininen Shanghai -mallisto onnistui hurmaamaan minut ensi silmäyksellä. Ihan pakko saada nuo leveälahkeiset farkut ja farkkutakki. Ainakin.. Toki muutkin kelpaisivat, mutta nuo olivat ihan ykkösihastukset. Muualta lehdestä kelpaisivat nuo ihanat pussihousut... Tuo kuva on kyllä tosi kauniisti stailattu ihan kokonaisuutena. Jotenkin olen lipeämässä pukeutumisessani taas hipimpään suuntaan (mikä ei kyllä minun kohdallani ihan hirmuista runsautta tarkoita). Johan tätä farkut ja t-paitalinjaa kestikin aika pitkään. Tuo kirjailtu tikkitakki olisi ehkä vähän liikaa, mutta on sekin silti aika herkku. Oi nam ja huokaus. Raaskisiko? Ainakin on pakko tarkastaa, josko lotossa olisi tullut edes jotain.

Hrr...

2012-01-29T11:15:00.001+02:00

Melko vilpoisaa ja vilpoisampaa taitaa olla luvassa... Olemme bongailleet bongareita koskella. Päätähtenä on toiminut punasotka, joka on unohtanut muuttaa ja sukeltelee sitkeästi koskessa. Tänä aamuna yllätimme sotkan unilla. Toivottavasti tipunen ymmärtäisi lähteä tai siis tarkenisi lentää lämpimämpään. Aika pörröiseltä se näytti nukkuessaan.

Eilen bongasin neidin, joka oli keksinyt, miten näppärän korokkeen vanhemmat olivatkaan virittäneet television eteen (oven säpiksi). Aika kivasti ylettää taas kaikeen kiellettyyn legorasian päältä... Tarkoittaa sitä, että lienee syytä keksiä (taas) plään bii viihde-elektroniikan suojeluksi.

Tänä aamuna oli sängyssä aika herttainen näky. Isosisko leikki "Kas metsämökin ikkuna" ja pikkuinen matki täysillä mukana ja lauloi omaa versiotaan aiheesta. Ei tunnu juuri viiden vuoden ikäero painavan, siskot tykkäävät toisistaan ihan mahdottomasti.

P.S. Unohtui mainita, että pieni on vihdoin kiinnostunut puhumisesta ihan tosissaan. Näyttää esineitä ja niille pitää kertoa nimi. Joskus matkii sanan, joskus ei. Mutta sana "äiti" kuuluu nyt koko ajan.

Värinnälkä

2012-01-27T10:40:00.000+02:00

Jotenkin ulkona on niin viileän valkeaa ja harmaata, että olen huomannut suoranaisen värinnälän iskevän. Ainakin huomaan kuvaavani kodin väripilkkuja, kaipaavani kukkasia ja niiden hehkuvia sävyjä. Ulkona on ihana ilma; Pakkasta, mutta sopivasti. Kolattava lumi on kevyttä, kadut mukaviksi ja sileiksi auratut, mutta hiekoittamattomat niin, että pulkka ja kelkka liukuvat. Valo tuntuu vahvistuvan päivä päivältä ja välillä kuvatkin ovat muuta kuin harmahtavaa suttua.

Olen varmaan joskus kertonut, että rakastan tätä taloa ja sen yksityiskohtia. Etenkin nuo ruudulliset vanerikatot saavat minut hymyilemään hyvästä mielestä aina, kun muistan nostaa silmäni niitä kohti. Sitäpaitsi muistin tänään aamulenkillä, että lapsena katselin juuri tälläisiä funkkistaloja ja mietin, millaisia ovat ihmiset, jotka saavat asua niin kauniissa rakennuksissa.No, nyt minä tiedän. Me olemme ainakin kodistamme kovin onnellisia.

2012-01-26T10:28:00.000+02:00

Kamera pääsi käymään yläkerrassa pitkästä aikaa.

Ja voittaja on...

2012-01-25T15:05:00.000+02:00

Onnittelut voittajalle ja kiitokset osanottajille. Oli mukavaa ja löysin monta uutta tuttavuutta. :)

Hei!

2012-01-25T10:04:00.003+02:00

Arvonta-aika on ummessa, yritän ehtiä jossain vaiheessa arpomaankin. Tulipas kivasti osanottajia ja onpas tuo lukijaraatikin paisunut. Tervetuloa kaikille. Mutta palailen asiaan ja silloin arvontalaulu raikaa.

P.S.

Vanhassa talossa arvotaan. Menkääpä osallistumaan. :)

2012-01-22T12:54:00.001+02:00

Nyt on juhlittu. Humua riitti. Silakkainen söi muffinssistaan ainakin kolme murenaa, muut saivat barbapapa-kakkua ja muita herkkuja (kiitokset mummuille, jotka ystävällisesti täydensivät herkkupöydän ruhtinaalliseksi). Lahjoja tuli mahdottomasti ja neiti alkoi jo loppupäässä hoksata, että niissä paketeissa onkin hauskoja juttuja ja välillä jo tarkisti, ettei pusseihin vain jäänyt mitään. Hulinaa riitti niin, että illalla nukkumatin ei tarvinnut juuri unihiekkaansa käyttää, pikkuinen pysyi hädin tuskin nukkumaanmenoon asti hereillä. Mutta hauskaa oli ja kamalasti sai leikkiä.

Tänäänkin tuli äänestyslenkillä pikkuiselle uni silmään heti, kun rattaat lähtivät liikkeelle. Loppupäivän voimmekin jännittää, pääseekö ehdokkaamme toiselle kierrokselle. Siinä sitä varmaan onkin riittävän raskasta askaretta sunnuntaipäivälle. Isosisko hoiti aamun lumessamöyrimiskiintiöt kuntoon pulkkamäessä, mutta katsoi parhaaksi varmistaa ulkoilun riittävyyden siirtymällä naapuriin vähän samoihin puuhiin lounaan jälkeen. Minä totesin, että Silakka tarvitsisi varmaankin villapaidan tai takin, villahaalari alkaa jäädä pieneksi ja lumihankeen taitaisi olla tuon pienemmänkin mieli jo palaa. Seuraava käsityöprojekti lienee sitten siinä.

Kämmekkäät

2012-01-21T14:06:00.001+02:00

Valmista tuli, peräti... Lankana pitkään lootassa marinoitunut sinapinsävyinen Silke Tweed , puikot n nro 3. Pienemmätkin olisivat voineet olla, että neulos olisi napakampaa, tuo lanka kun ei mainittavasti jousta ja liukuu silmukoiksi tahmeanlaisesti. Mutta silti siinä on jotain sellaista rouheutta, josta pidän kovasti. Näihinkin tuli jotenkin keskiaikainen fiilis. Ohje on ihan omasta päästä kiskaistu, ryynineuletta (1. krs oikein nurin, 2 krs aina oikein) niin, että käänsin lopuksi kämmekkäät sisäpuolen päällepäin ja virkkasin yläreunaan ulkopuolelle kerroksen kiinteitä silmukoita ja tein samalla sormienaukot. Ajattelin laittaa nämä käteeni tumppujen alle, kun käyn pakasella ulkona kuvaamassa. Säästyvät edes ranteet ja peukalonhangat jäätymiseltä. No, eiköhän noita muutenkin tule käytettyä, vanhat nivelet särkevät välillä aika iloisesti.

Olen minä muutenkin kutonut aika monet tumput (joululahjoiksi), jättilankapipon myös joululahjaksi, jatkanut Solin villatakkia, aloitellut sukkia ja lukenut. Ja tuosta viimeisestä olen erityisen iloinen. Meni monta vuotta ilman lukemiskykyä ja nyt kun taas pystyn lukemaan nukahtamatta ensimmäisen lauseen jälkeen, olen kyllä nauttinut. Viimeksi luin Peter Hoegin Norsunhoitajien lapset (joka oli h y v ä ) ja Mary Ann Shafferin Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville (joka oli selkeä hyvänmielen kirja, mutta ei kuitenkaan ihan chick lit -osastoa). Syvempiin kirjallisuusanalyyseihin minusta ei ole, mutta odotan jo innolla seuraavina pinossa odottavia kirjoja.Ensimmäisenä jonossa on Paul Austerin Sunset park. Odotan jo iltaa ja lukuaikaani, kun Silakkainen simahtaa.

P.S. Arvonta jatkuu vielätuolla alempana :)

Tänään...

2012-01-20T15:12:00.000+02:00

We've got a remote controller and we are gonna use it.

Yksi vuotta ja täyttä tohinaa. Pikkuisen kävellään, kaikken yletetään ja paras esine taloudesa on kaukosäädin. No, äidin läppäri ja sen hiiri tulevat hyvänä kakkosena. Neiti on ihan ihana humpsuttaja, siskon jutut saavat nauramaan niin, ettei loppua tule ja takaraivolla kasvaa ihana kiharapilvi. Äidin syliin on illalla hyvä nukahtaa edelleen tissi suussa ja kun äiti silittää päätä, pitää silittää pikkuisen itsekin, kun se tuntuu niin mukavalta. Kirjat ovat kivoja ja yhdessä kirjassa on kuulemma äidin kuva. Jostain syystä äiti ei ollut ihan niin otettu, kun villisian kohdalla hihkaistiin "Äiti!".

Vuosi sitten...

2012-01-20T11:29:00.002+02:00

.. oli tälläiset tunnelmat... :) Ja kulmakarvat heti tiukkoina ässinä.

Nyt sitten arvotaan...

2012-01-17T14:09:00.001+02:00

Lukijoiden määrä onkin noussut jo reippaasti yli kahdenkymmenen. Tervetuloa vain kaikille. :) Jotta entistäkin enemmän syytä arpoa jotain kivaa. Hetki meni miettiessä, että mitä se kiva olisi. Oikeasti olisi mukava arpoa jotain itse tekemäänsä, mutta en ole oikein ehtinyt tehdä mitään arvontakelpoista, joten päätin tukea arvonnallani kivaa yritystä. (Ja siis tämä ei ole maksettu mainos, ihan omasta pussista maksoin tilaukseni ;) )

Jotta nyt arvotaan nippu Majapuun kortteja ja ompelukuvia. Säännöt ovat sellaiset, että viestiä komenttilaatikkoon, mahdolliset anonyymit voisivat vielä keksiä itselleen erottuvan nimimerkin ja kaikilla osallistujilla on yksi arpa. Arvonta-aika alkaa nyt ja päättyy vaikka ensi tiistai-iltana eli 24.1.2012. Arvonta tapahtuu joskus sen jälkeen. Eikun kommentoimaan, onnea osallistujille. :)

P.S. Yksi innoituksen lähde järjestää tämä arvonta oli tänään postilootaan kolahtanut paketti. Voitin Muita ihania -blogista pöllön (olen siitä ikionnellinen) ja paketti odottaa perjantaita ja Silakan synttäreitä. Hiukan kyllä äidin sormet syyhyäisivät avaamaan, mutta jospa odotamme vielä muutaman päivän.

Onnenpäivästä

2012-01-16T10:39:00.002+02:00

Kauko Röyhkä muisteli naamakirjassa nuoruuden lukuöitä ja yhtäkkiä jotain siltaa pitkin minulle tuli mieleen varhaisen teini-iän leppoisat sunnuntaiaamut. Asuimme rintamamiestalossa, minulla oli lapsuuteni ensimmäinen (ja ainoa) oma huone ja siellä vanha (putki)radio. Sellainen iso, kaunis ja yläosassa levysoitin (joka ei tosin enää toiminut). Sunnuntaisin ensimmäinen asia, mitä tein herättyäni, oli että napsautin radion päälle ja kuuntelin Jake Nymanin Onnenpäivää. Itse asiassa sunnuntaiaamuisin ei edes voinut nukkua kovin pitkään, koska silloinhan nautinto olisi jäänyt väliin. Alkupäässä ohjelmaa Jake soitti muistaakseni vähän vanhempaa materiaalia, aamun kääntyessä päivän puolelle siirryttiin uudempiin levyihin. Mutta ikinä, ei oikeastaan, ikinä tullut mitään, mistä en olisi tykännyt. Jakea saan kyllä kiittää siitäkin, että minulla oli 13-vuotiaana aika vahva tietämys 60-luvun tyttöbändeistä ja popista. Jaken kautta taisin kuulla ensimmäiset kerrat myös ikisuosikkejani Mary Coughlania ja Marianne Faithfullia ja yleensä monia ihania, lahjakkaita naisia, jotka ovat tehneet musiikkia.

Toki minä kävin pikaisesti pesulla ja aamiaisella, mutta enpä tainnut hirmuisen kauaksi aikaa malttaa irroittaa korvaani radion kaiuttimesta. Olisihan ollut vallan surullista, jos joku huippubiisi olisi mennyt ohitse, tai se huippubiisi olisi tullut enkä olisikaan kuullut kuka sen esittää. Silloin en varmaan tajunnut sitäkään, että kuuntelin noita levyjä aika oikeaoppisesti toistettuna tuon vanhan radion kautta. Minulla on ollut aika monta vuotta haaveena löytää tuollainen vanha, iso radio tännekin. Ehkä joskus.

Niin ja se Röyhkän ja Onnenpäivän silta ei ehkä tarkemmin ajatellen ole edes kovin paha aasinsilta. ;) Onnenpäiväkin taitaa jossain muodossa elää edelleen, mutta jostain syystä en ole oppinut uusia ohjelmapaikkoja. Onnenpäivä kuului sununtaiaamuihin, kiireettömyyteen ja rauhaan. Iltaisin kuuntelin sitten Kimmo Miettisen Räkärodeota.

P.S: Ja tuo Onnenpäivän kuunteluhan tapauhtui aikana ennen dinosaurusten kuoriutumista munistaan eli radiosta ei kovin usein tullut mitään rockiin viittaavaakaan musiikkia aj silloin kun sitä tuli, radiota todellakin kuunneltiin. Nykyisin on radionkuuntelu aika minimissä. Minä en kestä sitä soittolistapaskaa, mitä tulee vähän jokaiselta kanavalta...

2012-01-14T19:03:00.002+02:00

Ihana pakkaspäivä. Aika vilpakka tuuli tosin. Kävimme lenkittämässä Silakkaa ja tulevaa hiihtokuningatarta ja kädet olivat jäätyä kalikoiksi kuvia ottaessa. Vieläkin särkee ranteita. Jotkut sormettomat olisivat varmaan hyvät, koska en minä malta olla kuvaamattakaan, vaikka miten sattuisi. Saisikohan sitä välillä kudottua jotain ihan itsellenkin? Nyt kun tuli mieleen ihan todellinen tarve.

Silakkainen taitaa tehdä vaihteeksi hampaita. Eihän niitä ole tullutkaan kuin kolme reilun viikon sisään. Ilmeisesti neiti on sitä mieltä, että kannattaa puskea kaikki hampaat kerralla, mitäpä sitä säästelemään, kun hyvään alkuun lopulta pääsi. Ei noita moneen kuukauteen uusia tullutkaan, nytkin suussa on vasta kuusi valkoista naskalia. Naurattaa kaikki pikkulasten ruokintaohjeet, joissa käsketään antaa sitä ja tätä purtavaa. Tokihan nuo pikkuiset ikenet ovat melko terävät, mutta ei niillä ihan raakaa porkkanaa kuitenkaan raasteta. Mutta jospa kohta lähtisi sekin harrastus. Sitä ennen lienee jokunen huonosti nukuttu yö luvassa. Viime yönä oli melkoisen surkeaa voihkintaa ohjelmassa, ei auttanut kuin äidin syli ja silittely. Ihan reppana tyttö.

Yhtenä päivänä mietin, että millaistahan olisi asua jossain paikkakunnalla, jolla olisi joku tosi runollinen tai muuten kauniilta kuulostava nimi. Minä ole syntynyt -ala -pääteisellä, asunut -ola, -älä ja -pere -päätteisellä paikkakunnalla, kauniita paikannimiä on tullut vain haikeana maisteltua. Ajatella, jos voisi sanoa asuvansa vaikka Kesälahdella, Merimaskussa, Lumijoella, Taivassalossa, Mäntyharjulla, Vesilahdella tms. Tosin tiedänhän minä, että huonomminkin voisi olla. Voisi joutua sanomaan asuvansa vaikka Paskolammilla. Se ei olisi kivaa eikä tämä loppuosa taida liittyä mihinkään yhtään mitenkään...

P.S. Pahoittelen talvikuvien sumaa. Minä vain satun tykkäämään talvesta ja lumi ja jää tuppaavat järjestämään aika kuvauksellisia juttuja. :)

Tasalukuja...

2012-01-12T10:15:00.000+02:00

Hehee... Huomasinpa juuri, että tuli tasaluku lukijoita täyteen ja eivätkös muutkin aina juhli moisia? 3,5 vuotta bloggailua ja 20 lukijaa. Laatu on kyllä korvannut määrän eikä vähiten siksi, että tuo nro 20 näyttää olevan Liamk, jonka sarkastiset jutut ovat naurattaneet enemmän ja vähemmän tätä entistä lomautettua (ja myös työttömyyden iloista nauttinutta) jo jonnin aikaa. :) Kiva saada lukijakseen joku, jonka kykyä ilmaista itseään melkeinpä fanittaa. No ylipäänsä on kiva saada lukijoita, tulee hyvä mieli, jos jotakuta juttuni kiinnostavat sen verran, että haluaa mahdollisesti joskus palata uusiksikin niitä kurkkimaan. Eipä kai kukaan muuten pitäisi julkista blogia...

Mutta niin, ajattelin arpoa tuon huiman luvun kunniaksi jotain pientä. Ajatuskin on olemassa. Palailen siis tämän aiheen pariin lähipäivinä. :)

2012-01-11T10:17:00.005+02:00

Tiesittekö, että taaperokärryä voi hyvin käyttää potkulautana? No, nyt tiedän minä ja muutama muukin... Neiti pyörremyrsky on vaihteeksi yltynyt melkoisiin lukemiin ja taaperokärry on ihan huippulelu, siinä nukkuu välillä siskon vauvanukke ja seuraavassa sekunnissa itse Silakka. Sisko on ihan huipputyyppi työnellessään pienempää kärryllä ympäri olkkaria ja kun sisko kyllästyy, voi itse kiivetä seisomaan kärryyn ja potkia vauhtia maasta tai sitten ihan kärryn etureunasta ja ihmetellä, miksi äiti taas mekastaa jotain ja tulee hakemaan pois. Jotta melkoista. Neitiä ei voi jättää sekunniksikaan valvomatta, mielikuvitusta ja vaaranpaikkoja löytyy ihan koko ajan. Välillä vähän väsyttää tuo pikku bansheen jahtaaminen. Nin ja hampaiden tekeminen. Niitä pitää ilmeisesti aina tehdä kunnon rypäs kerralla. Viimeksi tehtiin yläetuhampaat, nyt neiti pukkaa vissiin alaleukaan täydennystä ja öisin vikisyttää... Reppana.

Minä voisin puolestani liittyä anonyymit astiafriikit kerhon. Ostin jo muutama vuosi sitten noita Rörstrandin ihanaisia Kulinera-astioita ja pyysin nyt joululahjaksi lisää. No en saanut, mutta joulunjälkeislahjaksi sitten. Ihan hirmuisesti tekisi mieli ostaa myös tuon sarjan ruokalautasia, kun lopettivat mokomat Arabialta Apilan, joka oli varsinainen astiankeräilykohteeni... Kuva on mikä on, pikku apulainen roikkui niskassa ja yritti saada purkkia käteensä, kun kuvasin. Samoin kukkakuvan saaminen oli melkoisen äherryksen tulos. Joulukaktus villiytyi kukkimaan ihan mahdottomasti, vaikka viettikin ~~tämän~~ viime kesän sisällä.

P.S. Viitsisittekö välillä sanoa minulle vaikka "Moi", kun piipahdatte. Vähän välillä tylsistyttää, kun palautetta ei tule kuin joka kolmanteen tekstiin, jos siihenkään... Toisaalta, jos täällä ei kukaan edes käy niin tämähän täyttää sitten hyvin päiväkirjan tehtävän. Oman ja salaisen sellaisen. ;) Niin ja siis ei ole pakko koko ajan osallistua, mutta olisi kiva saada tietää käykö täällä edes ketään muuten kuin vahingossa... Anteeksi, turhamainen minä.

Homo

2012-01-10T10:32:00.000+02:00

- Äiti, mikä on homo?

- Ööh... Tuota. Homoksi kutsutaan sellaista ihmistä, miestä tai naista, joka rakastaa samaa sukupuolta olevaa ihmistä.

- Ai... (Vähän kummastuneella ilmeellä)

- Mistäs sinulle nyt tuo tuli mielen?

- No kun sun kassissasi lukee homo...

Valoa ja pakkasta

2012-01-09T14:18:00.002+02:00

Aika vilpoista, mutta ihanaa. Ja valo... Se on v a l o a, talven valoa, kirkasta ja kylmää, mutta tekee huurteesta kimaltavia kiviä ja kaunistaa kaiken.

Neiti oli onnellinen, kun pääsi vihdoinkin käyttämään huopikkaitaan. Ne ovat odotaneet malttamattomina rapussa jo syksystä asti. Mummu oli löytänyt ne kirppikseltä ja käytti ne vielä suutarilla pohjattavina. Olivat kuulemma ihanat jalassa ja lämpimät ja niinhän ne ovatkin. Minäkin tahtoisin omat huopatossut. Kirpulta tuskin löytyy, mutta katsotaan, jos jonain talvena raaskisi moisiin uhrata rahaa. Huopatossut ovat kuitenkin pakkasjalkineiden ehdotonta aatelia. Yritän pitää yllä uskoa sihen, että meillä jatkossakin olisi kylmempiäkin hetkiä talvisin.

Eteinen

2012-01-09T10:43:00.002+02:00

Melkoista edistystä. :) Ei paista maalaamaton enso pahvi vaneripanelien paikalta ja olohuoneen sisäänkäynti on jo tuossa asussaan ihan hirmuisen paljon kauniimpi kuin ennen. Maalitkin saapuvat tänään, kun mies käy illalla ostostelemassa. Yllättävän pitkä lista tulikin, vaikka lauksi ajattelin, että pänikkä maalia riittä... No ei riitä, tarvitaan tietenkin kittiä, hiomapaperia, kumilasta, siveltimiä ja kalustemaalin lisäksi kynnykseen lattiamaalia. Niin ja pigmenttijauhetta, koska havittelemani grafiitinvärinen olikin varastoistani aika vähissä. Samallahan mies sitten hakee sen yhden puuttuvan pätkän listaa olohuoneen puolelle ja ostaa myös krominkeltaista pigmenttiä, että saan maalattua yhdet huutislöytöni paremmin työhuoneeseen istuvaan kuosiin ja... Hmm.. Miten tässä taas kävi näin?

Mutta on tuo eteinen nyt siisti. Ajatella, että tuota muutaman tunnin työtä on pantattu tässä asumisen ajan ja voivoteltu sitä, miten ärsyttävän näköistä on, kun jotain noin pientä puuttuu.

Mutta... Ainahan sitä jotain pientä jää... Jos jollakulla on loistava idea (muu kuin leveämmät listat) tämän kohdan paikkaamiseen niin ajatuksia otetaan mielellään vastaan. Aukon tekijät ovat leikanneet enso-pahvin aika suurpiirteisesti eli ihan liian korkealta ja tuo kohta irvistää inhasti. Itse mietin jotain boordia kiertämään aukon yläosaa panelien yläreunasta toiseen. Mutta kun sen boordin pitäisi olla sitten aika simppeli ja joko huomaamaton tai sitten ihan reippaasti näkyvä. Voihan blääh... Niitä ideoita tosiaankin saa jakaa tänne, jos jotain nousee mieleen.

Kaarina Kaila

2012-01-07T15:34:00.001+02:00

Nyt se on täydellinen! Siis Kaarina Kailan vuodenaika-sarja. Olen kerännyt nuo vähitellen, lautanen kerrallaan. Vielä pitäisi keksiä niille sijoituspaikka. Eteinen uudessa kuosissaan voisi olla potentiaalinen ehdokas.

Kaarina Kailan töissä minua viehättää herkkyys ja sadunomaisuus.Suvereeni akvarellinkäyttö myös tietenkin. Olen ostellut myös Kailan kuvittamia kirjoja, jos moisia on sopivasti osunut kohdalle. Jotenkin niiden kuvitusten katselemisesta tulee hyvä olo. Kaila taitaa olla kuvittanut jonkun toisenkin seinälautassarjan, mutta sen hinnat ovat kavunneet huutiksessa sen verran taivaisiin, että olen antanut niiden olla. Näitä vuodenaikalautasia on saanut välillä ihan kohtuuhintaan.

Askartelua

2012-01-06T14:35:00.000+02:00

Kun minun projektini niin sanotusti pissi (no tarkemmin ajatellen aika kirjaimellisestikin), mies päätti aloittaa uuden. Olohuoneen ja eteisen välinen aukko on ollut jo aika törkyisen näköinen, tapetit täynnä klähmäisiä kädenjälkiä ja muutenkin homma on ollut hiukan puolitiessä. No, eilen mies leikkasi eteisen puuttuvat vaneripanelinpalat ja haki kaupasta emneet uuteen kynnykseen ja sormipanelia oviaukon vuoraamiseen. Tänään kiskoimme kipsilevyn oven yläreunasta irti ja totesimme, että tämä taitaa olla mallia hiukan laajeneva projekti, olohuoneen puolellekin on pakko keksiä listoitukset (tapetit saivat pikkuisen siipeensä, kröhm...)... No, olisi ne kai ollut keksittävä muutenkin, eipä silti.

Mutta nyt minä vain huokailen ja haaveilen siitä ajasta, kun olohuonessa on valkoiseksi öljytty lattia ja vaaleanharmaat tapetit ja olen maalanut eteisenkin lattian harmaa-musta -ruudulliseksi. Voi olla, että hetki menee vielä haaveillessa, mutta ihanaahan haaveileminenkin on. Eteisen lattian (ja lattialistat) tosin voisin sipaista vaikka ensi kesänä, jos oikein innostun...

Toinen asia, mistä ilahduin oli se, että huomasin Uulan Intosta tulleen myös kalustemaalin. Oi jibbiajee. :) Voin vain kuvitella, miten ihanaa olisi maalailla noita ovenpieliä liuotinohenteisella, hitaasti kuivumalla pellavaöljymaalilla, kun taloudessa on erittäin vilkas taapero. Ratkesipa sekin ongelma, mitään Helmi-kalustemaalia en kuitenkaan välitä käyttää... Puhumattakaan siitä, että nyt on ihan mahdollinen ajatus tuon tuvankaapinkin sutiminen ihan sisätiloissa (Miranolit on kyllä pakko raapata pois kellarissa tai ulkona). Ainakin tuo seinämaaliversio Intosta haisee huomattavan vähän.

Aika kivaa, kun välillä tapahtuu talossa sisälläkin. :) Mä olen ihan tohkeissani ja tahtoisin jo päästä itse tuon pikku-wc:n kimppuun.

Nam nam...

2012-01-03T15:36:00.001+02:00

Hei kaikki karppajat ja terveellisen elämän puolestapuhujat. Kannattaa laittaa silmät kiinni tämän postauksen kohdalla. No niin, nyt teitä on varoitettu, jatkatte lukemista omalla vastuulla. Aion näet esitellä tämän hetkisen suosikkileipäni.

Tarvitaan:

Kaksi (isoa) viipaletta vaaleaa paahtoleipää tms (varmaan joku täsyjyväinenkin toimii ihan hyvin)

Vaaleaa Dijonin sinappia

Maapähkinävoita (meiltä löytyy Urtekramin smoothia, joka on ihan parasta)

Hilloa

Levitetään leiville kevyesti sinappia, sen päälle reippaampi kerros maapähkinävoita ja sen päälle hilloa maun mukaan. Painetaan leivät vastakkain ja mussutetaan hetki ankarasti. Jos siltä tuntuu, menään keittiöön ja tehdään toinen samanmoinen setti...

Jostain syystä pelkkä hillo-maapähkinävoileipä ei oikein ole ollut makuni, mutta kun keksin laittaa pohjalle sinappia makua terävöittämään niin jo alkoi toimia. Namnam, kuten Silakka sanoo kaikesta ruoasta. Ja ei, minä en ole raskaana, minä harjoitan käänteistä painonhallintaa voidakseni liikkua ulkona myös tuulisemmalla säällä...

I am the walrus

2012-01-03T13:36:00.000+02:00

Eilen illalla nukahdin kesken Silakan nukutuksen. Minä vain putosin uneen, sellaiseen pehmeään ja kelluvaa, jollaista en ole tuon pikkuneidin syntymän jälkeen nukkunut. Särkylääkkeillä lienee ollut osuutta unen syvyyteen, mutta tosiasia on, että kun heräsin puoliltaöin, olin levänneempi kuin aikoihin, nostin lasit yöpöydälle, käännyin normaaliin nukkuma-asentooni ja nukuin lisää kuin pieni lapsi. Nukuin vähän liiankin hyvin, tuli turhan pitkä tauko ilta- ja aamulääkkeiden välille ja oireilukin palasi vähän, mutta toisaalta olo on muuten paljon parempi kuin eilen ja kasvoissani on vähän väriäkin.

Eskarineiti sai joululahjaksi ison pinon erilaisia lautapelejä ja niitä on pelailtu ahkerasti, kun pikkusisko nukkuu. Neidin ulottuvuus kun alkaa olla melkoisen huikeaa luokkaa ja neiti ei arkaile käytää sitä hyväkseen. Viime päivinä meillä on putoillut kukkaruukkuja muista vähän vähemmän sotkua aiheuttavista esineistä puhumattakaan. Liitutaulukin pysyy siistinä, kun toinen piirtää ja toinen pyyhkii samaa vauhtia piirrokset pois. Isompaa välillä ihan aavistuksen verran turhauttaa tuon tehopakkauksen kanssa touhuaminen. Mutta aika hienon mursun eskarineiti piirsi pieneksi hetkeksi taulua koristamaan...

Luku- ja kirjoitustaito isommalla kehittyvät ihan huimaavaa vauhtia. Tänään minun piti kertoa toiveruokani ja neiti kirjoitti sen paperille. Vain g jäi ensi yrittämällä matkasta. Neidin omat lempiruoat ovatkin sitten melkoisen tekijäystävällisiä. Munavoin tai munakkaan valmistus kun ei ihan mahdottomia vaadi...

Vähän alkaa olla haikea olo jo.Mies on viettänyt isäkuukautta ja täällä on ollut ihanan rentoa ja leppoisaa, kun on melkein koko ajan kaksi aikuista paikalla. Olemme nauttineetkin oikein kunnolla, tälläistä tilannetta tuskin on uudelleen mahdotonta saada (jos ei normilomia lasketa). Ihanan perheystävällinen keksintö moinen isäkuukausi. Jospa vielä paranisin ja pääsisin hyödyntämään miehen läsnäoloa ja lapsenhoitoapua maalitelan varressa vessan puolella.

2012-01-02T19:27:00.000+02:00

Eilen illalla vähän palelsi,yöllä alkoi sattua ja joutui valvomaan. Valvoin melkein koko yön sohvalla, lämmin kaurapussi kaverinani juoden kuumaa mehua ja pelaten tietokoneella. Mihinkään muuhun minusta ei ollut. Aamulla soitin terveyskeskukseen ja puoliltapäivin pääsin lääkitsemään itseäni. Että voi ihmistä väsyttää yksi pikkuinen pöpö. Toivottavasti antibiootit purevat enkä saa taas itselleni pidempiaikaista riesaa. Se vasta väsyttäisikin...

Bloggerissa eivät nähtävästi toimi muotoilut kovin hyvin. Ärsyttävää tässä koomassa joutua tyytytmään siihen, mikä toimii. No, kunhan tästä tokenen, voin ehkä yrittää saada muotoiluja mieleisekseni., No, taitaa olla turha toivo, olen todennut, että bloggerissa asiat joko toimivat tai sitten ne pitää pakottaa toimimaan, mutta aina ei viitsisi. Olkoon kökkö, en jaksa alkaa vääntää koodin kanssa. Liian monta särkylääkettä elimistössä ja liian vähän unta vuorokauden aikana.

Olisin minä suostunut aloittamaan tämän vuoden sairastelusaldon kartuttamisen vähän myöhemminkin... Aion mököttää ja olla marttyyri vielä tämän illan, mutta sitten saisi riittää sitä lajia.

Kesällä kerran 2011...

2012-01-01T11:52:00.003+02:00

Pikareportaasi kesällä tapahtuneesta... Ei vallan täydellistä. Puuttuu mm kuva siitä, millainen tuo alakerran rappu oli alkuaan, oviaukon suurennus, kellarin tukipalkit hitsattuina paikoilleen ja salaojitukset lopullisesti täytettyinä. Mutta tuollaista pientä askartelua oli ohjelmassa. Ihme juttu, että vähän on kaikkia väsyttänyt. Ensi kesänä keskitymme rappusten rakentamiseen (nyt pitäisi alkaa tehdä piirustuksia ja hakea lupia, ulkoasuehdotelma meni jo läpi rakennustarkastajalta) ja mullan ja hiekan levittämiseen. Eiköhän siinä ole ihan riittävästi touhuamista normaalihommien lisäksi. Tämä kesä meni hiukan hardcoren puolelle...

P.S. Jos jotakuta kiinnostaa niin salojituksiin käytimme Fuktisolia eristeenä. Ainakin tämän syksyn/talven runsaiden sateiden asettamassa tulikokeessa uudet ojat ja eristeet ovat toimineet ihan loistavasti. Meillä on nyt kuiva ja hajuton kellari. Uskaltanen alkaa suunnitella hillokellarin eristämistä jossain vaiheessa.

Tervetuloa 2012

2012-01-01T10:45:00.001+02:00

Huomenta. Nyt se sitten alkoi. Vuosi 2012. Eilen illalla makailin sängyssä nukuttamassa pienintä, katselin järven toisella puolen paukkuvia raketteja ja kuuntelin tällä puolen sijaitsevaa tykistökeskitystä. Joku onnistui polttamaan täällä teollisuusrakennuksenkin raketilla. Jännittäviä tapauksia siis pikkukylän juhlinnassa. Aamulla vaihdoin seinälle uuden kalenterin, viime vuonna muistin tehdä vaihdoksen helmikuussa, tänä vuonna olin paremmin kartalla ajan kulumisesta..

Jotenkin tuntuu hassulta tuo ylenpalttinen ilotulittaminen. Muistan lapsuudesta, miten jännittävää oli, kun isä lähti ampumaan kaupungin raketteja eikä juuri muita silloin edes paukuteltu. (Paitsi pojilla oli tietty papatteja) Nykyisin tuntuu, että vähän joka talouteen hankitaan valtava pussillinen räiskittävää... Eipä silti, pakko tunnustaa, että kyllä meilläkin pari suihkuavaa pataa oli kihisemässä sillankaiteella ja sädetikut pääsivät roikkumaan kaiteisiin.

Alan selvästi tulla vanhaksi, kun huomaan yhä useammin narisevani siitä, miten paljon paremmin asiat olivat minun lapsuudessani. Eiväthän asiat oikeasti olleet välttämättä paremmin, elämä vain oli muutama kymmenen vuotta sitten aika lailla erilaista kuin nyt ja tokihan sitä jokainen kaipaa takaisin lapsuuden viattomuuteen.

Hyvästi 2011

2011-12-31T13:50:00.002+02:00

Vuosi klenkkaa kohti loppuaan.Kummallinen vuosi, yhtä karusellia niin hyvässä kuin pahassakin. Syntyi monta lasta lähipiirin, yksi hyvinkin lähelle, monta tärkeää ihmistä poistui ikuisesti, osa ihan liian aikaisin, ja yksi hyvin tärkeä pieni ihminen kävi läpi rankkoja hoitoja. Onneksi hänen kohdallaan tilanne näyttää hyvältä. Välillä on tuntunut siltä, että hengittäminenkin on liikaa vaadittu, mutta onneksi lopua kohden raskas olo on hiukan keventynyt.

Mutta kyllä minä toivon ensi vuodelta ennen kaikkea tasaisuutta, rauhallisuutta ja ihan vain tylsää arkea. En kaipaa yhtään enempää dramatiikkaa ja jännitystä. Sitä on viime vuosina nautittu melkeinpä loppuelämän annokseksi. Kaikkihan tietävät tämän kiinalaisen kirouksen, jossa toivotetaan toiselle mielenkiintoisia aikoja. Aika kamala kirous. Sen takia minä toivotankin kaikille ihan hirmuisen mukavaa ja rauhallista tulevaa vuotta, silkkaa onnellista tylsyyttä ja tavallista elämää. Olkoon vuosi myös sääolojen suhteen tavanomaisempi kuin tämä nyt jo loppuaan kohti kulkeva.

Hyvästi Onnela

2011-12-30T19:51:00.000+02:00

Heh.. Ja siitä se sitten lähti. Yökerhotyyli sai kyytiä. Tänään revin blingbling-tapetit alas ja mies hurautti Bauhausiin maaliostoksille. Peiliprobleemikin ratkesi, ei tosin suunnittelemallani edullisella kierrätyspeilillä, koska a) kirpputorilta ei löytynyt peiliä, b) kierrätyskeskus oli sulki ja c) minä löysin netin kautta just sopivan mallin ja tilasin sen samantien. Mutta siitä sitten myöhemmin, kun homma edistyy. Muutenkin napsautin tuonne vielä pikkuisen lisäelementtejä sisustusta piristämään. Naulakkotilanne saataa vielä muuttua niin, että Wavet siirtyvätkin vessaan ja Hang On eteiseen, mutta haitanneeko tuo. Näkeepä sitten.

Hiukan kyllä huvittaa, koska nyt pikkuvessan tyyli muuttuu aika päinvastaiseksi kuin ennen. Ihan hyvä niin, minä olin jo melkoisen kyllästynyt noihin migreeninedistämisseiniin ja prameaan peiliin. Nyt tulee ihan valkoista, mustaa ja harmaata pääasiassa. Luultavasti tyyli on jo ihan passée, mutta sou what, minä haluan tällä kertaa visuaalisesti aika simppelin ulkoasun tuonne.

Nin ja siis tämähän on ihan puhdas pintaremppa, varsinainen vessanremppa tehdään muutaman vuoden sisään ja silloin lähtevät gyprocit seinistä ja lattiakin avataan ja pytty uusitaan. Sitä ennen aion pärjätä maalaamalla...

Ai niin, alakuvassa näkyy miten varmistettiin äidin tiukka työtahti. Vasta rummun sijoittaminen tavaraläjän päälle piti pienen työnjohtajan projektipisteen oven ulkopuolella...

Silkkaa sää(s)töä

2011-12-28T18:53:00.001+02:00

Ja siitä se sitten lipesi käsistä. Ehdin jo olla tyytyväinen itseeni ja taputella selkääni valtavasta itsehillinnästä Ideaparkissa, mutta pitihän se arvata, että moinen häiriötila ei kauaa kestä. Jotenkin eksyin ensin Houmin sivuille ja sieltä napsahti alesta tuo naulakko vessaa varten. Sitten iski tarve maalata koko vessa, koska yökerhotunnelma on alkanut tympiä aika pahasti ja se isompi remontti taitaa siirtyä muutamalla vuodella...

Sitten tulikin mieleen puuttuva wc-paperiteline ja riittävän simppeli malli, jonka saa mustana, löytyi vihdoin Palorannan sivuilta. Siellä eksyin jotenkin tarjouskoriin ja löytyi tuo Tamtam-jakkara... Jotta juupajuu. Aiemmin päivällä olin säästänyt ahkerasti lastenvaatteita napsutellessani. Varsinainen säästäväisyyden perikuva täällä siis. No, sen verran ajattelin säästä, että seiniin sipaistaan ihan vain valkoinen maali (suoraan tapetin päälle) ja yritän löytää sellaisen vanhanaikaisen peilihyllysysteemin uudeksi peiliksi vaikkapa kierrätyskeskuksesta. No, käytettynä kuitenkin. Mutta että sitä pitääkin ihmisen säästää välillä... Ounou. Annan itselleni kyllä muutaman viikon pääsykiellon nettikauppoihin vaihteeksi.

2011-12-28T16:40:00.003+02:00

Joulusta selvittiin. Meillä jopa pysyivät sähköt, mutta tapaninverailulla vanhempieni luona jouduimme jonnin verran jännittämään sitä, pakkaammeko ruoat autoon ja hurautammeko meille kokkaamaan. Juuri parahiksi ruoka-aikaan sähköt sitten päättivät palta. Helpolla siis pääsimme, lähialueella oli moni pitkäänkin sähköittä.

Joululahjoja tuli tänä vuonna jaettua melkein ylenpalttisesti, mutta toisaalta olipa noita saajiakin koolla melkein ennätysmäärä. Tänä vuonna teimme jouluruokia varsin koohtuulliset annokset, mutta silti ne jäivät syömättä suurelta osin. Mitenköhän saisi paistettua 2dl jokaista latikkoa? Se riittäisi hyvin, minä en jouluruoista juuri perusta joten käytännössä ainoa joulumässääjä taloudessa on tuo talon ainoa miespuolinen asukas, joka hänkään ei mahdottomiin suorituksiin yllä.

Joulukattauksessa muuten näkyvät ihanat huutislöytöni. Kerrankin osuin kohdalle, kun joku halusi eroon Gardbergin Red lioneista. Nyt minulla on niitä kohtuullinen nippu, vielä teelusikoita saisi löytyä. Nuo tuovat mukavaa vastapainoa vihreille Teemoille, joita olen vuosien aikana keräillyt. Yleensä meillä on jouluna valkoinen pöytäliina. Tänä vuonna oli tuon pikkuhurrikaanin takia pakko luopua moisista hienosteluista. Pöytäliinan helmukset ovat neidille täysin vastustamaton asia.... Muutenkin sana kattaus oli tänä vuonna lievästi liioittelua. Joskus on pakko ottaa rennommin, ensi vuonna ehkä panostan pöydän ulkoasuun enemmän. (Ja siirrän myös italiansalaaatin johonkin fiinimpään kippoon.)

Bertel Gardberg on minulle jonkinasteinen idoli, tai ainakin oli sitä opiskeluaikana. Pääsimme kerran tutustumaan Gardbergin verstaaseen ja kuulemaan herrasmiehen ajatuksia muotoilusta ja hopeasepäntyöstä. Se oli elämys, pakko tunnustaa. Joissakin ihmisissä vain on karismaa ja Gardberg kuului ehdottomasti heihin. Noihin Red lioneihin minulla on aika henkilökohtainen suhde pidemmältä ajalta, lapsena omat haarukkani, veitseni ja lusikkani kun olivat tuota kyseistä sarjaa.

Mutta hauskinta joulunaikaan on ollut seurata eskaritytön lukutaidon kehittymistä. Neiti kirjoittaa ihan jatkuvasti ja lukee keskittyneesti kaiken eteen osuvan tekstin. Ihana seurata toisen onnea uudesta taidostaan. Pienempi neiti puolestaan seistä töröttää milloin missäkin ja harkitsee vahvasti kävelemään lähtemistä. Niin ja on pullauttamassa hampaita itkun ja hammastenkiristyksen säestyksellä.

Minä venytin eilen napanuoraa ja jätin molemmat lapset mummulaan hoitoon. Itse karkasin mieheni kera aleostoksille. Saimme me hankinnat tehtyä ja rehellisesti sanoen oli parempi jättää lapset kotiin kuin raahata mukaan Ideaparkin väntungokseen tuskastumaan. Mutta nyt on ensi talveksi taminetta neideille. Itse paiskoin tavaroita (vahingossa toki) Marimekossa, ostin pätkän kangasta ja pari kirjaa. En tuntenut tarvitsevani muuta, koska Ideaparkissa ei myydä näitä kenkiä, jotka minun vain olisi ehdottomasti saatava. Pahuksen Tyylivarkaat, jotka luovat ihmiselle tarpeita. ;)

Joulua

2011-12-23T20:34:00.000+02:00

Pitii kurkistaa viime jouluisia kuvia ja hiukan oli enemmän lunta silloin... Silloin oli myös isompi vatsa tällä mammalla, tosi iso itse asiassa... Nyt se vatsa riehuu vain täällä valtoimenaan ja käy kättelemässä joulukuusta ynnä näyttää loukkantuneelta, kun neulaset pistelevät. Huomenaamulla koristellaan kuusi, muut joulukoristeet (joita tänä vuonna on hyvinkin kohtuudella) on jo levitelty tänään. Jotenkin minun suhtautumiseni jouluun on hyvin kaksijakoinen. Yhdistelmä isoa surua ja iloa. Pari vuotta sitten koin elämäni jouluyön eikä sen jälkeen joulu ole ollut niinkuin ennen. Koin sellaisen klassisen keskenmenon kovine kipuineen ja verilammikossa heräämisineen... Tasan puoli vuotta aiemmin olin menettänyt edellisen vauvani. Mutta oli noissakin kokemuksissa hyvä puolensa. Siihen asti olimme ravanneet joulut paikasta toiseen, ettei kenellekään vain tulisi paha mieli eikä kukaan tuntisi itseään laiminlyödyksi. No, tuon joulun jälkeen opin, että tärkeintä ehkä kuitenkin on hoitaa joulu niin, että itsellä on hyvä mieli ja minulla se hyvä mieli on kotonani, perheni kanssa yhdessä. Meille toki saa tulla, oikein mielelläänkin, mutta minä en enää ryhdy siihen kuusi kyläpaikkaa ja joulukirkko yhden vuorokauden aikana -ruljanssiin. Opin siis ilmeisesti tervettä itsekkyyttä.Toivottelen rauhallista ja oman mielen mukaista joulua kaikille.

Melko lailla taapero jo...

2011-12-20T15:27:00.000+02:00

Meillä täytetään tänään 11 kk. Suvustaan on neito huonontunut (kuten isosiskokin), meillä on ollut tapana kävellä tämän ikäisenä jo melkoista vauhtia. No, pakko tunnustaa, että ihan kamalasti ei harmita, vaikka ilman tukea käveleminen ei vielä sujukaan. Väittäisin, että sitten vasta kiire alkaakin..

Nyt siis neiti kulkee tukia pitkin huomattavan vauhdikkaasti, seisoskelee ilman tukea (mutta vain pehmeillä alustoilla), ymmärtää jo paljon puhetta (jos haluaa), jammailee musiikin tahdissa, palvoo siskoa, repii äitiä tukasta edelleen, nuoleskelee ikkunoita ja heiluttaa ohikulkijoille ja on muutenkin koko ajan täynnä virtaa ja intoa. Aivan ihana pieni naisenalku. Miten ihmeessä minä tuollaisen ihmeen olenkaan saanut aikaiseksi?

Mutta kovin vauvamainen neiti ei tosiaankaan ole. Vain silloin, kun väsyneenä käpertyy syliin ja huokaisee syvään aloittaessaan syömisen. Silloin minä näen edelleen sen pienen vauvan, jonka sain tammikuussa ensimmäisen kerran syliini. Näitä hetkiä tosin on enää iltaisin, päivisin neiti harvemmin malttaa viihtyä rinnalla kovin pitkiä hetkiä. Minun viimeinen vauvani...

Hyvä ruoka, parempi mieli...

2011-12-18T20:22:00.002+02:00

Mummu toi lukemaan oppineelle vanhanaikaisen aapisen lukemistoksi. Siitä minulle onkin luettu joka päivä pieniä pätkiä. Päivä päivältä lukeminen sujuu paremmin ja tyttö on ylpeä kuin mikä taidostan. Juoksevat asiatkin hoituvat nykyisin kirjeiden välityksellä. Minä saan sentään hoitaa vastaamisen ihan suullisesti.

Tyttö on ollut myös hyvin ylpeä siitä, että on saanut sytyttää muutaman kerran kynttilän. Ihan itse, tulitikuilla. Eskarissa olivat moista harjoitelleet ja nyt pitää sitten kotonakin. Hiukan hirvittää, mutta ehkä nuo tulitikkuleikit on kuitenkin parempi leikkiä luvallisesti ja valvotuissa oloissa kuin jossain nurkan takana salaa. Luonnoliseti tikut ovat ilman vahempien valvontaa ihan nounou-kamaa ja korkeealla. Neitimme on kyllä pääosan aikaa melkoisen järkevä ja puhetta ymmärtävä tapaus, mutta kun eihän noista lapsista ikinä voi tietää...

Eilen kävimme teatterissa. Ihana näytös, suosittelen kaikille täällä päin asuville. Teatteri on pieni harrastajateatteri, mutta ilmeisen lahjakasta joukkoa sinne on kertynyt. Harmitti ihan, kun tajusin, että olemme asuneet jo monta vuotta puolen kilometrin päässä teatterilta ja nyt vasta pääsimme näytökseen asti. No, parempi myöhään jne. mutta seuraavan kerran menen toivottavasti jo ensi kaudella nauttimaan näyttämötaiteen iloista.

Sain uudet joulutyynyt. Tai en saanut, tilasin miehen piipahtamaan Indiskassa Tampereen reissulla. Edelliset joulutyynyt kärsivät kovan kohtalon isomman neidin pahimman saksimisvimman aikana... No, nyt sain nämä kauniit, joita olin ehtinyt ihailla parinkin lehden sivuilla. Kauniit ovat oikeastikin, tosi kauniit. Niin ja lehdistä: Ostin kauppareissulla Hus & hemin ja siinä oli ihan unelmieni talo. Sisustettukin tosi herkullisesti. Matuskoja ja muita ihanuuksia, sellaista rauhallista runsautta. Ei ylitsepursuavaa tavaramäärää. Toivottavasti joskus pääsisi itse samaan...

Minä myös pahoitin ystäväni mielen enkä tiedä saanko ikinä anteeksi. Toivottavasti saan. Olen kyllä pyytänyt, mutta ikinähän ei voi tietää. Ystäviä ei ole ikinä liikaa ja tuntuu tosi kurjalta, jos pitkäaikainen yhteisyden tunne loppuu näin, suhteellisen pieneen, mutta toiselle vakavaan juttuun. Joskus ihminen päästelee suustaan älyttömyyksiä. Etenkin väsyneenä... Sitten ei voi kuin toivoa, että se toinen osapuoli olisi isompi ihminen kuin mitä itse on ollut.

Mies täytti tänään vuosia. Leivoin kuivakakun, sovelsin taas muffinssiohjetta Nigellan vähän vanhemmasta keittokirjasta. Se ohje on loistava pohja kaikenlaisille muunteluille. Tällä kertaa korvasin maidon mustaherukamehulla ja vaniljasokerin kardemummalla ja kanelilla ja omakehun uhallakin on pakko sanoa, että kakusta tuli ihan suussasulava. Iltapäivän vietin muuten vain keittiössä vääntämässä vegaanista moussakaa. Ajatus siitä on väijynyt takaraivolla jo pidempään ja nyt vihdoin oli aikaa toteuttaakin ajatus. Sekin onnistui, itse asiassa paremmin kuin kuvittelin. Kirjoitin jopa ohjeen itselleni muistiin tulevaisuuden varalle.

Kasvismoussaka

2 munakoisoa

Viipaloi munakoisot n 0,5 cm kiekoiksi, suolaa ja laita painon alle joksikin aikaa itkemään.

Tomaattisoosi:

400 g tomaattimurskaa

pari valkosipulinkynttä silputtuna

2 porkkanaa raasteena ( 2-3 dl karkeaa raastetta)

1 paprika kuutioina

n 1 dl punaisia linsseja

vettä

1 tl oreganoa

1 tl basilikaa

1 tl timjamia

n 1 tl savustettua paprikajauhetta

suolaa

mustapippuria

rypsiöljyä

Kuullota valkosipulia, porkkanaa, yrttejä ja paprikajauhetta rypsiöljyssä, lisää paprika ja linssit ja kuullota vielä hetken aikaa. Lisää tomaattimurska ja n, 1,5 tomaattimurskapurkillista vettä. Keitä 15 minuuttia. Lisää suola ja pippuri.

Maitokastike:

400 g purkki kookosmaitoa

pikkupurkki kookoskermaa

50 g margariini

0,5 dl vehnäjauhoja

muskottia

suolaa, pippuria

kourallinen oluthiivahiutaleita

Sulata rasva kattilassa ja lisää jauhot. Kuullottele jauhoja hetken aikaa ja ala lisätä kookosmaitoa vähitellen niin, että seos pysyy tasaisena. Lisää kookoskerma ja muskotti ja keittele koko ajan sekoitellen niin, että seos on paksuhkoa eikä jauhojen maku enää tunnu. Mausta suolalla ja pippurilla ja lisää kourallinen oluthiivahiutaleita.

Taputtele munakoisosiivut kuiviksi ja paista kiekot pienessä määrässä öljyä kevyesti. Kokoa vuokaan niin, että ensin pohjalle hiukan tomaattikastiketta, sitten munakoisosiivuja, tomaattikastiketta, valkokastiketta, munakoisoja jne niin, että viimeiseksi vuoka peitetään valkokastikkeella. Paista 200 asteessa 30-40 minuuttia ruskeaksi.

Jotta tälläinen raportti. Jos joku on vielä hereillä tämän luettuaan, toivotan oikein mukavaa joulunalusviikkoa.

2011-12-14T15:08:00.001+02:00

Nyt ne on koristeltu. Piparit nimittäin. Ensimmäinen annos tuli melkein jo syötytä, kuten arvelinkin ja niinpä leipaisin toisen taikinan viikonloppuna. Sain lahjaksi ihanan kruunumuotin ja ostin tuollaisen piparkakku-ukkomuottisarjan tytön kalenteriin. Niilä mentiin pääasiassa ja molempia malleja oli mukava koristella.Eniten koristeltu ukkeli pääsee kuulema huomenna eskariopen päiväkahville mukaan. Mahtaa ope hämmästyä... Ainakin koristeita riittää.

Viikon aikana...

2011-12-14T15:03:00.001+02:00

Viikko vierähti. Satoi lunta, sataa vettä, olimme ulkona, rakensimme lumiakan ja -linnan. Joutsenetkin lopulta lähtivät. Mies otti ruuvinvääntimen käteen ja maatuskahylly kiipesi pikkuisen korkeammalle, että pikkulipasto mahtui sen alle. Nyt lipaston päällipuoli on enemmän kuin täynnä. Joku päivä vielä karsin...

Eteiseen saimme lisää naulakkotilaa, kun Wavet pääsivät seinälle. Jotenkin koko tila avartui taas lisää muutoksen myötä. Minä tykkään. Nuo vaneripaneelit ja niiden listoitukset kun vielä saadaan ojennukseen, eteinen näyttää ihan kohtuulliselta. Tosin ensi kesänä haluaisin maalata lattian ja listat. Edelleen haavena olisi se vinoruudutus. Katsotaan miten onnistuu.

Niin ja huom. Tuo vaaleanpunainen rasia lipaston päällä on nti eskarilaisen ihan itse ideoima ja toteuttama. Munakennoista ja kukkien silkkipaperikääreestä saa tosiaankin kaikenlaista. Meillä ei näytä kovin jouluiselta. On toki jouluvaloja, -tähtiä, -kynttelikköjä... Vaan kun puuttuu se tärkein, kunnon talvimaisema, kinokset ja pikkupakkanen. Ei löydy joulumieltä, ei millään...

On meillä silti pakolliset hoidettu. Kortit ovat postissa, lahjoja hankittu ja paketoitu... Ehkä se joulu tulee vielä korvienkin väliin. Lapsi hehkuttaa onneksi sitten minunkin edestäni. Sen voimin jaksaa noita joulujuttuja yrittää saada aikaiseksi. Ovat ne ainakin jollekulle hyvin tärkeitä asioita.

Lunta :)

2011-12-07T09:57:00.001+02:00

Talvi tuli. Ensin pakkanen ja jää ja eilen vihdoin lumi. On ihan uskomattoman ihanaa, kun valon määrä moninkertaistui yhtäkkiä. Talommekin on vaihteeksi lunta vasten harmaa. Eilisellä aamulenkillä lumeen ikuistui monta lumienkeliä ja pihassa heilui pieni lumilapio ankaralla tarmolla. Maanantain iltapäivälenkillä itse sain inspiraation ja kannoin metsästä sylillisen risuja, joista pyörittelin kranssin. Tuli siitä jonkinlainen tekijän kranssintekokokemuksen puutteesta huolimatta. Jossain lehdessä oli joskus valtava risukranssi takan yläpuolella. Sellainen olisi upea, mutta ei taida syntyä minun taidoillani.

Itsenäisyyden kunniaksi niskani päätti ystävällisesti jumittaa kunnolla ja jouduin kutsumaan apuvoimia piparienleivontaan. Tulihan noita ja piparit syntyivät neljän sukupolven naisten voimin varsin tehokkaasti. Tosin tajusin tehneeni ihan liian pienen taikinan ja taidan joutua leipomaan vielä toistamiseen... No, ehkä silloin niskani on kaulimenkäsittelykunnossa ja voin leipaisen jonkinmoisia pikapipareita muutaman pellillisen.

2011-12-05T15:55:00.000+02:00

Ihana, ihana aamu ja pakkanen. Pikkuisen luntakin. Mies aloittelee isäkuukautta. On kyllä keksinyt itselleen jo kamalan listan tekemistä, mutta eipä kai niitä kaikkia ole pakko saada tämän kuukauden aikana valmiiksi. Jos edes osan saisi. Mutta mukavaa, kun on toinen aikuinen kotona seurana.

Aamulla teimme tytön kanssa piparitaikinan jääkaappiin kovettumaan. Jospa huomena ehtisi leipoa edes osan siitä. Tekisi mieli leipoa myös maustekakku, juhla-ateriaksi tuo eskarineito tilasi uuniperunoita kermaviilitäytteellä. Minä peesailin, mies ei oikein moisista välitä, mutta hävisi siis tällä kertaa äänestyksen.

2011-12-03T15:18:00.001+02:00

Kävimme ulkoiluttamassa uutta pipoa. Toimi kuulemma hyvin, lämmitti ja on melko lailla mallia onesizefitsall, pipo nimittäin sopii myös minun päähäni (jonka ympärys on n 58 cm). Silmukoita oli 48 kpl ja puikkokoko 8, lankana vähän kaikkea kaapista löytynyttä jämää yhdistettynä jättilangaksi. Tätä oli aika kiva (ja erittäin nopea) tehdä ja tuloskin miellyttää.

Kotiinpaluun jälkeen otin vanhan kirjan, silppurin ja suikaloin antaumuksella hetken aikaa. Sitten harrastimme tytön kanssa klassistakin kalssisempaa askartelua eli paperiketjun tekemistä. Mukavaa hommaa, joskus askartelukaverin hermot eivät ole ihan pisintä laatua ja nirinää aiheesta, miksi tää edistyy niin hitaasti, esiintyi ajoittain. No, suikaloin joku päivä lisää ja teen vaikka ilman apua pidemmän ketjun. Haaveena olisi saada olohuonetta tai eteistä koristamaan kunnollinen, pitkä ketju.

Toinen pikkuapulainen päätti, että äiti on saanut askarrella ihan riittävästi eli rattaita sisään noutamaan...

1. joulukuuta

2011-12-01T14:46:00.000+02:00

Joulukuukin alkoi ja aika rauhallisissa merkeissä. Kotonaolo on jatkunut koko viikon, tytön saamat antibiootit eivät purreetkaan pöpöön ja nyt viljelyn tulosten jälkeen aloitimme eilen uuden kuurin. Kovin on ollut kalpoinen ja hiljainen tyttö minulla seurana. Tänään on ilahduttanut ihan valtavasti se, että tuon kuvan ottamisen jälkeen neiti tuli hiuslenkin kanssa ja pyysi letittämään hiuksensa (joihin koskeminen on koko sairastamisajan aiheuttanut niiskutusta) ja että askartelutehdas on pyörinyt koko päivän ja kuulemma välillä on ollut tekemisestäkin puutetta. Voinen epäillä, että neiti on siis paranemaan päin.

Kalenterit tuli availtua ja päivän askartelusaldoon kuuluu mm. neidin ihan itse ideoima rasia taskukalenterin lorukorteille. Hieno tuli, munakennoista, kukkapaketin silkkipaperistasa, konvehtipaperista, teipistä ja liimasta saa oikeinkin hienoja juttuja aikaan. Minullekin iski tarve hävittää jämälankoja, joten kerin nöttösistä jättilankaa (kiitos jämälankakirja) ja aloittelin pipoa. Ilmeisesti siitä tulee tuon eskarilaisen kokoa, mistä neiti oli jo etukäteen innoissaan. Tämä ei siis mene lahjapakettiin, ilmeisestikään. Katsotaan, jos saisin kudotua toisen, vähän isomman version lahjaksi.

Aamulla oli ihanan raikas pakkasilma, joka iltapäiväksi taantui jo tähän totuttuun tuhnuisuuteen. Missä on minun talveni? Kysyn vaan.. Lunta tänne ja heti.Viime talvet ihanine kinoksineen ja jäätävine pakkasineen olivat kuitenkin omalla tavallaan aika huippuja. Ainakin ihanampia kuin jatkuva sade ja mustuus... Pyydän anteeksi kaikilta kolaamisen ja lumitöiden vihaajilta. Minä vain satun pitämään talvesta, lumisesta sellaisesta. No, viime talvena taisin kyllä tirauttaa pari kyynelta, kun pakkasjakso venyi vähän turhan pitkäksi ja jumiuduimme pikkuvauvan kanssa turhankin tiukasti kotiin... Aika on kuitenkin jo nyt kullannut muistot. ;)

Kotiviikonloppu

2011-11-27T16:09:00.000+02:00

Tautitilanne on taloudessa vakaa. Lääkekuuri aloitettu, sen lopullista vaikutusta odotellaan edelleen. Valitettavasti taitaa olla niin, että tuolla isommalla murmelilla on peräti kaksi tautia päällekkäin.. Lapsi raukka... Hilpeäksi menee... Joten olemme kotoilleet ahkerasti, Silakkainen on tietenkin pääsyt unilenkille, muuten viikonloppu on vietetty kotona.Minä olen ommellut lapsen riemuksi kalenterin ja tehnyt tänään siihen kortteja. Projekti pysähtyi puuttuviin kangasväreihin ja jouluisiin kuviin, mutta ei hätää, mies lupasi diilata huomena ruokiksella moisia minulle Tiimarista.

Olen myös todennut, että minulla on noin yleensä melkoisen hyvin varustettu askartelu-/käsityökaappi. Eipä ole kovin paljoa joutunut hankintoja edes harkitsemaan tuota kalenteria varten. Voisin kyllä yleensäkin opetella ensiksi tutkimaan kaappini sisältöä ennenkuin säntään ostamaan uutta. Löysin kaikenlaista, jonka olemassaolon olin jo moneen kertaan ehtinyt unohtaa. Jotta askarteluaa luvassa jatkossakin.

Ihana mieheni vaihtoi myös alakeran vessaan "uuden" lampun, joka sekin löytyi vanhoja varastoja pönkimällä. Edellinen oli vain minun silmääni... Krhm... Ei niin osuva. Nyt ensiksikin valaistus on kauniimpi ja vieläpä tehokkaampi. Uuden lampun kuvaaminen osoittautui mission impossibleksi, joten voin vain vakuuttaa, että kivemmalta näyttää.

Perjantaina vietimme kissanpäiviä ja sain sen kunniaksi tulppaaneja ja siskolta maljakollisen tylliä ja valoa. Piti siis siivota senkin päällinen. Ehkä tuon voi laskea ensimmäiseksi joulusisustuksen veryttelyksi. Ainakin nurkka näyttää aika paljon kivemmalta, kun epämääräisenläjät onnittelukortteja ym. häipyi häiritsemästä feng shuita. Vielä kun joku jaksaisi suorittaa samanmoisen karsinnan myös kirjahyllyssä. Siellä kun ei ole feng shuista tietoakaan... Shuishuita kyllä sitäkin enemmän, roinaa niin, että heikompaa varmaan jo hirvittää. Mistähän ihminen saisi kaivettua intoa ja ison lapion kirjahyllyn järjestämiseen?

2011-11-24T10:46:00.000+02:00

Yläkuvassa , saammeko esitellä: The Silakkalaatikko (ikää täytteellä n 10 kk). :) Ainakin neiti pysyi hetken hallittavissa eikä ollut kiskomassa mitään alas eikä kaivamassa kiellettyjä paikkoja. Neiti täystuho on viime aikoina yltynyt pienimuotoiseksi hurrikaaniksi...

Alakuva sarjaa päiväni murmelina... Isompi murmeli on vaihteeksi sairaana. Johan tuo edellinen antibioottikuuri loppui tiistaina. Hiukan alkaa jo harmittaa toisen puolesta jatkuva sairastaminen. Missä ihmeessä viipyy pakkanen ja lumi, joka tappaisi edes pikkuisen tuota pöpöarmeijaa, joka tuntuu tunkevan tähän talouteen oikein tosissaan? Vuosi sitten oli paksusti lunta ja parikymmentä astetta pakkasta. Ihan ei päästä samaan tänä vuonna...

Ja kuva ovat sur-kei-ta. Joko salaman loisteessa otettuja tai sitten tuollaisia tuhnusotkuja. Tulipa laitettua edustavat otokset molempia lajeja. Ehkä tuo salama on sittenkin pienempi paha...

Toivepostaus #2

2011-11-24T10:39:00.001+02:00

Lisää työkoneen kuvia eräälle nuorelle herralle. :)

Huom. Meillä on nykyisin kynnöspellon sijasta sileä parkkipaikka. Aika huippua!

2011-11-22T13:52:00.000+02:00

Soile oli innostunut pöllöilemään ja pakko oli vähän päästä itsekin kokeilemaan. Tein minä niitä samojakin pöllöjä, mutta tämä sydämellinen otus tuli vähän sovellettua. Nyt pöllöt on jo silitetty, tässä ihan silittämätön versio, jos joku haluaa lainata mallin. :)

Lopun aikaa olen lorutellut itsestäni 24 -osaisenn jouluun ja talveen liittyvän riimikokoelman joulukalenteria varten. Vielä kun saisin sen kalenteripussukan kasaan... Ja ei, meillä ei nukuta edelleenkään, hiukan on tahmeaa elo ja olo.

Lahonnut pää

2011-11-21T09:52:00.000+02:00

Meillä on ollut jo jonnin aikaa käynnissä empiirinen koe valvomisen vaikutuksista etenkin naisihmisen aivojen toimivuuten. Jep, vaikutusta on. Ei toimi, ei mihinkään suuntaan... Hampaat pikkuneiti ilmeisesti sai tältä erää pukattua, mutta mokoma harjoitus sekoitti sitten nukahtamisen ja hyvin alkaneen yönukkumisen. Seurauksena on, että täällä vaeltaa vaalea olmi, joka hukkaa kaiken ja jolla ei tahdo pysyä kädessä mikään ja joka pillahtelee itkuu pienimmistäkin. Hilpeää...

Tänä aamuna sanoin eskarineidolle, että väsyttää, kun oli turhan aikainen herätys ja paluukommenttina tuli, että onneksi en sentään ole vihainen. Ups... Aika surkeaa, pitäisi varmaan vain yrittää taas venytellä pinnaansa, oli se miten kireällä tahansa. Aika aikaansa kutakin, on matra, jota olen yrittänyt hokea. Ei se kamalasti lohduta, kun päässä humisee ja silmät yrittävät väkisin painua kiinni ja yksi pikkuriiviö (eilen muuten 10 kk) sen kun mekastaa... Eilen hukkasimme kameran muistikortin ja se löytyi pitkällisen etsimisen jälkeen - Tattadaa... Kamerasta. Siis siitä kamerasta, jonka sekä mies, että minä olimme oikeasti tarkastaneet moneen kertaan. Juu, uni tekisi hyvää itse kullekin. Olen minä sentään saanut vähän kutoa välillä. Niistä ehkä myöhemmin. Jos herään.

2011-11-19T09:51:00.002+02:00

Koko viikko surkeilla unilla, isommalla ensin flunssa, sitten poskiontelotulehdus, pienempi päätti urakoida hampaita ja huipentaa homman myös flunssaan. Itsellä on se samainen räkis ja pää kuin pumpulia vähän turhan pitkäksi venyneistä hereilläoloajoista. Mutta kaipa tämä tästä. Isompi jaksoi jo eskarin avoimien ovien päivään ja pieni nukkui yön puoliksi vieressä, pienet kynnet kainaloani nipistellen. Tänä aamuna se samainen eskarityttö tuli verhojen avaamisen jälkeen silmät loistaen kertomaan, että vihdoinkin on satanut ensilumi. Halusi myös tehdä lumipalloja ja lumiukon, mutta ei tuosta määrästä taida ihan vielä leikkeihin kamalasti irrota. Ihanaa kuitenkin, tämä pimeys ja kuraisuus alkaa pikkuisen käydä voimille ja jo pieni määrä lunta tuo ihan uskomattomasti valoa maailmaan.

Minä tilasin Ekolosta kurpitsansiementahnaa ja maapähkinävoita tukevoittamaan leivänpäällisiäni. Joulunaika on hyvää massankeruukauden aloittelua. Paino on valunut vaihteeksi turhankin matalalle, pitää ottaa järeät keinot käyttöön, että en haihdu vallan olemattomiin. Erikako se aikanaan vinkkasi, että tuo tahna on hyvää, pakko vihdoinkin kokeilla.

Enkä edes tunnusta, miten paljon parhaillaan olevat Kädentaidot-messut polttelisivat. Ehkä ensi vuonna...

Kukapa sitä kissan hännän nostaisi...

2011-11-16T14:59:00.000+02:00

Isänpäivän kyläilyreissun satona äitini työnsi kassiin tämän ihan itse joskus alaluokilla kieli keskellä suuta väkästämäni pannunalusen. Valitettavasti tuo kuvion koukku eli se, että kyseessä ei suinkaan ole vain sarja riviin aseteltuja mosaiikkeja vaan rytmi muttuu puolessavälissä, ei näy kuvasta. Muutenkin olen todella hämmästynyt noista väreistä. Sävyt jokainen kuulemma sai valita ihan itse. Onpas minulla ollut värisilmää jo alaluokilla... Saako itseään kehua? No, kehun kuitenkin. Aika kiva huomata, että kai minä olen ollut ihan oikeasti aika lahjakas kuvallisesti (ja toivon mukaan olen edelleenkin).

Toivepostaus

2011-11-16T14:54:00.001+02:00

Valitettavasti en ehtinyt napata kuvaa koneesta in action (ja pääasiallinen työkin tehtiin pimeään aikaan), mutta toivottavasti näistäkin on jotain iloa. Kohde tietää...

Ai niin, sen verran voin ihmetellä, että vauvojenkin ihmismuisti on aika ällistyttävä. Kaivurimies ei käynyt meillä moneen kuukauteen, mutta tuo pikkuneiti muisti hänet selvästi ja oli huomattavan tyytyväinen jälleennäkemiseen. Aika hyvin 10-kuiselta...

2011-11-15T14:12:00.000+02:00

Tänään oli tarjolla sokerihuurrettuja lehtiä ja ihmeellinen valoilmiö. Piti olla myös pihan monttu täynnä, mutta eipä järin lupaavalta näytä..Jännityksellä odotan milloin on päivällä.... Olisi kiva jo päästä noista kesän remonteista oikeasti eroon.

Ruusunnuppu(ja)kauluri

2011-11-14T14:23:00.002+02:00

Tässä viimeisin kauluri. Siitä tuli hiukan jämälankaprojekti. Käytin aiemmin kudotusta mariomyssystä ylijääneet Elannin alpakat tuohon ja löysin reunoihin pienen nöttösen Noron Kureyonia (plus vielä pienemmän pätkän jotain hyvin pehmoista villalankaa, kun Kyreyon loppui kesken). Tuli hyvä kauluri, istuva ja pehmoinen. Malli oli yksinkertainen. Aloitin kaulusosasta (68 silmukkaa ja 4 puikot), lisäsin kaulusosan jälkeen jokaiseen oikeaan raitaan kaksi silmukkaa ja parin kerroksen jälkeen samalla lailla nurjiin raitoihin. Sen jälkeen tein palmikonkierron, jatkoin hetken 4 o 4n ja tein oikeiden silmukoiden keskelle langankierrot. Sitten vielä pari kerrosta 5 o 4 n ja päättely hyvin löysästi. Käyttäjä on melkoisen hentoinen n 130 cm pitkä neito. Pahoittelen summittaista ohjetta, mutta malli kehittyi työn edetessä. ;) Jos joku innostuu tekemään ja haluaa tarkemmat ohjeet niin voin minä ihan kunnolla laskea kerrosmäärätkin.

Niin ja alakuvassa lisää mustaa ja valkoista. Edellinen flunssa ei ehtinyt parantua, kun seuraava jo iski. Hiukan on neidosta veto poissa eskaripäivän jälkeen...

Isänpäivärummutukset

2011-11-14T10:22:00.000+02:00

Isänpäivää tuli vietettyä. Oikeastaan koko viikonlopun ajan. Ensin lauantaina miehen isän luona ja sitten eilen ensin kotona ja sitten minun isäni seurassa. Jotenkin vain kuvasaalis on laihanlainen, kun kameralla ei saa sisällä säällisiä kuvia millään... Mutta juhlittua tuli kuitenkin, uusi sukulainen tavattua ensimmäistä kertaa ja vanhempia muuten vaan. Minä vietin taas aikaa ulkona ahkerasti rattaita lykkien.

Käsitöitäkin on tullut valmiiksi vaikka kuinka ja paljon, mutta ne ovat kaikki sujahtaneet nin nopsaan eteenpäin, että en ole muistanut kuvata. Nihin tosin pätee sama selitys eli sisällä ei saa kuvia ja ulos ei muista lähteä könyämään töiden kanssa. Ehkä jossain vaiheessa taas. Pari vauvanpeittoa olen saanut aikaiseksi vironvilloista isoäidinneliötä soveltaen ja pari kauluria (huomattavasti pehmoisemmasta langasta), toisen isälleni ja toisen tyttärelleni. Tyttären kauluri saattaa päätyä jopa kameran muistiin. Olo on kyllä aika rauhallinen, kun vihdoinkin jaksan tehdä jotain. Ok, tunnustan, että tuota viimeistä vauvanpeittoa kokoon virkkaillessani (yllättäen viime hetkellä ja yöllä) olin kyllä saada koukun silmääni jokusen kerran, koska nukahtelin taas tyylikkäästi kesken tekemisen. Mutta valmista tuli. Ilmeisesti osaan virkata jo unissanikin.

Käsityöinnon heräämisen lisäksi (joka on oikein kiitettävästi muuten kuluttanut lankavarantoa), olen saanut kannettua taloudesta ulos ihan kiitettävät säkilliset pieniä ja muten turhia vauvanvaatteita. Sen lisäksi, että on saanut hyvä mielen siitä, että tavaraa on menyt tarpeeseen, on talouteen saatu lisätilaa jokunen kuutio. Turhuksien hävityskampanja siis jatkuu. Niin ja joulunvalmistelut alkavat vähitellen. Viime aikoina päässä ovat pyörineet lähinnä joulukalenteriasiat. Mitä ihmettä keksisin tänä vuonna?

Tilapäinen mielenhäiriö

2011-11-11T09:37:00.000+02:00

Olen ylittänyt itseni... Viikon sisään kolmas leipomiskerta. Voisin jopa epäillä joulun lähestyvän, kun sisäinen kodinhengettäreni alkaa kaivautua voimalla esiin. Jotenkin käsityötuotantokin on ihan huomaamata pyörähtänyt käyntiin. Siitä on itsellä paras mieli. Lapsi arvostaa eniten äidin leipomisintoa. Pää minulla on tosin yhtä sumuisessa tilassa kuin kameran tarkkuus alemmassa kuvassa. Siihen sattuivat niin iloiset värit, että en antanut pienen epätarkkuuden haitata. Mutta mielelläni oppisin silti nukkumaan aamuisin pidempäänkin kuin neljään. Pikkuneiti oppi nukkumaan yönsä, minä en vielä... Mutta isänpäiväyllätysten kimppuun. Pikkuisen on vielä kudottavaa jäljellä. Krooh...

Pelkkää raitaa

2011-11-08T18:44:00.002+02:00

Raitaa riittää... Kudoin joskus monta vuotta sitten myssyn Noro Kureyonista ja se pipo ei oikein ikinä suostunut istumaan päähäni. Taisin jo silloin aiemmin purkaa ja kutoa samaisesta langasta parikin versiota, mutta ei se vaan ikinä toiminut.

Coston lippikset ovat viehättäneet jo pidempään silmää, mutta hiukan haastavan kokoisen pään omistavana en ole raaskinut moista tilata kokeiltavaksi. Nyt iski ajatus tehdä jotain vähän samalla mallilla, joten kävin tuumasta toimeen: purin myssyn ja aloin virkata. Muutaman yritys-erehdys -vaiheen kautta sain aikaiseksi tälläisen viritelmän. Tätä ei varmaankaan tarvitse purkaa. Tästä tuli sopiva ja mukavan näköinen. Nyt kelpaa taas viedä lasta esikouluun ja lenkittää kuopusta, kun pää pysyy lämpimänä mieleisen päähineen alla.

Oikein asiallinen hattu tämä ei kyllä taida olla, mutta tunnustan viettäneeni koko illan sisällä pipo päässäni.

Ei kahta ilman kolmatta (ainakaan päivitystä saman päivän aikana)

2011-11-06T18:50:00.001+02:00

Sille kakulle kävi näin ennenkuin muistin kuvata... Eli hyvää oli. Laitanpa ohjeen tarjolle, jos joku muu tarvitsee mehukasta ja herkullista luontaisesti gluteenitonta kakunohjetta... Tämä on myös maidoton ja varmaan toimii munattomanakin, kun vain laittaa munien tilalle suunnilleen saman määrän hedelmäsosetta.

Tarvitaan:

200g margariinia

2 dl sokeria

3 munaa

n. 1/2 purkkia piltti aprikosisosetta (mikä vain hedelmäsose kyllä käy)

3 dl Semperin Finmix gluteenittomia jauhoja

2 tl leivinjauhetta

n. 2-3 dl pakastemustikoita

n. 50-100 g rouhittua, tummaa suklaata

Vaahdota margariini ja sokeri, lisää munat vaahtoon yksitellen, hyvin vatkaten. Vatkaa hedelmäsose seokseen. Lisää jauhot ja leivinjauhe yhteen sekoitettuna ja vatkaa edelleen raivokkaasti. Sekoittele taikinan joukkoon rouhittu suklaa ja mustikat. Kaada voideltuun ja gluteenittomilla jauhoilla huolellisesti jauhotettuun kakkuvuokaan (24 cm halkaisija on hyvä) ja paista 175 asteessa 30-45 minuuttia kypsäksi. Minä vielä kaadoin päälle makeuden maksimoimiseksi tomusokerikuorrutusta raidoiksi.

Pidä puolesi ja nauti, meillä kakku hävisi viiden syöjän voimin alta aikayksikön. Samantapaista ohjetta hyödyntäen teen myös muffinsseja ja keikauskakkuja, ilman lisukkeitakin tuo kakku on tosi herkullinen.

Hävitty tapaus

2011-11-06T15:07:00.000+02:00

Minulle musta-valkoisuus on ollut omassa kodissa jotenkin liian 80-lukuista meininkiä sisustuksessa. Muiden musta-valkoiset, selkeät ja graafiset sisustukset ovat kyllä viehättäneet silmää. Nyt olen huomannut, että mustavalkoisuus on salakavalasti alkanut kivuta minunkin kotiini ja löydän jatkuvasti lisää mustia ja valkoisia alueita. Tälläistä tänään olohuoneessa. Mato on jostain alelaarista joskus napattu kaulahuivi, jonka tungin täyteen pehmustetta ja joka tulee palvelemaan tuossa edellisessä postauksessa mainitun sivuvaunusängyn ja minun sänkyni laidan välissä pehmusteena. Tulipa tuokin projekti lopulta hoidettua loppuun.

Kakkuja ja kerrossänky

2011-11-06T14:13:00.000+02:00

Tuleekohan tästä sellainen vikonloppublogi vähitellen? No, viikonloppuisin on aikaa touhuta ja jopa päivittääkin blogia... Tänä aamuna koivun rungossa oli outo kääpä. Mikähän tuokin on, pitänee googletella ja tutustua. Eilen leivoin ja sisustin tytön huonetta, toisen tytön uninurkkaa ja vähän olohuonettakin. Oli mukavaa. Leipomisinto jäi päälle, joten leivoin tänäänkin, tällä kertaa muokkasin vanhasta hyvästä ohjeesta uuden version luont glut kakusta ja kutsuin kahvittelijoita lapsen huoneen avajaisiin. Iltapäivällä sitten ihastellaan lisää.

Tuollainen siitä tuli, neidin uunesta nukkumisnurkkauksesta. Kyllä se oikeastaan petattiin ihan siistiksi aamusta, mutta joku ehti jo kiipeillä ja möyriä, joten peitot ovat miten ovat ja esteettinen vaikutelma ei kerää huippupisteitä. Mutta huoneesta tuli oikeastaan aika kiva. Jo senkin vuoksi, että nyt keskilattialla on hirmuisesti tilaa touhuta ja leikkiä. Muutenkin huoneessa on tilaa, kun olemme yhteisvoimin karsineet rojumääriä kellariin odottamaan ensi kesää ja pihakirppistä. Vielä vähän voisi, mutta hyvä näinkin.

Niin ja päiväpeitot ja sydäntyyny Ikea, pesukarhutyyny henkkamaukka, lakanat Hemtex (mutta niistä kuvaa myöhemmin), kaikki muu taisi olla entuudestaan taloudessa. Yhtä tyynyä vielä odottelemme.

Silakankin huone koko uudistuksia ja elämä myös. Siskon vanha päästävedettävä siirtyi olohuoneen nurkkaan odottamaan niitä hyytäviä talvipäiviä, jolloin pientä ei voi nukuttaa ulkona (tosin niiden odottaminen tuntuu tällä ilmanlämmöllä hiukan absurdilta ajatukselta). Neiti saa nyt komennon siirtyä nukkumaan edes pääosaksi yötä omaan sänkyynsä. Meille ostettiin kirpparilta vanha pinnis rappujen porttimateriaaliksi ja minä sain yllättäen kuningasidean, että loppusängystähän tula mainiosti pikkuinen pinnasohva ja asiaa hetken pyöriteltyäni ajatus jalostui niin, että siitä sohvastahan tulee vallan mainio sivuvaunu minun sänkyni viereen. Eilen illalla Silakkainen sitten hämmästyi kovasti, kun iltaimetys ei päättynytkään äidin kainaloon sammahtamiseen vaan äiti laittoikin ihan omaan sänkyyn unille. Paremmin sujui kuin kuvittelin etukäteen ja neiti koisaili omassa osiossaan aamuviiteen tyytyväisenä. Ehkä tämä tästä. Jos vaikka rohkenisi toivoa, että yöunet vähitellen pitenisivät ihan koko yön mittaisiksi.

Ostin kesällä tuollaisen pikkuisen kaapin kirpparilta ja nyt se vihdoin löysi paikkansa. Siitä tuli Silakan kirjahylly. Sen päälle kiipesi robotin kaveriksi ihana, pikkuinen pöllölamppu, jonka tilasin jonkin aikaa sitten. Vielä pitäisi napauttaa neula seinään muutamalle taululle. Hyvä mieli tuli näistäkin uudistuksista.

Kadonneiden talojen kaupungissa

2011-10-31T09:57:00.001+02:00

Kävin viikonloppuna vanhassa kotikaupungissa. Tai no, vanhassa ja vanhassa, kävin siinä osassa kaupunkia, jossa vietin lapsuuteni ja nuoruuteni ja osan aikuisuuttanikin. Jostain syystä silti se maisema, jota ajattelen aina tuossa päässä kylää käydessäni, on se, joka oli silloin kun itse olin nuori. Nyt tuntuu jatkuvasti siltä, kuin tuijottaisi huonohampaiseen suuhun, jossa on sopimattomat tekohampaat, liian kiiltäviä nastahampaita täysin korjauskelpoisten omien tilalla, amalgaamia ja ihan vain ammottavia aukkoja, kun kukaan ei olekaan rakentanut mitään tuhottujen tilalle...

Jotenkin kulkiessa silmä poimii niitä asioita, joita ei enää ole tai jotka ovat muuttuneet paljon. Kuljin lapsuuteni asuinalueella, pitkin vanhaa ratapohjaa, ihmettelin kuusiaitoja ja sammakko-ojia, joissa piti käydä leikkimässä kaikkien kieltojen uhallakin. Ratapohja oli aika avoin vielä minun lapsuudessani ja koostui sepelistä. Nyt se on jo pyöristynyt mukavaksi kulkea ja puut, jotka olivat silloin yli 30 vuotta sitten vielä taimia, kurottavat jo täysikasvuisina taivasta. Tuskin penkereillä enää kasvaa sellaisia metsämansikka-apajiakaan kuin minun lapsuudessani. Metsäntilkku on yhtä ryteikköinen kuin ennenkin, tosin vanhat kiviaidat erottuvat vielä huonommin kuin aiemmin. Silti kaikki on jotenkin hirmuisen tutua, osaisin kulkea melkein silmät kiinni.

Hautausmaalla huomaa selvimmin oman ikääntymisensä. Aiemmin kävin siellä isomummun ja muiden vanhojen sukulaisten haudoilla, nyt kivistä löytyy ihan liikaa lähempänä omaa ikäluokkaa olevien ihmisten nimiä. Liian aikaisin lähteneitä ystäviä ja ystävien ja tuttavien pikkuisia. Niitä kiviä on kovin vaikea kohdata. Hautausmaa on kaikesta huolimatta ollut minulle aina rauhan paikka, jossa olen käynyt paljon. Tutkinut vanhalla puolen kauniita kiviä ja istunut vain kuuntelemassa hiljaisuutta. Kuolleita en ole ikinä osannut pelätä tai kammota, lapsuus hautausmaan lähiympäristössä opetti, että elävistä ylensä on enemmän harmia.

Illasta noituudet päästettiin valloilleen. Tai ainakin pieni noita valmisti itselleen taikasauvan ja pukeutui seitteihin. Neiti myös leipoi mummun kanssa yhteistyössä kakun ja koristeli sen mm. tekohampailla. Kaupasta löytyi kurpitsa, josta koversin neidon riemuksi hurjan irvihammaslyhdyn ja ihailimme sen hymyä parvekeella. Sunnuntaina kurpitsan siemenet päätyivät uuniin paahtumaan, olivat ihan herkkua.

Kato äiti! Ilman käsiä!

2011-10-27T09:43:00.000+03:00

Minun pikkuiseni on jo 9kk ja 1vkoa nuori. Ihan hämmentävää. Menee, touhuaa, on muutaman kerran sanonut :"Äiti!" sellaisella ihanalla, pikuisella äänellä ja saanut äidin sydämen ihan ruttun ja mykkyrään onnesta. Neiti potee myös eroahdistusta, joka ilmenee öisinä mönkimisinä ihan lähelle, tiheänä tissipalvelun vaatimisena öisin ja housunpuntissa roikkumisena päivisin. Neiti on myös vakaasti sitä mieltä, että tietokoneen on pakko olla jotain hyvää syötävää ja siitä olisi syytä saada haukattua palanen. Pikkuinen tarmonpesä osaa hienosti kiivetä lelulaatikkoon ja tyhjentää sen, joten meillä on usein silakkalaatikko olohuoneen lattialla. Jotenkin tuon pienen kasvamisen seuraaminen on yhtä aikaa ihanaa ja haikeaa, tämä on minun viimeinen vauvani ja joka päivä vähemmän vauvamainen.

Isompi tyttö kasvaa myös hirmuista vauhtia. On jo iso ja itsevarma eskarilainen, selittää kavereista ja puolisoista, osaa laskea vaikka kuinka pitkälle ja askartelee tornadon tehokkuudella kaiket päivät. Myös fyysistä kasvua on tapahtunut niin paljon, että ihana, vanha päästävedettävä saa siirtyä odottamaan Silakkaisen kasvamista ja eskarilaisen huoneeseen tulee (neidin erikoistoivomuksesta) kerrossänky. Yläpedistä tulee ainakin aluksi vierassänky ja lukunurkkaus. Huonetta on jo alustavasti tyhjennelty, liian lapsellisia leluja siirretty kellariin odottamaan kirppispöytää ja sisustustarvikkeita tilailtu neidin suureksi riemuksi. Vimeistään joulukuussa on mahdollisuus päästä tositoimiin, kun mies aloittaa isäkuukauden vieton.

Eskarilainen tarvitsee myös villatakin. Sellaisen kapean, eskariin sopivan. Aloitin eilen ja kohta jatkan. Lankana Cascade Sport SW. Ihana pehmoinen lanka ja kaunis harmaa sävy. Ihan ilo neuloa. Neuloja vain on aavistuksen ruosteessa, puikkojen päiden vaihtamiseenkin meni yllättävän paljon aikaa...

Munakoiso yllätti

2011-10-22T20:24:00.001+03:00

Tiedättekö sen, kun on joku ruoka-aine, josta ei vaan tykkää, ei se maistu tai maistuu aina vaan kummalliselle. Sitten on vuosikausia ihan tyytyväisenä ilman sitä kyseistä ainesta, korkeintaan mainitsee joskus jollekule, että ei suuremmin siitä välitä. Kunnes sitten iskee se päivä, kun tulee sellainen olo, että mahtoiko se sittenkään olla niin pahaa, että oikeastaan voisi pitkästä aikaa maistaakin. Että melkein niinkuin tekee mieli sitä kyseistä ainetta. Eikä auta muu kuin mennä kauppaan ja ostaa sellainen epäilyttävä tapaus ja tehdä siitä ruokaa, että voi sitten taas jättää sen kauppaan. Paitsi että tällä kertaa se olikin hyvää.. Ja ihan varmasti teen toistekin, ainakin tällä reseptillä. Ja oikeastaan voisi yrittää kehitellä tomaatteja, muita kasviksia ja kookoskermaa hyväksi käyttäen jotain etäisesti kasvimoussakaan muistuttavaa. Hups... Kuinkas tässä näin kävi?

Marinoitu munakoiso

Munakoiso viipaloidaan n. puolen sentin renkaisi. Renkaita itketetään suolalla vartin verran, ne taputellaan kuiviksi ja paistetaan pannulla kohtuullisessa öljymäärässä (yrittäen katsoa, että lahkeessa roikkuva kuopus ei saisi pahasti roiskeita niskaansa). Lopuksi renkaat laitetaan kulhoon, päälle lorautetaan marinadi ja annetaan seoksen jäähtyä ja marinoitua sen verran kuin aikaa on käytettävissä.

Marinadi

reilu loraus balsamicoa

reilu loraus oliiviöljyä

n 1 tl hunajaa

1 valkosipulinkynsi silputtuna

1 tl savustettua paprikajauhetta

ripaus chilijauhetta

n 1 tl jeeraa

suolaa

mustapippuria

Tarjoa vaikka salaattina kirsikkatomaattien, silputun paprikan, oliivien ja basilikan seurana vihersalaattipediltä. Marinoitu munakoiso on erinomaista myös kasvishampurilaisen pihvinä. Marinadin ohjeen vetäisin vaihteeksi tunteella. Pakko sanoa, etttä tuo savustettu paprikajauhe on ihan huipuhyvää tässä(kin).

Työhuone

2011-10-18T14:38:00.000+03:00

Työhuone on ollut muutoksen kourissa jo jonkin aikaa. Vihdoin, neidin synttärit hyvänä tekosyynä, saimme tavarat jotakuinkin paikoilleen ja turhuudet kellariin tai muuten sivuun. Valmistahan tuolla ei edelleenkään ole, yhdestä sunnasta sietää kuitenkin jo esitellä. Muuton lamppu on kyllä ihana, tosin valaistusteho voisi kyllä olla vahvempikin... Millaisia lamppuja muut ovat muuten tuossa käyttäneet? Tämänhetkinen varsin kirkas valo tuntuu imeytyvän valaisimen sisuksiin. Hädin tuskin on pöytä valaistuna iltaisin. Liene syytä nostaa valaisinta hiukan ylemäs ja hankkia vielä tehokkaampi valonlähde. Tämäkin pitäisi tilata roikkuvien johtojen kuriin saamiseksi.

Pöytä kaipaisi ympärilleen omanmerkkisiään istuimia, mutta toistaiseksi Aallon pikkutuolien hinnat ovat kivunneet huutiksessa ym. ulottumattomiini. Mutta ei kiirettä, kyllä noilla nykyisilläkin istuu ja askartelee. Verhot ovat suosikkini. Ostin ne joskus edellisen kotimme keittiöön pitkällisen kuolaamisen jälkeen. Finlaysonia n kymmenen vuoden takaa ja edelleen toimivat silmääni erinomaisesti.

Huoneen oikea laita on sekin sitten omistettu ison tytön lelujen ja minun ja tytön askartelutarpeiden säilytykselle. Hyllyjä riittää, mutta en ole vielä keksinyt, miten ne saisi esteettisesti viehättävämpään malliin. Ehkä vähitellen. Tämä näkymä on kuitekin tärkein, se kun on ensimmäisenä vastassa, kun meille kävelee ulko-ovesta sisään.

Aarrekartta

2011-10-17T15:56:00.001+03:00

Noin. Siinä se on. Minun aarrekarttani. En osannut laittaa tavoitteita, joten laitoin kysymyksia, joihin toivoisin löytäväni vastauksen. Ja kompassin, joka toivottavasti joskus löytyy ja näyttää vähän suuntaa...

Ja tähänhän haastoi mukaan Susanna. Ihan mielenkiintoinen juttu sinänsä.

Toivottavasti aarrekartassani ei ole miljoonaa kirotusvihrettä. Jostain syystä olen koneella kirjoittaessani totaalisen sokea omille typoilleni...

Harmaata

2011-10-17T10:45:00.000+03:00

Harmaata. Sitä alkaa olla vallitsevassa määrin. Vähän haalistuneita ruskean sävyjä kaislikossa. Maisema alkaa selvästi avautua talvelle. Tänään näki aamukävelyllä paljon pidemmälle kuin vielä pari päivää sitten.

Koivun kyljessä näkyi selvästi arpi ja ompeleet. Kiven reunalla kasvoi jäkälää, jonka kaltaista en ollut ennen nähnyt. Vanha vene patinoituu rannassa kehittäen koko ajan uusia sävyjä hämmästeltäväkseni. Ihailen myös joka kerta kulkiessani uskomattoman tarkkaa ja kaunista käsityötä. Joku on oikeasti käyttänyt aikaa tuon veneen rakentamiseen. Nyt se vähitellen palautuu pohja puhjenneena osaksi puusta rakennettua saarta.

Kehäkukat ja krassit jaksavat vielä sinnitellä. Keräsin siemeniä ensi kesäksi. Jospa muistan ne ensi kesänä kylvääkin. Sivupihalla ammottaa edelleen kuoppa. Toivottavasti kaivurimies ehtii ensi viikolla paikalle täyttämään sen. Viime viikolla asentaja kävi laittamassa uuden öljysäiliön kellariin. Kun se saadaan täyteen ja kuoppa umpeen, talvi saa vähitellen tulla. Liiterihuone on täynnä kuivia halkoja, joriinit ja gladiolukset kuivamassa laatikoissaan ja kellari salaojituksen ansiosta kuiva ja hajuton. Meillä on joka aamu ja ilta jossain tulisijassa valkea, muuten tulisi jo liian vilpoista. Tulen rätinä tekee turvallisen ja kotoisan tunnelman. Talomme on toistaiseksi vielä valkoinen, talvella lumi tuo maalin harmaan sävyn esiin.

Pikkuneiti on tehnyt hampaita jo muutaman viikon. Ilkeät ylähampaat vain valvottavat ja itkettävät. Iltaisin ei huvita nukkua, äidin kanssa seurusteleminen olisi paljon hauskempaa. Viime yönä neidin unille saaminen vei puolilleöin. Minua väsyttää.

2011-10-16T18:01:00.003+03:00

Kamalan vähän sanomista yhtäkkiä. Mutta värit ovat kauniita, vähitellen taittumassa kohti talven grafiitinharmaata. Muuten on kovin pimeää ja harmaata eikä sisällä minun kamerallani tee yhtään mitään ilman salamaa. Järkkäri ois kiva.

Eskarilainen on syyslomalla. Sovimme, että syyslomaa vietetään erityisesti lepolomana. Tämä syksy on ollut neitokaiselle ihan hirveän rankka. Viime yönä tuo nukkui kellon ympäri, mitä ihmettä ei ole tapahtunut herran aikaan.

Ai niin. Meille syntyi viime viikon aikana kaksi uutta tyttöä sukuun. Aika ihanaa. Virkkaan vimmattuna vauvanpeittoa, jättimäistä isoäidinneliötä, iltaisin ja löydän itseni usein aamuyöstä istumassa täydessä unessa koukku kourassa, pylväs puoliksi virkattuna televison mölytessä omiaan ja muun perheen nukkuessa autuaasti.

Villatakki ja aurinkoa

2011-10-10T10:09:00.001+03:00

Minä löysin vihdoin unelmieni sinapinkeltaisen neuletakin. Se on pitkä, ohkainen ja silti lämmin ja ihan täydellisen sävyinen. Ostospaikka Lindex. Onkohan tämä nyt sellainen dagens-postaus. No, whatever. Minulla on tuossa kuvassa kuitenkin kaksi ihan "väärän" väristä vaatetta päälläni: Munakoison sävyinen imetystunika ja sinapinkeltainen neuletakki ja olo vallan kotoisa. Kummallista... Niin ja huom. Taulut ovat kiivenneet seinälle!!!!!

edit. Tuosta villatakista tulee mieleen teini-ikä, kun joskus 80-luvun alkupuolella minulla oli aika lailla saman värinen neule. Se taisi olla lepakkohihainen, lyhyt, sinä oli leveät resorit vyötäröllä ja hihansuissa ja iso, valuva savupippukaulus. Niin ja väriä kutsuttiin silloin leijonankeltaiseksi ja moni sanoi minulle, että se ei sovi väreihini ollenkaan. Mutta minä pidin paitaa itsepintaisesti, koska minä vain satuin rakatumaan juuri leijonankeltaiseen jo silloin. Oikeasti minä olen sävyiltäni lähinnä talvi, mutta syksyn sävyt ovat aina viehättäneet, vaikka ne eivät ihan välttämättä ole minulle imartelevimpia. Tosin lapseni sanoi tästä uudesta villapaidasta, että se on ihanasti sinapin värinen ja sopii minulle kamalan hyvin ja lasten suustahan ne totuudet tulevat, eikö vain?

Eilen kävin kameran kanssa kävelemässä. Tai siis kävelin synttärikakkua syömään. Kotikylässä on paljon kauniita vanhoja rakennuksia. Yksi kauneimmista on tuo vanha viilatehdas ja sen kiinteistö. No, jouduin minä niitä aaltopeltiosia hiukan rajaamaan ulos, mutta tuo puoli on harvinaisen viehättävän näköinen. Ilmakin oli kuin morsian, hyväntuulinen sellainen. Ensimmäinen ihanan kirpeä, auringonpaisteinen syyspäivä. Aamulla tuoksui pakkanen ilmassa.

Kaverisynttäriä

2011-10-08T18:46:00.000+03:00

Kaverisynttäritkin tuli vihdoin juhlittua. Pakko tunnustaa, että itseäni jännitti ihan mahdottomasti, eikä vähiten se, pysymmekö terveinä nin pitkään, että juhlat saadaan järjestettyä. No, pysyimme tällä kertaa. Kolminkertainen eläköönhuuto sille. Juhlissa oli mukavaa, askartelut tuntuivat innostavan, kasvomaalaukset kelpasivat ja kakkukin oli kuulemma komea. Hillittömimmät naurunpyrskähdykset keräsi aarre, joka sai lapset epäilemään mielenterveyttäni... Se kun oli kääritty aika moneen paperiin, joita sitten lapset repivät innolla irti. Pienet asiat tuntuvat olevan hauskimpia. Minä sain onneksi järjestely- ja silakanhoitoapua, mutta kyllä silti osaa ihmistä väsyttää. Aika rankkaa hommaa pitää kahdeksan 3-8 -vuotiasta tyytyväisinä ja puuhaamassa. Ei se näin rankalta tuntunut silloin kerhontätiaikoina. Lienen tulossa vanhaksi...

2011-09-29T09:16:00.001+03:00

Piti laittaa tästä vähän (huonoa) kuvaa, kun pikkulipaston kulma jo kurkisteli edellisen postauksen Pluggiksen seurana. Tämä on siis heräteostos huutiksesta viime talvelta ja etsinyt paikkaansa siitä lähtien. Mutkun se oli pakko saada. Kyseessä on siis kellosepän lokerikko, tarkoitettu kellonlaseille. Ihan hirmuisen kaunis esine. Millään en raaskisi, mutta kaipa on vain pakko repiä laatikoista lokeroinnit pois, että saa tuon jonkinmoiseen käyttöön. Se on siis siirtymässä olohuoneen senkin päälle säilömään kyniä, saksia, pikkulusikoita -younameit- kaikenmoista sälää... Pieni hidaste matkassa on, että senkin yläpuolella on hylly, joka on luonnollisesti 0,5 cm liian matalalla eli tuo laatikosto ei mahdu!!!! Aiheutti parikin rumaa sanaa moisen epäkohdan havaitseminen...

Mutta lisää aiheesta, kun tarvittava tila lipastolle on saatu raivattua. Niin ja tuo pienempi on esikoisen synttärilahja kummitädiltä. Se taitaa ihan kohtuudella toimia isomman kaverina noin visuaalisesti.

Köyhän miehen versio...

2011-09-28T20:27:00.002+03:00

Ai Kamala, kun ihmistä huvitti tänään Koti ja keittiö -lehden parissa. Habitaressa on näköjään ollut tuollainen oikeasti fiksu ja kiva ratkaisu johtosotkuille. Niin on meilläkin, ollut jo jonnin aikaa. Köyhän miehen versio muodostuu Ikean Pluggis-paperikorista.Oli pakko keksiä jotain, kun pikkusilakka osoitti liiallista intohimoa johtoja ja pistokkeita kohtaan. Kelpaisi tuollainen Habitaressa esillä ollut malli kyllä tännekin. Aikasten nätti. Taidan silti toistaiseksi tyytyä Pluggiksiin. Ne ovat kyllä viime aikoijen Ikea-hankinnoista ihan parhaasta päästä noin muutenkin. Kivan näköisiä ja toimivia ja vielä kierrätyskama. Mii laik.

Meillä on muten ahkeroitu. Minulle on iskenyt pahimman laatuinen paikkojen järjestykseen laittamiskohtaus ja yllättävän paljon on tapahtunutkin. Siitä vähän myöhemmin, kun tuo työhuone alkaa oikeasti olla esittelykunnossa. Mutta oikeasti olen aika ylpeä itsestäni. Alan oppia hävittämään turhaa tavaraa ihan murehtimatta. Esim pienet vauvanvaatteet ovat lähteneet suurimmalta osin ihan surematta. Jotain toki olen säästänyt muistoksi, mutta oikeasti 99% on poistunut taloudesta. Yleisen järjestyksen ylläpitoa helpottaa myös nti 8 kk, joka osoittaa ällistyttävää ulottuvuutta. Kaikki vähänkin matalamalla oleva tavara on siis ollut pakko joko laittaa oven taakse tai sitten nostaa korkeammalle. Samallahan moiset on sitten perannut läpi ja hävittänyt turhuudet. Tälläistäkin hyötyä vilkkasta ja nopeasti liikuntapuolella kehittyvästä vauvasta.

Mutta minulla on oikeasti ollut aika hauskaa touhutessani.

(Pahoittelen kuvien heikkoa laatua. On pimeää ja minun kamerassani ei oikein potku rittänyt tänään)

Sudenpieru

2011-09-26T18:57:00.000+03:00

Juhlittiin... Ja tulipa taas itku pitkästä ilosta. Iski tauti ja sitä onkin podettu suurella hartaudella. Tänään oli ohjelmassa lääkärikäynti, kun jo paranemaan päin ollut flunssa hirmustui ihan mahdottomaksi. Ja ensisijaisena potilaana tietenkin synttärisankari. Ei päässyt jakamaan synttärikarkkeja eskariin ja kaverisynttäritkin jouduttiin peruuttamaan. Mutta ei hätää, molemmat pettymykset onneksi vain siirtyvät. Kunhan saadaan neito lääkekuurin avulla jaloilleen (ja muu perhe myös), yritetään uusiksi. Mutta kylläpä oli äidilläkin paha mieli toisen puolesta.

Tuo paju on ihan varmasti tällipaju ja odottaa vain tilaisuutta iskeä. Ei mikään puu muuten voi olla noin hyökkäävän näköinen. Metsässä tuli vastaan myös hattivatteja. Lajinmääritys googlen avulla paljasti ne Tuhkeloiksi. Aika hilpeän näköisiä kasvannaisia. Ikävä vain, että olivat seuraavalla käynnillä jo olleet jonkun tiellä, kuulin näet, että moiset olisivat vallan herkullisia ruokasieniä. Ja sukua kuukunanmunille, joita kyllä itsekin myönnän lapsena polkeneeni siinä toivossa, että olisivat sisältä kypsiä eli itiöt pöllähtäisivät iloisesti sienen hajotessa. Ai niin, Tuhkelon ranskalainen nimi on muuten sudenpieru. Kaikkea sitä oppiikin, kun riittävästi googlettaa.

Mies rakensi puppyista Silakalle leikkikehän. Näppäriä kapistuksia, niille voisi vinkata Aarniolle uuden käyttötarkoituksen. Vauvan hoidossa toimivat erinomaisesti betoniporsaina...

2011-09-17T12:33:00.000+03:00

Meillä ollaan juhlatuulella. Eskaritytöllä on synttärien ensimmäinen kattaus iltapäivällä, kakku odottamassa ja neiti toisen eskaritytön kaverisynttäreillä juhlamekossaan. Ainoa kurjuus on tätä syksyä riemastuttava kestonuha. Ei ehdi edellinen tauti parantua, kun seuraava jo iskee.. Surkeaa niiskutusta taas tänä aamuna.

Neiti halusi yhden lahjan meiltäkin tänään (toinen, "hiukan" pienempi odottaa varsinaista synttäripäivää) joten nyt meillä mellastaa olohuoneessa mustan Puppyn seurana valkoinen. Sitä onkin halailtu koko aamu. Hassua miten joku tuollainen esine voikin olla lapselle niin mieleinen. Harvemmin tulee ostettua noin kalliita synttärilahjoja. Tai siis ei ikinä, mutta toivottavasti tämä lahja on sitten mallia ikuinen eli seuraa mukana läpi elämän.

Tuo hippo-pankki on minun lapsuudestani. Löysin sen viimeksi vanhemmilla käydesäni äidin kaapista säilöstä. Oli ihan pakko napata se mukaan Silakan kolikkokeräykseen. Aika mukavaa, että äiti on säästellyt tavaroita, jotka olen joskus kokenut turhiksi. Vaikka haaveilen minimalismista, olen tosi iloinen, että äitini ei ole moiseen sortunut vaan vaalinut ja säilyttänyt kaikenmoisia hupsutuksia elämämme varrelta.

Mukavaa viikonloppua. Tämä pakkaa pienemmän rattaisiin päiväunille ja lähtee tarkastamaan joenrannan tilanteen ennen vieraiden saapumista.

Aamulla rannassa

2011-09-09T18:02:00.000+03:00

Lisää syksyjuttua

2011-09-09T17:58:00.001+03:00

Lisää todisteita, että on se syksy täällä. Pikkuneiti nukkuu jo näin tuhdissa asussa (ja peiton alla) rattaissa. Haalarikin mahtui epäilyksistäni huolimatta vielä päälle eli keväinen kokopäätös oli just oikea. Hyvä niin. Seuraavaksi siirrytäänkn villavaatteisiin ja lämpöpussiin tai välikausiasuun muuten. Pitää muuten mainostaa, että noi tossut on ihan mainiot. Ostin niihin myös lämmikket sisälle. Jospa noilla vaunuiltaisiin (ja mahdollisesti myös kantoreppuiltaisiin) ensi talvi jalat lämpiminä. Kävelyynkin kai soveltuvat sitten kun moisen toiminnan aika koittaa eli vissiin pian. (Ja tämä ei ole maksettu mainos, ihan omilla rahoilla tilasin tossukat).

Niin ja jok'ikinen vastantulija olettaa, että meillä on poika... Mun mielestäni ruskea on aika unisex-väri, mut ei kai se sit vaan ole.

Syksy on täällä

2011-09-06T18:00:00.001+03:00

Kyllä se on nyt syksy. Ei auta kuin tunnustaa. Kaikki syksyn merkit täyttyvät, esim. meillä on juhlittu yhteissynttäreitä ja yhdet nimpparit vielä kaupan päälle viikonloppuna. Leivoin ihan kamalan ruman kakun, joka onneksi maistui tosi hyvälle. En dokumentoinut kakun ulkoasua tällä kertaa, muisto saa riittää. Kävin myös sieniretkellä. Ihan kameran kanssa vain, sienituntemukseni on huomattavan kapea, joten uskallan poimia ainoastaan kantarelleja ja suppilovahveroita, joita tuolla ei kasva.

Lopun aikaa meillä on jahdattu ereittäin vilkasliikkeistä pikku-Silakkaa, joka on nyt oppinut puita pitkin kulkemisen jalon taidon ja alkaa (luojan kiitos) vähitellen oppia laskeutumaan pysytasennosta muutenkin kuin suorin vartaloin seläleen. Ehkä tämä tästä...

Se mistä tulee hyvä mieli on, että Silakkainen on aikaistanut nukkumaanmenoaan ja minulle jää pieniä hetkiä kulutettavaksi vaikkapa kutomiseen ennenkuin on pakko itsekin sammahtaa. Tuntuu mukavalta saada edes pikkuruisia hetkiä sellaista aikaa, josta nautin tasan minä itse. Kutominen on kivaa!

2011-08-31T17:42:00.002+03:00

Kesän lapsi myönsi minulle tämän pystin. Kiitoksia kovasti. :) Olen otettu. Nyt kai pitäisi keksiä kymmenen uutta asiaa minusta... No, kerron kymmenen asiaa, eivät ne välttämättä uusia ole. ;)

1. Olen 42 vuotias
2. Imetin ensimäistä lastani parivuotiaaksi
3. Tykkään kovasti piirtämisestä
4. Pukeudun pääosin mustaan, paitsi imetys- ja raskausaikoina. Silloin (eli nyt) päälläni näkee jopa vaaleanpunaista (hah, ne hormonit)
5. Haaveilen siilitukasta (taas kerran)
6. Rakastan tummaa suklaata ja oikein väkevää salmiakkia
7. En ole juonut kahvia kymmeneen vuoteen
8. En ole juonut aloholiakaan liiemmin kymmeneen vuoteen (korkeintaan yskänlääkkeeksi)
9. Harkitsen opiskelemaan hakeutumista
10. Oikeasti haluaisin olla käsityöläinen tai kuvataiteilija

Ja sitten kai pitäisi keksiä 10 sellaista, joille myönnän pokaalin... Hmm...

Elämää Kuuselassa
Luosala
Ihmeitä Vilppumaassa
Vanhassa talossa
Liikennevalolautanen
Ainon majaan
Hiljaa hyvää tulee

Äh... Saavat riittää. Jos joku muu haluaa niin lisätköön itsensä listaan ja napatkoon tunustuksen. Kivoja blogeja on hirmuisen paljon. Niin ja jos joku kivan blogin pitäjä käy täällä niin saa ihan vapaasti ilmiantaa itsensä. Uusia tuttavuuksia on mukava löytää. :)

Paljon onnea minulle

2011-08-30T15:43:00.000+03:00

Ikää tuli taas että napsahti. Sain aamulla halaukset ja kauniin perhoskorun ja lohdutusta. - Synttärin kunniaksi kun sain tämän kesän kolmannen vatsapöpön. Siis ihan oikeasti alkaisi jo riittää tätä lajia... Ei siis mitään kovin kauhistuttavaa, olen hyvin jaksanut touhuta, ulkoilla vauvan uneen jne., ärsyttää vain ihan suunnattomasti. Olisin mieluummin jättänyt tämän lahjan saamatta... Siihen kun lisää vielä edellisen yön valvomisen pikku-Silakan seurassa (lapsiparkaan oli joku ilkeä ökkömönkiäinen iskenyt hampaansa ja toinen kätönen on melkoisen turvoksissa), täällä on ollut kohtuullisen kärttyinen syntymäpäiväsankari, joka ei tarjoa kakkua tänään eikä muutenkaan mainittavasti ole juhlamielellä. No, jos ei muuta ole vanhetessa oppinut niin se, että synttärit tulevat vääjäämättä joka vuosi. Jospa niitä vietetään ensi vuonna vähän mukavammissa merkeissä.

Rumaa ja kaunista

2011-08-24T16:06:00.001+03:00

Meillä asustaa täällä hurja turbaanipää. Neiti oppi viikonloppuna seisomaan suorana tukea vasten, vaan vielä se, miten seisomasta laskeudutaan ilman valtaisia kumahduksia, ei ole ihan auennut. Joten varastosta kaivettiin tuo kaikkien kammotusten äiti - konttauskypärä. Rumempaa esinettä saa etsiä, mutta eipä tuo jatkuva pään hakkaaminen taida pitkän päälle olla eduksi kenellekään... Joten katson ohitse ja hoen itselleni, että se on lapsen pääparan parhaksi.

Tänä aamuna sumu oli pujottanut helmiä hämähäkinverkkoihin. Ihmettelimme lumoutuneina peltoa, joka oli yhtäkkiä peittynyt valkeisiin harsoihin.