tiistai 31. elokuuta 2010

41+1

Siis minä olen nyt 41 vuotta ja yhden päivän. Tai oikeastaan 1,5 vuorokautta, koska olen syntynyt keskiyön jälkijunassa. Nyt on taas tämä merkkipaalu ohitettu. Kakkuja leipoessa kaipasin taas kunnollista yleiskonetta. Miten helppoa olisikaan vain jättää kone vatkaamaan munia ja jatkaa samalla mittailuja ym. asiaan kuuluvia touhuja. Ehkä minä vielä joskus raatsin sijoittaa moiseen, ei se ainakaan käyttämättä jäisi. Leipominen on kuitenkin mieleistä touhua. Kitchen Aid olisi ihana, mutta ehkä vähän edullisempikin toimisi, joskaan ulkonäkö ei olisi yhtä upea.

Ulkonäöstä puheenollen. Onnistuin tekemäään juhliini kaksi niin rumaa kakkua, että en kykene edes kuvia julkaisemaan. Niitä tuli naurettua juhlaväen toimesta jonkun kerran. No, onneksi ulkonäkövika ei haitannut makua. Erityisesti kirsikka-juustokakku oli taivaallisen herkullista. Joku ahne vain päätti tilapäisessä mielenhäiriössä kaksinkertaistaa täytteen määrän ja täytyy sanoa, että usko alkoi loppua sen suhteen, suostuuko monsterikakku hyytymään ikinä. Jotta varoituksen sana, aina kannattaa miettiä ennenkuin laittaa juustokakun täytteeseen 8 kananamunaa.

Ja vielä vähän ulkonäöstä. Sain ihanan lahjan ihanalta puolisoltani. Keittiössä ei ole ollut radiota. Nyt on. Ihana sellainen, vaaleansininen. Olen rakastunut. Radiota pitää käydä silittämässä säännöllisin väliajoin. Se myös kuulostaa hyvältä.

Ja edelleen vähän ulkonäöstä #257. Olen täältä omasta perspektiivistäni miettinyt ihmisten kokoja. Tuntuu hassulta, että vähän yli 170-senttisen ihmiset kutsuvat itseään isoiksi ja pitkiksi. Ja ei millään pahalla, minä itse vain satun katselemaan maailmaa 189 sentin korkeudesta. ;) Ymmärtänette, että joku 170+ näyttää vielä varsin lyhyeltä. Ja siis kaikin mokomin saatte edelleen tuntea itsenne ihan niin pitkiksi tai lyhyiksi kuin hyvältä tuntuu. En tarkoita arvostella. Minä vain olen varsin pitkää sukua, jossa 170 senttiä tarkoittaa melkeinpä lyhyttä. ;)

maanantai 16. elokuuta 2010

Rytöläjässä

Uutta ja vanhaa sekaisin. Purettua, puolivalmista, työkaluja ja tiesmitä kaatopaikkakyytiä odottamassa. Ehkä tämä talveksi rauhoittuu. Ainakin peittyy lumen alle. No, oikeasti parvekkeen pitäisi valmistua lähiviikkoina, talon otsalaudatkin toivottavasti pääsevät kohtuupian paikalleen ja sitten myöhemmin rännit ohjaamaan vettä kauemmas kellariin valumasta. Kaikessa rauhassa, vähitellen tulee valmista. Se tuntuu mukavalta.