tiistai 25. marraskuuta 2014

Bambit


Minua muistettiin tänä aamuna. Sain sänkyyn ihania kortteja ja lahjapussin, josta löytyi bambituikkukello ja Kaunisteen keittiöpyyhe. Juuri minun näköisiäni molemmat. Isompi tyttö oli valinnut. Nyt bambit pyörivät takanreunuksella villisti ja saattoivat jo pienemmän (joka nukkuu edelleen täällä lattialla) rauhalliseen uneen. Jospa minutkin kohta.

No, sain minä suklaatakin. Tykkään kaikista muiden inhokeista kuten liköörikonvehdeista ja Mon Amie -kirsikkakonvehdeista. Koirakin tykkäisi, mutta ei saa. Nyt se nukuu ihan vieressä minun selkääni vasten ja lämmittää mukavasti. Meillä taidetaan elää jonkinmoisessa perhepedissä aina vaan. Mutta enpä tarvitse lämminvesipulloja mihinkään.

maanantai 24. marraskuuta 2014

Todellisuuskarkailua

Viikonloppu meni sen verran kloriitintuoksuisissa tunnelmissa (ja ei, emme käyneet uimahallissa), että sisustushaaveilukin sai siivet alleen, kun lopulta moiselle löytyi aikaa. No, tunnustan, että harjoitin hiukan enemmänkin kuin vain haaveilua. Päädyin tilaamaan Hemtexistä nuo Medelpad-verhot ja -pöytäliinan keittiöön. Ompelukone joutuu käyttöön, koska verhoja on lyhennettävä ja pöytäliinastakin saan pieneen pöytääni kaksi liinaa. Verhojen ylijäämäpaloista saatan tehdä pari koristetyynyä. Hiukan haaveilin tuosta saman sarjan mustapohjaisesta koristetyynystä, mutta se oli miellyttänyt muidenkin silmää eli enpä saanut tilattua. Pöh... Joten ei sittenkään ikkunaan sitä ihanaa Dalahäst-kangasta. Se on kuitenkin jotenkin liankin värikäs (uskomatonta mutta totta) ja ehkä turhan levoton mutenkin.

No, jospa edes tuo Sokoksen House-sarjan Ensilumi-tyynynpäällinen löytäisi tiensä meille. Ensilumi-sarja onkin syksyn mittaa vilahdellut ahkerasti blogeissa ja koko sarja on kyllä miellyttänyt silmääni. Samoin kuin teki viime vuoden Aatonaatto-sarja. Mukavaa, että S-linja on alkanut hyödyntää kotimaista sunnitteluosaamista vähän korkeammalla profiililla ja useamminkin kuin satunnaisesti.

Niin ja bonuksena vielä piti laittaa kuvaa tasapainottamaan Aarikan Prinssi-kynttilänjalka. Se sopisi aika mukavasti keittiön pöytää koristamaan ja istuisi mielestäni verhojen ja liinan henkeen.

Kuvat lainattu kauppiaiden sivuilta.

perjantai 21. marraskuuta 2014

Alkusyksystä ajattelin, että ihan sama koko joulu. Hyvä, jos jaksan joululahjat laittaa. Joulu ei kuitenkaan koskaan enää tule olemaan sama kuin ennen. Aina on tyhjä paikka, jota kukaan ei ikinä pysty täyttämään. Mutta jotenkin, jotenkin olen vähitellen huomannut, että kyllä minä kuitenkin odotan ja haaveilen ja oikeastaan haluan järjestää, varsinkin lapsille, kauniin ja lämpimän joulun. Sellaisen piparmintun värisen, raikaan, piparintuoksuisen ja toivottavasti kaikin puolin unohtumattoman. Juuri siksi, että surua ja huolta on tälle syksylle riittänyt enemmän kuin kotitarpeiksi.

Ostin itselleni etukäteisjoululahjaksi Nigellan joulukirjan, jota olen jo hetken himoinnut. Sitä katsellessa unelma ihanasta joulusta tuntuu jotenkin saavutettavalta. En minä välttämättä juuri mitään reseptejä siitä toteuta, ehkä leivonnaisista jotain. Mies toivoo kuitenkin perinteistä hämäläistä joulupöytää, laatikoita ja kinkkua, mutta voihan noita ruokia muunakin aikana kokeilla. Ja tunnustan, että pidän kovasti itse Nigellasta ja erityisesti pidän keittokirjoista. Suurimpia nautintojani elämässä on syödä ja lukea samalla kaikesta siitä ihanasta, mitä voisi joskus valmistaa. Ja kieltämättä tuossa kirjassa on paljon antia siihen harrastukseen ja ihastuttavia tunnelmakuvia.

Joululahjojakin on jo hankittuna ja ainanakin suunniteltuna ihan kohtuullisesti. Joulupukin pajankin pitäisi jossain vaiheessa pyörähtää toimintaan ja joulukorttiin ottaa kuva. Kuvaussessiota harkitsin tälle viikonlopulle, mutta harmittavana takaiskuna meille rantautui vatsatauti ja kuvauksen päätähdistaä toinen on sen verran normaaliakin vaaleaverisemmässä kunnossa, että siirtänemme hieman. Vielä kun keksisin visuaalisen teeman korttiin. 

Se punainen viltti sohvalle uupuu vielä, samoin kuin pari koristetyynynpäällistä, mutta luulen, että nuokin järjestyvät ennen joulua tänne. Ehkä joulu tulee ja tuo mukanaan pikkuisen onnea tähänkin risukasaan.

tiistai 18. marraskuuta 2014

Lopultakin!

Ostin muutama vusi sitten Anna Gullichsenin kirjan "Satu ja päärynäpuun Pyrre" ja olin aivan myyty. Sitten huomasin, että Satu Kukkamerestä oli kirjoitettu toinenkin kirja. Yritin tilata sitä, mutta se oli vähän joka paikasta lopussa. Lopulta ostin sen huutiksesta, mutta posti onnistui hukkaamaan paketin. Olin jo varma, että saan jäädä nuolemaan näppejäni kunnes löysin uuden kappaleen huudettavaksi. Ja vihdoin tänään "Satu Kukkameri ja lumen ihme" kolahti postilaatikkooni. Ja nyt minulla on se. Oi onnea.

Anna Gullichsenin Satu Kukkameri -kirjat ovat aivan ihania, ainakin tälläiselle puutarha- ja kasvihullulle. Meillä etenkin isompi tyttö tutkii innoissaan kasvien latinalaisia ja toki myös suomenkielisiä nimiä. Puhumattakaan sitten ihan juonen suloisesta satumaisuudesta ja herttaisesta kuvituksesta. Kirja on errassaan ihastuttava tutkittava joka suhteessa.

sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Poolo




Mami sai jostain päähänsä, että tarvitsisin villapaidan, että en näyttäisi pihalla niin surkean palelevalta. En minä tuosta niin välitä, mutta suostuin sovittamaan, kun tuntui olevan niin kovasti tärkeää mamille. Kyllä tuo jossain vaiheessa hosui mittanauhan kanssa kimpussani (eikä antanut leikkiä sillä, väitti että se muka venyy), mutta aika pitkälle taisi kyllä mennä improvisoinnin merkeissä. Ihan sopiva siitä silti tuli ja kaipa minä suostun esiintymään siinä julkisellakin paikalla. Ensin mietin, mitä kautta tuosta pääsisi eroon, mutta siten totesin, että ei se niin mahdottoman pahalta tunnukaan. Jotta menköön. Ainakin sen aikaa, kun sopii päälle.

lauantai 15. marraskuuta 2014

Inspis iski


Tai no, oikeastaan siskon mies soitti ja kysyi saako tulla kahville ja tuoda kakkua mukanaan. No kukapa moisesta voisi kieltäytyä. Samalla keksin, että nyt kun taloon saapuu kantovoimaa, voin pistää kunnolla hyrskyn myrskyn siinä toivossa, että saan ompelunurkkaukseni makuuhuoneeseen kuntoon ja työhuoneenkin uuteen uskoon. Ja tosiaan, ainakin se hyrskyn myrskyn osuus onnistui odotuksiakin paremmin. Mutta kyllä, uskon, että jossain vaiheessa muutos on ihan hyvä ja tervetullut. Joskin hiukan sitä joutuu vielä katselemaan sisäisellä silmällään. Ulkoiset tuppaavat vielä menemään kiinni kauhistuksesta... Mikä siinä onkin, että järjestyksen tavoitteleminen aiheuttaa yleensä niin valtavaa epäjärjestystä?

perjantai 14. marraskuuta 2014

Elämme mielenkiintoisia aikoja eikä se tälläkään kertaa ole mitekään yksioikoisen miellyttävä olotila. Koko syksyn on ihmetelty oireiluja, niistämisiä, punaisia silmiä, antibioottikuureja, näköhäiriöitä ym. hauskaa lähikoulun oppilailla ja eilen tilanne huipentui ilmoitukseen koulun sulkemisesta ja tilanteen tutkimisesta. Aikaahan tositoimiin vielä menee, parakit on saatava jostain ja muutakin järjesteltävää lienee, mutta onhan tämä oikeasti helpotus, kun lopultakin asian suhteen tehdään jotain ihan vakavissaan. (Ainakin haluan uskoa niin.) Työterveyshuolto tosin ei tainnut jättää kaupungille enää kovin montaa vaihtoehtoa. Henkilökunnasta kun niin moni oireili pahasti.

Sinänsä tuo kertoo jonkin verran Suomen kuntien asenteesta sisäilmaoireiluihin. Siihen asti, kun pahimmat oireilijat olivat lapsia, oikeastaan ketään ei kiinnostanut kamalasti. Sitten kun aikuiset alkoivat sairastella tosissaan, alkoi tapahtua. Tässä kunnassa tosin työterveyshuollolla taitaa olla jo melko lailla nollatoleranssi käytössä, sisäilmaongelmat ovat noin lievästi sanoen räjähtäneet käsiin. 

Surettaa kovasti tuon pienen, ihanan lähikoulumme takia. Se on kuitenkin ollut tämän kylän ensimmäinen yleinen koulu. Luulen, että vaarini isommat sisarukset ovat käyneet sitä jo melkein sata vuotta sitten. Rakennus on kaunis, mutta jossain vaiheessa jotain on mennyt pieleen. Toivottavasti tutkimuksissa selviää mitä, ja toivottavasti vika on korjattavissa kohtuuvaivalla ja -rahalla. Jos se ei ole, kunnan talouskurimus ei ainakaan helpota. Joidenkin ihmisten kommentteja olen ihmetellyt kovasti. Ihan jo pragmaattiselta kannalta katsoen, pieni korjaus on aika paljon pienempi juttu kuin esim. kokonaan uusi rakennus jonnekin, joka sekin olisi pakollinen investointi, koska tämän koulun oppilaat eivät vain mahdu siihen toiseen kouluun, joka ylläripylläri toimii parakeissa, koska koulu jouduttiin remontoimaan pahojen mikrobivaurioiden takia kokonaan. 

Välillä mietityttää, että mikä tämän maan rakentamisessa ja remontoinnissa on vikana, kun rakennus toisensa jälkeen paljastuu ainakin käyttö- jos ei vallan korjauskelvottomaksi?

keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Mies oli työmatkalla ja ajattelin, että herkuutelemmepa tyttöjen kanssa fetapiiraalla (mies ei tykkää fetasta). Muuten hyvä, mutta vaikka meilä yleensä on aina fetaa jääkaapissa, tänään ei tietenkään ollut enkä puolikuntoisena viitsinyt lähteä tarpomaan kauppaa moista hakemaan. Joten söimme juustopiirasta, raastetta sentään löytyi siihen. Katkeraa, fetaversio olisi varmasti ollut paljon paljon parempaa.


Viime päivinä olen ihmetellyt maatuskoitani vaihteen vuoksi. Kuvaillut, silitellyt, kaivanut esiin maatuskakirjanikin. Sen, jonka olemassaolon olin unohtanut ihan autuaasti. Sisällönkin muistaminen oli aika hatarissa kantimissa. 

Mutta nyt tiedän, mistä päin laajaa Venäjänmaata mummoni ovat kotoisin. Ainakin suunnilleen. Aina välillä olen ihmetellyt, miksi ikinä ei tule vastaan noita oikeasti vanhoja maatuskoja. Vanhimmat mummelit taitavat kokoelmassani olla jostain 50-luvulta. Luulen niin. Ajoitukseen ei maatuskakirjastani ole apua. Hankalia yksilöitä nuo mummelit, kertovat kovasti vähän itsestään.

Mutta voisin väittää, että saattaisin olla aika iloinen, jos joskus eteen sattuisi tuon vasemmalla kököttävän nuken kaltainen yksilö. Haaveeksi taitaa jäädä, mutta että pitää olla upeat nuo maalaukset ja värit. Jostain syystä en ole hetkeen löytänyt uusia maatuskoja. Tai siis erilaisia versioita noista, joista tykkään ts. tyyppiä, jota esiintyy kokoelmassani keskellä ja oikeassa reunassa. Nuo Nizhni Novgorodin hiukan haaleansävyiset tädit eivät vain sytytä niin kovasti. 

P.S. Makuuhuone koko sisutuksellista regressiota. Mies kantoi Ikeasta pari valkoista työpöytää ja ne rumentavat nyt ikkunaseinää. Mutta nou kän dyy. Jos haluan ommella, tarvitsen työpöydän ja mitään kivempaa ei tähän hätään mistään osunut kohdalle. Jotta se on nyt sit mdf-levyä ja kalustevalssia. Sitä on hyvä harrastaa, kun kurkku on niin kipeä, että sinne luulisi majoittuneen nyrkinkokoisen sammakon.

perjantai 7. marraskuuta 2014

Lumista

Aika moni muukin etelän immeinen on tietty saattanut blogata samasta aiheesta, mutta kun ensilumi on vain niin kiva asia joka vuosi. Eilen illalla aloitti ja pyryttikin kerralla ihan kunnon hanget. Koira meni ihan pähkinöiksi. Innostui syötävästä juotavasta niin, että pissattaa sai melkoisen monta kertaa. Ja aika hauskaa tuo lumessa pörheltäminen tuntui olevan muutenkin. Pienempi neiti istui koiran kanssa nenä ikkunassa koko aamun odottamassa ulos pääsyä ja isi sai tiukat ohjeet olla kolaamatta kaikkia lumia parkkipaikalta, että muillekin riittää kolattavaa.

Iltapäivällä oli perunkirjoitus. Taas yksi etappi eteenpäin. Mellä puhutaan nyt kuolemasta, hautausmaista ja siitä minne kuolleet menevät. Voin kertoa, että ei ole helppoa. Kolmevuotiaan kanssa todellakin joutuu miettimään jokaista vastaustaan tarkasti. Minulla kun ei niitä uskonnon mukanaan tuomia helppoja vastauksia ole tarjota. 

maanantai 3. marraskuuta 2014

Innostuin eilen tahimaan koiralle villapaitaa. Ohjetta en viitsinyt kaivaa, Ikinä en moista ole tehnyt, mutta rautaisella itseluottamuksella on hyvä aloittaa, joten melkoista tahimistahan tuo on ollut. Ihan varma en enää ole, mikä tuosta lopulta tulee. Saattaa jopa käydä niin, että joudun tekemään paitatarjouksen jollekulle pienemmän koiran omistajalle, mutta katsotaan. Nyt on jo jotain juttuja selvinnyt siitä, mitä rakenteessa olisi hyvä ottaa huomiion. Järkevä ihminen tietenkin saataisi uskoa, että joku muu on jo saattanut jokusen vastauksen näihin keksiä, mutta minäpä keksin itsepäisesti pyörää uudestaan, jälleen kerran...

Illalla alkoi tehdä mieli joulutorttuja, mutta taikinat sulatettuani hoksasin, että jotain puuttuu... - Hilloa nimittäin. No, onneksi oli vaniljakreemijauhetta ja ihan hyvät nyytit silläkin tuli. Tosin tilasin kyllä kaupasta luumuhilloa, kun mies sinne lähti. Jonain toisena päivänä sitten ihan oikeita tähtitorttuja.

lauantai 1. marraskuuta 2014



Kävimme aamulla kävelyllä. Marraskuu alkoi suurenmoisella auringonpaisteella, kuuraisella maalla ja kirpeänraikkaalla hengitysilmalla. Koira katsoi parhaaksi jatkaa uimakautta koskessa, tosin melkoisen nopeasti, koska vesi olikin vilpoisaa. Oravaparka pääsi aika vauhdikkaasti kotiin viltin alle lämmittelemään. Nuorta herraa ei kyllä itseään kylpy näyttänyt haittaavan, joskin syli ja lämmin peitto kelpasivat myöhemminkin oikein mieluusti oleskelupaikaksi. Pikkuisen taisi palella.