sunnuntai 30. joulukuuta 2012



Viime yönä riemukseni iski migreeni, joka kaihersi oikean silmäni takana niin, että ajattelin sen kohta irtoavan. Katsoin elokuvaa vasemmalla silmällä ja toivoin, että lääkkeet alkaisivat purra. Onneksi alkoivat lopulta. Tämä päivä meni toipuessa, toinen silmä valutti edelleen vettä ja olo oli aika tukkoinen. Jotenkin migreeni on kuitenkin siitä kiitollinen vaiva, että pienetkin välit kohtauksissa saavat ainakin minut unohtamaan, mitä ne kovemmat kohtaukset ovat. Täsmennyksenä kerron, että yleensä minulla ei ole kovin voimallisia migreenejä, lähinnä sekoilen sanojen kanssa enkä osaa kirjoittaa, tälläiset säryt ovat suhteellisen harvinaisia.

Meillä avattiin hiihtokausi eilen. Isompi tyttö kiertää naapurin isän ystävällisesti ajamaa reittiä valtaisalla tarmolla ja pienempikin sai tänään ensimmäistä kertaa sukset jalkaansa. Hyvinhän se sujui. Sauvojenkin käyttötarkoitus oli hallussa heti, kun ne käteen lyötiin.  Niin ja ne oiken mittaisetkin sauvat löytyivät myöhemmin päivällä kellarista, ei neiti ihan noin pitkillä apuvälineillä joudu vauhtia lykkimään. Tällä hetkellä nuorempi hiihtokuningatar potee tahtoikää eikä halua nukkua, ei etenkään omassa sängyssään. Äidin syli olisi kuulemma just sopiva nukkumispaikka. Jostain syystä en ole ihan mahdottoman suosiollinen tuolle ajatukselle. Ehkä tahtoikä jossain vaiheessa joustaa sen verran, että oma sänky alkaa vaihteeksi kelvata. Se kun suurimman osan neidin elinikää on kuitenkin ollut se paikka, jossa neito on mieluiten nukkunut.

Minulla on muuten 50 lukijaa täynnä paneelissa. Tervetuloa uudet lukijat. :) Pitäisköhän tasakymmeniä jotenkin juhlistaa...?

perjantai 28. joulukuuta 2012


Alkoi oudosti vaihteeksi sisustuttaa. Modernin mummolan Liinun vinkistä lipsahdin Elloksen sivuille ihmettelemään ja jotenkin sieltä napsahti työhuoneeseen tuo kolmiomatto. Luultavasti kolmiot ovat ihan passée ja silleen, mutta tuossa matossa kohtasivat ensimmäisen kerran hinta ja ulkomuoto sopivassa suhteessa. Jotta napsnaps vaan ja vihdoinkin työhuone saa kunnollisen maton. Hiukan mietityttää, että olisiko sittenkin pitänyt napata se värikkäämpi versio, mutta tuolla mennään. 

Värikyydestä pitäköön huolen kolmiopäälliset, jotka pääsevät ensi kesänä sulostuttamaan sohvaa.

torstai 27. joulukuuta 2012

Voice of the beehive


Lähestyvien suojasäiden kunniaksi kutaisin eilisellä anoppilanreissulla itselleni  lämpimän pipon. Lankana Nepal, puikot kokoa 4 Ja menekki oli keltaista kerä eli n. 50 g ja mustaa 1,5 kerää. Ohje on yhdistettynä wurmia ja Tiinan raitapipoa. Minulla on kallossa ns. tilaa aivoille eli pää ei ole kamalan pieni, joten pipossa on 80 silmukkaa. Tulikin oikeasti napakan ja päässä pysyvän oloinen päähine. En laittanut tupsua, koska mietin hiukan, että välillä pipoa voisi hyvin käyttää toisinkin päin. Sitä ajatellen tein reunakäännöksen mahdollisimman siisistiksi. sisältäpäin Mutta aikamoinen bzzzzzzzz-mieliala tuosta tulee, ihan hyvä sellainen. Taidan haluta toisenkin samalla mallilla, mutta sen voisin tehdä jämälangoista.

Iltapäivällä soitin äitini lapsenvahdiksi  ja heittäydyimme miehen kanssa hurjiksi. Varasimme liput Hobitti-leffaan ja ajelimme Tampereelle sitä katsomaan. Silakka valvotti melkoisen tehokkaasti viime yönä, mutta voin silti ylpeänä kehaista nukahtaneeni vain kerran elokuvan aikana. 

Muistaakseni kirja on melkoisen ohut, aika rauhallinen ja herttainen pikku teos, mutta pakko sanoa, että siitä ei ihan mahdottomasti ole jäljellä elokuvaversiossa. Melkoista mäiskettä ja paisketta oli tarjolla valkokankaan täydeltä. En minä siis teilaa elokuvaa kokonaan, se on ihan ok omassa lajissaan, välillä vain tuntui siltä, että jokunen hengähdyshetki ei varmaan olisi tehnyt yhtään pahaa kerronnankaan kannalta. 

Minulle elokuvan huippukohta oli vierailu Rivendellissä. Jostain syystä Tolkienin hahmoista haltiat ovat ihan ykkössuosikkejani. Eivät pelkästään kauneutensa vuoksi, jotenkin haltiat ovat Tolkienin hahmoista lopulta melkeinpä kesyttömimpiä ja arvaamattomimpia eivätkä ollenkaan yksiselitteisen hyviä. Cate Blanchett Galadrielina on jotain ihan uskomatonta. Kun kuulin ensimmäisen kerran, kuka rooliin oli valittu, olin hiukan hämmästynyt, mutta enpä usko, että kukaan olisi uskottavampi Galadriel: salaperäinen, hauras ja vahva ja hyvin omaleimaisella tavalla kaunis. Huomasin myös, että nyt iski tarve lukea myös muita Tolkienin kirjoja kuin nuo perus TSH ja Hobitti. Tuossa Hobitti-elokuvassa kuitenkin taidetaan hyödyntää myös muita kirjoja varsin aktiivisesti. Pitääpä tutkia nettikirjakauppojen tarjontaa...

maanantai 24. joulukuuta 2012

sunnuntai 23. joulukuuta 2012


Hermojen raunoitumisen estämiseksi jatkamme klisheelinjalla. Kuusen koristelu silvuplee... Tai, no, hieman epäortodoksisesti toinen koristeli ja toinen yritti riisua koristeita samaa vauhtia. Joskus soisi, että tuo nti nuorempi olisi ihan pikkiriikkisen hitaampaa mallia. Niin ja kuvat ovat just niin tuhruisia kuin tähän aikaan vuodesta sopii odottaa, uutta Canonia olen jo treenaillut, mutta nämä ovat edelleen vanhalla kameralla otettuja. Olisi ehkä syytä siirtyä seuraavalle asteelle, tosiasia kuitenkin on, että kyllähän sillä järkkärillä saisi parempaa jälkeä. Minä jostain syystä en osaa nyt luopua vanhasta, rakkaastani.

Joulunodotukseen toi surullisen pohjavireen pikkuisen pojan kohtalo. Meillä ovat olleet lumitunneli- ja luolaleikit kiellettyjen listalla. Tästä lähin ovat vieläkin tiukemmin. Itku tuli, kun puhuin asiasta tytön kanssa. Lähetän paljo lämpimiä ajatuksia niille, joille joulunaika on menetyksen ja surun aikaa. Toivon, että jonain jouluna tuskan terä olisi vähän vähemmän kipeä kestää. Samalla tietenkin rauhallista ja rakkaudentäyteistä joulua kaikille muille. 

perjantai 21. joulukuuta 2012

Kolme yötä jouluun...



Jatkan edelleen joulun kanssa pylly edellä puuhun tyyliä. Tänään pyyhin pölyjä, vaikka en ole vielä edes imuroinut, järjestin sentään niitä siivottavia pintoja. Huonekalutkin hyppelivät uuteen järjestykseen. Postista tulit myös pitkään himoitsemani Dulevon oranssi teekalusto omaksi joululahjakseni. Iloa hiukan himmensi, se tosiasia että postin ansiosta minulla on puolen tusinan sijaan viisi kuppia ja kasa sirpaleita. No, ei pidä toivoa liikaa, on niitä kuppeja sentään viisi ehjinä ja serviisin muut osat kuitenkin kaikki kunnossa. Mahtaiskohan jostain löytyä vielä se puuttuva kupponen joskus? Pitää aloittaa metsästys...

Noin muutenkin varaudumme hieman erilaiseen jouluun. Pikkuneiti palautti äsken kaiken päivän aikana syömänsä miehen päälle. Jännityksellä odotamme seuraavaa potilasta ja taudin kestoa. Olisi kuitenkin kiva viettää aattoa muualla kuin pöntön ääressä.

torstai 20. joulukuuta 2012


Edelleenkin tökkeröi... No, pääsin sentään harjoittamaan paketointia ja leikkimään samalla mustekalaa suojellessani paketointivälineitä. Silakkaa ei huvittanutkaan nukkua päiväunia, mutta teippi- ja paperirullat kyllä kiinnostivat senkin edestä. Tunnetusti neidille ei ole olemassa ei-sanaa muuten kuin itse lausuttuna... Ohhoijakkaa.  Tulipa paketoitua kuitenkin. Jotta sen verran tuli taas joulua edistettyä. 

Isommalle tytölle kaivoin esiin akryylivärit ja maalauspohjan ja kysyin kiinnostaisiko maalaustunti. Tokihan se kiinnosti. Pitäisi muistaa useammin piirrellä ja maalailla neidin kanssa yhdessä, intoa ainakin tuntuisi riittävän. Yleensä en tee uudenvuodenlupauksia, mutta luapus askarrella neidin kanssa useammin saattaisi olla jopa ihan mahdollinen pidettävä. Sitäpaitsi samallahan voisin saada maalattua tai muuten tehtyä jotain itsekin.

Nyt kudin käteen ja Takaikkunan pariin intensiivisemmin.

tiistai 18. joulukuuta 2012

Jonkinmoinen jouluähky iski. Mitään en ole asian eteen tehnyt. Viikonlopun olin mummulassa lasten kanssa, kun mies hurvitteli kavereiden kanssa pyöreiden vuosikymmenten täyttymisen kunniaksi, ja sen jälkeen olen sylitellyt yskivää isompaa tyttöä ja annostellut lääkkeitä. Kaipa se joulu tulee, jonkinmoisena, vaikka ei niin kamalasti jaksa hömpöttääkään. Tai no, olen minä lahjoja paketoinut vähitellen, kun on ollut oikeastaan vähän pakko. Lisää pitäisi ja nytkin joku viisaampi ottaisi kutimen käteensä ja jatkaisi keskeneräisten joululahjojen parissa... Niitä siis. Nin ja suunnittelinminä, että voisimme pyöräyttää ainakin joulunajaksi olohuoneen kalustusta niin, että kuuselle tulisi paremmin tilaa. Katsotaan jääkö järjestely pysyvämmäksikin.

Sain ekan joululahjankin etuikaisena. Sellaisen Canon-merkkisen. Tänään leikin sillä hetken, mutta mitään julkaisukelpoista n vielä saanut aikaiseksi. Ohjekirja taitaa lähiaikoina kulua käsissä...

keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Kurkin tänään takapihalta ikkunoista sisään. Joskus on hauska katsoa, mitä naapurit meiltä näkevät. Kastelukannun, kaatuneen amarylliksen, hyvin perinteisen kynttelikön noin aluksi ainakin. Niin ja himmelin, jättimäisen himmelin... Ikkunoista kurkkiminen on mukavaa, ei teitenkään sellainen kurkkiminen, että jäisi tuijottamaan häpeämättä sisään, mutta sellainen pikainen silmäys, kukat ikkunalaudalla, valaisimet ja verhot. Niiden perusteella on mukava jäädä miettimään millaisia ihmisiä valaistun ikkunan takana aikaansa viettää.

Vähän samanlaista ikkunakurkistelua on myös blogien lukeminen. Välähduksia elämästä jostain tietystä kulmasta katsoen, verhot juuri sen verran auki kuin kirjoittaja itse näkee parhaaksi ne avata. Joskus tutkiskelin tuota blogrollani ja totesin, että aika monenlaista joukkoa seurailen ja isoa laumaa vielä sen päälle. Jotenkin on ihan hirmuisen mukava tutustua esim. aika vastakkaista elämänkatsomusta edustavien ihmisten elämään ja huomata, että aika pitkälle samoja asioita pyörii päässä tai että vaikka muuten ei välttämättä sen kummempaa kosketuspintaa olisi, se löytyy yllättäen vaikka harrastuksesta. Ja jotkut vain ovat niin suvereeneja sanojen kanssa tai kuvaajina tai jollain muulla elämänalalla, että koukkuun jää väkisinkin.

Välillä kyllä tulee mieleen, että millä minä ennen viihdytin itseäni, kun blogeja ei tässä mitassa ollut? Luultavasti lukemala kirjoja ja tekemällä enemmän. Välillä voisi kyllä palata pikkuisen entiseen ja lukea enemmän ihan paperilta...

tiistai 11. joulukuuta 2012


Koski jäätyy koko ajan enemmän ja enemmän umpeen. Yksinäinen vesilintu on silti viihtynyt jo monta päivää paikalla. Lajinmääritystä en edelleenkään ole saanut tehtyä, pitäisi saada pysyäytettyä joku ohikulkevista lintutuntijoista, heitä kun täällä riittää. Veden virtaus vuolee jään reunaan lumoavia kuvioita, joita lumi ja eläimet täydentävät. 

Tänään oli joulukorttien postituspäivä. (Minähän lupasin esitellä tänä vuonna kaikki joulun pakolliset, joten turha nurkua, jos jos haukotuttaa.) Tyttö hiukan pyöritteli silmiään, kun tajusi, miten moneen korttin hänen pitäisi kirjoittaa nimensä. Kirjoitti kuitenkin. 

Kohta kai minun pitäisi alkaa venytellä vaihteeksi hiukan napanuoraa. Isompi tyttö on jo pitkään pyydellyt pienempää huonekaverikseen ja jo jonkin aikaa pienempi on kiivennyt iltaisin siskon viereen ja ilmoittanut aikovansa jäädä sinne lämpimään nukkumaan. En tiedä, kai äidin olisi vähitellen aika luovuttaa pienempi isomman unikaveriksi tai ainakin sinne samaan huoneeseen tuhisemaan.

maanantai 10. joulukuuta 2012




Hmm... Pitäisi ehkä vaihtaa blogin nimeksi kirahvilan jouluklisheet. :D No ei, lumitähdet ovat minun suosikkiaskartelujani joulun aikaan. Tunnustan leikkeleväni niitä muutenkin ihan vain huvin vuoksi. Mitä ilmavampia tulee, sen parempi. Tänään leikkasimme tytön kanssa yhdessä. Neidin taidot ovat kehittyneet ihan hurjasti vuoden aikana ja kehittyivät itse asiassa tämän kertaisen askartelunkin kuluessa. Hän leikkasi ihan valtavan hienoja hiutaleita. Oli mukavaa.

Ai niin, kuva kakkonen on otettu pienemmän neidin vaatimuksesta. Koivun kylki oli jäätynyt kauniille kiteille ja siitä piti kuulemma saada kuva. Kun en ihan heti ymmärtänyt, assarin volyymi nousi aika uhkaavasti. Hmpfh... Se siitä äidin omasta harrastuksesta. ;)

sunnuntai 9. joulukuuta 2012





Ehtiihän sitä tehdä adventtikynttiläasetelman vasta toisena adventtisunnuntaina, eikö ehdikin? No, minä ainakin tein... Miestä hiukan kyllä nauratti se tosiasia, että nimenomaan minulla tuntuvat adventtiasiat olevan hämmästyttävän hyvin hallussa, niiden kun voisi olettaa sujuvan perheen kirkkoon kuuluvalta jäseneltä kuitenkin paremmin. ;)


Tänään oli myös tytön jumppaseuran talvinäytös ja olipa taas hämmästyttävä show polkaistu aikaiseksi. Olen joka ikisessä näytöksessä ollut yhtä ällistynyt siitä, miten komea esitys voidaankaan saada aikaan näin pienen kylän ihmisten ja esiintyjien toimesta. On ilo olla yleisössä ja erityinen ilo on nähdä esiintymisen ja liikunnan riemu oman lapsen ja muiden lasten kasvoilla esityksissä.

lauantai 8. joulukuuta 2012

Piparitalkoot, päivä 2


Tänään oli sitten ohjelmassa piparien koristelua. Se onkin aina melkoisen tarkkaa touhua. Pitää miettiä sopivat karkit, käydä ostamassa ne kaupasta ja vihdoin koristella, koristella ja koristella. Apulaiseni on hyvin innokas, Etenkin tuon suunnittelun ja karkinostamisen alalla. Minä sain hiukan sormenheristelyä, kun käytin liikaa punaisia karkkeja. Mutta ne olivat ainoa sopivat nenät pikkuiseille pelleille, joita tänä vuonna tuli tehtyä tosi monta... ;) 


Viime yönä katselin Gaimanin Tähtisumuun perustuvaa elokuvaa ja sain vihdoin säärystimeni valmiiksi. Koko päivän sain nauttia lämpimistä sääristä ja erityisesti nilkoista. Ihana tunne, näin vanhana kun nivelet yrittävät kolotella. Lanka on Päivin kudepuodista joskus tilaamaani hyvin edullista sukkalankaa, jota meni vähän vajaa vyyhti (eli hiukan alle 100 g) per säärystin. Puikkokoko ol jotain 3,5 luokkaa. Tuo kennoneule on tosi yksinkertaista, mutta se avautuu näissä tosi kauniisti.

Seuraavaksi onkin ohjelmassa pakkopullaa eli kudon Silakalle parit tumput laatikon pohjalta kaivelemistani Cascade 220 jämistä.

perjantai 7. joulukuuta 2012



Meillä pyöri tänään piparitehdas. Itse tehtailijatar oli vallan julmetun äkäinen, väsynyt ja flunssainen, mutta onneksi pikkuapulaisella joulumieli ei äidin pienestä kiukuttelusta hetkahda. Piparit tuli leivottua, vain yksi pellillinen poltettua ja ihan hyvä mieli kaikille, loppujen lopuksi. 

Mies laitteli joulun valaistuksia vähitellen paikoilleen ja vihdoin vanha maapallokin sai sisäänsä valon. Tuo on oikeasti ykkösluokkaa tunnelmavaona, tontutkin alkoivat heti viihtyä paikoillaan paremmin, kun saivat kunnon, ison maatamon seurakseen.

torstai 6. joulukuuta 2012


 

Jotta sellainen itsenäisyyspäivä. 50% perheestä lähti synttäreitä juhlimaan ja minä ja Silakka jäimme kotiin niistämään. Piti sitten pelata ja tehdä palapelejä melkoisen monta kertaa. Ajattelin, että otanpa ilon irti elämästä, kun Silakka nukkuu ja muu perhe on muualla. Saa arvata kaksi kertaa minkä verran nuori neito suvaitsi nukkua. Voin vinkata että ei kamalan paljoa... Sain minä sentään viipalepipareita leivottua ja vähän harrastettua ihkuteipeillä askartelemista. Itse asiassa minun piti teippailla kynttelikköjä vaan nepä olivatkin piiloutuneet keskimääräistä paremmin enkä löytänyt ensimmäistäkään uhria. Upotin siis tarmoni noihin suolamantelipurkkeihin.

Itsenäisyyspäivän iltana on kyllä aivan pakko katsella ihania pukuja ja etenkin yrittää tiirailla koruja. On kovasti ilahduttavaa, että vuosi vuodelta korut käyvät näyttävämmiksi, vielä kun selostajat ehtisivät kertoa kenen koruja kenelläkin on... No, lienee mahdoton toive toteutettavaksi, mutta silti olisi kiva tietää... Korut kuitenkin ovat monessa puvussa aika isossa osassa. Mikä muuten myös ilahduttaa, se kun tarkoittaa, että Suomessakin ihan oikeasti ihmiset alkavat ymmärtää sen, että koruja saa muualtakin kuin muutamasta ketjuliikkeestä ja että hieno puku ansaitsee myös hienot korut ym. asiaan liittyvät jutut. Joskus jopa näkee, että koko puku on rakennettu korun ehdoilla.

keskiviikko 5. joulukuuta 2012



Pikkutontun räkätauti puhkesi tänään melkoisen infernaalisin mittoihin, yöllä oli lämpöä, joten isosisko sai luvan opetella itsenäisyyttä kouluunkulkemisessa. Pakkasta oli sen verran reippaasti, että sairasta lasta ei  ihan lystikseen ulos vienyt.  Pakko tunnustaa, että äitiä jännitti varmasti paljon enemmän kuin koulukasta, jotenkin noiden autoilevien kanssakulkijoiden tavat ovat täälläpäin ajoittain sitä luokkaa, että järki ei riitä ymmärtämään. Ilmeisesti on ihan ok ajaa ylinopeutta koulutiellä kuljettaessaa omia mussukoitaan kouluun.... 

Iltapäivällä pakkailimme ison neidin kanssa synttäriylläreitä. Jospa tällä joku olisi juhlakunnossakin. Eikös se näin aina ole, että tunnolliset ihmiset sairastavat loma-aikoina..?

Kylmä on saanut kovia kokeneet nilkkani huutamaan hoosiannaa hiukan normaalia kovemmalla äänellä. Aloitin jo aiemmin syksyllä säärystimien kutomisen ja nyt tuntuu sitlä, että ne olisi todellakin hyvä saada valmiiksi. Voisi kuvitella, että lämmittimistä saattaisi olla iloa erityisesti yhdessä villasukkien ja huopatohvelien seurassa. 

tiistai 4. joulukuuta 2012

Hyytävää





Kosken toinen uoma, kanavaksi kutsuttu on muutamassa päivässä jäätynyt melkein umpeen. Jos pakkaset jatkuvat, tapahtuu varmaan taas sekin harvinaisuus, että koski jäätyy kokonaan. Tosin viime vuosina se ei ole ollut kovin harvinaista, viime vuonna ei tosin pitkäaikaista. Mutta kaunista on, niin kaunista, että sydämestä ottaa.

Illalla päätin taistella kylmyyttä vastaan leipomalla teeleipiä, tai oikeastaan kauraskonsseja.  Niistä tuli valtavan hyviä ja mureita, ne suorastaan sulivat suuhun. Lapset vain eivät tällä kertaa nauttineet. Nenä reippaasti tukossa ei suurinkaan herkku taida olla kovin herkullista.

Kauraskonssit

2 dl vehnäjauhoja
2 dl kaurahiutaleita
2 tl leivinjauhetta
1 tl suolaa
50 g margariinia tai voita
2 dl riisimaitoa

Sekoita kuivat aineet ja nypi margariinin kanssa ryynimäiseksi. Lisää riisimaito ja sekoita nopeasti taikinaksi. Taputtele neljäksi teeleiväksi ja paista 225 asteessa n 15-20 min. Anna levätä hetki leivinliinan alla ja nauti.