tiistai 26. heinäkuuta 2011

10 vaikuttavinta

























Törmäsin tähän listaukseen ja pakkohan se on tehdä itsekin... 

1. Astrid Lindgren: Veljeni leijonamieli
2. William Faulkner: Ääni ja vimma
3. Erasmus: Tyhmyyden ylistys
4. Harper Lee: Kuin surmaisi satakielen
5. Kurt Vonnegut: Kuolemaa tylympiä kohtaloita
6. Umberto Eco: Matka arkipäivän epätodellisuuteen
7. Michel Tournier: Keijujen kuningas
8. Alan Paton: Oi miten kaunis maa
9. Sirkka Turkka: Tule takaisin pikku Sheba
10. Virginia Woolf: Orlando

No, siinä tuli kymmenen enkä minä kyllä ole varma ovatko nuo niitä vaikuttaneimpia. Tulivat vain tärkeinä kirjoina ensimmäisenä mieleen... Siis sellaisina, jotka ovat oikeasti muokanneet minun kuvaani maailmasta.

Niin ja sitten se kosmetiikkaosuus... Ääh.. Vaikeampi keksiä kymmenen.

1. Paul Mitchell tea tree shampoo ja hoitoaine
2. Tohtori hauskan puhdistusvoide
3.  -''- special kasvovesi
4.  -''- quitte kasvovoide
6. Kookosöljy
7. Karitevoi
8. Oliiviöljy
.
.
Vallan mahdotonta keksiä kymmentä. :D En meikkaa juuri koskaan enkä käytä mitään noita ylellisempiä itsehoitoaineita. Kookosöljy on kyllä melkoisen ylellistä, jos minulta kysytään.

maanantai 25. heinäkuuta 2011

Talkoohommia





























Meillä on tosiaankin rempattu ja rempataan edelleen. Miehen kolmen viikon kesäloma on ollut melkoisen työntäyteinen, vielä on reilu viikko loma säästettynä salaojitukseen tämän viikon jälkeenkin. Tänään oli ohjelmassa viimeisen ulkoseinän maalaus (ja tähän tuuletuksia). Maalariporukka alkaa olla jo melkoisen rutinoitunutta. - Myös porukan nuorimmainen, joka saapui parahiksi viikonlopunvietosta (mm. Linnanmäellä) talkoisiin. Hiukan tosin kävi maalaaminen (ja kyläily) ilmeisesti voimille... Neiti kiskaisi parin tunnin unoset maalausurakan päätteeksi. Pikkuneiti keksi maalareita seuratessaan, että rattaissa saa kätevästi kiskottua itsensä istumaan ja siinäpä nakotettiinkin niin, että unet olivat jäädä vähiin. Onneksi mummu taitaa multitaskingin, hyvin sujui nukutus ja marjanpominta samanaikaisestikin...

Niin ja ensimmäisessä kuvassa näette miehen ratkaisun murtovarkaiden varalle. Nyt meille ei niin vain tullakaan. Hahhah, siitäs saitte. No joo, pakko myöntää, että tuo rappujen poisto tietää vähän epämukavuutta myös asunnosta poistumiseen. Väliaikaisratkaisu kulkemiseen on toki aloittamista vaille valmis ja talven käytämme uuden rappusysteemin suunnitteluun ja hyväksyttämiseen. Haaveena olisi saada eturappuselle pieni oleskeluterasi. Katsotaan mitä mieltä kaupunginarkkitehti on asiasta. Joka tapauksessa saanemme mukavammat ja lapsiturvallisemmat raput ensi kesänä. Sitä odotellessa...

torstai 21. heinäkuuta 2011

Puppy



























Meillä saavutettiin vihdoin puolivuotisuuden rajapyykki. Tilannetta juhlistettiin aloittelemalla kiinteiden nauttiminen riisipuurolla (ihajjees) ja hörppimällä vettä mukista perään (erittäinkin jees). Lisäksi paljastimme juhlallisesti sankarittaren koiranpennun. Ratsastaminen puppyllä aiheutti suurta riemua, samoin sitä irtoaa mukava rapina, kun sitä rapsuttaa. Mutta kaikkein parasta oli, kun selästä pääsi näkemään sohvalla majailevan ihanuuksien ihanuuden, siis kaukosäätimen.. Meillä ei ratsasteta auringonlaskuun, meillä ratsastetaan kohti kaukosäädintä. Se lienee syytä lähiaikoina piilottaa johonkin korkealle. Nti puolivuotias kun yrittelee jo tarmokkaasti kontata ja sen jälkeen on todennäköisesti listalla polviseisonta ja ylettäminen vähän joka paikkaan.

maanantai 18. heinäkuuta 2011


























Sarjassamme sokea kana ja jyväsiä... Miten sitä ilahtuukaan, kun joskus kuvista tulee parempia kuin itse ottohetkellä edes kuvitteli. Minä tykkään siitä, että saan kuvattua jotain epätodellisen näköistä. Ja siis nimenomaan kuvattua, en photoshopattua. Keltaiseen kuvaan lisäsin pikkuisen valoa, muuten tuokin on ihan kameran säädöillä saavutettu. Haaveilen kovasti digijärkkäristä...

Nyt kun ei ole ollut liian kuuma, olen taas kävellyt (ja saanut sillä myös pikkuneidin nukkumaan edes vähän). Kävelyretkissä on sekin mukava puoli, että niillä tapaa ihmisiä, jotka tälläisellä pienellä paikkakunnalla pysähtyvät juttelemaankin. Olen kuullut lisää asuinalueen historiasta, siitä miten tuo saari, jossa melkein päivittäin käyn rattaita työntelemässä, ei olekaan alkuaan saari vaan kasa sahan jätepuuta, ripoja. Samoin olen kuullut siitä, miten moni on käynyt kaupassa meidän olohuoneessamme. Tälläisen takia minä halusinkin aina vanhaan taloon asumaan, taloon jolla on historia, taloon, joka on merkinnyt useammalle ihmisile jotain. Toki uudetkin talot vähitellen muttuvat vanhoiksi ja keräävät itselleen historian, siihen vain menee aika. Minä olen kärsimätön, minä haluan sen historian heti. Kuulostaa muuten kamalalta tuo, että ostin palan historiaa, ehkä se pitäisi ennemminkin muotoilla niin, että osaessani talon sain sen mukana roppakaupalla tarinoita ja muistoja.

maanantai 11. heinäkuuta 2011

Vissyä,komisario Palmu!




Äidillä on niin kauan kuin muistan ollut sohvannurkassa tuollainen pullo. Siitä juominen tietää hyvää, äiti juo just ennenkuin minä syön. Sen pullon on siis oltava erityisen arvokas ja juotavan tosi hyvää. Minäkin tahdon maistaa. Ja maistoinkin. Ainakin vähän. Ja kuolasin hartaasti pulloon. Nam.

torstai 7. heinäkuuta 2011

Jämäjämäjämä

























Tätä voisi kai jo kutsua jämälankakäsityöksi. Vaikka oikeasti ja tarkkaan ottaen en käytä siihen jämälankoja. Minulla vain sattuu olemaan aiemmilta vuosilta laatikollinen ihanan värisiä Novitan Alabama-lankoja ja päätin vihdoin alkaa tuhota niitä tosissani. Tuhosin minä niitä jo silloin aikaisemminkin, niistä valmistui melkoisen monta, pientä pipoa ja esim yksi virkattu, iso pehmo. Nyt yrittävät muotoutua pieneksi päikkäripeitoksi Silakalle. Isolle siskolle pitää kuulema tehdä tyyny. 

Nuo kuusikulmiot ovat ihan mainioita tehtäviä siksikin, että yleensä käsitöihin upotettava aika on melkoisen pätkittäistä ja tuollaisen kuusikulmion pyöräyttää muutamassa minuutissa. Yllättävän paljon noita ehtii päivän aikana koukutella. Ohje on mainio lapsennukutustyö. Istun vilpoisessa varjossa pihalla ja keikutan vaanuja toisella jalalla virkaten vimmatusti samalla. Voisi sitä hellepäiviä huonomminkin käyttää.

Ohje löytyi taannoisesta Modasta (3/2011 kassin ohje) ja on hyvin simppeli. 

tiistai 5. heinäkuuta 2011


Tänään on hyvä mieli. Ensin sitä ehti huolestua kovin ja sitten huoli oli tällä kertaa aiheeton. Voi että voi ihmisen sydän hymyillä. Joskus siis näinkin päin. :) 

maanantai 4. heinäkuuta 2011

Hellepäiviä





Hellepäivänä kävin nukuttamassa Pikku-silakkaa venerannassa. Oli kuuma, niin kuuma, että pieninkin liike sai hien nousemaan pintaan. Sellainen sää, josta tuli mieleen lapsuuden kesät vaarin kanssa veneilemässä järvellä. Vaarilla oli puinen soutuvene, ei moottoria. Nyt sekin vene on jo historiaa, sai kunniakkaan lopun yhtenä juhannuksena kokon polttoaineena. Lapsuuden alkukesien muistoihin kuluu se, kuinka mummu ja vaari kävivät  ensin keväällä tervaamasa veneen ja sitten vähän myöhemmin teimme retken kääntämään venettä ja samalla kesän ensimmäisen veneretken.

Minäkin osasin soutaa jo kohtuullisen nuoresta lähtien sillä. Pienin sisko oli vaarin perämies ja viisti vettä perämelalla tai uitti pientä, muovista venettä narun päässä. Joskus molempia. Ja vaaria vain nauratti, vaikka välillä pienen peränpitäjän apu aiheutti vaikeuksia veneen suunnan säilyttämisessä. Usein veneretket suuntautuivat selän puolivälissä olevalle saarelle, jossa oli ihana, hiekkapohjainen poukama. Siellä uimme ja söimme mummun mukaan pakkaamat eväät. Oli rauhallista ja mukavaa.

Vaarille me lapsenlapset olimme tärkein asia maailmassa. Mikään ei koskaan ajanut meidän ohitsemme. Melkein joka viikonloppu vaari haki jonkun lapsenlapsista mummulaan. Minä ensimmäisenä lajin edustajana sain viettää siellä paljon aikaa. Vaari haki perjantai-iltapäivänä töistä päästyään polkupyörällä, nosti tangolle ja sitten mentin odottamaan mummua töistä tehtaalta.

Olen niin onnellinen, että lapsillani on onni saada samanlainen vaari, joka rakastaa ja näyttää rakkautensa. Lastenkin vaarilla on vene (tai ainakin puolikas), mutta siinä on mottori ja se on lasikuitua. Yhtä lailla sekin houkuttelee olemassaolollaan retkiin, etenkin isompaa tyttöä. Etenkin, kun vene on rannassa muutaman metrin päässä pihastamme. Jospa tänä kesänä luvattu veneilyretkikin vihdoin onnistuisi. Soisin sen liplattavan veden ja hienoisesti puhaltavan tuulen tunteen omillekin lapsilleni. Sen miltä tuntuu, kun täydessä vauhdissa upottaa kätensä veteen ja vesi soljuu voimalla sormien lävitse.