sunnuntai 27. marraskuuta 2011

Kotiviikonloppu



Tautitilanne on taloudessa vakaa. Lääkekuuri aloitettu, sen lopullista vaikutusta odotellaan edelleen. Valitettavasti taitaa olla niin, että tuolla isommalla murmelilla on peräti kaksi tautia päällekkäin.. Lapsi raukka... Hilpeäksi menee... Joten olemme kotoilleet ahkerasti, Silakkainen on tietenkin pääsyt unilenkille, muuten viikonloppu on vietetty kotona.Minä olen ommellut lapsen riemuksi kalenterin ja tehnyt tänään siihen kortteja. Projekti pysähtyi puuttuviin kangasväreihin ja jouluisiin kuviin, mutta ei hätää, mies lupasi diilata huomena ruokiksella moisia minulle Tiimarista.

Olen myös todennut, että minulla on noin yleensä melkoisen hyvin varustettu askartelu-/käsityökaappi. Eipä ole kovin paljoa joutunut hankintoja edes harkitsemaan tuota kalenteria varten. Voisin kyllä yleensäkin opetella ensiksi tutkimaan kaappini sisältöä ennenkuin säntään ostamaan uutta. Löysin kaikenlaista, jonka olemassaolon olin jo moneen kertaan ehtinyt unohtaa. Jotta askarteluaa luvassa jatkossakin.

Ihana mieheni vaihtoi myös alakeran vessaan "uuden" lampun, joka sekin löytyi vanhoja varastoja pönkimällä. Edellinen oli vain minun silmääni... Krhm... Ei niin osuva. Nyt ensiksikin valaistus on kauniimpi ja vieläpä tehokkaampi. Uuden lampun kuvaaminen osoittautui mission impossibleksi, joten voin vain vakuuttaa, että kivemmalta näyttää.

Perjantaina vietimme kissanpäiviä ja sain sen kunniaksi tulppaaneja ja siskolta maljakollisen tylliä ja valoa. Piti siis siivota senkin päällinen. Ehkä tuon voi laskea ensimmäiseksi joulusisustuksen veryttelyksi. Ainakin nurkka näyttää aika paljon kivemmalta, kun epämääräisenläjät onnittelukortteja ym. häipyi häiritsemästä feng shuita. Vielä kun joku jaksaisi suorittaa samanmoisen karsinnan myös kirjahyllyssä. Siellä kun ei ole feng shuista tietoakaan... Shuishuita kyllä sitäkin enemmän, roinaa niin, että heikompaa varmaan jo hirvittää. Mistähän ihminen saisi kaivettua intoa ja ison lapion kirjahyllyn järjestämiseen?

torstai 24. marraskuuta 2011


Yläkuvassa , saammeko esitellä: The Silakkalaatikko (ikää täytteellä n 10 kk). :) Ainakin neiti pysyi hetken hallittavissa eikä ollut kiskomassa mitään alas eikä kaivamassa kiellettyjä paikkoja. Neiti täystuho on viime aikoina yltynyt pienimuotoiseksi hurrikaaniksi...

Alakuva sarjaa päiväni murmelina... Isompi murmeli on vaihteeksi sairaana. Johan tuo edellinen antibioottikuuri loppui tiistaina. Hiukan alkaa jo harmittaa toisen puolesta jatkuva sairastaminen. Missä ihmeessä viipyy pakkanen ja lumi, joka tappaisi edes pikkuisen tuota pöpöarmeijaa, joka tuntuu tunkevan tähän talouteen oikein tosissaan? Vuosi sitten oli paksusti lunta ja parikymmentä astetta pakkasta. Ihan ei päästä samaan tänä vuonna...

Ja kuva ovat sur-kei-ta. Joko salaman loisteessa otettuja tai sitten tuollaisia tuhnusotkuja. Tulipa laitettua edustavat otokset molempia lajeja. Ehkä tuo salama on sittenkin pienempi paha...

Toivepostaus #2


Lisää työkoneen kuvia eräälle nuorelle herralle. :)

Huom. Meillä on nykyisin kynnöspellon sijasta sileä parkkipaikka. Aika huippua!

tiistai 22. marraskuuta 2011

Soile oli innostunut pöllöilemään ja pakko oli vähän päästä itsekin kokeilemaan. Tein minä niitä samojakin pöllöjä, mutta tämä sydämellinen otus tuli vähän sovellettua. Nyt pöllöt on jo silitetty, tässä ihan silittämätön versio, jos joku haluaa lainata mallin. :)

Lopun aikaa olen lorutellut itsestäni 24 -osaisenn jouluun ja talveen liittyvän riimikokoelman joulukalenteria varten. Vielä kun saisin sen kalenteripussukan kasaan... Ja ei, meillä ei nukuta edelleenkään, hiukan on tahmeaa elo ja olo.

maanantai 21. marraskuuta 2011

Lahonnut pää

Meillä on ollut jo jonnin aikaa käynnissä empiirinen koe valvomisen vaikutuksista etenkin naisihmisen aivojen toimivuuten. Jep, vaikutusta on. Ei toimi, ei mihinkään suuntaan... Hampaat pikkuneiti ilmeisesti sai tältä erää pukattua, mutta mokoma harjoitus sekoitti sitten nukahtamisen ja hyvin alkaneen yönukkumisen. Seurauksena on, että täällä vaeltaa vaalea olmi, joka hukkaa kaiken ja jolla ei tahdo pysyä kädessä mikään ja joka pillahtelee itkuu pienimmistäkin. Hilpeää... 

Tänä aamuna sanoin eskarineidolle, että väsyttää, kun oli turhan aikainen herätys ja paluukommenttina tuli, että onneksi en sentään ole vihainen. Ups... Aika surkeaa, pitäisi varmaan vain yrittää taas venytellä pinnaansa, oli se miten kireällä tahansa. Aika aikaansa kutakin, on matra, jota olen yrittänyt hokea. Ei se kamalasti lohduta, kun päässä humisee ja silmät yrittävät väkisin painua kiinni ja yksi pikkuriiviö (eilen muuten 10 kk) sen kun mekastaa... Eilen hukkasimme kameran muistikortin ja se löytyi pitkällisen etsimisen jälkeen - Tattadaa... Kamerasta. Siis siitä kamerasta, jonka sekä mies, että minä olimme oikeasti tarkastaneet moneen kertaan. Juu, uni tekisi hyvää itse kullekin. Olen minä sentään saanut vähän kutoa välillä. Niistä ehkä myöhemmin. Jos herään.

lauantai 19. marraskuuta 2011



























Koko viikko surkeilla unilla, isommalla ensin flunssa, sitten poskiontelotulehdus, pienempi päätti urakoida hampaita ja huipentaa homman myös flunssaan. Itsellä on se samainen räkis ja pää kuin pumpulia vähän turhan pitkäksi venyneistä hereilläoloajoista. Mutta kaipa tämä tästä. Isompi jaksoi jo eskarin avoimien ovien päivään ja pieni nukkui yön puoliksi vieressä, pienet kynnet kainaloani nipistellen. Tänä aamuna se samainen eskarityttö tuli verhojen avaamisen jälkeen silmät loistaen kertomaan, että vihdoinkin on satanut ensilumi. Halusi myös tehdä lumipalloja ja lumiukon, mutta ei tuosta määrästä taida ihan vielä leikkeihin kamalasti irrota. Ihanaa kuitenkin, tämä pimeys ja kuraisuus alkaa pikkuisen käydä voimille ja jo pieni määrä lunta tuo ihan uskomattomasti valoa maailmaan.

Minä tilasin Ekolosta kurpitsansiementahnaa ja maapähkinävoita tukevoittamaan leivänpäällisiäni. Joulunaika on hyvää massankeruukauden aloittelua. Paino on valunut vaihteeksi turhankin matalalle, pitää ottaa järeät keinot käyttöön, että en haihdu vallan olemattomiin. Erikako se aikanaan vinkkasi, että tuo tahna on hyvää, pakko vihdoinkin kokeilla.

Enkä edes tunnusta, miten paljon parhaillaan olevat Kädentaidot-messut polttelisivat. Ehkä ensi vuonna...

keskiviikko 16. marraskuuta 2011

Kukapa sitä kissan hännän nostaisi...

Isänpäivän kyläilyreissun satona äitini työnsi kassiin tämän ihan itse joskus alaluokilla kieli keskellä suuta väkästämäni pannunalusen. Valitettavasti tuo kuvion koukku eli se, että kyseessä ei suinkaan ole vain sarja riviin aseteltuja mosaiikkeja  vaan rytmi muttuu puolessavälissä, ei näy kuvasta. Muutenkin olen todella hämmästynyt noista väreistä. Sävyt jokainen kuulemma sai valita ihan itse. Onpas minulla ollut värisilmää jo alaluokilla... Saako itseään kehua? No, kehun kuitenkin. Aika kiva huomata, että kai minä olen ollut ihan oikeasti aika lahjakas kuvallisesti (ja toivon mukaan olen edelleenkin). 

Toivepostaus


Valitettavasti en ehtinyt napata kuvaa koneesta in action (ja pääasiallinen työkin tehtiin pimeään aikaan), mutta toivottavasti näistäkin on jotain iloa. Kohde tietää...

Ai niin, sen verran voin ihmetellä, että vauvojenkin ihmismuisti on aika ällistyttävä. Kaivurimies ei käynyt meillä moneen kuukauteen, mutta tuo pikkuneiti muisti hänet selvästi ja oli huomattavan tyytyväinen jälleennäkemiseen. Aika hyvin 10-kuiselta...

tiistai 15. marraskuuta 2011


Tänään oli tarjolla sokerihuurrettuja lehtiä ja ihmeellinen valoilmiö. Piti olla myös pihan monttu täynnä, mutta eipä järin lupaavalta näytä..Jännityksellä odotan milloin on päivällä.... Olisi kiva jo päästä noista kesän remonteista oikeasti eroon.

maanantai 14. marraskuuta 2011

Ruusunnuppu(ja)kauluri


























Tässä viimeisin kauluri. Siitä tuli hiukan jämälankaprojekti. Käytin aiemmin kudotusta mariomyssystä ylijääneet Elannin alpakat tuohon ja löysin reunoihin pienen nöttösen Noron Kureyonia (plus vielä pienemmän pätkän jotain hyvin pehmoista villalankaa, kun Kyreyon loppui kesken). Tuli hyvä kauluri, istuva ja pehmoinen. Malli oli yksinkertainen. Aloitin kaulusosasta (68 silmukkaa ja 4 puikot), lisäsin kaulusosan jälkeen jokaiseen oikeaan raitaan kaksi silmukkaa ja parin kerroksen jälkeen samalla lailla nurjiin raitoihin. Sen jälkeen tein palmikonkierron, jatkoin hetken 4 o 4n ja tein oikeiden silmukoiden keskelle langankierrot. Sitten vielä pari kerrosta 5 o 4 n ja päättely hyvin löysästi. Käyttäjä on melkoisen hentoinen n 130 cm pitkä neito. Pahoittelen summittaista ohjetta, mutta malli kehittyi työn edetessä. ;) Jos joku innostuu tekemään ja haluaa tarkemmat ohjeet niin voin minä ihan kunnolla laskea kerrosmäärätkin.

Niin ja alakuvassa lisää mustaa ja valkoista. Edellinen flunssa ei ehtinyt parantua, kun seuraava jo iski. Hiukan on neidosta veto poissa eskaripäivän jälkeen...

Isänpäivärummutukset

Isänpäivää tuli vietettyä. Oikeastaan koko viikonlopun ajan. Ensin lauantaina miehen isän luona ja sitten eilen ensin kotona ja sitten minun isäni seurassa. Jotenkin vain kuvasaalis on laihanlainen, kun kameralla ei saa sisällä säällisiä kuvia millään... Mutta juhlittua tuli kuitenkin, uusi sukulainen tavattua ensimmäistä kertaa ja vanhempia muuten vaan. Minä vietin taas aikaa ulkona ahkerasti rattaita lykkien.

Käsitöitäkin on tullut valmiiksi vaikka kuinka ja paljon, mutta ne ovat kaikki sujahtaneet nin nopsaan eteenpäin, että en ole muistanut kuvata. Nihin tosin pätee sama selitys eli sisällä ei saa kuvia ja ulos ei muista lähteä könyämään töiden kanssa. Ehkä jossain vaiheessa taas. Pari vauvanpeittoa olen saanut aikaiseksi vironvilloista isoäidinneliötä soveltaen ja pari kauluria (huomattavasti pehmoisemmasta langasta), toisen isälleni ja toisen tyttärelleni. Tyttären kauluri saattaa päätyä jopa kameran muistiin. Olo on kyllä aika rauhallinen, kun vihdoinkin jaksan tehdä jotain. Ok, tunnustan, että tuota viimeistä vauvanpeittoa kokoon virkkaillessani (yllättäen viime hetkellä ja yöllä) olin kyllä saada koukun silmääni jokusen kerran, koska nukahtelin taas tyylikkäästi kesken tekemisen. Mutta valmista tuli. Ilmeisesti osaan virkata jo unissanikin.

Käsityöinnon heräämisen lisäksi (joka on oikein kiitettävästi muuten kuluttanut lankavarantoa), olen saanut kannettua taloudesta ulos ihan kiitettävät säkilliset pieniä ja muten turhia vauvanvaatteita. Sen lisäksi, että on saanut hyvä mielen siitä, että tavaraa on menyt tarpeeseen, on talouteen saatu lisätilaa jokunen kuutio. Turhuksien hävityskampanja siis jatkuu. Niin ja joulunvalmistelut alkavat vähitellen. Viime aikoina päässä ovat pyörineet lähinnä joulukalenteriasiat. Mitä ihmettä keksisin tänä vuonna?

perjantai 11. marraskuuta 2011

Tilapäinen mielenhäiriö



Olen ylittänyt itseni... Viikon sisään kolmas leipomiskerta. Voisin jopa epäillä joulun lähestyvän, kun sisäinen kodinhengettäreni alkaa kaivautua voimalla esiin. Jotenkin käsityötuotantokin on ihan huomaamata pyörähtänyt käyntiin. Siitä on itsellä paras mieli. Lapsi arvostaa eniten äidin leipomisintoa. Pää minulla on tosin yhtä sumuisessa tilassa kuin kameran tarkkuus alemmassa kuvassa. Siihen sattuivat niin iloiset värit, että en antanut pienen epätarkkuuden haitata. Mutta mielelläni oppisin silti nukkumaan aamuisin pidempäänkin kuin neljään. Pikkuneiti oppi nukkumaan yönsä, minä en vielä... Mutta isänpäiväyllätysten kimppuun. Pikkuisen on vielä kudottavaa jäljellä. Krooh...

tiistai 8. marraskuuta 2011

Pelkkää raitaa




Raitaa riittää... Kudoin joskus monta vuotta sitten myssyn Noro Kureyonista ja se pipo ei oikein ikinä suostunut istumaan päähäni. Taisin jo silloin aiemmin purkaa ja kutoa samaisesta langasta parikin versiota, mutta ei se vaan ikinä toiminut.

Coston lippikset ovat viehättäneet jo pidempään silmää, mutta hiukan haastavan kokoisen pään omistavana en ole raaskinut moista tilata kokeiltavaksi. Nyt iski ajatus tehdä jotain vähän samalla mallilla, joten kävin tuumasta toimeen: purin myssyn ja aloin virkata. Muutaman yritys-erehdys -vaiheen kautta sain aikaiseksi tälläisen viritelmän. Tätä ei varmaankaan tarvitse purkaa. Tästä tuli sopiva ja mukavan näköinen. Nyt kelpaa taas viedä lasta esikouluun ja lenkittää kuopusta, kun pää pysyy lämpimänä mieleisen päähineen alla.

Oikein asiallinen hattu tämä ei kyllä taida olla, mutta tunnustan viettäneeni koko illan sisällä pipo päässäni.

sunnuntai 6. marraskuuta 2011

Ei kahta ilman kolmatta (ainakaan päivitystä saman päivän aikana)

























Sille kakulle kävi näin ennenkuin muistin kuvata... Eli hyvää oli. Laitanpa ohjeen tarjolle, jos joku muu tarvitsee mehukasta ja herkullista luontaisesti gluteenitonta kakunohjetta...  Tämä on myös maidoton ja varmaan toimii munattomanakin, kun vain laittaa munien tilalle suunnilleen saman määrän hedelmäsosetta.

Tarvitaan: 
200g margariinia
2 dl sokeria
3 munaa
n. 1/2 purkkia piltti aprikosisosetta (mikä vain hedelmäsose kyllä käy)
3 dl Semperin Finmix gluteenittomia jauhoja
2 tl leivinjauhetta
 n. 2-3 dl pakastemustikoita
n. 50-100 g rouhittua, tummaa suklaata

Vaahdota margariini ja sokeri, lisää munat vaahtoon yksitellen, hyvin vatkaten. Vatkaa hedelmäsose seokseen. Lisää jauhot ja leivinjauhe yhteen sekoitettuna ja vatkaa edelleen raivokkaasti. Sekoittele taikinan joukkoon rouhittu suklaa ja mustikat. Kaada voideltuun ja gluteenittomilla jauhoilla huolellisesti jauhotettuun kakkuvuokaan (24 cm halkaisija on hyvä) ja paista 175 asteessa 30-45 minuuttia kypsäksi. Minä vielä kaadoin päälle makeuden maksimoimiseksi tomusokerikuorrutusta raidoiksi.

Pidä puolesi ja nauti, meillä kakku hävisi viiden syöjän voimin alta aikayksikön. Samantapaista ohjetta hyödyntäen teen myös muffinsseja ja keikauskakkuja, ilman lisukkeitakin tuo kakku on tosi herkullinen.

Hävitty tapaus



Minulle musta-valkoisuus on ollut omassa kodissa jotenkin liian 80-lukuista meininkiä sisustuksessa. Muiden musta-valkoiset, selkeät ja graafiset sisustukset ovat kyllä viehättäneet silmää. Nyt olen huomannut, että mustavalkoisuus on salakavalasti alkanut kivuta minunkin kotiini ja löydän jatkuvasti lisää mustia ja valkoisia alueita. Tälläistä tänään olohuoneessa. Mato on jostain alelaarista joskus napattu kaulahuivi, jonka tungin täyteen pehmustetta ja joka tulee palvelemaan tuossa edellisessä postauksessa mainitun sivuvaunusängyn ja minun sänkyni laidan välissä pehmusteena. Tulipa tuokin projekti lopulta hoidettua loppuun.

Kakkuja ja kerrossänky



























Tuleekohan tästä sellainen vikonloppublogi vähitellen? No, viikonloppuisin on aikaa touhuta ja jopa päivittääkin blogia... Tänä aamuna koivun rungossa oli outo kääpä. Mikähän tuokin on, pitänee googletella ja tutustua. Eilen leivoin ja sisustin tytön huonetta, toisen tytön uninurkkaa ja vähän olohuonettakin. Oli mukavaa. Leipomisinto jäi päälle, joten leivoin tänäänkin, tällä kertaa muokkasin vanhasta hyvästä ohjeesta uuden version luont glut kakusta ja kutsuin kahvittelijoita lapsen huoneen avajaisiin. Iltapäivällä sitten ihastellaan lisää.

Tuollainen siitä tuli, neidin uunesta nukkumisnurkkauksesta. Kyllä se oikeastaan petattiin ihan siistiksi aamusta, mutta joku ehti jo kiipeillä ja möyriä, joten peitot ovat miten ovat ja esteettinen vaikutelma ei kerää huippupisteitä. Mutta huoneesta tuli oikeastaan aika kiva. Jo senkin vuoksi, että nyt keskilattialla on hirmuisesti tilaa touhuta ja leikkiä. Muutenkin huoneessa on tilaa, kun olemme yhteisvoimin karsineet rojumääriä kellariin odottamaan ensi kesää ja pihakirppistä. Vielä vähän voisi, mutta hyvä näinkin.

Niin ja päiväpeitot ja sydäntyyny  Ikea, pesukarhutyyny henkkamaukka, lakanat Hemtex (mutta niistä kuvaa myöhemmin), kaikki muu taisi olla entuudestaan taloudessa. Yhtä tyynyä vielä odottelemme.

Silakankin huone koko uudistuksia ja elämä myös. Siskon vanha päästävedettävä siirtyi olohuoneen nurkkaan odottamaan niitä hyytäviä talvipäiviä, jolloin pientä ei voi nukuttaa ulkona (tosin niiden odottaminen tuntuu tällä  ilmanlämmöllä hiukan absurdilta ajatukselta). Neiti saa nyt komennon siirtyä nukkumaan edes pääosaksi yötä omaan sänkyynsä. Meille ostettiin kirpparilta vanha pinnis rappujen porttimateriaaliksi ja minä sain yllättäen kuningasidean, että loppusängystähän tula mainiosti pikkuinen pinnasohva ja asiaa hetken pyöriteltyäni ajatus jalostui niin, että siitä sohvastahan tulee vallan mainio sivuvaunu minun sänkyni viereen. Eilen illalla Silakkainen sitten hämmästyi kovasti, kun iltaimetys ei päättynytkään äidin kainaloon sammahtamiseen vaan äiti laittoikin ihan omaan sänkyyn unille. Paremmin sujui kuin kuvittelin etukäteen ja neiti koisaili omassa osiossaan aamuviiteen tyytyväisenä. Ehkä tämä tästä. Jos vaikka rohkenisi toivoa, että yöunet vähitellen pitenisivät ihan koko yön mittaisiksi.

Ostin kesällä tuollaisen pikkuisen kaapin kirpparilta ja nyt se vihdoin löysi paikkansa. Siitä tuli Silakan kirjahylly. Sen päälle kiipesi robotin kaveriksi ihana, pikkuinen pöllölamppu, jonka tilasin jonkin aikaa sitten. Vielä pitäisi  napauttaa neula seinään muutamalle taululle. Hyvä mieli tuli näistäkin uudistuksista.