perjantai 29. huhtikuuta 2011

Ihan pihalla







Meillä on kävelty. Kotona ja kylässä. Oltu iltapäivät pihalla nautimassa auringosta ja etenkin puhkeavista kukista ja luonnon heräämisesta, kosken kohinasta. Pikkutyttö nukkuu autuaana vaunuissa, kun minä ravaan isomman kanssa kartoittamassa kotikunnan syjäisempiä katuja, joille ei ennemmin ole tullut eksyttyä. Tutkimusmatkailu on hauskaa ja olemme nähneet hirmuisen monta kaunista taloa. Kesällä pitää suorittaa samoja kierroksia ja ihailla pihoja kukkivina. Vaikuttaa siltä, että ihailtavaa riittää. Kunhan vain vaunujen renkaat kestäisivät. Viikon aikana on paukahtanut kaksi rengasta. Ärsyttävää...Esikoisen kanssa ei mennyt yhtään.

Hups!


Ööh... Ähellystä ja puhinaa kyljellään. Mietiskelyä ja yhtäkkiä hups. Ja sitten voikin ihmetellä miten täältä pääsee pois. Äiti! Apua!

Eli meillä on opittu uusi taito. Sirkustempulla on ilahdutettu vanhempia jo muutaman kerran. Neiti on kyllä kääntynyt myös vatsalta selälleen, mutta manööverien yhdistäminen ei vielä suju. Kääk! Kohta se juoksee!

sunnuntai 17. huhtikuuta 2011


























Äänestämässä käyty. Seurana oli pikkuinen noita-akka. Samalla tuli virvottua muutama tuttu ja kierrettyä ihan kohtuullinen lenkki ihanassa säässä. Noita-akkoja tuli vastaan useampiakin, joku pääsisäiskisukin oli eksynyt liikenteeseen.

Pikkuneiti melkein 3 kk on nähtävästi oppinut riisumaan itse housunsa. Pienen potkuttelun jälkeen potkuhousujen haara on jo melkoisen matalalla. Voiko tästä pyytää erityismaininnan kolmekuistarkastuksessa neuvolakorttiin?

lauantai 16. huhtikuuta 2011




 


Kevät... Minulla särkee päätä, koska limakalvot eivät kestä siite- ja katupölyjä. Siitä huolimatta on pakko päästä kävelylle tutkimaan kevään merkkejä. Joka iltapäivä olen tytön kanssa kiertänyt ihmettelemässä ja ja ihastelemassa uuden elämän alkuja. Rattaiden kanssa on pysyttävä kaduilla, mutta jossain vaiheessa ajattelin kaivaa kantorepun kaapista ja siirtyä vähän vähemmän tasaisillekin kulkureiteille. Kyllä kadullakin käveleminen on silti mukavaa. Aurinko paistaa ja ilman aurinkolaseja on turha edes kuvitella kestävänsä tuolla. Ilmaista valohoitoa tarjolla, kelpaa minulle. Pikkuneitikin nukkuu pääsääntöisesti hyvin vaunuissa. Tänään pääsin ensimäistä kertaa hälytysajoneuvon kuskiksi, yhtäkkiä ei väsyttänytkään ja ilmeisesti olisi ollut kiva katsella maisemia.

Perhe lähti shoppailemaan isolle neidille kesän ja kevään juhliin siistejä vaatteita, minä jäin vielä pikkuisen kanssa kotiin. Vähän harmittaa, mutta eivätköhän ne kaupat ole paikallaan vielä jonnin ajan kuluttuakin. Huomisella lenkillä onkin ohjelmassa virpomiskäyntejä ja kansalaisvelvollisuuden täyttäminen. Kai minä jo tänään päätin ketä aion huomenna äänestä.

Tämänpäiväisellä kävelyllä oli muuten vain teemana vaalit. Nuori neiti on ollut kovasti ihmeissään kaikesta asiaan liittyvästä ja päätti tentata minua aiheesta oikein kunnolla. Toivottavasti tulivat perusasiat selväksi. Ainoa asia, mikä vähän aiheuttaa harmitusta on se, että lapset eivät saa äänestää. Se on ilmeisesti huutava vääryys, mutta toivon mukaan sain selvitettyä perusteet moiseen epäoikeudenmukaisuteen kävelymatkan aikana.


maanantai 11. huhtikuuta 2011

Kevään ensimmäinen

























Kevään ensimmäinen perhonen oli ilmestynyt jostain eteiseen.  Seuraavana aamuna se löytyi sieltä paleltuneena. Olisinpa siirtänyt sen kellariin vähän lämpimämpään... Ehkä se oli ystävä hyvästelemässä. Taas loppui yhdeltä ihmiseltä hiekka tiimalasissa. Jotenkin suru-uutisten kestokyky tuntuu muuttuvan koko ajan huonommaksi, mitä vanhemmaksi itse tulen. Isoja suruja ei tahtoisi toistenkaan kannettavaksi, kun niitä on itse joutunut kokemaan ja tietää miltä tuntuu, kun sydämen kohdalla on vain iso autius ja tyhjyys.

Välillä on kovin lohduton olo. Menetysten hetkellä monesti toivoisi osaavansa uskoa johonkin kuolemanjälkeiseen. Kyllä minäkin kaikesta huolimatta huomaan välillä ajattelevani jonkinmoista seuraavaa elämää, edes puuna tai kukkasina. Ehkä ihmisellä vain on aina halu uskoa jonkinlaiseen jatkuvuuteen, edes siihen, että jatkamme osana luonnon kiertoa, että jotain kuitenkin jää elämään. Ja ainahan jotain jää. Jokainen täältä lähtenyt elää muistona rakkaidensa sydämissä.

perjantai 8. huhtikuuta 2011






























Tänään olisin saanut nukkua puoli seitsemään vaan kun en osannut... Piti heräillä vahtimaan, nukkuuko vauva vielä. Ihan mahdotonta. Mistä saisi järkeä uskoa, että kyllä minä kuulen, jos tuo herää? Ihan varmasti kuulen, jos joku kiekaisee suoraan korvaan... Ehkä taas vähitellen opin. Vauva nukkuu ihan huippusuloisena parhaiten tiukassa kapalossa ja nauttii selvästi siitä, että jäsenet eivät heilu. Aamusta neiti usein kaivaakin kätensä vauhdilla esiin ja aloittaa tarmokkaan heiluttelun. Ihana veuhtoja.

Veuhtomista harrastetaan nyt myös sitterissä. Äidin syli ei ole enää niin välttämätön koko aikaa. Yläkerrassa siskon vanhassa "huvipuistossakin" aika kuluu välillä hyvinkin rattoisasti. Nyyh.. Ei meillä enää ole ihan pikkupikkuvauvaa, tuollainen reipas huitojavauva on tullut tilalle. Joka päivä neiti oppii uutta. 

Mutta olipa tuskaa löytää siedettävän näköinen sitteri. Minulla oli niinkin valtavat vaatimukset kuin että sitterin olisi oltava jotakuinkin kestettävän hintainen ja mielellään musta... Eipä noita montaa ollut tarjolla. Tuon Espritin sitterin sitten lopulta päädyin tilaamaan ja näyttäisihän se toimivan. Eikä ole ihan susiruma, vaikka en minä tuota kodin kaunistukseksikaan menisi kutsumaan. No, onneksi nuo ovat vain väliaikaisia kapistuksia, kaikenmaailman riemunkirjavat lelut sitten tulevat valloittamaan asunnon paljon pidemmäksi aikaa. ;)

Niin, aasinsilta leluihin. Ostin joskus itselleni uuden ompelukoneen. Hieno on, mutta vähän puuttuu osia, että voisi oikein ommella. Oli tulla isomman neidin kanssa riita, kun tuon kannoin kirpputorilta.

Ai niin, piti sanomani, että juttelin tänään pihalla pitkään ihan tuikituntemattoman ihmisen kanssa. Oli tosi mukavaa. Jotenkin on hassua, miten yhteinen sävel jonkun ihmisen kanssa löytyy ihan hirmuisen helposti ja kohta huomaa puhuvansa kuin vanhalle tutulle. Sekin on mukavaa, että tuo ihminen asuu ihan lähellä ja kulkee tästä usein ohitse. Jospa tulisi juteltua joskus toistekin.

keskiviikko 6. huhtikuuta 2011

Lappuliisa

























Kyllästyin kihnuttaman puisesta pöydästä irti puuroa ja  kuivunutta kiisseliä... Periaatteessa olen lievästi henkisesti allerginen vahakankaille, mutta totesin, että vahakangas Marimekon Lappuliisasta ei ole oikeastaan vahakangastakaan, koska kuosi on niin kaunis. Jotta ilmoitus miehelle äkillisestä tarpeesta ja uusi liina laskeutui jo illaksi pöydälle. Ihana on!

tiistai 5. huhtikuuta 2011

Todellisus puraisee (haaste)








Sain Ainon Majasta haasteen paljastaa hiukan todellisuutta. Ja nyt on kyllä paljastettavaakin... Voihan kääk, millainen rytöpesä täältä löytyykään. Ja tässä paljastuksia vain alakerrasta... No joo, tuo viimeisten kuvien vaalea lipasto odottaa noutajaansa ja muutamakin tavara on matkalla kaappin. Lisäksi viikonlopun sähläämisiltä jäi vähän tuo siivoamispuoli vähemmälle. Jotta seliseli vaan. ;) Mutta menköön. Saattaa olla, että minulle tulee tässä lähihetkinä tarve hiukan laittaa kotia ojennukseen. Valokuvissa kaikki sotku näyttää vielä todellisuuttakin karmeammalta...

Nin ja haastettavat. Taidan haastaa Vilppumaan Erikan, Töppövillan Millan, Kesän lapsen ja Mie iten blogista Hiljaa hyvää tulee paljastelemaan. Mä tosin olen tainnut haasteeseen osallistuneista vetää tähän mennessä pohjat eli muilla ei taida olla kamalasti häpeilemistä tämän jälkeen. ;)

P.S. Lapsi töpöttää kuvissa hassun näköisesti, koska pelaa Xbox Kineticiä. ;) 

maanantai 4. huhtikuuta 2011

Emilia Vilén


Juu, se olen siis minä. Pakko olla, koska mies löysi sisäisen Sulonsa viikonloppuna huutokaupassa. Nyt meillä on vaikka mitä; mm. 35 samanlaista zhuzhupetsiä (kun halvalla sai), iso kasa radiollisia kuulosuojaimia, puutarhatonttu, kamalia kynttelikköjä ja ihan silkkaa kaatiskamaa. No, on meillä siten myös hyvä uppopumppu ja kellariin kaivovedelle uusi (toivon mukaan sellainen, joka ei laske öljyä alleen) vesipumppu, upsi ja muutakin ihan käyttökelpoista. Noita tavaroita kun myytiin lavoittain ja aartet oli osin kätketty rojun sekaan. Mutta täytyy tunnustaa, että noiden zhuzhupetsien jälkeen hieman arvelutti päästää miekkosta takaisin huutokaupalle...


























Eipä silti. Tein minä löydön itsekin. En huutokaupasta vaan kirpparilta. Löytyi ihan täydellisen kokoinen ja näköinen lipasto yöpöydäksi. Harvoin osuu kohdalle noin loistavassa kunnossa olevaa lakkausta ja se näytti vieläpä olevan alkuperäinen. Eilen oli sitten pakko vähän sisustaa. Samalla lähti vauvan sängystä äitiyspakkauksen laatikko. Ei tuo pitkäsääri enää edes mahtunut siihen kunnolla (ja oikeasti kyllä nukkuu äidin vieressä, koska äidille tulee liian kova ikävä, jos pieni on liian kaukana) ja vähän hassun näköinenkin se oli. Lähti taas yksi tuoli kellariin ja ärrä vähän vaihtoi paikkaa. Se on vieläkin vähän väliaikaisessa paikassa, koska nyt minulla on yhdistetty tavaranhävitys-/sisustusmania ja haluan yhden ison lipaston ulos ja tuon kirjaimet miehelle yöpöydäksi. Ahdistaa, kun tavaraa on makuuhuoneesa ihan liikaa. Kevätkö täälllä aiheuttaa tuuletuksen tarvetta?

Salaojitussuunnitelmiin tuli pieni mutka matkaan. Saa nähdä siirtyykö projekti taas vuodella. Mutta sairastapaukset ovat aina ikäviä ja hankalia. Jos emme saa enää varattua uutta kaivajaa, homma siirtyy. Toisaalta isompi huoli on kyllä kaivajasta. Ne salaojat ovat vain materiaa...

Tänä aamuna herätys oli vasta kuudelta. Ihan loistavaa. Olen melkein hereillä.