torstai 17. joulukuuta 2009

Tunnelmaa









Vähitellen se tulee, joulu, myös sisään taloon... Vielä pitää saada karamellit lasipurkkeihin, lisää joulua ympäri asuntoa, mutta jotain on jo. Minä en koskaan ole ollut ihan hirmuisen innokas joulukoristelija, mutta jotenkin tähän taloon pitää ihan rakentamalla rakentaa joulua. Asetella paikat kauniiksi, laittaa lahjaksi tullut tonttutyttö odottamaan aattoa. Tänne joulun tunnelma tulee kuin itsekseen, pienillä kosketuksilla.

sunnuntai 13. joulukuuta 2009

Lucian päivää







Tänään on juoksenneltu hiki hatussa. Ensin katsomaan Lucia-kulkuetta, jota ei ollutkaan, sitten syömään mummulaan, joulumarkkinoille, kotiin päiväunille, mies ostamaan tulostinta (ja samalla tuomaan joulumekon neidille, jos vaikka käy niin, etttä äidin ompeluinto lopahtaa kesken), printtaamaan joulukortteja, kirjoittamaan osoitteita, ompelemaan, ompelemaan ja ompelemaan.. Mutta illasta oli hetken rauhallista. Tyttö halusi olla meille Lucia, vaikka kulkuetta emme nähneetkään ja niinpä meillä liukui valon neito pimeää uhmaten ympäri asuntoa lauleskellen ihan itse keksimiään Lucia-lauluja.

Joulupukkikin taisi olla kuullut toivomukseni ja tänään satoi lunta. Iltalenkillä sitä satoi suorastaan piiskaamalla kasvoihin, mutta en valita. Suloinen, suloinen pakkaslumi... Toivottavasti se säilyy nyt yli joulunkin. Huomiseksi pitää kaivaa kunnon villavaatteet esille. Vihdoin on luvassa myös pakkasta ihan kunnolla.

perjantai 11. joulukuuta 2009

Tyttöjen ilta



Lapsen isä meni pikkujouluun, joten meillä vietetään tyttöjen iltaa. On askarreltu, valittu mekkokangas, leivottu pikkuleipiä, syöty ranskalaisia ja kreikkalaista salaattia. Jälkkäriksi jäätelöä. Niin ja katsottu tietty lastenohjelmia. Kohta vielä reipas iltaulkoilu koiraa perässävetäen ja sitten iltapalaa, kylpyyn ja nukkumaan. Minä yritän saada sen mekon ommeltua, kun viihdytettävä joskun mahdollisesti sammahtaa. Huomenna tarvittaisiin. Saapas nähdä, miten sen kanssa käy, julistetaanko joku kesäisistä juhlamekoista ihan riittävän hyväksi pikkujoulumekoksi.

torstai 10. joulukuuta 2009

Löytöretkellä



Käväisinpä taas pikakäynnillä kierrätyskeskuksessa. Tai pika ja pika, en sieltä ikinä kovin pian pois pääse. Minä kun rakastan pönkimistä ja kaivelemista. Kirpputoreilla ei juurikaan enää pääse impulssejaan tonkimisen suhteen totetuttamaan, mutta onneksi vielä on olemassa kierrätyskeskuksia, jotka eivät ole liian sotilaallisessa järjestyksessä. Tuo meidän keskuksemme on toki siisti ja sieltä löytää aarteita varsin helpostikin, mutta silti siellä on myös niitä nurkkia, joita kaivelemalla voi löytää vaikka mitä. Ihana paikka ja ihanat työntekijät, joiden kanssa on mukava vaihtaa muutama sana. Terveellistä aikuisseuraa, surimman osan ajasta, kun ainoat ajatustenvaihtotoverini ovat nelivuotias ja nelijalkainen.

Tällä kertaa mukaan tarttui vähän lakanoita ja verhoja (yllättäen virkkausmateriaaliksi). No, muutama kangas on sen verran hieno, että pitää miettiä raatsiiko niitä silputa vai pitäiskö ihan hyödyntää sellaisenaan. Lisäksi löysin neljä runokirjaa: kolme Arja Tiaisen teosta ja yhden Kaarina Valoaallon. Molemmista runoilijoista pidän paljon. Muutenkin, kun jostain syystä en tällä hetkellä jaksa lukea "oikeita" kirjoja runot voisivat olla pelastus. Lukeminen kuitenkin olisi mukavaa. Nyt minulla on muutama uusi runokirja ilokseni. Tuli hyvä mieli.

tiistai 8. joulukuuta 2009

Lunta, edes paperista leikattuna





Tänään oli ohjelmassa paperiaskartelua. Neiti pääsi ensimmäisen kerran ihan itse osallistumaan lumihiutaleiden leikkelemiseen. No, intoa riitti tasan kahteen, mutta loppuajan apua tuli sitten hiutaleiden avaamiseen. Paperihiutaleiden leikkely on oma ehdoton suosikkipuuhani jouluvalmisteluissa. Voisin taitella ja leikellä tuntikausia ja aina loppua kohti hiutaleet alkavat olla todella hiutaleita... Nypertäjä mikä nypertäjä. Tänään en tosin kovin montaa ehtinyt tehdä. Ikkunaan tuli sentään vähän talvista tuntua.

Muitakin paperijuttuja tuli tehtyä. Neiti pääsi liimailemaan omia joululahjojaan isovanhemmille kasaan ja minä tein silppua vanhoista kirjoita. Meillä taitaa olla varsin kirjallinen joulukoristelu ja saattaa olla, että noita riittää myös jouluyllätyksiin lisättäviksi. Välillä askarteleminen on hirmuisen mukavaa.

Mutta tuo sää. Voi surkeuksein surkeus ja murheiden multihupentuma. Taas palasivat suojasäät, kura ja kurjuus. Minneköhän lumi on unohtunut? Mahtaisiko joulupukki kuunnella, jos oikein kauniisti pyytäisi yhtä pientä joululahjaa, sellaista valkoista lumivaippaa, vaikka vähän förskottina vielä?

perjantai 4. joulukuuta 2009

Mattomietteitä



Valmis vai ei? Siinäpä pulma. Ehkä revin vielä jokusen lakanan ja virkkaan muutaman kierroksen.. Ihan käsittämättömän addiktoivaa touhua tämä maton virkkaaminen. Eli kierrätyskeskukseen pitäisi taas päästä. Ehkä huomenna. Tuntuu siltä, että reuna kaipaa vähän tummempaa raitaa vielä. Sikälikin tumma raita olisi perusteltu, että yläkerran lattiat ovat hyvin vaaleanharmaat ja matonreunan olisi kuitenkin hyvä vähän erottuakin sieltä.

Mattoa virkaillessa ja kuteita pyöritellessä iski yllättäen voimakas takauma. Muistin tuoksua myöten käynnit äidin kanssa lapsuudenkaupungin kangaskaupassa, jota kutsuttiin repimöksiä. Siellä oli ylhäällä ensin kalliimpia priimakankaita, kellarikerroksessa sitten betonilattia, vähän hämärää ja laareittain matonkuteita ja kiloittain myytäviä kankaita. Ja tosiaan se outo haju. Kudelaareilla pöyhiminen oli varsin nautinnollista puuhaa, samoin kuin palalaareista kankaiden kaiveleminen. Ja ne laarit olivat kooltaan vähän toista kuin Eurokankaan onnettomat yritelmät.

Ja kaikkein parasta tuolla oli nappilaatikko. Se oli varmasti metrin halkaisijaltaan oleva pyöreä, matalareunainen pöytä, jossa oli jos jonkinlaisia nappeja. Melkein joka kerta tuolla käydessämme saimme valita sieltä napin. Ja 70-luvulla napitkin olivat aika lailla koreampia ja isompia kuin nykyiset.

Nyt rakennuksessa on kirpputori. Pönkiä saa toki sielläkin, mutta ihan samaa autuutta ei kirppispöytien kaivelemisesta kuitenkaan saa, mitä lapsena tuli, kun kiskoi metritolkulla trikookudetta ja pyöritteli sitä kerälle. Tai kun kaiveli palalaaria yrittäen löytää juuri sitä oikean väristä kangaspalaa, jossa ei olisi kovin paljon tussimerkintöjä tai ommelta keskellä isoa kuviota.

keskiviikko 2. joulukuuta 2009

Hyvän mielen tuojia...

Joskus ihan materialistiset asiast ilahduttavat valtavasti. Nimipäivälahja pääsi vihdoin seinään. Kello on kaunis, käy hyvin, pysyy ajassakin ja lyö ihan miten sattuu. No, tuskin tuossa on vikaa, jota kunnollinen kelloseppä ei osaisi korjata. Minulle tulee noista kellon lyönneistä tosi turvallinen olo, lapsuus ja kyläilyt mummulassa mieleen. En minä muunlaista kelloa olohuoneeseen edes harkinnut.

Nyt kun lapsi sai uuden taudin heti entisestä toivuttuaan, on öisin miellyttävää kuunneltavaa kellon lyödeissä. Oikeasti en enää ymmärrä, mistä näitä tauteja tänä syksynä riittää. Masentavaa.

Vielä kierrätyskeskuslöytö: Nämä kynttilänjalat huutelivat minua jo viimeksi, mutta en ollut varma ovatko ne minun tyyliseni. No, pakkohan ne sieltä oli pois hakea. Pikkuisen joutui liimaa käyttämään, mutta nyt nuo ovat ihan kohtuutukevat ja odottelevat kynttilöitä palamaan. Nämä kuuluvat sarjaan tosi mieleiset löydöt. Hintaakin taisi tulla euron verran per jalka.

tiistai 1. joulukuuta 2009

Joulukalenteri

Kirppikseltä löytyi edullisesti tälläinen ei_ihan_kamalan hurmaava yksilö...

Ja tälläinen siitä tuli. Ihan siedettävä, vähän tylsä. En oikein löytänyt mitään koristelupuolta tuohon, onneksi sentään äidiltäni (huraa suvun hamstraamisvimmalle) puisia sydämiä, jotka sutaisin ruskeiksi ja joihin maalasin numerot. Rungon maalasin ihan Helmi-kalustemaalilla valkoiseksi. Kyllä se tälläisissä toimii... Juuri ja juuri. Tuon heloukitin tilalle kyllä kiipeää ihan jotain muuta, kunhan ehdin ja jaksan. Nyt päätin elää voimavarojeni mukaan eli kalenterin sisuksetkin tuli vain ostettua. Aina ei jaksa. Runokalenteri olisi ollut ihana, mutta tänä vuonna ei oikein runosuoni kuki. Ehkä taas vuoden kuluttua...

Mutta nyt saa aamu tulla ja lapsi sännätä kalenteriaan katsomaan. Eiköhän tuo neidille kuitenkin kelpaa, vaikka äitinsä onkin hiukan pettynyt aikaansaannokseensa. Seuraavaksi sitten joulukorttien kimppuun.

Pahoittelen myös eteisen seinän epäesteettisyyttä. Tuon kohdan korjaaminen olisi kyllä aika lailla listan alkupäässä.

Nukkumaan. Kauniita unia ja ihanaa joulunodotusta!

perjantai 27. marraskuuta 2009

Pimeää vain meidän silmillemme...

Ihan mielettömän pimeää.. Ei jaksaisi mitään. Yöt valvon yskivän lapsen kanssa, päivät torkun puolitajuttomana. Tähti kuitenkin nousi rappusten ikkunaan lisävaloksi ja kaunistukseksi.

Ikkunalaudan "asetelma" tänään. Huom. etualan purkki ja vihdoin sen katkenneen korvaava virkkuukoukku. Pääsin siis jatkamaan maton parissa. Tuo epämääräinen kasa silppua ja paperia odottaa muuntautumista kuusenkoristeiksi. Ostin kierrätyskeskuksesta vanhoja, rähjääntyneitä (ja selkeästi ei-arvokkaita) kirjoja ja ajattelin niitä hyödyntää. Vielä odottavat jatkojalostusta. Sain jo sentään ison kasan sydämiä leikattua niistä. Ruskean paperin sisällä viettää aikaa joukko sinkkipossuja odottamassa nekin tarkempaa sijoituspaikkaansa.



Keittiössä on leivottu torttuja, saatu hiutaleet lasipurkkeihin (koska mies jostain systä päätti, että hiutalepurkkien paikka on tuossa tasolla), yhteen purkkiin tipautettu pienet valot ja ihasteltu amaryllistä, joka on suorastaan röyhähtänyt kukkimaan. Meillä asuu myös nähtävästi hiiri.. Yllättäen torttutaikinan reunat oli kuvioitu hiukan persoonallisemmalla tavalla. Hyviä, joskin muotopuolia torttuja siitäkin palasta tuli.

Mutta missä on aurinko? Missä on lumi? Yleensä en kärsi mainittavasti kaamosmasennuksesta, minähän pidän syksystä. Nyt tämä tolkuton väsymys yhdistettynä tuohon loputtomaan pimeyteen alkaa olla melkoisen itkettävä yhdistelmä. Hyvä kun aamulla saan selkäni irti sängystä. Voisin vain nukkua, nukkua ja nukkua. Jos siis saisin.

tiistai 17. marraskuuta 2009

Hitaasti mutta varmasti


Huoneessa on hämärää, ikkunasta onneksi vielä kajastaa pikkuisen valoa. Virkatusta matosta on muodostunut oikein mainio lapsennukutuskäsityö. Sitä voi virkkailla vähän huonommassakin valossa ja tuntia pidempään kädet eivät työtä edes kestäisi. Passelisti saa virkattua kerroksen pari. Työn alkuvaiheessa tietekin vähän useamman.

Ei haittaa, vaikka välillä laskutkin sekoaisivat, lisäyspaikka löytyy helposti laskemalla tai tutkimalla. Pari iltaa sitten istuin television äärellä ja revin vanhoista lakanoista lisää vaaleaa mattomateriaalia. Sitä kuluu yllättävän paljon ja jostain syystä tuo kankaan repiminen oli äärettömän rauhoittavaa sekin.

Jotenkin tämä työ on hirmuisen terapeuttinen, siihen saa purettua kiukkua ja toisaalta se edistyy käytetyn ajan vähyydestä huolimatta varsin nopeasti. Olen huomannut alkavani suunnitella jo seuraavaa itse virkattua mattoa. Yläaula kaipaisi niin kovasti marianneraidallista ihanuutta jouluksi. No, veikkaan, että se ei tule valmistumaan täksi jouluksi. Olen tyytyväinen, jos makuuhuoneemme saa rittävän ison maton tämän vuoden puolella. Nyt tekeleen halkaisija on enimmillään vähän yli metrin. Vielä on virkattavaa ja lakanoitakin voi joutua kierrätyksestä noutamaan ja iltaisin repimään. Ah autuutta.

maanantai 16. marraskuuta 2009

Amarylliksiä ja polttopuita


Amaryllikset ovat kukkimassa hiukan hyvissä ajoin, mutta haitanneeko tuo. Tänän vuonna sain suosikkiväriseni eli valkoisen lahjaksi ja punaisen ostin miehelle isänpäiväkukaksi. Valkoinen päätti avata jo edellispäivänä kukkansa eikä tuo punainenkaan suuremmin näytä aikailevan.

Siirsin joulun lähestymisen kunniaksi Ikean klaffipöydän keittiöstä työhuoneeseen ja sen tilalle keittiöön vanhan, ruskean pikkupöytäni. Se tulee todennäköisesti jäämäänkin tuohon ja klaffipöytä saanee uuden kodin jostain. Ikkunalla lasipurkit odottavat aikaa, jolloin löydän tuohon kannettomaankin kannen ja purkit siirtyvät sivupöydälle hiutaleiden säilytyspurkeiksi.

Joulukalenteri (kirppislöytö) huutelee hyllyn päällä tuunaamista, virkattu matto on jo melkoisen hyvällä mallilla ja kasa keskenjääneitä käsitöitäkin on valmistunut. Ihan hyvin ottaen huomioon väsymyksen ja hämärän. Vain polttopuiden ostaminen tuntuu olevan haastavampaa kuin arvasimmekaan. Tietenkin, jos meillä olisi varaa maksaa haloista kullan kilohinta, moisia löytyisi helpostikin, mutta kun ei ole... No, eiköhän noita löydy, kun vain jaksaa metsästää. Harmittaa vain, että nyt kun vihdoin kaikkien ongelmien ja sairastelujen jälkeen saimme kellarin sellaiseen kuntoon, että sinne puita mahtuisi, niitä ei enää saakaan. Perrrjjjjannntai!!!!

tiistai 10. marraskuuta 2009

Merkkitietoisuutta


Talven valoa...

Viikonloppuna otin kameran mukaan, kun lähdin koiraa lenkittämään. Jokimaisemamme on kyllä suunnattoman kaunis, nähtävästi jokaisena vuodenaikana. Valitettavasti en saanut montaa kuvaa otettua ennekuin akku simahti ja vara-akutkin olivat tietenkin unohtuneet ladata... Nyt lunta on jo huomattavasti vähemmän, joskin kuuran peittämät puut ovat edelleen hyvin kauniita. Odotan jo innolla aikaa, jolloin lunta on oikeasti paljon ja pakkanen huurtaa joen ja puut kunnolla. Toivottavasti sellainenkin talvi vielä tulee.


Naapurissa oli jäänyt vielä enemmän omenia puuhun kuin meillä. Meillä oikeastaan vain ihan ylimpien oksien kanelit kurkkivat lumipeiton alta. Viehättävää. Ja tuo naapurin omenapuu... Se on kuin jostain Astrid Lindgrenin kirjan kuvituksesta, iso ja houkuttaisi kiipeilemään. Ikävä kyllä en taida kuitenkaan kehdata toisten pihalle mennä kiipeilemään. Nuo omat puut ovat valitettavasti aika pieniä, niistä ei kiipeilypuiksi ole...

Tajusin juuri, että kirjoitin omat. Kyllä, tämä on meidän talomme. Tuntuu kodilta enemmän kuin yksikään koti aiemmin. Täällä on ollut hyvä olla, kaikesta huolimatta... Rakkaassa paikassa kestää vastoinkäymisiäkin paremmin.

Leivoin isänpäiväkakunkin. Taas pääsi Ikean vuoka töihin. Lapsi ilmoitti, että iskä haluaa heppakakun ja saamansa piti. Pohjana on taas Nigellan muffinssiohjeen taikina. Helppoa ja herkullista.

Muuten elämä on ollut vähän ankeaa. Minä köhin kolmatta viikkoa, tauti tuntuu vain muuttavan muotoaan, lähtemään se ei suostu. Ehkä vähitellen. Miehen selkä on onneksi jo kohtuukunnossa, tosin vähääkään raskaampien asioiden nosteleminen on edelleen kielletty. Onneksi ihmisellä on sisko, joka tuli auttamaan kellarin liiteriosion järjestämisessä. Yksin olisin ollut lievästi sanoen hätää kärsimässä. Niin, niitä puita muuten pitäisi tilata iso kuormallinen talvea varten. Silloin voisi ehkä järjestää isommat kantotalkoot...

torstai 29. lokakuuta 2009

Valoa vaikka väkisin

Jos ei muuten niin valoa salaatista. Pastaa, hunajamelonia, parmesania, kurkkua, keltaisia tomaatteja, vähän vihersalaattiakin. Kastikkeeksi eilisestä ylijäänyttä pestoa... On edes lautasella aurinko.

On noin yleensä ollut vähän rankahko ajanjakso. Mies särki selkänsä, minä poden yskää ja yritän pyörittää taloutta ja kannan puita selkä vääränä sisään. Onneksi miehen selän suhteen alkaa sentään pikkuhiljaa helpottaa.

Kävin lapsuudenystävieni kanssa juhlistamassa yhteistä taivalta ja 40-vuotissynttäreitä tuolla etelämmässä.. Kas kummaa mikä olikaan kauppa, jonne oli päästävä. Jotta lankaa tarttui vaihteeksi mukaan, kun kerran halvalla sai. Siitä mä en enää ole ihan varma, oliko tuo sateenkaarilanka ihan järkevä hankinta... No, kaipa tuostakin jotain tulee.

Mutta reissu oli ihana, Tallinna kaunis kaupunkin (valitettavasti vain matkustin keveästi enkä ottanut edes kunnon kameraa mukaan). Tuliaisina sain sitten lankojen lisäksi tolkuttoman yskän. Joskus voisin keksiä jotain mukavampaakin tuotavaa. Toivottavasti saan pitää tämän tuliaisen ihan itselläni.



Tänään teimme kokoperheen kirpparikierroksen ja pari ihan kunnon löytöäkin tuli tehtyä. No, lasten kokoiset talvi- ja satumuumipussilakanat menevät ilman muuta samaan kategoriaan, mutta ehdottomasti eniten ilahduin vanhasta pakkauslaatikosta, joka oli täynnä patenttikorkkisia, vanhoja pulloja (laatikosta tulee lehtikori) ja erityisesti tuosta ilmapuntari-lämpömittarista, joka on niiiiiiin tyylikäs esine.

Vähitellen nämä olohuoneen tapetit, jotka sinällään eivät ole kovin pahat, ovat alkaneet ärsyttää silmiäni, koska ne eivät sovi ollenkaan 50-luvun tyyliin ja esineisiin ja itse pidän nimenomaan tuon aikakauden tavaroista. Onko kohta ihan pakko tapetoida? Auts... Eipä silti, jotkut simppelit, vaaleat tapetit eivät välttämättä edes maksaisi ihan mahdottomia. Työtä tapetoimisessa kyllä olisi enemmän kuin tarpeeksi. Jo siirrettäviä huonekaluja on ihan liikaa.

Ja vielä imuroimisen iloa.. Tai no, imurista rittää iloa. ;)

keskiviikko 21. lokakuuta 2009

Joen yli puiden siimekseen












Kun lähtee pihasta, ylittää sillan ja kääntyy saaren metsikköön, on kuin astuisi toiseen maailmaan. Puut ovat melkein hyökkäävän hurjia, risukkoon ei osan aikaa tule mieleenkään astua. Silti satunnaiset herukkapensaat kertovat, että tässäkin lienee asuttu.

Mutta kauneinta ovat värit. Oksien syvä antrasiitinharmaa nostaa esiin muut sävyt. Ruskeat, melkein roosaan vivahtavat beiget, satunnaiset valkoiset hohteet ja etenkin lehtien sinapin ja keltaisen sävyt. Vihreääkin vielä löytyy. Kesä on kaunis, vähän tylsä ylenpalttisessa vihreydessään, talvi tyylikästä valkoista ja mustaa, kevät ruskeaa ja limettiä, mutta syksy on ehdoton vuodenaikojen koloristi. Välillä en voi kuin ällistellä niitä kaikki sävyjä, joita kuihtuva luonto saakaan aikaiseksi. Aivan kuin luonnon värien ilotulitus korvaisi vähenevää valon määrää. Silti mikään ei ole räikeää, värit vain sulautuvat saumattomasti toisiinsa.