perjantai 31. lokakuuta 2014



Halloweenia! Hiukan olin jo suunnitellut leipovani pikkuisen hirmuisia herkkuja halloweenin kunniaksi, mutta iltapäivästä keksin vielä kutsua pari nuorta neitiä halloween-discon etkoille. Muuten hyvä, mutta tähän mennessä kai pitäisi jo ymmärtää, että melkoisen itsepäinen leikki-ikäinen yhdistettynä totaalisen uhmaikäiseen koiraan ei ole ihan otollisin yhdistelmä pienessä kiireessä leipomiseen. No, muumiopitsat, katkotut sormet, aivomuffinssit ja matobrowniet tulivat kuitenkin jossain vaiheessa valmiiksi. Keittiössä tosin taisi hääriä melkoinen noita-akka aina välillä. Mutta eikös se kuulu halloweenin tematiikkaan? Roolitus oli ihan kohdillaan...

keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Ihmeellinen on elämä...


Olen mykistynyt. Perheemme tiukin ruokakriitikko katsoi, että tekemäni ruoka oli hyvää, jopa syömiskelpoista. No, toki paprikat piti kaivella sivuun ja salaatista armon sai vain kurkku, mutta silti. Ruoka oli hyvää! Olen järkyttynyt. (No syö tuo muusia ja lihapullia ja pizza on kuulemma hyvää, mutta että ihan muukin kelpaa.) Niin ja kyseessähän oli ruoka johon tuli rutkasti cheddaria, kananmunia ja kermaa. Että ei kai noilla kamalan pahaa lopputulosta saa aikaiseksi. 

Juustoiset uunimunakkaat
(12 kpl)

~2 dl cheddaria tms vahvaa juustoa raasteena
2 dl kermaa
4 munaa
mustapippuria
muutama pala silputtua pakastepinaattia sulatettuna

täytteeksi esim. kinkkusuikaleita, fetaa, paprikakuutioita

Riko munat kulhoon ja vatkaa haarukalla niiden rakenne rikki. Sekoita joukkoon kerma ja sulatettu pinaatti. Lisää mausteet ja juustoraaste. 

Laita muffinssivuokiin (käytin silikonisia muffinssipellillä) pohjalle täytteitä ja jaa munaseos täytteen päälle. Paista 175 asteessa 30-35 minuttia kypsiksi ja läpeensä hyytyneiksi.

tiistai 28. lokakuuta 2014

Äitiä lapsetti. Piti oikein erikseen mennä kauppaan, kun Silakkainen sanoi, että siellä oli ollut naamakurpitsoja. Illalla sitten kaiverreltiin ja piti kokeilla hetken ajan, miten leveänä Jackin hymy hehkuukaan.

Ja päässä on soinut tämä siitä lähtien...

maanantai 27. lokakuuta 2014

Alkaa olla harmaata. Paitsi sammaleiden ja punaisena hehkuvien pihlajanmarjojen kohdalla. Ihan pikkuisen kun muutti kuvakulmaa, löytyi satumaisema. Välillä kai se kuvakulman muutos on ihan terveellistä useammankin asian suhteen.

perjantai 24. lokakuuta 2014

Tänään



Aamulla taivas loisti pinkkinä, lilana, oranssina. Juoksin pihalle ja ehdin juuri ja juuri vangita väriloiston kameralleni. Tulevina aamuina taitaakin olla luvassa taas harmaampaa ja loskaisempaa maisemaa.

Sain vihdoin päätettyä millaisen neuleen teen itselleni. Ensin surffasin ja surffasin lankakaupoisa ja yritin löytää sopivaa lankaa haaveilevaani neuleeseen. Lopulta ymmärsin kurkistaa lankalaatikkooni ja löysin jo viime talvena ostamani langat. Malli tosin muuttui ja tilasin muutaman kerän eri värisiä lankoja raitahihoja varten, mutta nyt se on alulla. On ehkä jo aikakin. Edellisen kerran olen tehnyt itselleni käyttökelpoisen neuleen 90-luvulla... (Novitan Purosta tehtyä neuletakkia ei lasketa, koska se venyi ja paukkui niin, että sitä ei voinut kutsua käyttökelpoiseksi) Mutta nyt on puikoilla ihania, pehmoisia harmaita, mustaa ja ripaus sinapinkeltaista. Tuosta saataa tulla minun näköiseni paita. Ja jos lankaa jää ylitse, myös kauluri ja pipo. 

Päivällisellä vietimme taas pizzaperjantaita. Jotenkin hämmentää se tosiasia, että aiemmin pellillisestä pizzaa jäi kevyesti noille lihansyöjille jollekin päivälle lounas. Ei riitä enää... Minun pizzani on ainoa, josta jää kunnolla ylitse. Mikä sekin on hiukan mystistä, aiemmin söin tuollaisen pellille sopivan pyörylän vaikeuksitta.

Mies toi minulle vielä tuliaisia kaupasta. Twistejä. Noista tulee lapsuus mieleen. pitää tosin yrittää hilllitä itsensä ja herkutella harkiten ja edes jonkinmoista itsehillintää osoittaen. Noista kun kaikki konvehdit ovat hyviä... Nam. Mutta mukava aloitella viikonloppu herkutellen. 

torstai 23. lokakuuta 2014

Huurrettua


Talvikin tuli piipahtamaan. Flunssa ei haluaisi millään erota minusta, yskä on ihan karmea edelleen, mutta olen silti parina päivänä raahautunut pihalle. Loputon sisällä retkottaminen alkaa käydä hermoille tuossa viikon täytyttyä. Sitäpaitsi ulkona oli oikein kaunista, huurretta, ja vielä mukavan kirpakka pakkassää. 

Aiemmin ajattelin, että kuvaaminen pikkuassarin kanssa oli haasteellista. Nyt kun noita assareita on kaksi kpl voin paljastaa että ennen kuvaaminen oli lastenleikkiä. Viimeisen kuvan kävin nappaamassa ilman seuralaisia ja sen huomaa. Eivät rajaamiset, valotusten säätämiset  tai muutkaan kuvaamiseen liittyvät asiat oikein suju, kun toisella silmällä pitää seurata villisti vilistävää leikki-ikäistä ja toisessa kädessä on hihna, jonka päässä on hyperaktiivinen karvapallo, jota ei kiinnosta sitten pätkääkään odottaa, että olen valmis jatkamaan eteenpäin.

sunnuntai 19. lokakuuta 2014



Ruskea, minä kaipasinkin sinua ruskea... Ja niin ruskea oli tullut. Upeita suklaan sävyjä, kullanruskeaa, ambraa, umbraa mitävain kaikkialla. Pihaa siirreltiin vähitellen talviteloille, paljon on vielä tekemättä, koska en ykisnkertaisesti raaski vielä luopua kesästä, vaikka syksykin taita kulkea vähitellen kohti loppuaan. Mutta ruskea on kaunist, seuraavaksi sitten lienee vuorossa haramaa. Suosikkivärini.

Syysloman vietimme peräti tehokkaasti sairastellen. Menetin lopulta äänenikin, mikä on oikeasti melkoisen tuskallista, kun taloudessa on kaksi lasta, joista toinen on uhmaiässä, ja lisänä koiranpentu. Olisi ääniohjaukselle käyttöä. No, lapsiosasto havahtui tottelemaan yleensä viimeistään siinä vaiheessa, kun pihinäyritysten jälkeen seurasi maailmanluokan yskänpuuska, jota saikin aina parannella hartaudella ja kauan. Jup. Olisin keksinyt pari muuta hauskempaa tapaa lomanviettoon, mutta menihän se sitten lasten ja pennun kanssa sohvalla pesiessä ja neuleita edistäessä. Koira tosin kuvittelee olevansa joko kissanpentu tai sitten se on päättänyt aloittaa uran huovuttajana. Sen verran usein olen saanut kaivaa lankakeräni huolellisesti kuolalla kostutettuna otuksen hampaiden välistä. No, toistaiseksi olen ollut sen verran hereillä, että huovutuskokeilut ovat jääneet ihan aloituksen asteelle.

Huomenna olisi kai sitten paluu arkeen ja tytöllä kouluun. Jos vointi sallii. Katsotaan sitä aamulla.

torstai 16. lokakuuta 2014


Jotta syyslomaviikko. Sellainen tyypillinen. Ensin haettiin yhdelle lääkkeet, sitten iski flunssa seuraavaan ja kolmas onnellinen olen minä. Nostin oikein kuumeen lomasairastamisen kunniaksi, että ei varmasti tarvitsisi tehdä muuta kuin viettää aikaa tuon yläkuvan kattauksen esineistön seurassa. Ei siinä mitään, kyllähän loma sairastaessakin kuluu, mutta kun koululaisella alkaa kenkäkatastrofi iskeä. Tennareissa ei ihan hirmuisen kylmällä tarkene kouluun ja koko ajan joku on vaakatasossa syystä tai toisesta. Pitää kohta alkaa tutustua tallukanteon saloihin, jos perheen potemistilanne ei ala hellittää.

Eikä sekään kovin kivata tunnu, että muiden muistellessa loman lystinpitoja, tämän perheen jälkikasvu voi muistella lääkärireissua Tampereelle. Tällä menoa se kun tosiaan on ainoa edes jotenkin loma-aktiviteetiksi laskettava tekeminen. Joskus hiukan harmittaa. Voisiko koululaisillekin myöntää lomalla sairastamiseen hukkaan menneet päivät taannehtivasti? Toivottavasti edes koulu tulisi loman aikana remontoitua sellaiseen kuntoon, että sen takia ei lisää sairasteluja kovin pitkään joutuisi potemaan.

maanantai 13. lokakuuta 2014

Ärsyttävää


En kyllä taida olla ikinä miettinyt joulusisustuksia tässä vaiheesa syksyä. No nyt mietin. Oikeastaan melkein kaikkea jouluista sisustustavaraa on kyllä yllin kyllin, mutta muutama juttu puuttuu. Haluaisin uudet joulu- tai oikeastaan talviverhot, pari sistustyynyä, punaisen huovan ja kangasta ison sohvatyynyn uuteen päälliseen. Ja siinäpä nuo. 

Marimekon Raanu olisi aika mieleinen kangas isoon tyynyyn, mutta kyllä tuo Rukki kuitenkin toimisi paremmin. Ikean Vintern 2014 -tekstiilit olisivat sekä hinnaltaan että tyyliltään sopivia verhoiksi ja tyynyinä ja Prisman Aatonaatto-huopa olisi aika mainio sekin. Rahanmenokin olisi aika kohtuuden rajoissa näillä hankinnoilla. Hmh. Pitää miettiä.

Niin ja anteeksi.Yritän unohtaa joulupostaukset vielä hetkeksi, kun sain tämän ulos systeemistäni.Se hiukan harmittaa, että tänä vuonna ei liene järkevää levittä ihanaa, villaista kelim-mattoani koiran pissattavakai. Ainakaan, jos jonkinmoista ihmettä ei tapahdu ja koira päätä lopettaa holtitonta sisäpissimistään jouluun mennessä.

P.S. Niin ja sitten, jos päätän kuitenkin laittaa elämän risaiseksi, voisin harkita verhokankaaksi tätä Arvidsson Textilin Dalahäst-kangasta. Tykkäisin tuosta ihan mahdottomasti, mutta hinta (vaikkei se ihan mahdoton olekaan) pidättelee toistaiseksi. Pitää miettiä. Metrin hinnalla, kun saisin Ikeasta melkein koko verhot. Jotta blääh... Nuukiako vai ekö nuukia? Siinä vasta kysymys.

sunnuntai 12. lokakuuta 2014



Tänä viikonloppuna ehdimme pitkästä aikaa pihatöihin kunnolla. Tai en minä eilen ehtinyt, kävin kutomassa hyvässä seurassa. Mutta mies teki silloinkin. Se retuperälle jäänyt kukkapenkki sai reunukset ja muutenkin muodon. Itse istutin muutaman kukkasen ja mahdottomasti narsissin sipuleita. Toivon kovasti, että muutkin kuin narsissit ehtivät juurtua. 

Siivosimme myös vähitellen talvelle tilaa. Paljon olisi kyllä edelleenkin kerättävää, mutta ehkä nuo ehtii. Kehäkukat ja persiljat saavat vielä kasvaa. Loput chilit odottavat kasvihuoneessa kellastumistaan. Mahtanevatko ehtiä...

Jotenkin ulkona on kovin surullista. En osaa ottaa iloisia kuvia. Istun yksinäni pienessä kummitustalossani ja toivon, että olisin saanut pitää sen juttuseuran, jonka kanssa siellä kuvittelin pitäväni sadetta. 


lauantai 11. lokakuuta 2014

Pakkosaada...

Iski aika paha pakkosaada-kohtaus. Jotenkin näiden Taikamuumi-lakanoiden väritys osuu ja uppoaa. Oikeasti emme kyllä tarvitsisi uutta lakanasettiä, mutta jos hävittäii sen yhden setin, jota ei saa laittaa kuviuriin niin saisiko sitten tilata nämä ihanuudet?

Kuvan pöllin Finlaysonin sivuilta. Näköjään alt-lootineen...

Näissä varmaan saisi ihanat unet. Sellaiset siniset ja levolliset. Kelpaisivat nimittäin moiset. Illalla kehotin jo lastani yskimään hyvin, että ei sitten nukuta. Juu, unen tarve alkaa olla aikamoinen. Viime yön nukuin pääosin aulan lattialla, kun yskijä uinui lepakkotuolissa. Niin, siinä muuten käytännön vinkki: lepakkotuoliin saa lapsen nukkumaan tukevasti sopivan pystyasentoon. Toivon tosin, että tänä yönä lääkitykset riittäisivät ja sänky toimisi sopivana nukkumapaikkana.

perjantai 10. lokakuuta 2014

Because I once was a girl, too...


Mitä mietin tänään? En itkenyt Vain elämää -esitysten tahdissa. Kaupallisten päämäärien edistämiseen viritetty itku kun saa kyynisen minäni lähinnä kiusantumaan. Mutta sitä itkin, kun luin tiedotusvälineistä Nobelin rauhanpalkinnon saajat. Tärkeiden asioiden puolesta taisteleville meni palkinto tällä kertaa. 

Huomenna on kansainvälinen tyttöjen päivä. Rehellisyyden nimissä on pakko tunnustaa, että kahden tytön äitinä en edes pysty lukemaan kaikkia tarinoita linkin takana. Tunnen valtavaa, syyllisyydentuntoista helpotusta siitä, että omat tyttöni ovat saaneet syntyä tänne varsin turvalliseen pohjolaan. Parannettavaa on toki täälläkin, mutta ainakaan kukaan ei ammu lapsiani vain siksi, että he haluavat oppia tai myy heitä televisiota vastaan vanhan miehen vaimoksi. Kaikesta muusta puhumattakaan. Välillä on vähän vaikea kestää maailmaa.

sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Tupsu or not to tupsu...


Kaipailin hiukan jo vaihtelua sukkasirkukseen ja yksinkertaista ja nopeaa tikutettavaa elokuvan seuraksi. Pääni on välillä vähän palellut eikä yksikään kaapista löytynyt pipo oikein istu ja lämmitä kunnolla. Tai sitten ovat muuten vaan höpön näköisiä. 

Löysin laatikosta Gründlin Chagallia pari huolella marinoitua kerää ja aloin jalostaa niistä pipoa. Tuollainen tuli, vähän 20-lukua, aika paljon mummoa. En osaa päättää, onko mummoa hiukan liikaakin. Auttaisiko tupsu loppulangasta vai tuleeko piposta jo vallan mahdoton hilpeyden aiheuttaja moisen kanssa? Pitänee mallata. Mutta puikkokoko oli 10, tein tasona, koska sukkapuikoissa ja pyöröissä ei löytynyt riittävän isoa kokoa. 

No, ainakin tuo tuntuu pysyvän napakasti päässä. Silti haaveilen ehkä edelleen näyttäväni vähän vähemmän mummolta... Tosin nou kän dyy, kyllähän moni tässä iässä on jo mummu. Omanikin oli. Ja minä taidan näyttää höpöltä ihan luonnostani ja yrittämättä.

lauantai 4. lokakuuta 2014

Kukkasipulimania

Olen jo miettinyt, mihin asti asiat pysyvät normaaliksi luokitettavalla asteella. Ainakin viime aikojen kukkasipulimaniani alkaa ylittää kaikki rajat. Ensin ostin sipuleita kaupasta, sitten tilasin netistä ja sitten ostin vielä vähän lisää kaupasta. Kun halvalla sai... Ja niitä on sitten saanut selkä kipeänä kaivaa paikoilleen. Toivon kyllä, että vaivani (ja rahanmeno) palkitaan ensi keväänä. Minä oikeasti olen aina kukkien alkaessa nousta keväisin kuin lapsi lelukaupassa. En malttaisi odottaa ja siksikin nuo kevätkukkijat ovat oikeinkin mieleisiä. Nousevat aikaisin ilokseni.

Jotta nyt on sipuleita pensaiden alla, kukkapenkeissä, parkkipaikan reunuksen kivikossa, omppupuun alla. Se yksi kukkamaa, joa on jäänyt vähän vaiheeseen saattaa joutua tyytymään ihan narsisseihin, mutta onhan ensi syksyllekin jätettävä istutettavaa. Ja keväälle kylvettävää. Ja kaikkea. 

Yhden sipulin ostin ihan sisätiloja ajatellen. Tänä vuonna ei mestarillinen amarylliksen idättäjä minulle enää amaryllista tuo, joten ostin itse. Hetken mietin väriä, olisi ollut tarjolla useampaa punaista, puna-valkokirjavaa, mutta jotenkin tuo hillitty valkoinen vei voiton. Joulu on muutenkin punainen, olkoon sen kukka valkoinen.

torstai 2. lokakuuta 2014

Synttärihumua

Nyt aaltoja. Vihdoinkin jaksoin hoitaa kunnon äidin velvollisuuteni eli järjestää lapselle kaverisynttärit. Teemana yllättäen disco... Joten metallivärejä, vähän blingblingiä ja peilipallo makkarin kattoon pyörimään. No, vähän kyllä oli ohjelmassa askartelua, pantomiimia, aarteenmetsästystä yms. Kakkukynttilät lahopää unohtui, mutta se, että vain ne unohtuivat, taitaa olla ihan kohtuusuoritus. 

Kakku oli jäätelökakku, eka lajiaan ihan itse tehtynä. Kuulemma toimi. Makuina suklaa, vanilja ja päärynä, pohjana digestiverouhe ja täytteenä tummaa suklaata ja riisimuroja. Jokainen sai sitten lisämaustaa palaansa pöydän herkku- ja kastiketarjonnasta.

Emäntä ja etenkin nuorempi neito ovat kyllä ihan yhtä pirtsakoita kuin juhlan nuorin osanottaja. Sosiaalisena eläimenä oleminen on välistä tosi raskasta.