torstai 31. toukokuuta 2012



Minä olen nähtävästi jumittunut  kasvi- ja luontokuvaukseen. Toki lapsiakin tulee kuvattua, mutta ovat mokomat nykyisin niin vauhdikkaalla tuulella, että kuvaaminen on aavistuksen tuskaista ja tulokset laihanlaisia tasoltaan. Käsityöt ovat taas puolestaan olleet hiukan telakalla, koska olen väsyttänyt itseni pihatöissä aika perusteellisesti. 

Pienempi neiti on harrastanut aikaisia aamuherätyksiä ja pakko tunnustaa, että minulle klo kuusi aamulla ei ole ihan suosikkiaika aloittaa päivää, etenkään kun ihan hyvin voisi nukkua seitsemään. Tuskaista olla itse iltavirkku, kun lapsi on selkeästi aamuihminen.

Isomman neidin eskari lähestyy loppuaan. Ihan pian meillä onkin oikea koululainen taloudessa. Eskarin loppupää tuntuu olevan aika raskas hoidettava neidolle. Välillä tunnen asuvani Absurdistanissa, sen verran värikkäitä keskusteluja ja kertomuksia on viime aikoina käyty neidin kanssa. 

Välillä on tullut harrastettua myös itsetutkiskelua. Ihan jo siksi, että joskus huomaa, että juuri se piirre, joka lapsen käytöksessä erityisesti ärsyttää, on piirre, joka on peritty ihan itseltä. Meillä pahin ärsytyksen aihe tahtoo olla kärsimättömyys. Pakko sanoa, että ajoittain taloudessa on hiukan kireähkö tunnelma, kun hyvin kärsimättömällä luonteenlaadulla varustettu neiti ottaa yhteen vaatteiden vetoketjujen kanssa eikä halua osata mitään, mikä vaatii pientä omaa panostusta, ja vielä lyhytpinnaisempi äiti yrittää olla kilahtamatta totaalisesti... Olen huomannut, että vanha totuus siitä, että lapset kasvattavat vanhempiaan ihan yhtä paljon kuin vanhemmat lapsiaan, on melkoisen totta.

keskiviikko 30. toukokuuta 2012

Kyselyikä

Tuli varmaan henkilökohtainen ennätys siinä, miten valtavaa intoa esittämäni 11 kyssäriä haastetuissa herättivät. :D Mutta hitsi vie, minä ihan oikeasti mietin ja vaivasin päätäni niitä kyssäreitä kehitellessäni ja ei kai niitä voi kokonaan unholaan jättää. Eli esitänpä toisenlaisen haasteen: Jokainen joka haluaa, voisi vastata ihan tuonne kommenttiboksin joko kaikkin kysymyksiini tai niihin, joihin haluaa. Olisiko suosio edes pikkuisen suurempaa näin? Mutta nyt niitä kysymyksiä:

1. Minkä värinen tunnet olevasi?
2. Millaista blogia kirjoittaisit, jos olisit nyt 20-vuotias (ja jos olet nyt n. 20-vuotias, millaista kuvittelisit kirjoittavasi 20 vuotta vanhempana)
3. Jos olisit kasvis, mikä kasvis olisit?
4. Kuka ajattelija/kirjailija tms. on tehnyt sinuun vaikutuksen?
5. Osaatko seistä päälläsi?
6. Onko sinulla joku erityistaito tai -kyky?
7. Lempituoksusi?
8. Kuka on lempirunoilijasi ja miksi?
9. Mikä on tärkein aistisi?
10. Tiedätkö kumpi aivopuoliskosi on dominoiva?
11. Mikä musiikki saa sydämesi laulamaan?

tiistai 29. toukokuuta 2012





Piti vielä laittaa ihan tälläinen päivän asiaton postaus. Ensin kevätvuohenjuuri, omppupuu, joka yrittää romahtaa kukkiensa alle ja ihanainen rentoakankaali. Jotenkin jokainen kukkiva kukka sa minut hykertelemään onnesta ja jokainen pitää kuvata hartaudella ja pieteetillä. Ihan suunnatonta riemua herätti se tosiasia, että kohopenkkeihin oli ilmestynyt elämää!!!! Aika monessa rivissä näkyi hentoa viherrystä. Käärin penkit hellästi harsoon, yöksi on luvattu vähintäänkin vilpoista, jos ei ihan hallaa. Pienet kasvivauvat siis piti suojata. 

Viimeisessä kuvassa on pihan tämän hetken ihan ehdoton huvittelulaite: Vanha kellarinrapun kaide. Se toimii välillä mielikuvitusmajan runkona, kiipeilytelineenä, ihan minä vaan. Ei sitä taida raaskia ihan heti viedä kaatopaikalle. Jotenkin on ihan hellyyttävää seurata, miten mielikuvitus luo jostain tuollaisesta vaikka mitä hienoa. Ihanaa on myös seurata, kun isosisko tekee temppuja ja pieni seisoo silmät ymmyrkäisinä ihastuksesta, tapuuttaa käsiän ja nauraa ihan sydämestä asti.Välillä yrittää jo keksiä omia temppuja telineessä.

Jättipalsami

Tämä on jokakeväinen harmin- ja paasauksenaiheeni. Siis jättipalsami  (Impatiens glandulifera) , jonka taimien kitkeminen on ihan loputon savotta. Jotenkin voikukkaa, juolavehnää. vuohenputkea, nokkosta jne jne vielä kiskoo maasta ihan mielikseen, koska niiden leviäminen on jotenkin hallittavissa ja aika pitkälle ihan omasta ahkeruudesta riippuva asia. Mutta tuo perhanan jättipalsami, jota saan kitkeä vuodesta vuoteen eikä ole toivoakaan eroon pääsemisestä. Se onneton kun kylväytyy meille naapurien pihoista. Aika hilpeää, yksi kukkiva kukka tuottaa 800 siementä, jotka se ampuu jopa seitsemän metrin etäisyydelle. Jos jätän yhtenäkin vuonna nuo kitkemättä, seuraavana vuonna ei enä tarvitse, koska pihassa ei juuri muuta sitten näykään. Ymmärtänette että harmittaa. Jotenkin pitäisi vain kerätä rohkeutta jutella naapureille tuosta maanvaivasta ja siitä, että alan oikeasti kyllästyä. Täällä lisää syistä, miksi ko. raakku olisi jokaisen hyvä hävittää pihamailtaan.

maanantai 28. toukokuuta 2012

Ilmasto ei tällä hetkellä ole kamalan lämmin


Kesä päätti lähteä pienelle tauolle. Aamulla oli vielä lämmin, kun kävelimme eskariin. Iltapäivällä jouduin keksimään neidille hätävara-asustusta, että lapsukainen ei jäätyisi kotimatkalla pystyyn. Mieli ja ruumis lämpenivät lettukesteillä.

Finnish design shopissa oli taannoin -20% alet, joten intouduin tilaamaan tuon haaveissa siintäneen Paola Suhosen suunnitteleman palovaroittimen. Pitäisi vielä päättää, tuleeko se yläkerran aulaan vai alakertaan eteiseen. Molemmissa on liian vanha ja ihan hirveän ruma varoitin, joiden toimivuudestakaan en ole ihan satavarma. Ostin minä muutaman kirjatuenkin ja Muuton lamppuun kattokupin, mutta ne eivät ole mahdottoman kuvauksellisia.

Tänään ajattelin, että on muutama lause, joita en vain voi sietää:
- Köyhän ei kannata ostaa halpaa
(millä helkutilla rahaton ostaa kallista?)
- Kenellekään ei anneta enempää kuin mitä jaksaa kantaa
(minkähän takia ihmiset sitten ottavat hengen itseltään tai sekoavat muuten surusta?)
- Aina töitä tekevälle riittää
(tästä löytyy rivienvälistä aika kivoja olettamuksia työttömyydestä ja sen syistä)

Noista jokaisen käytöstä pitäisi säätää rangaistus. Usch...

Nyt mä sit vaan olen ihan zennnnnnnnnn ja ommmmm ja hemmottelen itseäni haaveilemalla Muuton ihanan kesäisen keltaisista sokerikosta ja maitokannusta, jotka ehkä joskus raaskin hankkia silmiäni ilahduttamaan, jos en saa niitä kerjättyä lahjaksi joltakulta. Kamala materialisti minä... ;) Oikeasti tekisi mieli taas kaivaa kermakko- ja sokerikkokokoelmani laatikosta esiin vaan kun minulla ei ole mitään vitriiniä, minne ne asettelisi ihailtavaksi.... Odotelkoot siis sitä hamassa tulevaisuudessa toteutettavaa keittiöremonttia kellarissa.

Joskus uni vain yllättää...

sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Sunnuntain muita juttuja




Tuo laukku löytyi lasten lumputusleikkilaatikosta ja pakkohan se oli napata sieltä mukaan. Se kun sattuu olemaan minun ensimmäinen "aikuismainen" olkalaukkuni. Aikanaan hyvin trendikäs ja useamman luokkaretken ja runsaasti muita rientoja kokenut. Ihanaa, että äitini oli säästänyt sen. Siskonkin versio oli tallessa. Mutta tuo vaatekaappi ei ilahduta ainakaan minun silmääni, ei vaikka miten yrittäisin uskoa, että tuollainen "luonnonvärinen" puu on nyt hirmu trendikästä. Juuei kyllä ole tuollaisena. Pakko jossain vaiheessa ostaa kalustemaalia ja piilottaa kellastunut männynsävy. Harmaa voisi olla hyvä tai vaihtoehtoisesti vaalea turkoosi... Ei kuitenkaan mintunvihreä, oli se miten trendikäs väri hyvänsä.Siitä väristä sain yliannoksen jo 80-luvulla.

Mies rakenteli kellarinrappuja ja toimitti samalla laumoittain sammakoita joen rantaan. Olivat oikein pesiytyneet rappujen koloseen. Siellä oli ilmeisesti mukavan vilpoista, kosteaa ja reilusti matoja tarjolla. Onneksi en pelkää sammakoita. Jos pelkäisin, olisin muuttanut jo kauan sitten muualle.

Siskokset innostuivat pelaamaan biljardia.Pienemmällä oli melkoisen reipashenkinen suhtautuminen peliin. Pöydälle vaan niin hyvin ylettää. Hauskaa oli. Minä leivoin aamulla raparperipiirakan ja onnistuin sen tuoksulla houkuttelemaan meille kahvivieraita. Sain myös lupauksen perennoista ihan kotiin kuljetettuina kunhan vain kerron, mitä tarvitsen. Onni on anoppi, jolla on isot ja upeat kukkapenkit ja antelias mieli.

Huom. erittäinkin ajankohtainen iltapalatarjottimeni. ;)

Raparperipiirakka

3 munaa
2,5 dl sokeria
100 g margariini
1,5 dl vettä
4,5 dl jauhoja
2,5 tl leivinjauhetta
Kiehauta vesi ja rasva sekaisin. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi ja kaada kuuma vesi-rasvaseos joukkoon. Lisää keskenään sekoitetut jauhot erissä taikinan joukkoon. Kaada paperoituun vuokaan tai pienelle pellille (minä teen tämän n 35*25 cm astiaan) ja ripottele päälle reilusti raparperia ja viimeiseksi sokeria ja kanelia. Paista 180 asteessa 30-40 minuuttia. 

Tämä on ihanan pehmoinen, kevyt ja kuohkea piirakkaohje. Täytettä voi vaihdella ajankohdan mukaan, esim. tällä pohjalla tulee herkullinen mustikkapiiras, mutta varmaan melkein kaikki hedelmät ja marjat toimivat täytteenä.

Afrikan tähti


Meillä asuu pieni lautapelihullu, jonka suosikkipeleistä kärkipäässä on Afrikan tähti. Eihän näitä lakanoita voinut jättää kauppaan, kun osuivat sopivasti kohdalle. Tänä aamuna petasimme ne yhdessä sänkyä kaunistamaan ja riemu oli ylitsevuotava. Pikkusiskon setti meni kaappiin odottamaan peittokoon kasvamista, mutta isompi iloitsi myös siitä, että siskolla on sitten ihan samanlaiset lakanat. Jotenkin tuo, että on jotain samanlaista molemmilla, on tuolle eskaritytölle mahdottoman tärkeää. Mut on noissa jotain, mikä ilahduttaa minuakin. Melkein teki aluksi mieli ottaa ne itselle käyttöön, mutta tällä kertaa hyvä äiti -osasto voitti ja lapsi sai lautapelilakanansa.

lauantai 26. toukokuuta 2012

Haasteita ja tunnustuksia

Sain 11 Kysymyksen haasteen Hannalta. Kiitos ja vastailemaan lopultakin. :)

1. Kuka on sinun eniten ihailemasi henkilö ja miksi?
Näitä on niin monta. Yksi kaikkien aikojen idoleistani on ranskalainen filosofi Simone Weil, mystikko, runoilija ja suurenmoinen ajattelija, joka eli niinkuin puhui ja myös maksoi siitä terveydellään. Jotenkin Weilin ajatukset kauneudesta, ihmisyydestä ym. ovat aina saaneet minut hirmuisen onnelliseksi. Onnelliseksi siitä, että ihmisiä, joiden sisältä voi tulla jotain noin kaunista, on oikeasti olemassa.
2. Mikä on tavara, jota ilman et voisi elää?
Jonkinlainen juoma-astia. Melko kirjaimellisesti tulkittuna siis.;)
3. Mikä on lempivuodenaikasi? 
Syksy. Olen loppukesän lapsi, syksyn viileät illat ja ihanat värit vain ovat minun aikaani.
4. Jos saisit vuorokauden aikaa tehdä ihan mitä vaan, mitä tekisit?
Olisin varmaan ensin pihalla kyynärpäitäni myödn mullassa ja loppuajan ompelemassa tai maalaamassa. Vaihtoehtoisesti voisin viettää päivän nonstoppina elokuvissa ja käydä syömässä jossain jotain ihanaa jonkun muun tekemää ruokaa.
5. Mikä on lempijuomasi?
Vissy
6. Mikä oli lapsuuden haaveammattisi ja toteutuiko se?
Filosofian tohtori. Ajattelen kyllä paljon, mutta vielä siitä ei kukaan ole maksanut minulle palkkaa. ;) No joo, ne opinnotkin, tutkinnoista puhumattakaan kyllä puuttuvat, mutta onhan tässä aikaa...
7. Mikä on lempijuhlasi?
Eiköhän se ole joulu
8. Onko sinulla jokin hassu tapa, jonka teet toistuvasti?
Luultavasti niitä on monia. Ainakin mies hirnuu tekemisilleni melkoisen usein ja sanoo, että minulla on joitain melkoisen omalaatuisia tapoja. Esim. jostain syystä kasviksia pilkkoessa nenän pitää olla lähes kiinni siinä pilkottavassa. Ja tästähän lievästi omalaatuisen näköistä touhua tekee se tosiasia, että minä oikeasti olen melkoisen pitkä eli paloittelen suunnilleen kaksinkerroin taipuneena...
9.  Jos saisit elää jonkin hetken elämästäsi uudelleen, mikä se olisi?
Eläisin mielelläni uudelleen sen hetken, kun rakastuin puolisooni. Se oli hyvin onnellinen hetki.
10. Mikä saa sinut ilahtumaan varmasti?
Lasteni nauru
11. Mikä asia sinut on viimeksi saanut nauramaan?
Isompi tyttö, joka hihkui tänään pihalla: "Vaude äiti. Noi perhoset parittelee!" Sarjassamme hetken aikaa yskitti pahasti.

Ja sitten niitä minun kysymyksiäni:

1. Minkä värinen tunnet olevasi?
2. Millaista blogia kirjoittaisit, jos olisit nyt 20-vuotias (ja jos olet nyt n. 20-vuotias, millaista kuvittelisit kirjoittavasi 20 vuotta vanhempana)
3. Jos olisit kasvis, mikä kasvis olisit?
4. Kuka ajattelija/kirjailija tms. on tehnyt sinuun vaikutuksen?
5. Osaatko seistä päälläsi?
6. Onko sinulla joku erityistaito tai -kyky?
7. Lempituoksusi?
8. Kuka on lempirunoilijasi ja miksi?
9. Mikä on tärkein aistisi?
10. Tiedätkö kumpi aivopuoliskosi on dominoiva?
11. Mikä musiikki saa sydämesi laulamaan?

Siinäpä niitä. Ja vastata saavat (ja tietty itse kysellä) ainakin Vilppumaan Erika, Sanna Viljavalta, Annika Liikennevalolautaselta, Pikku-Okon mamma Kiki, RuusuLiisa Ainon Majasta, Tyyli-ikonini gekko, Pilvitehtaamon Ti, Annu Luosalasta, Mie ite, TarjaH Vanhasta talosta ja Paula Ruttuja-blogista.

Ja jotta muistamiset eivät ihan heti loppuisi, sain vielä Sannalta tuon Kreativ blogger-tiunnustuksen ja Erikalta Liebster-tunnustuksen. <3 Olen hyvin otettu. Löytyisköhän noista 11 vastuksesta riitävästi asiaa minusta? ;) Jokainen näistä ansaitsisi tuon Sannan antaman tunnustuksen milloin vain samoin kuin Liebster blog-tunnustuksen.


Kummallista







Jos vielä muutama kuukausi sitten joku olisi sanonut minulle, että olen toukokuun lopussa täynnä energiaa ja tekemistä on niin paljon, että en oikeasti ehdi oleskella tietokoneella, olisin nauranut. Mutta näin tilanne nyt vain on kääntynyt. Sää on yksinkertaisesti ollut niin ihana, että ei sitä ole raaskinut sisällä istumiseen tuhlata. Silakkainenkin on osoittautunut varsinaiseksi ulkoilmaytöksi, keinuu, istuu hiekkiksella ja touhuaa leikkimökissä vaikka päivät päästään ja istuskelee kantorepussa mukana lenkeillä hyvin tyytyväisenä tyttelinä (ja nukahtelee reppuun mieluusti täysin sopimattomiin aikoihin). 

Olemme käyneet rannassa kaverien kanssa (juu, minullakin on kaveri ja se on kiva juttu se), katselleet, kun eskarityttö tanssii markkinoilla ja toki ostaneet metrilakua samaisilta markkinoilta. Raparperia on revitty ja tungettu pahaa-aavistamattomille uhreille mukaan. Tein minä meillekin raparperihyvettä, hyvää oli. 

Suurimman osan aikaa olen kuitenkin viettänyt taistelemassa saven ja rikkaruohojen kanssa. Nuo pari penkkiä ovat oikeasti oleet kamalan työn takana. Jo tinasaven talikoimiseen meni monta päivää aikaa. Aika hyvin aikaa on kulunut myös reunuskivien kaiveluun. Illalla olen ollut niin väsynyt, että olen nukahdellut suunnilleen kesken lauseen, mutta se on hyvää väsymystä sellainen. 

Mutta tuleepa niitä sadepäiviäkin vielä. Nyt näyttää siltä, että pihahommat yms. vievät bloggailuajat. Niinhän sen kyllä kuuluukin olla, kesällä pitää päästä nauttimaan kesästä. Sitäpaitsi leikkimökkikin on sisustamista vailla. Jostain syystä en ole ihan vakuuttunut tuosta miehen saunajakkara-pulpettituoli -linjasta...

keskiviikko 23. toukokuuta 2012



Tänään mies toi  kesäkukkia. Laitoin ruukkupuutarhaa kuntoon. Yhteen ruukkuun oli ilmestynyt talven aikana pieni muumio. Hautasin vainajan sivummalle, en jättänyt kesäkukkia lannoittamaan.



Kävimme me mummulassakin minilomalla, kun miehellä oli omia huvittelumenoja. Siellä oli kaikenmoista aktiviteettia, leikkikenttä pihalla, mummuja leikkikavereiksi, lumputusvaatetta, hienoja esityksiä lumputusvaatevarastoa hyödyntäen, hyvää ruokaa ja minulle aikaa tehdä sitä. Oli mukavaa. Kaikilla.

P.S.Onkohan tuo pystykuvien koko jo hiukan liioittelua?

tiistai 22. toukokuuta 2012

Illan askartelujen tulos. Mies rakensi tuon taaemman kehikon, tomaatilaatikko on aiempaa tuotantoa ja muut emneet kaivoimme kellarista. Nyt sitten istuttelemaan ja kylvämään. Toivottavasti saamme jotain satoakin...Mutta ai miten kivalta ja ryhdikkäältä näinkin pieni asia sai takapihan näyttämään. Jatkossa haaveilen kasvihuoneesta, isommasta kasvimaa-alasta jne, mutta aluksi näin.

Kevään kuvasatoa vol1, ihan pihalla





Nyt se kone tuli. Oikeasti ihanaa, kun kuvien laatu on hiukan eri luokkaa kuin kännykkäkameralla otetuissa. Totesin kyllä senkin, että taidan olla kuitenkin paljon parempi ilmaisemaan itseäni kuvilla kuin sanoilla. Karua, mutta totta. Mutta pääsin siis omimpaan ilmaisumuotooni käsiksi taas enkä enää traumatisoi teitä niin paljoa jorinoillani. Kyllä minä pidän kirjoittamisestakin, mutta jotenkin olen ihan mahdottoman huono kirjoittamaan blogiini sellaista ilmaisuksellisempaa tekstiä.

Nyt mies ajoi pihaan auton takaluukku (taas kerran) täynnä multaa. Taidan siirtyä siis pihamaalle.

Pieni räkäpossu itkeskeli yöllä. Aamukävelyllä kantorepussa uni voitti. Lintujen laulu oli ihan vastustamaton kehtolaulu. Yön aikana oli tuomikin alkanut kukkia. Pihlajat ovat vielä nupulla. Saankohan jo tänään koneeni takaisin?

maanantai 21. toukokuuta 2012

Luumupuu

Tänään se alkoi kukkia. Kohta kukkii kaikki. Ihanaa.

Aamulenkillä

Taidetta

Nuha vallitsee, mutta ei estä taiteen tekemistä.

sunnuntai 20. toukokuuta 2012

Ei malta kirjoittaakaan... Odotan siis innolla läppäriäni kotiin. Sen tiedän, että se on Suomessa. Saan siis rakkaani lähipäivinä takaisin. Ihan huvittavaa kaivata elotonta esinettä näin. Toisaalta ero on tehnyt ihan hyvää, olen viettänyt aikaa virtuaalimaailmassa huomattavan paljon vähemmän kuin normaalisti ja ihan rehellisesti sanoen se on ollut hyvä se ja aion jatkaa samalla linjalla vastakin. Muutenkin on ollut mukavaa. Olimme tyttöjen kanssa pari yötä mummulassa ja mummulakyläilythän ovat ihan parhautta. Silakka vielä nukkui mummun ja vaarin makkarissa eli minä sain ihan oikeasti nukuttua kunnolla piiitkästä aikaa. En nyt ylettömän pitkiä öitä, mutta nukuin ne yöt kuitenkin. Sekin on paljon se. Eilen Silakka sai kengät. Kuomissa ja kumisaappaissa alkoivat jalat hiota. Nyt on sentään lenkkarit ja sandaalit, ehkä niillä hetki selvitään. Pitää silti ostaa vielä kunnolliset, tukevat sandaalit. Minulla on omien ja lapsieni jalkojen suhteen se periaate, että kenkien pitää olla hyvät ja mielellään omaan jalkaan ostetut. Toki meillä noita kierrätyskenkiäkin löytyy, mutta nyt kävelyvaiheessa olisi hyvä, jos lapsi ei kopioisi siskonsa askelvirheitä kengän kautta. (Ja siis tuolla isommalla koipeliinilla on oikeasti vähän vikaa askelluksessa) Hiukan haikeutta herättää se tosiasia, että laitoin yhdistelmävaunut myyntiin. Perjantaina talouteen rantautuivat Brion Racet ja emmeköhän ne niillä jatkossa selviä. Haikeutta hälventää aika tavalla se tosiasia, että nuo Racet vievät paljon, paljon vähemmän tilaa ja jos joku ostaa nuo rattaat, se joka paikassa tiellä oleva kova kantokoppakin lähtee. Mutta on se silti hassua, että ei meillä ole enää vauvaa eikä tule moista enää tulemaankaan. Yksi elämänvaihe on ohitse. Seuraavan kerran sitten sylittelen omaa jälkikasvua edustavaa vauvaa mummuna. Toivon mukaan sekin onni vielä osuu kohdalle. P.S. Sain Hannalta kivan haasteen. Palaan siihenkin, kun kone on kotona.

tiistai 15. toukokuuta 2012

Kevätvillitys

Vihdoin olen alkanut hiukan nauttiakin keväästä. Olen sukeltanut kyynärpäitäni myöden mission impossiblen eli pihan kimppuun. Kuljen ympäriinsä, seisoskelen tuijottamassa ja mietiskelemässä milloin missäkin kulmassa. Vähitellen alkaa selvitä, mitä pihalta haluan. Loppuajan nostelen perennoja penkistä ja kiskon juolevenänjuuria niiden juuripaakuista. Samalla olen kyllä jakanutkin liian isoksi ehtineita. Sivupihalla sain sitä savella kuorrutettua, vanhaa penkkiä pikkuisen inhimillisemmän näköiseksi talikolla, lapiolla, parilla säkillisellä multaa ja tulevasta nurmikon pohjasta kaivamillani kivillä. On siinä sentään neliön verran ihan kukkapenkin näköistä aluetta kaiken ryönän ja savikasojen keskellä... Eikös se ole niin, että jostain on pakko aloittaa. Kohta menen vielä hetkeksi jatkamaan. Juolavehnänjuret kutsuvat vastustamattomalla seireeninlaulullaan. Sitäpaitsi ilma on niin ihana, että en minä oikein malttaisi tälläistä päivää tuhlata sisällä istuskelemiseen.

maanantai 14. toukokuuta 2012

Oi ihana äitienpäivä

Koko päivän eskarityttö muisti päättää lauseensa:"Onhan nyt sentään äitienpäivä!" Silakka päätti varmistaa, että en nuku onneni ohi ja valvotti suuren osa yötä. Mummulareissu lauantaina taisi olla turhan jännittävä. Aamulla sitten sain kukkia, lahjoja ja halauksia. Mies valmisti vielä minulle aamiaisenkin isomman neidin kanssa yhteistyössä. Päivän vietimme toisessa mummulassa, juhlistaen minun äitiäni ja mummuani. Meitä oli paikalla neljä äitiä. Oli mukavaa. Mutta kyllä väsytti toimintaviikonlopun jälkeen. Pitkästä aikaa jouduin herättämään Silakkaisenkin, puhelimen herätys ei aiheuttanut evänkään liikahdusta. Nytkin pikkukala vetää unta palloon ketarat oikoisenaan keskellä olohuoneen lattiaa. Juhliminen on raskasta. Välillä mietin, mitä olenkaan tehnyt ansaitakseni tuon lasteni pyytettömän rakkauden. Ainakin pitää yrittää muistaa näyttää oma rakkautensa aina ja jatkuvasti noille minut äidiksi tehneille. Ihan niinkuin oma äitini ja mummuni näyttävät omat tunteensa minua ja lapsiani kohtaan jokaisella tapaamiskerralla. Se on tärkeää, se että rakastaa eikä turhaan piilottele rakkauttaan.

perjantai 11. toukokuuta 2012

Hammasta särkee enkä saa tilattua aikaa. Ulkona tihuttaa, on harmaata, mutta ilma on lämmin kuin lehmän henkäys. Silakka hymyilee kuin jakoavain joka kerta, kun avalta alkaa aijaijaijaijai-laulu. Se pysäyttää aina ja aiheuttaa säteilemistä. Välillä olisi hauska tietää, mitä tuon pienen päässä liikkuu. Ainakin kaikki mihin liittyy aijaijai tai auauau on ihan huippua. Sisko-parka saa tuta sen joka päivä ja joka päivä sisko erehtyy ulahtamaan "Auauauauau", kun pikkutermiitti kynsäisee tai kiskaisee letistä. Välillä mietin, miten kulmakunnan pojat tulevat pärjäämään, kun neiti vähän kasvaa ja liittyy leikkeihin. Käykö niinkuin tätini kanssa, että juoksevat itkien kantelemaan, että naapurin pikkuinen tyttö antoi selkään. :D

torstai 10. toukokuuta 2012

Kateellinen

Katselen blogeista muiden ihania kevätkuvia ja viherrän itsekin. En uudesta kasvusta vaan kateudesta. Minun kauniit kevätkuvani, kun ovat kameran mustikortilla. Tänään ärsyttää. Hyvääkin on. Tyttö sai aamulla ensimmäisen kerran sanottua, että erityisesti mikään ei ole vialla, on vain huono päivä. Neidistä on tulossa iso. Toivottavasti tuo, että osaa eritellä tunteitaan sanoiksi, on jatkuva trendi. Se on taito, joka auttaa tulemaan muiden ihmisten kanssa toimeen. Siis se, että osaa sanoa, miltä tuntuu. Että ei tarvitse kerätä ikäviä tunteita isoksi umpisolmuksi sisälleen ja kiljua ajoittain koko myräkkää pihalle kerralla.

keskiviikko 9. toukokuuta 2012

Kuvittelua

Aamulla kuvittelin, että nti Silakka ehkä pysyy kantorepussa paremmin hereillä kuin rattaissa. Juuei pysynyt, nukkui erinomaisen hyvin ja pitkään. Eilen sain hysteerisiä hihityskohtauksia, kun tutustuin lehtien välityksellä suomalaisten rikostutkijoiden mielenmaisemaan... Viittaan siis tapaukseen Anneli Auer ja saatananpalvontaan viittaava tribaalitatuoinnin kuva kirjeessä. Minä olen kuvitellut, että poliiseiksi hakutuu ihmisiä, joilla ei ole ihan maailman vilkkain mielikuvitus (pyydän jo tässä vaiheessa mahdollisilta poliisilukijoilta anteeksi tätä stereotypiaa), mutta niissä syvissä vesissä taitaakin velloa enemmän kuin aavistinkaan. Lisäksi kuvittelin miten rikkaksi sitä ihminen voisikaan tulla, jos keksisi tavan hyödyntää juolavehnän juuria. Eipä loppuisi materiaali maailmasta ihan heti. Jep, kukkapenkkiä kaivelemassa taas. Totesin, että niiden paljaiden laikkujen alla kulki melkoinen juurikudelma. Sain kieroutunutta nautintoa (vrt mustapäiden puristelu) aina löytäessäni oikein pitkän pätkän, joka suostui lähtemään kokonaisena irti. Pahoittelen postauksen älyllistä tasoa. Silakka päätti huipentaa vesirokkoviikot pukkaamalla samaan tuskaan vielä pari hammasta esiin. Miltähän tuntuisi nukkua esim kokonainen yö läpeensä? Saa kertoa, minä en muista enää.

maanantai 7. toukokuuta 2012

Tänään toimitin ison tytön luokkaretkelle. Eskarin pihassa oli lauma neitoja ritareita lähdössä ihka oikeaan linnaan. Ilmassa kihelmöi jännitys. Pienemmälle nousi runsaslukuisten näppyjen lisäksi kuume elämää pilaamaan. Minulla onkin ollut harvinaisen paljon sylissä viihtyvä pikkuneiti seuranani. Ruoka ei maistu, onneksi juotava uppoaa. Aamulla rannassa pääsi sisäinen runotyttöni valloilleen. Jossain välissä olisi kirjoitettava tuulen yhtäkkiä päähäni puhaltamt sanat muistivihkooni ja siirrettävä se vihko ja kynä ulkoilutakin taskuun. Jostain syystä kevään mykkyyden jälkeen kesällä sanoja tulee niin paljon, että ilman muistivihkoa olen hukassa.

sunnuntai 6. toukokuuta 2012

Ihammiäletöntä!!!!

Kävin tänään katsomassa tyttöseni tanssia. Tanssi siellä lähemmäs toistasataa muutakin lasta ja aikuista. en ole pariin vuoteen päässyt näytöksiä katsomaan ja olipa hyvä mieli, kun nyt pääsin. Jotenkin nuo näytökset ovat ihan järjettömän upea näyte siitä, miten pienelläkin paikkakunnalla pystytään järjestämään etenkin lapsille kohtuuhintaisia harrastusmahdollisuuksia ja elämyksiä ja onnistumisen iloa, kun vain on olemassa aktiivisia ihmisiä tekemässä. Minun oma panokseni on tämän asian suhteen ollut viime vuosina lähinnä olematon, mutta urheiluseuratoiminnassa mukana olleena tiedän, että vähällä ei pääse kukaan, mutta se, että tekijöitä on paljon, helpottaa. Kyllä vapaaehtoistyössä on voimaa, se tuli taas nähtyä.

perjantai 4. toukokuuta 2012

Jotenkin olen niin perusperheenäidin näköinen nyt. Hiukset luomuvärisinä, ihan itse leikattu ylikasvanut polkkatukka, ei meikkiä, jumppahousut jalssa ja t-paidan rinnuksessa puuroa pienen suun pyyhkäisyn jäljiltä. Välillä tuntuu kovin kaukaiselta aika, jolloin olin työelämässä ja ehdin/jaksoin laittautua ja jolloin kaapissa oli muitakin kuin liian isoja housuja. Onneksi tuulihousuissa on tiukka vyötärökuminauha. On ainakin yhdet ulkohousut, jotka pysyvät jalassa. Välillä silti mieleen hiipii ajatus siitä, miten hauskaa joskus olisi ihan pikkuisen vain tuhlata aikaa itseensäkin, edes sen kampaajallakäymisen jälkeen. Jotenkin vain päivät tuntuvat niin kovin täysiltä, mihin väliin minä vielä kampaajan varaisin? Harvempi moisista kun ottaa vastaan asiakkaita iltakymmeneltä. Ehkä muutaman vuoden kuluttua. Työelämästä en enää edes haaveile. Se juna on tainnut minun kohdaltani mennä jo. Liian vanha ja silti pienten lasten äiti. Olen jotenkin väärässä ajassa elämäni suhteen. Olisi silti mukava olla jotain myös kodin ulkopuolella. Sarjassamme pieniä luopumisia tämäkin.
Kävin taas kerran jo ennalta hävityksi tuomittuun taistoon nokkosia ja jättipalsamia vastaan. Juolavehnä ja vuohenputki tirskuivat sivummalla.

torstai 3. toukokuuta 2012

Väliaikaraportti

Tänään tarkastin afrikkalaisten kukkien tilanteen. Niitä on nyt 163 kpl valmiina, vielä pitänee koukutella melkein toinen mokoma. Tuo on siitä ihmeellinen malli, että ajatus ei ahdista yhtään. Jotenkin noiden kukkien tekeminen on melkein hypnoottista. Yhtä tehdessään miettii jo seuraavien väriyhdistelmiä ja melkein vähän harmittaa tieto siitä, että jossain vaiheessa niitä on väistämättä tarpeeksi. Siitä en ole ollenkaan varma, miten suurella innolla sitten päättelen ja yhditelen niitä peitoksi. Se työvaihe saattaa olla hiukan ankeampi. Fiksu ihminen olisi virkannut peittoa suoraan yhteen, mutta kun minä en ole fiksu ja sitäpaitsi haluan päästä sommittelemaan rivejä ja väriyhdistelmiä lopussakin. Lappusten määrän tarkastaminen olikin sitten hiukan haastavampaa. Nti Silakka päätti haluta osallistua touhuun leivttämällä lappuja osaltaan sinne tänne ja leikkimällä kissanpoikasta lankakerien kanssa. Keräämiseen meni sitten hiukan enemmän aikaa, mutta ainakin lapsella olia hauskaa. Nyt syömään.

pistepist...eikun näppylää näppylän vieressä

Eli nyt toi pienempikin sai sen. Vesirokon. Itävyys oli nähtävästi hyvin hidas tuossa siskon tarjoamassa versiossa, mutta tulipa lopulta. Onneksi tauti ei tunnu toistaiseksi kantajaansa kovasti haittaavan, energiaa siirtyä pahanteosta toiseen riittää ihan mainiosti. Nyt neiti rauhottui hetkeksi tekemään taidetta liitutaulun ääreen. Sanavarnastokin tuntuu laajentunee. Kuuluu:"Kopotikopitiko. Tiktik!" Sitä en tiedä, mitä tuo lause merkitsee, mutta ilmeisesti jotain mukavaa, koska sen perään pitää aina nauraa kovasti. Nyt äiti kokkaamaan ja taiteilija potalle. Tulisipa se toukokuinen sää tänne vähitellen. Ilma on kaunis, mutta tuuli ihan julmetun kylmä. Kesäisempikin lämpö kelpaisi. Kuvitukseksi voitte kuvitella näppyläisen pikkutaiteilijan ja kauniisti kukkivia pajunkissoja sinistä taivasta vasten. Niistä pajunkissoista otin tänään kuvan.

keskiviikko 2. toukokuuta 2012

pistepistepiste

Inhoan itseäni, kun huomaan lipsahtaneeni kolmen pisteen maneerin ylettömään viljelyyn. Hyi ja läps sormille. Mistähän mokoma oikein kumpuaakin? Siitä, että en enää osaa kirjoittaa, vanhemmiten ilmaisuni tuntuu painottuvan vahvemmin ja vahvemmin visuaaliselle puolelle. Jotain kun pitäisi pelkästään kirjoittaa ilman kuvia sanojen tukena, irtoaa vain ökellystä ja pistepistepistettä.

Ajatus...

Eilen illalla makailin sängyssä unta enteilevässä nirvanassa ja sitten naksahti. Olen siis pähkäillyt terassinkalustusta suurella hartaudella enkä oikein ole päässyt puusta pitkälle, koska enhän minä voi kalustaa sitä ennenkuin se on olemassa oikeasti ja ennenkuin pääsen ihan fyysisesti tutkiskelemaan mokoman ulottuvuuksia. Ja huom. se se vasta onkin tuskaa, koska minä haluaisin päästä kalustamaan sitä niinkuin nyt. Juu, mitähän se vanha sanonta sanoikin niistä kaatamattomista karhuista... Joka tapauksessa, iski idea. Jotta jospa vaikka ostan yhden (1) ekotuolin myönnytyksenä itselleni ja maalaan pari vanhaa penkkiä joko kirkkaanvihreiksi tai kirkkaankeltaisiksi. Pöytäasia on edelleen ratkaisematta, mutta voisin ostaa vaikka jonkun vanhan pikkupöydän tilapäisratkaisuksi. Se ikean tarjoiluvaunu on edelleen listalla, samoin pari pikkujakkaraa. Jos tuo penkkiratkaisu osoittautuisi toimivaksi, voisin vaikka raaskia palkita itseni myöhemmin talolyhdyllä. Valtavan hyvä idea, voin vain onnitella itseäni ja raahata ne penkit kellariin kuovumaan ja odottamaan siveltimeni hellää kosketusta...