keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Tämmöistä täällä tänään. Minä (tietenkin) valvoin edellisen yön, unohdin meikata kuvausta varten eli olen kuvissa yhtä luonnonkaunis kuin hirvi ja yritin rauhoitella jälkikasvuani, joka harrasti draaman tajua ja oli hyvin yhteistyökykyinen aina siihen asti, kun kamera astui esin... Ohoijakkaa. Mutta oli tosi mukava nähdä, mitä kaikkea tavaroistani saakaan osaavan ihmisen käsissä aseteltua ja muutenkin oli mukava muutama tunti. Sellaista vaihtelua. Enkä tiedä onko sekään yhtään huono juttu, että tuli kuitenkin rymsteerailtua ja siivoitua ne kaikki epämääräisyydet, jotka normaalisti vain unohtuvat lojumaan milloin mihinkin. Plussan puolelle taisimme jäädä ihan kunnolla.

tiistai 29. lokakuuta 2013

Rymsteerausta


Meillä on rymsteerailtu, järkkäilty ja siivoiltu viime aikoina normaalia ahkerammin. Ehkä kerron joskus syyn moiseen hulluuteen. No, yksi syy sohvan kiepauttamiseen taas kirjahyllyn eteen on, että kaunis ikkuna tuli taas paremmin näkymiin ja valoakin tuntuu riittävän huoneeseen enemmän tällä järjestyksellä. Puhumattakaan siitä, että oliivipuulle löytyi vallan viehko paikka. Kasasin sen juurelle lasihelmiä ja koristekiviä ja vietän nyt päivät yrittäen estää nti Silakkaa pihistämästä niitä. Ovat neidin mielestä vallan vastustamattoman ihania esineitä.

Toinenkin lsiävalon tuoja löysi lopulta tiensä talouteen. Innoluxin Candeo saapui ja mies viritti sen reippaasti paikoilleen saman tien. Nyt on lopultakin se kirkasvalolamppu ja todenpuhuen ei ole yhtään huono juttu, että pöydän päälläkin on valaisin. Näin syksystä saarekkeen päällä olevien lamppujen valo ei tahdo riittää ikkunalle asti. Arvoin pitkään mustan ja valkoisen mallin välillä, mutta nyt kun valkoinen on paikoillaan, olen tyytyväinen valintaani. Nyt sitten pitää opetella istuksimaan aamuisin pöydän vieressä tekemässä jotain...

lauantai 26. lokakuuta 2013





Ja tänään olivat ne kisat. Silakka oli hiukan sormi suussa, mutta innoissaan yleisössä ja hei! Kultaa tuli! Isommalle neidille. Pienempi saa tyytyä toistaiseksi yleisön osaan.

Minulle tulee näistä kisoista aina kovasti nostalginen olo, kun muistelen itseäni pikkiriikkisen isompana voimistelijatyttönä harjoittelemassa ja esiintymässä. Erityisesti mieleen ovat painuneet vuoden 1979 liittojuhlat, punainen jumppapuku, kapulat ja kylmä päivä, jona marssimme läpi vilpoisen Helsingin istumaan Olympiastadionille yrittäen lämmetä edes iskulauseista. Oma esityksemme oli ollut jo aiemmin pallokentällä, mutta kaikesta kylmyydestä huolimatta osallistuminen ihan valtavaa marssiin ja toki myös siihen esitykseen ei taida ihan hevillä unohtua. 

sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Nyt pomppimaan!

Kävimmepä tänään avaamassa yksiä nuorisokisoja torilla. Oli bändiä, arpoja, makkaraa, liikuntaa, sumopainia, jousiammuntaa, kaljakorikiipeilyä.Kaikenmoista hauskaa. Niin ja kivoja ihmisiä ja erityisen kiva pieni koira, jonka kanssa Silakkainen ystävystyi erinomaisen läheisesti. Taatusti ei ollut ystävyydenvalojen jälkeen yhtään normaalista ketsuppikuorrutuksesta jäljellä.

Mukavia tuollaiset tapahtumat. Osallistujia oli, mutta olisipa niitä enemmänkin mahtunut. Jostain syystä vain tuntuu, että väkeä on kovasti vaikea saada liikkeelle. Ja minun mielestäni jo tuo Kengurumeiningin keikka oli sen verran hulvatonta menoa, että poijaat olisivat ansainneet enemmänkin pomppijoita mukaansa. Eipä silti, ne mukana olleet kyllä pomppelehtivat sitäkin suuremmalla riemulla. Myös allekirjoittanut perheenjäsenineen, jos tokaluokkalaista rokkipoliisia ei lasketa. Ihan kamalaa, selkeitä murrosiän oireita ilmassa...






lauantai 19. lokakuuta 2013



Ensilumi tuli vähän paremmin. Sitä eilisaamuista muutaman hiutaleen tipahtamista ei lasketa. Tänä aamuna tuli ihan kunnon pyrytystä hetken ajan ja näkyi valkoistakin. Kaunista. Sain myös pikkuisen hymykuvan sille yhdelle tädille. Ole hyvä.

Vihdoinkin sain siistittyä kodinhoitohuoneen hellan päällystä sen verran, että postin jo jonkin aikaa sitten tuoma silitysrauta pääsi oikeuksiinsa. Aika hieno, eikö vain? Kiitokset Annu, vielä kerran. Nyt vain tuli sellainen ongelma, että noita kylläpitäisi olla useampi. Ettei raudan tarvitsisi yksinään nökötellä... Voi huokaus. Ensi hätään taidan kaivaa kellarista yhden vanhan aarteeni, kun sen olemassaolon nyt sattumalta muistin.

perjantai 18. lokakuuta 2013

Tutkiskelua


Aikamoinen kuutamo möllötti taivaalla alkuillasta. Saaren kärjestä siitä sai jopa kuvia ilman yletöntä risukkoa sekoittamassa kuun maisemaa.

Meillä on vietetty syyslomaa sillä tavalla perinteisesti eli sairastamalla. Iso tyttö onneksi ehti heti loman aluksi kavereille yökylään ennenkuin kurku alkoi ilmoitella itsestään. Minä podin alkulomasta jonkinmoista vatsatautia ja pienempi neiti valuttaa edelleen räkää. Jotta kotona olemme viihtyneet.

Olen sitten hyödyntänyt toipilasaikaa ja kotoilua istumalla nenä kiinni tietokoneessa vanhoja kirkonkirjoja ja muita netin arkistoja tutkien. Jotenkin suvun historia alkaa ikää myöden kiinnostaa enemmän ja enemmän. Isäni äidin puolelta sitä onkin jo aika ansiokkaasti tutkittu, mutta äidinäidin puoli on vähän enemmän hämärän peitossa. Aluksi tuntui, että kovin laihaksi jää anti tälläkin kertaa, mutta yhtäkkiä alkoi tausta avautua hiukan enemmän. 

Aika uskomatonta, miten paljon pelkät kirkonkirjan merkinnät paljastavat ihmisten elämästä. Näkee muuttoja, syntymiä, kuolemaa, kuolinsyitä. Eniten löysin tietoja mummuni isomummusta. Jotenkin se, miten monta lasta hän synnytti ja miten monta niistä hautasi, järkytti. Aiemmin lasten kuolemat vain taisivat kuulua enemmän osana elämään, vaikka surua jokaisen pienen kuolema varmasti silloinkin aiheutti. Ehkä ajattelu vain oli erilaista; seuraava lapsi nimettiin samalla nimellä kuin se menetetty. Elämä jatkui, koska sen oli jatkuttava. 

Aika surullista on noita vanhoja kirjoituksia lukiessa lukea myös se, miten painokkaasti se, että lapsi on syntynyt avioliiton ulkopuolella, on pitänyt merkitä. Alleviivaten vielä usein. Silti moinen ei tuntunut olevan edes erityisen harvinaista, ilmeisen paheksuttua vain, ainakin tietyissä piireissä. Minkähän takia suomen kielessä on pitänyt vielä käyttää jo rumalta kuulostavaa sanaa "äpärä", ruotsin oäkta on paljon ystävällisemmältä kalskahtava?

tiistai 15. lokakuuta 2013


Irvinaamalla on flunssa eikä poseeraaminen hotsittanut. Ei ollenkaan... Minä nukuin viime yönä pitkästä aikaa melkein kunnolliset yöunet. Minulle kuusi tuntia tarkoittaa sitä. Uni on ollut viime viikkoina taas pahasti hukassa ja nukkumatti karkuteillä. Väsymyksen takia tulee tehtyä virheitä ja nyt jännitän, mokasinko syysloman ihan silkkaa väsymystäni... Paha  mieli. Ei jaksaisi edes ajatella.

maanantai 14. lokakuuta 2013

Kirjontoja

Ihastelin joskus anoppilassa kauniita tyynyjä ja yllättäen sainkin ne lahjaksi. Nuo ovat kyllä sievät, anopin käsin kirjomat. En minä tosin vielä raaski niitä jokapäiväiseen kättöön ottaa. Kuitenkin joku kävisi pyyhkimässä ketsuppisen naamansa tuollaiseen ja pesemistä tyynyt eivät oikein taida sietää. Jouluksi ajattelin ne kuitenkin laittaa esille, joten tämän joulun värimaailma taitaa olla taas aika vaalea.



Itse olen ihastellut Muhun käsitöitä ja kun sitä kirjoneulekirjaa ei ollut saatavilla, tilasin sitten opuksen, jossa on ohjeet Muhun kirjontaan. Ovat nuo kyllä kauniita. Haaveilen villakangastakista, joka olisi koristeltu vaikkapa tuollaisilla ihanilla mansikoilla. Toisaalta joudun tunnustamaan, että kirjonta ei ole välttämättä se käsityön muoto, joka sujuu minulta kitkattomimmin. Mutta ehkä senkin voisi oppia.

sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Ähkylankaklubi


Jos se ei ole ihkulankaklubi (ei oikein mitään sinne päinkään) niin se on varmaan ähkylankaklubi? Tai jotain. No, joka tapauksessa tänään harrastimme pikkuveljen tyttöystävän kanssa ei_ihkulankaneulontaa. Minulla puikoilla oli Seitsemää veljestä ihan ällömakean vaaleanpunaisena ja neuletoverilla äitini hyljeksimää kirjavaa vintageruskeaa. Vaaleanpunainen pysyi yhtä ällönä kutomisen edistyessä,(mutta kaipa nuo voi koululle hukata siinä kuin muutkin sukat), mutta se ruskea lanka, siitä oikeasti tuli aika kivat sukat. Ja juu, minä en ole suuri vaaleanpunaisen ystävä, tai olen, mutta vaaleanpunaisen suhteen olen hyvin nirso. Se ei saa olla imelää osastoa. Vielä olisi toinen kerä tuhottavana... Pidän hiukan periaatteenani, että jos joku lanka ei miellytä, se pitää hyvällä omallatunnolla tuhota saapassukiksi ja muuten vain kuluviin kohteisiin (tai sitten lahjoittaa muuten vain tarvitseville). Mutta niitä ei_niin_kivoja_lankoja on ihan turha marinoida siliteltävinä kaapissa.

Kannoin amppelissa rentoilevan lehtikaktuksen pihalle kesäksi ja vaihdoin vielä sil isomman ruukun ja mullatkin. Nyt se on kiitellyt saamastaan huomiosta oikein kunnolla. Yleensä kukkia on tullut maksimissaan kaksi, nyt kakus hehkuu punaisena. Kaunista.


tiistai 8. lokakuuta 2013

Sielläpä se Musti edelleen pyörii, kameran kanssa kuvaamassa jälkikasvun ankarasta vastustelusta huolimatta. Oikeastaan minun piti ottaa sumukuvia, mutta koska pisarakuvat onnistuivat paljon paremmin, esittelen niitä. Keltaisen aika on nyt, taitaa tosin jäädä aika kovin lyhyeksi. Aiemmin saaren vaahtera on loimottanut keltaisena pitkän aikaa, tänä vuonna se ehti juuri ja juuri vaihtaa värinsä ennenkuin tipautti keltaisen harteiltaan.

Minulle tuli syksymoodi päälle kertaheitolla. Istun sohvan nurkassa ja kudon vuorotellen useampaa työtä. On hyvä olla muutama kierrossa. Kun kyllästyy sukankutomiseen, voi siirtyä villatakkiin ja siitä taas kaulahuiviin tai säärystimiin. Joululahjojakin pitäisi varmaan vähitellen aloitella, jos niitä aikoo saada aikaiseksi.

perjantai 4. lokakuuta 2013

Musti metsällä

Olen yrittänyt vaihteeksi jahdata lintuja. Ainoa metsästämisen muoto, jota voin kuvitella harjoittavani on se, mitä Fedja-sedän koirakin harrasti eli jahtaan eläimiä kameralla. Nyt uusi objektiivi on helpottanut metsästystä aika tavalla, silti tämän alueen tipuset tahtovat karkailla senkin linssille liian etäälle. Sorsat sain suhteellisen hyvin kuvaan, silkkiuikku sukelteli niin ahkerasti etääntyi niin nopeasti, että en saanut siitä yhtään säälistä otosta. Toisaalta kuvaaminen on toden puhuen vain sivutoimintoa. Oikeasti ihan eläinten ja ympäristön katseleminen on itsessään mukavaa ja rauhoittavaa.

keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Minulla on jo jonkin aikaa ollut haussa valaisin alakerran pikkuvessaan. Eilen yhtäkkiä välähti, kun tein miehelle Ikea-ostoslistaa. Hauska lamppu tuo Gyllen ja jostain syystä minua nauratta ihan mahdottomasti laittaa tuollainen näöntestaustaulu talon pienimpään koppiin. Kaikki voivat tässä taloudessa tuntea olevansa varsin näkökykyisiä. Vessan valaistuskin muuttui kauniimmaksi kertaheitolla.

Ihan selvästi on syksy. Kesällä keskityn lakaisemaan pahimpia hiekkakasoja eteisestä ja tomuttamaan silloin tällöin kuramaton puhtaaksi, mutta heti syksyn tullen alkaa pesänrakennus (ja järjestäminen myös). Ikeasta tuli myös yläaulaan hylly talvetettaville kukkasille. Se tulee kyllä oikeasti tarpeeseen.

tiistai 1. lokakuuta 2013


Minä en aina nauti syksyn väreistä ihan niistä itsestäänselvimmistä ruskan sävyistä. Oikeastaan kauneimpia sävyjä ovat lämpöiset vihreät ja harmahtaviksi tulentuneet heinät. Niin ja taivaan sinertävät harmaan sävyt. No ok, rakastan okran ja sinapin sävyjä, mutta ne eivät ole vielä ihan parhaimillaan.

Niitä kirkkaampia sävyjä toteutan isomman tytön sukissa. Tilaus oli tarkka. Minä kuvittelin tekeväni polvisukkia, mutta sain tiukan ukaasin tyytyä puoleen pohkeeseen ylettäviin vähän normaalia nilkkasukkaa pidempiin versioihin. Tehdään niinkuin tilataan. Ainakin tuo Regian lanka on vallan viehkoa kudottavaa ohuudestaan huolimatta. Neule edistyy kiltisti ja kiukuttelematta.