keskiviikko 31. elokuuta 2011

Kesän lapsi myönsi minulle tämän pystin. Kiitoksia kovasti. :) Olen otettu. Nyt kai pitäisi keksiä kymmenen uutta asiaa minusta... No, kerron kymmenen asiaa, eivät ne välttämättä uusia ole. ;)









1. Olen 42 vuotias
2. Imetin ensimäistä lastani parivuotiaaksi
3. Tykkään kovasti piirtämisestä
4. Pukeudun pääosin mustaan, paitsi imetys- ja raskausaikoina. Silloin (eli nyt) päälläni näkee jopa vaaleanpunaista (hah, ne hormonit)
5. Haaveilen siilitukasta (taas kerran)
6. Rakastan tummaa suklaata ja oikein väkevää salmiakkia
7. En ole juonut kahvia kymmeneen vuoteen
8. En ole juonut aloholiakaan liiemmin kymmeneen vuoteen (korkeintaan yskänlääkkeeksi)
9. Harkitsen opiskelemaan hakeutumista
10. Oikeasti haluaisin olla käsityöläinen tai kuvataiteilija

Ja sitten kai pitäisi keksiä 10 sellaista, joille myönnän pokaalin... Hmm...

Elämää Kuuselassa
Luosala
Ihmeitä Vilppumaassa
Vanhassa talossa
Liikennevalolautanen
Ainon majaan
Hiljaa hyvää tulee

Äh... Saavat riittää. Jos joku muu haluaa niin lisätköön itsensä listaan ja napatkoon tunustuksen. Kivoja blogeja on hirmuisen paljon. Niin ja jos joku kivan blogin pitäjä käy täällä niin saa ihan vapaasti ilmiantaa itsensä. Uusia tuttavuuksia on mukava löytää. :)

tiistai 30. elokuuta 2011

Paljon onnea minulle


Ikää tuli taas että napsahti. Sain aamulla halaukset ja kauniin perhoskorun ja lohdutusta. - Synttärin kunniaksi kun sain tämän kesän kolmannen vatsapöpön. Siis ihan oikeasti alkaisi jo riittää tätä lajia... Ei siis mitään kovin kauhistuttavaa, olen hyvin jaksanut touhuta, ulkoilla vauvan uneen jne., ärsyttää vain ihan suunnattomasti. Olisin mieluummin jättänyt tämän lahjan saamatta... Siihen kun lisää vielä edellisen yön valvomisen pikku-Silakan seurassa (lapsiparkaan oli joku ilkeä ökkömönkiäinen iskenyt hampaansa ja toinen kätönen on melkoisen turvoksissa), täällä on ollut kohtuullisen kärttyinen syntymäpäiväsankari, joka ei tarjoa kakkua tänään eikä muutenkaan mainittavasti ole juhlamielellä. No, jos ei muuta ole vanhetessa oppinut niin se, että synttärit tulevat vääjäämättä joka vuosi. Jospa niitä vietetään ensi vuonna vähän mukavammissa merkeissä.

keskiviikko 24. elokuuta 2011

Rumaa ja kaunista


























Meillä asustaa täällä hurja turbaanipää. Neiti oppi viikonloppuna seisomaan suorana tukea vasten, vaan vielä se, miten seisomasta laskeudutaan ilman valtaisia kumahduksia, ei ole ihan auennut. Joten varastosta kaivettiin tuo kaikkien kammotusten äiti - konttauskypärä. Rumempaa esinettä saa etsiä, mutta eipä tuo jatkuva pään hakkaaminen taida pitkän päälle olla eduksi kenellekään... Joten katson ohitse ja hoen itselleni, että se on lapsen pääparan parhaksi.

Tänä aamuna sumu oli pujottanut helmiä hämähäkinverkkoihin. Ihmettelimme lumoutuneina peltoa, joka oli yhtäkkiä peittynyt valkeisiin harsoihin.


tiistai 23. elokuuta 2011

























Tänä aamuna vein eskariin liian yskäisen lapsen. En olisi vienyt, mutta lapsi itse vannoi olevansa riittävän terve. Kävelin korjattujen peltojen ohitse. Peltojen, joden kultaiselta sängeltä naakat kuopivat ruokaa. Joen rannassa katsoin, miten sade täplitti veden pintaa ja ihmettelin miten tukevasti vesimittarit seisoivat joustavalla pinnalla. Kalan pyrstö hajoitti pilvien heijastukset kuin piiskalla lyöden ja kuulin miten sorsien siivet pärisyttivät kaislikkoa. Vanhan miehen vene lipui hiljaa kuin ajatus ohitseni, airon ääni sen puhkaistessa sateen kiillottaman kalvon, sai minut hätkähtämään ajatuksistani.


























Kadehdin hetken miestä, joka omistaa kauniin umpiveneen. Haluaisin jonain iltana ajaa juuri samanlaisen, hytillisen veneen selälle, ankkuroida aluksen ja käydä nukkumaan hiljaisuuteen, aaltojen keinuun. Kuunnella lintujen tarinoita ja olla onnellisesti omassa seurassani. Aamulla ajaisin veneen rantaan ja palaisin olemaan vaimo ja äiti. Levännyt ja kevyellä mielellä varustettu sellainen.

maanantai 22. elokuuta 2011

Viikon omakuva

























Mä olen vissiin toi yläreunan mato... Aina ei näköjään jaksa olla ihan hillitömän positiivisella mielellä. Tuntuu, että elämä on taas pelkää räkää ja savea, silleen kirjaimellisesti. Remonttiväsymystä taitaa vähän pukata, vaikka en olekaan ollut suorittavassa portaassa. Mut itse remontti ei kyllä ihan heti lopu, ei vaikka väsymystä piisaisi miten paljon.


lauantai 20. elokuuta 2011



























Pienistä asioista on tullut taas hyvä mieli. Viime viikolla tuli vihdoin jo jonkin aikaa sitten tilaamani piristävän pinkki olkalaukku. Lupasin itselleni, että laukkukokoelmastani on pakko vähentää edustajia. Kukaan ei tarvitse niin montaa laukkua kuin mitä minulta löytyy.. Tai no, ilmeisesti minä kuvittelen tarvitsevani. Ja vieläpä uusia jatkuvasti...

Torstaina kävin viettämässä toripäivää ja ostin auringonkukan. Elokuu on auringonkukkakuu. Joka vuosi on pakko saada ainakin kerran moinen maljakkoon. 

Kuten laukkuakin, jouduin odottamaan hetken uutta sohvatyynyäni.  Vihreä tyyny on täydellisen värinen ja juuri oikealla tavalla tukeva imetysapuvälineeksi. Kannatti odottaa. Nyt voin hyvillä mielin hävittää vanhat, ikealaiset, sulkasadosta kärsivät tyynyt, kun niille löytyi parempi seuraaja.

Neljäs hyvän mielen tuoja on kirja, jonka ilmeisesti unohdin peruuttaa kirjakerhosta. Olin laiska ja päätin pitää sen normaali palauttamisen sijaan ja pitihän se lukea, jos sen aikoi pitää. Minulla on ollut vaikeuksia keskittyä vähänkään pidempien juttujen lukemiseen, mutta nyt huomasin joutuneeni tekstin imuun jo ensimmäiseltä sivulta. Luin kirjaa rannassa, kun pikkuinen nukkui vaunuissa ja ihan oikeasti harmitti, kun ipanainen heräsi eikä nukahtanut uudestaan ja minä pääsin jatkamaan lukemista vasta tänä aamuna. Kirja oli hehkuva ja herkullinen, lumoava ja kaunis... Enkä mistään muusta kirjasta ole lukenut kauniimpaa kuvausta siitä miltä oma lapsi tuntuu ja tuoksuu sylissä. 

"Monica Rosen tuoksu sai Vera Candidan värisemään. Hän istui tyttärensä vieressä ja upotti kasvot tämän hiuksiin. Ne haisivat suolalta ja jodilta, tuulelta ja joltakin maanalaisemmalta ja nisäkkäämmältä pikkujyrsijän hieltä tai pieneltä sudelta. - - Vera Candida oli aina ajatellut, Mitä teen sitten kun olen oikein vanha enkä enää näe häntä ja yritän muistaa tuon tuoksun. Hän yritti säilöä tyttäreensä liittyviä aistimuksia mieleensä kuin olisi tallentanut niitä savikiekoille: lapsen käsi hänen kädessään, tapa jolla Monica Rose kiersi korrenohuet käsivartensa hänen kaulalleen ja puristi kaikilla pikkulapsen voimillaan, hänen oli mahdoton kuvitella ettei sitä joskus enää olisi, se oli niin epäoikeudenmukaista että se tuntui mahdottomalta."

Niin ja jos joku muukin innostuu kirja on Veroniqué Ovaldén Mitä tiedän Vera Candidasta?


Äidin oma pieni Silakka saavutti tänään muuten 7 kk iän. Ihan uskomatonta. Justhan tuo potki ihan vimmatusti mahassa...


perjantai 19. elokuuta 2011

Mattoasiaa

Olen yrittänyt miettiä työhuoneen mattoasiaa. Iskusta löytyi tälläinen matto (kuva samaisen puljun sivuilta). Villaa, koko sopiva eikä hintakaan kirpaisisi ihan hirvittävän pahasti..

Mut onko toi kiva vaiko eikö? En osaa päättää. Toisaalta on tosi jees, toisaalta... Äh... Ja onko tuo sitten taas vähän turhan hankalasti pestävä, huoneen yhtenä funktiona kun kuitenkin on toimia neidin leikki- ja askarteluhuoneena? Sarjassamme päätöksiä, päätöksiä. Mikään muu matto ei kyllä ole tähän menessä natsannut yhtään, että toi sentään vähän kiehtoo. Mut voisivat ne räsymatotkin olla ihan hyvät siellä. Villa vain lämmittäisi talvella mukavasti.

Mut joku saisi alkaa askarrella niitä hyllyjä tuone huoneeseen. Ja se samainen joku saisi etsiä Lundioihin lisää hyllynastoja ja ristikot...

Älä mee...



























Meillä oli kaverukset. Koira tykkää ja tyttökin tykkää pääosan aikaa, kunhan toi karvanaama ei tunge liian lähelle. Tai ei se liian lähellekään aina haittaa, välillä on kiva nypätä vähän kuonokarvoituksesta otetta. Kärsivällinen eläin joskus pikkuisen vaihtaa paikkaa, mutta muistaa heiluttaa häntäänsä sen merkkinä, että kaikki on kuitenkin ihan jees. On kiva, että talossa on välillä koirakaveri, vaikka omaa koiraa ei enää olekaan.  Tuollainen hoitokoira, parasta A-ryhmää, palautusoikeudella. ;)

keskiviikko 17. elokuuta 2011

Kyllä mä vielä sisustankin...




Ihan oikeasti... Sisustan. Ainakin mielessäni. Tai ainakin olen hankkinut jopa esineistöä sisustamista varten ja hävittänyt vanhaa taloudesta. Nyt on tosin sellainen olo, että lisää tulee lähtemään. Olen alkanut kaivata avaruutta ja tilaa (ja helppoa siivoamista).

Eteisen kanssa olen tuskaillut siitä lähtien kuin tähän muutimme. Nyt yhtäkkiä iski kunnon ahaa-elämys. Poistin työ-vierashuoneesta oven ja kas, eteisen käytettävyys nousi humisten... Yhtäkkiä kengätkin mahtuvat sovinnolla naulakon alle. Sitäpaitsi se ovi oli muutenkin ihan typerä, koska se ei edes mennyt kiinni, karmi oli jostain syystä vähän repsahtanut. Nyt suunnitelmissa on laittaa naulakon tilalle tuo Wave (tai siis toinen pätkä niistä) ja oven päälle Ikeasta mustaa Lack-hyllyä hattuhyllyksi. Todennäköisesti hyllyn alle viritän vielä vaijerin ja siihen verhon niille mahdollisille vieraille edes pientä yksityisyyttä takaamaan. Verhon kuosi pitäisi vielä päättää... Ei ole helppoa sekään. Niin ja sitten kun ehdin, haluan maalata eteisen lattian vinoruuduliseksi, mutta vasta sitten, kun mies on saanut korjattua nuo vaneripaneloinnit ja listoitettua eteisen kuntoon.

Tuo työhuone koki myös melkoisen muodonmuutoksen. Pukkijalat ja ovi pöytävirityksenä saivat lähdöt, samoin vanha sininen sohva. Nyt siellä on pöytänä nuo Artekin puolipyöreät pöydät ja valaisimeksi pääsee jossain vaiheessa tuo Muuton musta ihanuus. Ryijytkin taitavat saada kyytiä seiniltä ja tilalle tulee tytön toivomuksesta Muumilaakson museojuliste, ei muuta.  Ihan jo siksi, että paljaita seiniä ei ihan mahdottomasti jää, kun saamme huutiksesta huutamamme Lundiat koottua tuonne ja kaiken tällä hetkellä irrallisena ajelevan pakattua niihin. (Tuonne hyllyyn siis siirtyvät myös isomman tytön pikkutilpehöörit olohuoneesta neiti pikkusilakan tieltä) Jibbiajee. :) Sitten vielä pitää silittää tuonne vähän räväkämmät verhot ja keksiä jostain mattoja. Haaveilen mustista ja keltaisista matoista, mutta oletettavasti päädyn laittamaan ihan vain niitä räsymattoja, joita meiltä taloudesta löytyy.

Ja sitten alan raivata olohuonetta selkeämmäksi... Vielä pitää saada sisustushurrikaani käytännössä pyörimään. Mutta aika lupaavasti sisustussormet taas kutisevat. :)

P.S. Oikeasti meillä on kyllä tehty ihan kunnolla raskampaa remonttia. Nytkin pora jyrisee kellarissa, kun rautatankoja kiinnitellään tukemaan kärsineitä perustuksia. Huomenna jatkuu projekti salaojitus. Mutta aina välillä on ihan kiva miettiä noita pinnallisempiakin asioita.

sunnuntai 14. elokuuta 2011

Pienestä hyvä mieli

























Aamukävelyllä kuvasin pitkään sorsaperhettä, joka uiskenteli koskessa ympäriinsä. Sitten aurinko tuli esiin ja yhdestä kuvasta tulikin ihan erilainen kuin olin ajatellut, paljon parempi. :) Ja tuo sorsaperhe on jotakin maailman liikuttavinta. Kaksi isompaa sorsaa, joiden perässä kulkee pitkä jono pikkuisen pienempiä, melkein jo täysikasvuisia poikasia. Kaakatus on hirmuinen, kun sorsaemo pitää laumaansa järjestyksessä.

Unohtui hetkeksi jopa pähkäily siitä, tuleeko meidän pihasta enää ikinä muuta kuin kuravelliä.


perjantai 12. elokuuta 2011






Meillä on:
1. Osallistuttu musavestareille 
2. Sairastetu mahatautia
3. Aloitettu salaojitus ja leikitty yhtenä päivänä mutapainin ystäviä tosissaan.
4. Opittu istumaan
5. Aloitettu eskari
6. Opittu polviseisonta

Yleensäkin vauhtia, stressiä ja vaarallisia tilanteita on riittänyt tälle viikolle ihan yhden perheen tarpeiksi. Pikku-Silakkainen on oppinut erinomaisen sähäkäksi siirtyilijäksi eikä neitoa enää pidättele mikään nojatuolia pienempi. Tavarat voi katsokaas aina siirtää sivuun, jos jotain mielenkiintoista pilkottaa taaempana. Varsinainen vauhtiveikko tämä meidän pikkuneitimme... Ruokaa menee mahdottomia määriä ja meteli on valtava, jos tarjoilija toimii liian hitaasti. Onneksi minulla on tämän viikon ollut apuvoimia, tämän pikkuneidin kanssa (eskarikuskauksien ym. lisäksi) salaojitusväen muonittaminen omin avuin olisi ollut melko epätoivoinen tehtävä. Ensi viikolla tosin pääsen tutustumaan siihenkin riemuun...

Mutta meillä on myös nukuttu ihan loistavia päiväunia kaivurin pöristessä vieressä. Piha on melkoisessa kunnossa, tosin tuo takapiha paljastui multakasan alta yllättävän siistinä. Nyt pitää vähitellen alkaa miettiä, millaiseksi haluame etupihan ensi kesänä rakentuvan. Jotain ajatuksia on jo heitelty, paljon riippuu siitä, millaiseen rappuratkaisuun saamme luvan. Ehkä tuon kuramäärän kanssa elää, kun tietää, että parempaa on lähivuosina luvassa.

Ai niin, kävimme me yhtenä päivänä vaunukävelyllä lähitehtaalla. Piti mennä piipahtamaan sinne muuttaneessa verhoomossa, mutta ovi oli jo lukossa. Mutta muuten kannatti. Voi varjele, että tuo vanha konttori on kaunis. Kuten pari muutakin tehtaan vanhinta osaa edustavaa pytinkiä. Harmi, että sijaitsevat nin pitkällä, että niitä ei näy menemättä itse tehtaalle.


keskiviikko 3. elokuuta 2011

3 vuotta

Havaitsin juuri saavuttaneeni toisenkin virstanpylvään eli bloganneeni tänään täydet kolme vuotta. :o Aika kiitää, kun on mukavaa... Enkä mä taaskaan tajunnut vuosipäivää. Olisi tätäkin voinut jotenkin juhlistaa... Vai onko moinen yleensä tapana? ;)

tiistai 2. elokuuta 2011

5 vuotta

























Siis  viisi vuotta rouvan säädyssä täyttyi viime viikolla. Enpä olisi uskonut silloin ihanana ja helteisenä hääpäivänämme, mitä kaikkea ehtiikään viidessä vuodessa tapahtua. - Mukavaa ja ei niin mukavaa. Mutta yhdessä olemme edelleen. Viisivuotispäivä jäi kyllä varsin tarkkaan juhlistamatta, viime vuonna sentään kävimme paikallisella ABC:llä syömässä, nyt emme sitäkään. Säästämme juhlimiset ilmeisesti isommille tasaluvuille. Tuli meille sentään hääpäivälahja illalla, 13 tonnia soraa salaojitukseen. Hyvin romanttista.

Eipä silti, en minä enempää yletöntä romantiikkaa kaipaakaan. Häät olivat aikanaan niin lähellä toiveitani kuin voi. Meidät vihittiin laiturilla, lämpimänä kesäpäivänä, juhlapaikka oli vanha maalaismiljöö ja vierailla ilmeisen mukavaa. Lapset juoksivat onget kourassa ja sulhanen häipyi jossain vaiheessa pellolle kaivamaan lisää matoja kalastajille. Häävalssin soitti hanurinsoittaja, joka jäi soittamaan pidemmäksi aikaa kuin olimme sopineet, koska häissä oli hänen mukaansa mukava tunnelma. Edelleen hymyilyttää, kun muistelen noita viiden vuoden takaisia hetkiä. Aviomies on edelleen yhtä rakas (jos ei rakkaampi) kuin silloin. Ihaninta häissä oli kuitenkin yhdessä tekemisen tunnelma, molempien suvuista löytyi innokkaita apulaisia siivoamaan ja koristelemaan vanhaa ulkorakennusta ja sama lämpö välittyi koko juhlaan. 

P.s. Ainon majassa on meneillään arvonta. Sinne osallistumaan.