tiistai 2. elokuuta 2011

5 vuotta

























Siis  viisi vuotta rouvan säädyssä täyttyi viime viikolla. Enpä olisi uskonut silloin ihanana ja helteisenä hääpäivänämme, mitä kaikkea ehtiikään viidessä vuodessa tapahtua. - Mukavaa ja ei niin mukavaa. Mutta yhdessä olemme edelleen. Viisivuotispäivä jäi kyllä varsin tarkkaan juhlistamatta, viime vuonna sentään kävimme paikallisella ABC:llä syömässä, nyt emme sitäkään. Säästämme juhlimiset ilmeisesti isommille tasaluvuille. Tuli meille sentään hääpäivälahja illalla, 13 tonnia soraa salaojitukseen. Hyvin romanttista.

Eipä silti, en minä enempää yletöntä romantiikkaa kaipaakaan. Häät olivat aikanaan niin lähellä toiveitani kuin voi. Meidät vihittiin laiturilla, lämpimänä kesäpäivänä, juhlapaikka oli vanha maalaismiljöö ja vierailla ilmeisen mukavaa. Lapset juoksivat onget kourassa ja sulhanen häipyi jossain vaiheessa pellolle kaivamaan lisää matoja kalastajille. Häävalssin soitti hanurinsoittaja, joka jäi soittamaan pidemmäksi aikaa kuin olimme sopineet, koska häissä oli hänen mukaansa mukava tunnelma. Edelleen hymyilyttää, kun muistelen noita viiden vuoden takaisia hetkiä. Aviomies on edelleen yhtä rakas (jos ei rakkaampi) kuin silloin. Ihaninta häissä oli kuitenkin yhdessä tekemisen tunnelma, molempien suvuista löytyi innokkaita apulaisia siivoamaan ja koristelemaan vanhaa ulkorakennusta ja sama lämpö välittyi koko juhlaan. 

P.s. Ainon majassa on meneillään arvonta. Sinne osallistumaan.

3 kommenttia:

  1. Onnea menneestä viidestä vuodesta ja Sylin täydeltä onnea myös edessä oleviin vuosiin!!!

    Mulla on hyvin vielä muistissa kauniit, romanttiset maalaishäänne. Niissä oli mukava olla vieraana. Vaan enpä muistanut, että Marttikin oli silloin jo mukana :O) Äkkiä aika kuluu.

    Nimim. meilläkin on hääpäivät juhlimatta usealta vuodelta....
    vaan tuleehan toinen muistettua pikku yllätyksin pitkin vuotta. Ei siihen meillä tarvita erillistä päivää.

    VastaaPoista
  2. Onnittelut minultakin! Aika menee kuin iltamissa kun on mukavaa eikös vaan? Meilläkin yhteistä taivalta kohta 15 vuotta-ihan käsittämätöntä!

    Ps. kyl sulle 3 arpaa kuuluu, koska olet liittynyt lukijaksi ja linkitit blogissasi :)

    VastaaPoista
  3. Kiitos Minna. Pakko sanoa, että kivat vieraat edesauttoivat melkoisen voimakkaasti häiden onnistumista. :) Ja Martti taisi tosiaan olla mukana, mutta melkoisen pikkuinen...

    RuusuLiisa: Mä päätin tehdä linkityksen vasta jälkeenpäin. Yleensä mä en voita mitään arvonnoista, mutta kelpaa toki se kolmaskin arpa. :D

    Niin ja kiitokset onnitteluista. Vähän jänittää, mitä meillä on edessä ennenkuin 15 vuotta aviossa tulee täyten. Se muuten tarkoittaa sit 20 vuotta yhdessä muuten. Huhuu..

    VastaaPoista