Kirahville kaulahuivi

Pienistä asioista on tullut taas hyvä mieli. Viime viikolla tuli vihdoin jo jonkin aikaa sitten tilaamani piristävän pinkki olkalaukku. Lupasin itselleni, että laukkukokoelmastani on pakko vähentää edustajia. Kukaan ei tarvitse niin montaa laukkua kuin mitä minulta löytyy.. Tai no, ilmeisesti minä kuvittelen tarvitsevani. Ja vieläpä uusia jatkuvasti...

Torstaina kävin viettämässä toripäivää ja ostin auringonkukan. Elokuu on auringonkukkakuu. Joka vuosi on pakko saada ainakin kerran moinen maljakkoon. 

Kuten laukkuakin, jouduin odottamaan hetken uutta sohvatyynyäni.  Vihreä tyyny on täydellisen värinen ja juuri oikealla tavalla tukeva imetysapuvälineeksi. Kannatti odottaa. Nyt voin hyvillä mielin hävittää vanhat, ikealaiset, sulkasadosta kärsivät tyynyt, kun niille löytyi parempi seuraaja.

Neljäs hyvän mielen tuoja on kirja, jonka ilmeisesti unohdin peruuttaa kirjakerhosta. Olin laiska ja päätin pitää sen normaali palauttamisen sijaan ja pitihän se lukea, jos sen aikoi pitää. Minulla on ollut vaikeuksia keskittyä vähänkään pidempien juttujen lukemiseen, mutta nyt huomasin joutuneeni tekstin imuun jo ensimmäiseltä sivulta. Luin kirjaa rannassa, kun pikkuinen nukkui vaunuissa ja ihan oikeasti harmitti, kun ipanainen heräsi eikä nukahtanut uudestaan ja minä pääsin jatkamaan lukemista vasta tänä aamuna. Kirja oli hehkuva ja herkullinen, lumoava ja kaunis... Enkä mistään muusta kirjasta ole lukenut kauniimpaa kuvausta siitä miltä oma lapsi tuntuu ja tuoksuu sylissä. 

"Monica Rosen tuoksu sai Vera Candidan värisemään. Hän istui tyttärensä vieressä ja upotti kasvot tämän hiuksiin. Ne haisivat suolalta ja jodilta, tuulelta ja joltakin maanalaisemmalta ja nisäkkäämmältä pikkujyrsijän hieltä tai pieneltä sudelta. - - Vera Candida oli aina ajatellut, Mitä teen sitten kun olen oikein vanha enkä enää näe häntä ja yritän muistaa tuon tuoksun. Hän yritti säilöä tyttäreensä liittyviä aistimuksia mieleensä kuin olisi tallentanut niitä savikiekoille: lapsen käsi hänen kädessään, tapa jolla Monica Rose kiersi korrenohuet käsivartensa hänen kaulalleen ja puristi kaikilla pikkulapsen voimillaan, hänen oli mahdoton kuvitella ettei sitä joskus enää olisi, se oli niin epäoikeudenmukaista että se tuntui mahdottomalta."

Niin ja jos joku muukin innostuu kirja on Veroniqué Ovaldén Mitä tiedän Vera Candidasta?


Äidin oma pieni Silakka saavutti tänään muuten 7 kk iän. Ihan uskomatonta. Justhan tuo potki ihan vimmatusti mahassa...