torstai 30. joulukuuta 2010

Vähitellen edistyy...


Siis ainakin tuo kutomus.Mikälie pussukka... No, oikeasti se on pinwheel blanket. Vauvalle. Lämmin lisäpeitto. Noron Kureyonia ja Cascaden 220 -lankaa. Sitä piti tulla alusta asti raidallinen, mutta totesin, että tuo väritys Kureyonissa osui tuollaiseksi mukavan kukkamaiseksi, joten aloitin raidoituksen vasta ekan kerän jälkeen. Vielä on vähän kilkutettava, mutta eiköhän se valmistu lähiaikoina.Kaikki muu onkin vähän enemmän ja vähemmän vaiheessa. Niinkuin se sairaalakassi... No, viimeksikin mies taisi seistä vieressä ja vahtia, että sain sen pakattua. Pitänee pyytää taas pientä henkistä tukea. 

Ensi vuodelle minulla on jo olemassa toivomus. Toivon kovasti oikein harvinaisen tylsää ja tapahtumaköyhää vuotta. Ei kriisejä, ei suruja, vain rauhallista, miellyttävää elämää. Jätän sen mielenkiintoisen ja jännittävän osuuden oikein mielelläni niille, jotka erehtyvät moisesta haaveilemaan.

keskiviikko 29. joulukuuta 2010

Aleraivoa

























Vihdoin tajuan ymmärtäväni ihmisiä, jotka saavat hepulit alennusmyynneissä ja alkavat tapella tuotteista. Minä olisin varmaan tänään ollut valmis pieneen pystypainiin, jos siihen olisi tarjoutunut tilaisuus.  Löysin nimittäin tuonne yläkerran aulaan verhot, ihan täydelliset ja vielä edullisesti. Ja sitten nettikauppa pyki. Oikein kunnolla. En päässyt maksamaan ja harmi kasvoi tunti tunnilta. Lopulta tein tilauksen sähköpostiin enkä malttanut olla ilkeilemättä siinä vähän. Ja voi että nyt harmittaa... Onhan minulla toki oikeus harmistua ja ärsyyntyä, mutta silti. Kun kyse on vain verhoista. (Okei. Olisin minä tietty halunnut katsella vaatteitakin samaisesta kaupasta, mutta sekin sitten oli unohdettava). Jotta hullut päivät, vielä muutama kymmenen vuotta ja hier ai kam, kävelykeppi tanassa tappelemaan. Olkaatten siis varoitetut...

tiistai 28. joulukuuta 2010

Joulun jälkeen


Raskaaksi käy juhliminen... Tai ainakin mumulassa kyläily. Neiti halusi koeajaa uuden turvaistuimensa ja koeajoi sen sitten samaa vauhtia oikein kunnolla. Uni tuli. Onni oli, että aloimme miettiä vauvan turvakaukaloasioita ja samalla välähti, että tuo isompi vauva on myös hujahtanut vanhasta istuimestaan ulos. No, nyt on sit molemille Brion istuimet ja sävy sävyyn. Oikeastaan olisin tykännyt enemmän harmaa-mustista istuimista, mutta nuo ruskeat sai sen verran edukkaammin, että totesin ruskean olevan vallan hyvä väri... Sopiipa vanha, beige kaukalopussikin sitten paremmin sävyihin.

Nukuin minäkin tänään pienet unoset. Aamuviideltä herääminen ei oikein sovi fysiikalleni ainakaan, jso en saa unta sen jälkeen. Joten iltapäivästä sohva kutsui. Äitiyspolilla kaikki näytti olevan hyvin, joskin vauvan kokoarvio sai minut melkein putoamaan tuolilta. Ihan pikkuisen toivon, että lääkärille olisi tullut mittavirhe ylöspäin. No, se asia selviää joka tapauksessa lähiaikoina. Alkaa jo pikkuisen jännittää tuleva synnytys. Hassua, että periaatteessa lähtö voi tulla ihan milloin tahansa Hui....

P.S. Yritän jossain vaiheessa kirjoittaa jostain muustakin aiheestakuin mahaani liittyvistä asioista. Se vain on tällä hetkellä vain aika keskeinen juttu elämässä. ;) No, onneksi Erikaa sentään tuntuu sekin osasto kiinnostavan. :D

perjantai 24. joulukuuta 2010

24.12.2010




























Mammaa vaivaa pesänrakennusvietti., joten meillä on joulun aluspäivät vietetty tapetoiden, ommellen ja ripustaen ynnä tietenkin siivoillen ja kokaten. Todenpuhuen jouluvalmisteluissa on tänä vuonna lintsailtu ja koristelutkin hoidettu melko lailla kevyempien standardien mukaan.  Pakko joustaa, jos ei jaksa. Minulla on ollut ilmeisen valikoivaa jaksamista ilmassa, väittäisin...

Mutta nyt on makuuhuoneessa kauan etsitty juliste. Löytyi lopulta Come to Finlandilta. Jotenkin tuo kuva vain sai heti hyvälle mielelle. Ikean kehys taas ei. Lasi valmiksi reunasta hajalla ja rakentaminen aiheutti normaalit Ikea-ärräpäät. Mut seinällä on ja soma on...

Äitini tuli apun myös keittiön verhokriisin suhteen. Äiti konttasi ja käänsi, minä suoritin ompelukset ym. pysytasennossa suoritettavat työvaiheet. Vihdoin keittiön verhot sopivatkin tuohon ikkunaan. Saarekkeeseenkin sain maalattua liitutaulun, joten sekin on vihdoin siisti. Samalla ompeluvimmalla tuli yläkerran "kodinhoitohuoneeseen" kapea kappa ja sohvalle jouluisemmat tyynyt. Juu, pesänrakennustapa hyvinkin.... Sivussa on pyörinyt villahousutehdas, joskin epäilen tekeväni turhan suuria pöksyjä. Mystistä, ohjeen mukaan ja vieläpä ohjeen muaksiesta langasta, mutta aika reiluilta näyttävät.

Miehen syntymäpäivätkin tuli vietettyä remontoiden. Kodinhoitohuoneentapainen sai valkoista Intoa kattoon ja seiniin ja punaiset pöllöt yhdelle seinälle. Miehen osaprojekti eli lamppujen tuunailu mm. Ohlsonin vihreällä kangasjohdolla on vielä vaiheessa, mutta pakko sanoa, että minulla on ollut tuossa huoneessa nyt hymy herkässä. Saahan kodinhoitohuonekin olla iloisen näköinen, saahan.

Nyt istun sohvalla, laatikot ovat uunissa kypsymässä, muu perhe lähti joulukirkkoon. Jouluvieraamme juoksee levottomana ympyrää ja teki ystävällisesti kakat keskelle olohuoneen lattiaa, kun talo oli tyhjentynyt. Onneksi helposti siivottavaa mallia olevat. Sen jälkeen kys. nuoriherra siirtyi hetkeksi haastamaan riitää koirarouvamme kanssa, mutta näyttää nyt sopeutuneen tilanteeseen suhteellisen hyvin ja keskittyvän lähinnä nurkkien imuroimiseen. Aina välillä unohtuu, miten viehättäviä nuo nuoret koira(a)t osaavat välillä olla. :D Kohta kaadan maitotiivistekinuskit torttupohjan päälle ja levitän sille muut täytteet. Perunatkin joku voisi pestä, Kirkossakävijät taitavat sieltä tullessaan mennä saunaan. Minä en enää jaksa, maha on niin iso, että yläkerrassa suoritettu kyykistymisyritys päätyi tyylikkääseen hyönteiskuolemaan ja hihittelyyn. Omituista olla näin kömpelö, en muista neidistä menettäneeni lihasteni hallintaa näin totaalisesti, vaikka silloin olin raskauden alussa huonommassa lihaskunnossa kuin tällä kertaa. Olin minä kyllä viisi vuotta nuorempikin. Mutta nyt on enää neljä viikkoa laskettuun aikaan, tuntuu aika hurjalta. Sairaalakassikin varmaan olisi syytä pakkailla.

Ihanaista jouluaattoa kaikille! Syökää hyvin ja nauttikaa tunnelmasta, joulu on kerran vuodessa vaan!

torstai 16. joulukuuta 2010

Who Knows Where the Time Goes Sandy Denny Fairport

Joskus ei vain ole sanoja. Onneksi on musiikki. Ja välillä asiat menevät välillä liian kovalla kolinalla oikeaan tärkeysjärjestykseen. Eivät meillä, muualla, meillä on elämä niin hyvin, että hävettää kaikki kitinäni jostain typerästä raskausdiabeteksestä. Mutta tämä on ihmiselle ja hänen rakkailleen. Toivottavasti aikaa on vielä jäljellä tiimalasissa.

maanantai 13. joulukuuta 2010

13. päivä



Lucian päivä on jostain syystä tuon pikkublondin ehdoton suosikkipäivä joulunodotuksen aikaan. Viime vuoden joulunjälkeispoistoista löytyi tuo kruunu. Ihan kamalan ruma ja äärettömän epäkäytännöllinen, mutta mieleiseltä se kuitenkin näyttää.Joulukalenterista tuli yhtenä päivänä omat neulepuikot. Ei riitä koordinaatio, ei vielä, mutta ehkä jonakin päivänä. Kudoimme yhdessä puikkoja pidellen ja tuntui siitäkin riemua irtoavan.

Himmeli on toistaiseksi hätämajoituksessa keittiössä. Olohuoneen siivoilu on vielä vähän vaiheessa, tosin hyvässä vaiheessa jo. Jospa himmelikin muuttaa olohuoneen ikkunan eteen jouluksi.

Lintulauta on ollut ihan valtava succée. Kävijöitä riittää niin, että ensimäinen säkillinen siemensekoitusta meni muutamassa päivässä. Pitänee ostaa suosiolla oikeasti suuri säkki seuraavalla kauppareissulla. Linturaasuilla taitaa olla vilu, kun polttoainetta tuntuu kuluvan ylettömiä määriä. Jouluksi pihalle pääsee myös muinainen häidemme pöytäkoriste. Linnuille siitä lienee iloa, oman silmään se on jo melkoisen nuhjaantunut.

Itse päädyin piikittämään insuliinia. Ei se kivaa ole, mutta sujuu jo. Ja näyttää jo tuo pieni annos yhdistettynä ruokavalioon kohtuuhyvin pitävän sokerit järjestyksessä. Toivotaan, että niin on jatkossakin. Mutta ankea joulu on syömisten suhteen tulossa. Tänä(kään) jouluna en pääse herkuttelemaan suosikkisuklaillani. Mon chériet eliu kirsikkakonvehdit (joista kukaan muu ei onneksi piittaa) ovat vähän vähemmän salainen paheeni. Uskaltaisinkohan luottaa siihen, että tällä kertaa tulokas ei saa rupisia poskia syömästäni suklaasta ja pakata rasiallista konvehtia sairaalakassiini? Tuskin...

Domus



































Yksi unelma toteutui. Huusin itselleni netistä pari Domus-tuolia. Nuo ovat olleet haavelistalla yli 20 vuotta. Totesin, että jossain vaiheessa haaveitaan saa toteuttaakin, etenkin tuolin kokoisia haaveita. Silloin 20 vuotta sitten haaveet olisivat kyllä saattaneet tulla hiukan edullisemmiksi... Mut äh ja päh miten kävi. Laitoin tuolit suunnitelluille paikoilleen olohuoneen pöydän päihin, mies katseli niitä, koeistui ja totesi, että hänpä ottaa tämän työtuolikseen.. Joopa joo, kai minun pitää jatkaa etsintöjäni, että saan edes kaksi tuollaista pitää itselläni.

keskiviikko 8. joulukuuta 2010

8.12.

Hämmentävää. Yhtäkkiä olotila vain parani. Järki alkoi kulkea. Minä voin vaikuttaa niihin asioihin, mihin voin vaikuttaa ja jos sokerit eivät tämänhetkisellä aika tiukalla dieetillä pysy kurissa, minkä minä sille enää voin? En mitään, joten eipä siinä minun murehtimisenikaan auta. Vauvakin tuntuu kääntyneen ainakin pikkuisen järkevämpään asentoon. Äitiyspolilla sitten saanee siitäkin kuulla tarkemmin. Joskus vain on niin kamalan vaikea olla armollinen itselleen.

Lapsen kaarrokeneulekin on taas edistynyt. Käsiala on kamalan epätasaista, en ole aikoihin tehnyt kirjoneuletta. Sormenpäitä särkee kaikesta tuikkimisesta, mutta huomisen ainakin saan antaa niiden rauhoittua. Otetaan siis ilo irti pienestä. Joululahjoja on alkanut hiljaksiin tipahdella postilatikkoon, miehen äiti teki meille ison himmelin, se odottaa vielä lopullista sijoituspaikkaansa keittiössä. On kaunis. Ehkä se joulu kuitenkin tulee myös minun korvieni väliin.

Lapsi on muskarin pikkujoulussa ja tilasi taas isältään iltapalksi paistettua makkaraa. Neiti on kehittänyt makkaranpaistosta tradition, keskiviikkoiltaisin ja nimenomaan isän kanssa. No, minä en kyllä makkaraa muutenkaan syö. Kiva kuitenkin, että noilla on ihan yhteisiä juttuja, joihin minä en kuulu.
Nyt vielä toistaiseksi viimeinen verinäyte ja perjantaina äitiyspolille. Vähän jännittää...

sunnuntai 5. joulukuuta 2010

5. joulukuuta



Voihan väsymys. Amaryllistä en jaksanut kukittaa itse, onneksi sain moisen nimipäivälahjaks. Vielä valkoisen, lempiväriseni. Mies ja lapsi veivät lintujen mökin leikkimökin viereen. Hyvin sopivat vierekkäin.

Kahtena päivänä kävimme jouluostoksilla, tänään en ole jaksanut mitään. Vähän pakkokin levätä, tuli sen verran äkäisiä supistuksia eilen, että harkitsin jo synnärille soitamista.

Tai leivoimme me tänään tontun kanssa pipareita. Nyt ankkuroiduin sohvalle. Tunnen itseni tosi kypsäksi ja aikuiseksi, kun joka paikassa esillä olevat konvehtivuoret ja herkkureseptit ärsyttävt ihan suunnattomasti. Piparitaikinaakin maistoin vain ihan pikkuisen nökäreen, paistetut saavat jäädä muille. Ja huomenna kyläilemään omien eväiden, sokerimittarin ja ruokapäiväkirjan kanssa. Alkaa olla joulumieli vaihteeksi aika tiukalla... Jospa se jostain kuoriutuisi. No, kuka tahansa taitaisi olla pahalla tuulella, jos potisi koko ajan nälkää. Lupaan jatkossa ymmärtää kaikia laihduttajia, joiden hermot eivät aina ole ihan parhaimmillään.

No, eipä tämä ole suinkaan ensimmäinen kerta elämässä, kun maha kurnii tasaisesti ja herkut ovat kortilla. Onpa siitä ennenkin selvitty. Mutta kamalan hyväntuulista jouluvalmistelua tässä taloudessa ei valitettavasti ole näkynyt. Pitää yrittää tsempata ja tehdä edes lapselle mukava joulu.

Ai niin. Se kyllä jaksaa naurattaa, että lapsen mielestä tänään on toinen budjettisunnuntai. Jotain sinnepäin..

keskiviikko 1. joulukuuta 2010

1. joulukuuta




























Niin se alkoi.  Joulukuu. Aamulla lapsi ilahtui suunattomasti joulukalenteristaan. Minä itse haaveilin vähän enemmästä. Vaan kun ei jaksa niin ei jaksa. Sen kanssa on elettävä. Kolme päivää reissuleskenä kipeän lapsen kanssa imaisi taas mehut aika totaalisesti. Kirje sairaalan äitiyspolilta puhkaisi siten padot. Ei enää jaksanut kuin itkeä. Kyse ei siis ole nyt kuin noista sokereista, mutta minä olen istunut kyseisellä poliklinikalla elämäni aikana ihan riittävästi. En vain halua mennä. Onko pakko, jos ei halua? Todennäköisesti kyllä. Alkaa vain olla takki totaalisen tyhjä, joskin mahan etupuoli sitten on sitäkin täydempi. Miksi mikään ei ikinä voisi olla yksinkertaista? Vauvakin viihtyy ihan turhan hyvin istuma-asennossa. Jotta vali-vali vaan ja sokereita kyttäämään taas viikoksi. Kuka jaksaisi tehdä meille edes pikkuisen joulua?

lauantai 27. marraskuuta 2010

Tonttuilua






























Jostain syystä Koti ja keittiö viipyii tällä kertaa matkallaan melkoisen monta päivää. Melkein jo alkoi harmittaa. No, onneksi sain odotellessani nimpparilahjaksi uuden leivonnaiskirjan. Ihania ohjeita ja tuo kannen kakku on vain niin herkullisen näköinen. Vielä kun saisi moisia syödäkin, mutta voihan sitä muillekin leipoa ja itse nauttia ihan silmänruokaa. Toastinkin joulukuvasto tuli. Ihania kuvia ja tunnelmaa. Oma joulutunnelma on taas viime päivinä loistanut poissaolollaan... 

Lapsella joulutunnelmaa riitää kyllä sitten minunkin tarpeisiini. Eilen kävimme talsimassa pakkasessa ja lumisateessa pukkiparaatin mukana. Pikkutonttu oli haljeta onnesta, kun sai jakaa karkkeja muille lapsille. Kulkueen tahti oli kyllä sitä luokkaa, että pienimmät eivät pysyneet mukana ja minäkin olin reitin laukattuani mahoineni aika tyytyväinen siihen, että homma oli hoidettu. Mutta sää oli kieltämättä huomattavan jouluinen.

Noin muuten taloudessamme asustaa sellainen klassinen vitsien raskaanoleva, joka kiukuttelee turhasta ja tarpeellisesta, muistaa möksöttää säännöllisesti ja itkeä tirauttelee milloin mistäkin aiheesta tai vaikka ihan aiheettakin. Ei se niin tarkkaa ole. Onneksi tämä on ohimenevä olotila, välillä on jo ikävä omaa itseään ja suht. normaalia aivotoimintaa. 

maanantai 22. marraskuuta 2010

Pesänrakennusta ja paljon villoja





Tutkin eilen illalla mahtaisiko minulla olla jotain neidin ohuempaan villapaitaan  sopivaa lankaa. No mahtoiko? Menen nurkan taaskse häpeämään. Ja tuossa on siis vain murto-osa tämän hamsterin lankakokelmasta. Jospa noista jotain saisi aikaiseksi... Taisi olla ihan järkiratkaisu, että en jaksanut lähteä tänä vuonna käsityömessuille. Loppuu tila talosta. Ja eilen juuri kehtasin kiukutella lapselle, että jotain on tehtävä ennenkuin talo hukkuu paperinsilppuun. Taitaa vaara olla suurempi ädin askartelutarpeiden suhteen.

Meillä tietokoneellakin on nuha. Ainakin se muistaa säännöllisin väliajoin valittaa räkäisyyttään. Ei tästä taida enää ihan kalua tulla. Uusi versio aiheesta on jo tilauksessa. No, kymmenen vuotta on erittäin hyvä kestoaika läppärille nykypäivänä. Se on pakko sanoa. Ehkä tämä jo ansaitsee päästä eläkkeelle pitkän palveluksen jälkeen. Kunhan vielä hetken sinnittelisi.

Nuhan lisäksi meillä podetaan pesänrakennusvimmaa. Lauantaina teimme täsmäiskun Tampereen Ikeaan. Aika moni muukin oli päätynyt samaan lauantainviettotapaan, mutta hengissä selvisimme kuitenkin. Hiukan kyllä mietitytti, miksi ihmisten on pakko änkeä sinne, jos hermot eivät kestä ruuhkaa. Kenellekään ei varmaan ole epäselvää, että lauantaisin kyseinen kauppa on yleensä täynnä. Se tuskin on muiden asiakkaiden syytä eli jos zeniä tungoksen kestävyyteen ei löydy, kannattaisi varmaan jäädä kotiin eikä kiukutella muille tungoksessa tuskaileville... Onneksi suurin osa ihmisistä oli ottanut lehmän hermot mukaan ja vain muutama koki tarvetta jyrätä kanssakulkijansa hyökäysvaunuilla littanaksi.

No joo, vauva sai joka tapauksessa oman ammeen ja vaatekaapin sisuksineen. (Tarkkaan katsoessa saattaa huomata, että kaapissa on jo ensimmäiset vaipat odottamassa sisällöntuottajaa.) Miehen pesänrakennusvietti oli sitten sunnuntaina huipussaan ja kaappi tuli koottua. Ihanin (tai ainkin odotettu) vietin ilmentymä iski sitten illalla, kun iso R sai sisäänsä ledisarjan. No, vielä homma on vähän vaiheessa, mutta eiköhän tuo tänä talvena jo valaise.

keskiviikko 17. marraskuuta 2010

Kynttilätemppuja ja teetä


Eilen illalla päätin vihdoin sytyttää Halloweeniksi hankitut.kynttilät, jotka silloin unohtuivat polttaa. Alussa oli siis kaksi oranssia ja yksi musta kynttilä. Lopussa sitten yksi musta, yksi oranssi ja yksi musta-oranssi. Musta oli päättänyt lurauttaa kunnon annoksen parafiinia pienemmän oranssin niskaan. Pakko sanoa, että asetelma on nyt hiukan omalaatuisen näköinen.

Ja teepostaus. Tämä on hiukan lavastettua plaatua ja kertoo ehkä enemmän joskus tulevasta ajasta. Teekannukin on niin uusi, että en ole vielä moista päässyt testaamaan, tällä hetkellä kun ainoa minulle luvallinen tee on tuo ruusunmarjatee (venäläisessä purkissa) enkä sitä ole löytänyt irtoteenä. Haudutettava kamomillatee odottaa aikaa jälkeen raskauden (jos se silloin kävisi), samon kuin itse kuivattu viherminttu lasipurkissa. Jos joku muuten tieää, mistä voisi saada haudutettavaa ruusunmarjateetä, otan tiedon ilolla vastaan. Nyt menee noita Hyvin Halpoja euroteepusseja silloin tällöin. Kaipa tuo vähän parempi vaihtoehto sokerienvahtaajalle (ja hampaille) kuitenkin olisi kuin ne enemmälti kittaamani marjamehut.

Vähän alle kolmekymppiseksi asti olin ihan vannoutunut kahvinjuoja. Saatoin kiskaista pannullisen kahvia ihan tuosta vaan, huomaamattani. Kahvinjuomisen aloitin jo lapsena ja se oli ihan ykkösnautintoni pitkään. Sitten vain vatsa ilmoitti, että riitti. Samassa kuin kahvinjuonti loppui, loppui myös tavallisen teen siemailu. No, sitä en ole koskaan pitänyt kamalan suurena häviönä. Mutta voi pojat, että oli vaikeaa tottua tuohon yrttiteehen, mutta parempi sekin kuin normaali kahviloiden ja huoltoasemien ei_mitään -valikoima, joskus harvoin on sentään ruusunmarjateetä tarjolla. Hiukan tuo juomieni teelaatujen pyhä kolminaisuus välillä jo tökkii, olisi mukava löytää jotain vaihtelua siihen. Toistaiseksi vain kokeiluista on tahtonut nousta reippaammanpuoleinen ihottuman kasvoihin tai vatsa suutahtaa... Jotta juon ruusunmarjateetä ja haistelen kateellisina muiden ihania kahvintuoksuja. Voikohan vatsa koskaan parantua siinä määrin, että se kestäisi kahvia edes pikkuisen?

tiistai 16. marraskuuta 2010

Nyt toimii

Nonni. Toimii tämä kuvienkin kanssa leikkiminen.


Eilen aamulla neiti halusi pukeutua sammakkoasuun, valitsi vihreän collegepuvun päällensä ja sammakkohatun päähän ja kvaakkui loppupäivän. Muumitietsikka on tehnyt voimakkaan comebackin, neiti aikoo oppia lukemaan ja kirjoittamaan pian ja koki ahaa-elämyksen, että tuosta lelusta voisi olla hyötyä moisessa opiskelussa. Etenkin, kun sohvalla lojuva äiti ei jaksa luetella kirjaimia kirjoitettaviin sanoihin ihan vuorokautta ympäriinsä. Huom. muuten neidin toimisto. Puhelin kuuulemma soi niin usein, että varsinainen työnteko tuppaa häiriintymään. Ihana mielikuvitus.

Oma maha pyöristyy tasaisesti. Kävimme varmistusultrassa yksityisellä, koska neuvolalääkäri pelotteli matalalla sf-mitalla. No, ultran mukaan pikkuinen ei tosiaankaan ole huolestuttavan huonosti kasvanut, tosin mokoma päätti lääkärille pääsyä odotellessa molskautta itsensä perätilaan ja onkin sitten  siinä asennossa viihtynyt. Toivon mukaan ymmärtää pyörähtää lähiaikoina siihen toivotumpaan asentoon. Jotta ilmeisesti omalle lääkärillemme tuli nks. vähän reilumpi mittavirhe. Turhaa huolta kyllä siitäkin...

Joululahjatehdas on alkanut pyöriä. Kohta yritän kerätä vatsani ja kiivetä yläkertaan pingottamaan yhtä valmistunutta Multnomah-huivia. Saaja ei ole vielä selvillä, mutta eiköhän huivi löydä sopivan osoitteen, kun hetken mietin. Noita saattaa pyörähtää puikoilta vielä jokunen, tuo on mukavan simppeli ja nopeasti valmistuva malli. Tänään mies tuo töistä palatessaan minulle pussillisen lankoja lankakaupasta, että pääsen jatkamaan urakointia. En minä enää juuri muuta teekään kuin istun ja kudon. Ihan järjetön pakkoneuloosi päällä, en tahdo malttaa mennä nukkumaankaan, vaikka se kieltämättä olisi hyväksi. Muutenkin tekemisen vimma on kamala, samoin sisustaminen olisi mahdottoman mielenkiintoista vaihteeksi. Eikä millään malttaisi odottaa mitään.

maanantai 15. marraskuuta 2010

No ei sit...

Ei laiteta kuvia. Kone päätti, että ei halua enää toimia ja aika takkuiselta tuntuu huoltotoimenpiteidenkin jälkeen sen elo. No, ehkä ymmärrettävää, kyseessä kuitenkin on lähemmäs kymmenen vuoden ikäinen läppäri, hyvää merkkiä tosin. Huonommat eivät olisi edes tässä kuosissa enää. Mutta ainakin koneen joutuu vetämään sileäksi, saa pitkän aikaa asennella ja kitkutella kaiken kanssa. Tällä kertaa puuttuu kuvankäsittelyohjelma. Jotta voi blääh... Nyt en jaksa etsiä levykkeitä, joten kirjoitetaan vaan.

Isänpäiväkin tuli juhlittua. Ensin aamulla lapsi lahjoi isänsä, sitten siirryimme minun isääni viihdyttämään. Isänisästäkin tuli puhetta. (Hän tosin on ollut hautuumaalla jo parikymmentä vuotta) Setäni oli löytänyt Papan sotilaspassin. Aika hiljaiseksi veti sitä lukiessa. Pappa astui asepalvelukseen vuonna -38 ja kotiutettiin -44. Sanoisin, että melkoisen pitkä armeija-aika pojalla. Ja hirmuinen tuuri, Pappa selvisi sodasta melkein naarmuitta. Äidinäitini muisteli samoja aikoja, aika erilaista oli ja eri ihmisiä sota kosketti aika monella tapaa. Joskus on ihan hyvä kuulla myös niitä erilaisia sankaritarinoita sodan ajalta. Pappani oli siis ihan tavallinen sotilas, joka meni kun käskettiin ja huusi vuosikaudet painajaisuniaan niinkuin kai useimmat sodankäyneet samanikäiset miehet. Ihan hirveää tuhlausta. Minä taidan olla raskaana, kun olen pienimmästäkin vedet silmissä.

torstai 4. marraskuuta 2010

Kookos-linssikeitto

Tänään taas harmittaa sen verran, että on ehkä viisaampaa vain muistella muutaman päivän takaista lohturuokaa. Onnistuin tekemään sou far parhaan linssikeiton kokkaushistoriani aikana. Tuo vain jostain syystä vei kielen mennessään ja harmitti, kun ei maha vedä määräänsä enempää (eikä se määrä kyllä kovin kaksinen tällä hetkellä ole).

Tarvitaan:
2 porkkanaa
1 punainen paprika
1 valkosipulinkynsi 
n. 2 dl punaisia linssejä
1 prk (400g) tomaattimurskaa
1 prk (500 ml) kookosmaitoa
2-3 dl vettä (vähän sen mukaan miltä sopan vahvuus näyttää)

Kurkumaa
Neilikkaa
Jeeraa
Chilijauhetta
Kuivattua inkivääriä (tai tuoretta, jos on)
Kaikkia n. 1 tl

Öljyä
Suolaa, mustapippuria, persiljaa

Laita kattilaan öljy ja mausteet ja pyöräytä mausteista pikaisesti aromia irti.
Lisää viipaloidut porkkanat ja silputtu valkosipuli ja kuullota hetki mausteiden kanssa. Lisää kuutioitu paprika ja huuhdotut linssit ja pyöräytä seosta muutaman kerran. 
Lisää tomaattimurska ja kookosmaito ja huuhdo purkit muutamalla desillä vettä, jonka lisäät keittoon.
Hauduta keittoa 20-30 minuuttia ja mausta suolalla, pippurilla ja silputulla persiljalla.

Annos riittää ehkä neljälle ei_kovin_suuriruokaiselle. Lisäämällä kasviksia ja nestettä annosta saa jatkettua isommalle porukalle.

Bon appetit.

tiistai 2. marraskuuta 2010

Pahanteossa



Iski pesänrakennus, ilmeisesti. Päätin vihdoin hankkiutua eroon "kodinhoitohuoneen" ei_niin_minua_viehättävistä tapeteista, joista tuli mieleen 90-luvun alun kukkamekkokangas. Eikun tuumasta toimeen ja pintakerrosta repimään. Taidan ottaa harkitun riskin ja jättää pohjapaperin seuraavan tapetin alle. Maalaamattomasta kipsilevystä tapetin repiminen kun on ihan omanlaistansa hommaa, jota en mielelläni kyllä harrasta.

Lapsi on ollut innolla auttamassa, koira pysynyt kaukana. Se kun tietää, että tapettien repiminen on tuhmaa. Kävi se sentään isännälle kantelemassa, että me olemme selvästi tekemässä pahojamme.

Joskus kun vielä pääsisi tapettitehtaalle hakemaan ne punaiset pöllöt. Vihdoinkin, ne kun ovat miehen ja minun yhteinen joululahja toisillemme. Siis viime joulun lahja. Haluan myös jonkinmoiset verhot rullaverhon lisäksi, mutta niitä valitessa olisi hyvä olla pala tapettia värimallina. Marimekon pieni melooni olisivat oikein kiva vaihtoehto, jos sävyt vain toimivat lähellekään.

Ai niin, vinkkinä Metsolan ystäville. Sitä on saatavissa nyt rajoitettu erä. Pitäkäähän kiirettä. Meillä ei valitettavasti ole sille sopivaa vapaata seinää, kamala tarve olisi kyllä muuten sitä saada.

maanantai 1. marraskuuta 2010

Marraskuun 1.









Jostain syystä muistan aina marraskuun ensimmäistä, jonka vietin ystävien luona Kouvolassa. Ei siellä muuten mitään sen ihmeempiä tapahtunut, mieleen on vain jäänyt aamu ja ensilumi. Omenapuissa oli vielä lehtiä ja omenoita, mutta maa oli ihan valkoinen. Jotenkin kaikkialla oli ihan käsittämättömän hiljaista. No, tänä(kään) vuonna marraskuun ensimmäinen ei ole samanlainen kuin se oli silloin 20 vuotta sitten. Niistä aamuista tulee mieleen Kauko Röyhkän musiikki ja hirmuinen elämän odotus jokaisena aamuna. Olisin mielelläni säilynyt ihmisenä, jolle jokainen aamu on vain uuden ihanan päivän odotusta.

Meidän piti mennä pihalle leikkimään hetkeksi, mutta leikkikaveri sammahti. Neiti ei ole nukkunut päiväunia enää muutamaan viikkoon, mutta ilmeisesti kellojen siirto yhdistettynä juhliin ja jännityksen laukeamiseen tekivät tehtävänsä. No, ehdimme me pihalle myöhemminkin. Pieni kävely vaikka saaren ympäri voisi olla asiaa minullekin. Ajatelin napata pitkästä aikaa kameran ulkoilukaveriksi. Koira saa siis jäädä kotiin. 

Kellarin aarteista kotiutui yläkertaan tällä kertaa tuo vanha puhelin. Se on ihan käsittämättömän painava, luuria voisi käyttää käsipainona pitkissä treenisarjoissa. Alkoi huvittaa, kun mietin, että nykyisin jo muutaman vuoden ikäiset kännykät koetaan kamalan kömpelöiksi ja painaviksi. Harmi, että meillä ei ole lankaliittymää eikä kyllä mitään järkeä moista edes hankkia. Tuollaisella vanhalla kojeella puhuminen olisi paljon hauskempaa. Jos löytäisi jostain toisen kaunokaisen, voisi yrittää viritellä sisäpuhelinsysteemiä ylä- ja alakerran välille...

Ai niin. Se Röyhkän biisi, joka tulee aina marraskuun alussa mieleen on tämä

Halloweenin herkkuja





Kamera on taas kotona ja käytössä, joten piti vähän dokumentoida halloweenherkutteluja. Tarjolla silmämunakeksejä, mutaista matokakkua vihreän vaahdon kera tarjoiltuna, hirmuisten hämähäkkien suojelemia muffinsseja ja mustaa maustekakkua. Koristeet tulivat mummulasta, pikkuveljeni armollisesti antoi omansa pientä ilahduttamaan. Noitapuku olisi ollut kiva tehdä itse, mutta koska nyt en ole ollut erityisen hyvässä ompeluvireessä, se haettiin Tiimarista. Mukavaa oli ja herkut hävisivät epämääräisestä ulkonäöstään huolimatta.

Tiedän kyllä, että moni paheksuu Halloween-juhlien tuloa Suomeen. Itse en ole varma, miten suhtaudun tuon trick and treat -perinteen saapumiseen. Se ovelta ovelle kerjääminen voisi ihan hyvin jäädä väliin. Mutta hirviöjutut ja naamiaispuvut ovat aina kivoja ja minä olen niin lapsellinen, että nautin suunnattomasti ällöjuttujen kehittelemisestä ja leipomisesta. Vaikka sitten Halloweenin varjolla. Voisihan tuota vanhaa vuodenvaihteen aikaa alkaa kutsua jollain muulla nimellä, jos anglosaksinen halloween ei miellytä. Samankaltaista vuodenvaihteen juhlaa täälläkin kun oikeasti on vietetty. Leikkiminen (ja pelotaville jutuille nauraminen) ei liene kamalan vaarallista täälläkään. Pyhäinmiesten päivä on niin kristillisesti värittynyt ja totinen juhlapäivä, että ihan sen tiukkaan yhteyteen olisi vaikea kuvitella enempiä karnevaalimeinikejä ja tai hassutteluja, joten Halloween saattaa olla ihan hyvä pieni pakanallinen piristys syksyn synkkyyteen. Niin muuten, missähän muualla edes on näin loisteliaan ankeaa ja pimeää aikaa tarjolla hirviöleikkejä ajatellen?

Niin ja lopuksi vielä on pakko laittaa iloksenne tuon mutakakun ohje. Se nimittäin oli h y v ä ä. Ohje muokattu hyvin vähähiilarisesta versiosta (kiitokset Sannalle siitä).

200 g tummaa suklaata
200 g margariinia tai voita
5 munaa
1 dl sokeria
2 rkl jauhoja (mantelijauhoa, gluteenittomia tai vehnäjauhoja)

Sulata suklaa margariinin kanssa mikrossa (tai varovasti hellalla). Anna seoksen jäähtyä huoneenlämpöiseksi. Vatkaa joukkoon munat yksi kerrallaan voimakkaasti ja lisää sitten sokeri ja vatkaa se voimalla taikinaan. Lisää jauhot ja vatkaa seos tasaiseksi. Paista rasvatussa irtopohjavuoassa  200 asteessa  10-15 minuuttia. Minä laitan vielä (irtopohja)vuoan pohjalle leivinpaperin ennen voitelua irrottamisen helpottamiseksi ja siirrän kakun sen avulla.Kakku saa jäädä hyvin löysäksi keskeltä. Sen kannattaa antaa jäähtyä rauhassa jonkin aikaa ennenkuin edes yrittää irroittaa sitä. 

Halloweenina koristeeksi voi muotoilla pikaisesti mikrossa käytetyistä Omareista matoja, mutta normaalisti lisukeeksi käy ihan kermavaahtonokare tai pallo jäätelöä. 

maanantai 25. lokakuuta 2010

Heti se iski...

Siis tarve kirjoittaa, kun kamera ei ole saatavilla. Joten sitten minä vain kirjoitan, en kuvaa. Viime yönä en saanut unta. Mies ei ollut vieressä, joten tämä ei vaan osaa nukkua sitä vähääkään. Hermostutti sekin saanko puoliskoni takaisin silloin kun pitäisi vai juuttuuko tuo lakon takia saapasmaahan. Ei kiva ajatus, varsinkin, kun tarvitsemme apua ihan sellaisessa pikkujutussa kuin koiran lääkitsemisessä. Mokomalle pitää syöttää sydänläkkeitä, joihin koskeminenkin on raskaanaolevalta ehdottomasti kielletty. Hilpeää... Onneksi äitini otti tämän viikon syyslomaa ja tuli huoltamaan koiraa ja meitä. Äidit ovat ihania olemassa.

Mutta yöllä oli ihan kummallista. Katuvalot pääsivät ensimmäistä kertaa loistamaan kunnolla ja se yhdistettynä huikaisevaan kuutamoon saivat aulan näyttämään sumuiselta. Oli pakko kaivaa silmälasit päähänsä ja käydä tarkistamassa, että se ei ole savua. Ei se ollut, ihan vain hopeista valoa, jossa olisi voinut kuvitella keijujen  tanssivan. Aamuviideltä kun lapsi alkoi taas yskiä ei enää olo tuntunut kovin runolliselta.

Niin ja nuo rumat keittiönverhot... Mikähän siinä on, että moni asia, joka itsellä näyttää ärsyttävältä ja epäesteettiseltä, onkin jonkun toisen kotona kauniin näköistä? Nurjat-blogista bongasin ihan samanlaiset verhot kuin meillä eivätkä ne ole ollenkaan ikävän näköiset. Siellä tosin ikkunat ovat aika lailla kauniimmat kuin nuo puunväriset ärsytykset. Tosin edelleen luulen, että pääsen helpommalla tällä hetkellä, jos kuitenkin vaihdan verhot enkä ala taistella ikkunanpokia valkoisiksi.

Ihanista vanhemmista vielä. Nyt on lopulta talviomenapuukin tyhjä ja siistit omput sanomalehteen käärittyinä kellarissa. Äiti tuo tullessaan Mehu-Maijan ja höyryttelemme myöhemmin pudokkaista sosetta pakkaseen. Mukavaa...

Lapsi kirjoittaa innoissaan jo joululahjatoivelistaa. Ei osaa vielä kirjoittaa itse, joten luettelen kirjaimia ja neiti kirjoittaa. Kirjaimet ovat jo melkoisen hyvin hallussa. Pitäisikö minunkin jotenkin alkaa reagoida oikeasti joulun lähestymiseen?

sunnuntai 24. lokakuuta 2010

Voihan räkä

Voihan väsymys... Tämä syksy on ollut kyllä varsinainen... Kiroilisin, jos kehtaisin. Kesä meni maatessa ihan suunnattoman huonovointisuuden kourissa ja kun se alkoi helpottaa, alkoi flunssakierre. Välillä on oikein viikkokin välillä ilman, että lapsella räkä lentää. Astmarasitukseen on turha haaveilla pääsevänsä, pitäisi olla kuukausi ilman pitkävaikutteista avaavaa. Hah, näkisi vaan. Taas on takana kolmas peräkkäinen yö erinomaisen huonoilla unilla ja tämä raskaanaoleva alkaa olla valmis lähinnä istumaan nurkkaan itkemään. Kaipa tämä tästä joskus, ehkä muutaman vuoden sisään...

Mutta tehtiin meillä sentään lättyjä. Minä mittasin aineet, lapsi sekoitti ja minä paistoin. Yhtään en syönyt, olen ylpeä itsehillinnästäni. Lätyt on ihania. Ehkä niitäkin sitten joskus parin vuoden päästä. Jotta valivalivali vaan. Sellaista kuuluu tällä hetkellä tänne. Ensi viikolla ei ole edes kameraa ja silloin on taatusti hirmuinen tarve kuvata koko ajan. Eilenkin olisi ollut. Ihan mieletön kuutamo ja minä tyhmä lenkitin koiraa kamera kotona. Päh. Jos tosiaan menisi sinne nurkkaan murjottamaan? Mahtaisiko auttaa?

No, olen mä sentään kutonut. Sukkia, itselleni. Tai sitten jollekin toiselle. En ole vielä päättänyt. Mutta se Jitterbug on ihan ykkössukkalanka. Jopa minä, tunnettu lörppäsukkien kutoja, sain siitä aikaiseksi napakat sukat. Jo oli aikakin, apinasukat sain just käveltyä kannasta puhki. Nyyh.

Niin ja nuo keittiön verhot ovat r u m a t. Pakko saada ommeltua ne uudet. Sain jo kankaankin hankittua. Enää puuttuu energiaa ja lattiallakonttausapua. Jotenkin ketteryys ei enää ole toinen nimeni. 

tiistai 12. lokakuuta 2010

Peili


Lisää kirpparilöytöjä. Löytyi vihdoin peili makuuhuoneeseen. Nyt ei enää pukemisen jälkeen tarvitse kykkiä peilipöydän edessä ja yrittää selvittää ovatko vaatteet edes suunnilleen niin päin kuin tavoitteena oli ne asetella. Samalla käynnillä löytyi peili myös eteiseen. Ennen piti käydä kurkistamassa vessan puolella, miten monta mustaa läikkää kasvoista löytyy. Nyt voi ihan ohikulkeissaan kurkata. Hyvä mieli pienistä jutuista. Ja etenkin siitä, että tuo makuuhuoneen peili on tosi kaunis. Peilattava ei kyllä olet. Päätin säästää kuvan katsojat kireiltä leukaperiltäni. Jostain syystä minun on vaikea olla rentona, kun painan kameran laukaisijaa... Painaessa pitää purra hampaat yhteen varsin voimallisesti.

Hyvä mieli on myös aulan uudesta matosta. Kesällä siinä ei mitään tarvita, mutta talvella villa lämmittää jalkapohjia mukavasti. Jostain syystä harmaa tuntuu koko ajan mukavammalta väriltä. Lämpimältä ja kotoisalta. Tahtoisin vielä tuohon sohvalle harmaita tyynyjä. Kyllä ne aina välillä siitä näkyisivätkin, vaikka todenpuhuen sohva on aika usein vain miehen vaatetelineenä. Olisi siinä kiva joskus istuskellakin. Vaikka saunan jälkeen vilvoittelemassa.

Nyt istun ikkunan vieressä katselemassa miten tuuli riipii lehtiä puista. Huomenna voisi olla otollinen päivä käydä keräämässä metsiköstä materiaalia risu- tai lehtikranssiin.

maanantai 11. lokakuuta 2010

Kirppistelyjä




Viime aikoijen kirppiskäynnitkin ovat olleet vallan hedelmällistä lajia. En tiedä auttaako se, että kesällä en jaksanut suuremmin missään kierrellä, saati sen enempää tutkia pöytiä. Viime viikolla onnistui ensimmäisen kerran vähän paremmin ja mukaan tarttui mm. uusi maatuska. En tiedä onko tuntumani ihan oikea, mutta tuntuu, että nyt taas maatuskojakin löytyy ja vielä ihan järjelliseen hintaan. Yhdessä vaiheessa moisten hinnat olivat ihan pilvissä.

Vaipat ovat Huuto-netin satoa. Kuvittelen, että nuo riittävät reissuvaipoiksi hetken aikaa. Neiti tuleva isosisko oli haltioissaan vaippapussin äärellä. Silitteli ja tutki ja suunnitteli vaippojen kokoonpanoa. Harjoitteli jo imujen laittoa taskuihin. Niin ja kertoi, mitä kaikkea aikoo vauvalle opettaa ja miten saa pitää vauvaa sylissä lattialla. Jotenkin huoli kaivaa silti mieltä. Toivottavasti tyttö saa pikkusisaruksen tällä kertaa hoivattavaksi asti.

No, maha kasvaa kuitenkin. Viime viikon vietin parhaan ystäväni, sokerimittarin, seurassa. Tänään sitten analyysiin tuloksista. Sokerirasitusta tarjosivat, mutta tällä huonovointisuuden asteella valitsin mieluummin mittailun. Ei sekään lystiä ollut, mutta ainakaan ei tarvinnut oksentaa sokerilientä... Sormenpäät ovat kyllä hellinä. Toivottavasti tämä riitti kuitenkin.

Violettia


Tiedättekö.. Kun minä en sitten vaan yhtään tykkää violetista. Vielä... Siedätyshoito on tosin käynnissä. Tällä menoa minusta tulee varsinainen violetin ystävä. Neidin liivi valmistui, violetti tietenkin... Malli mukaillen Espritin neuleliiviä, lankana Tempo, menekki vähän yli 2 kerää. Mitähän noista lopuista vääntäisi? Tuosta tuli kyllä oikeasti hyvän mallinen, yläosan kavennukset sovelsin vanhan käsityökirjan liiviohjeesta. Ja nappi tuli joskus Titiyyn lankaklubista. Löytyi sillekin vihdoin sopiva paikka.

Niin ja lisää violettia. Neti halusi myös violetin syysvillapaidan, langaksi valitsin Cascade 220:n ja naapuri pyysi minua kutomaan itselleen patenttineuleiset kaulahuivin ja baskerin. Yllättäen oli valinnut väriksi tuon tumman violetin. Jotta kaipa tässä vähitellen totun minäkin. Violetissa on tosin minun kohdallani se tilanne, että se kuuluu sarjaan värejä, jotka saavat ihoni kellertävän sävyn esiin eli itselläni sitä tuskin tulen ihan heti käyttämään. Ei joudu liikaa tottumaan kuitenkaan...

Ai niin, liivi on kuvattu kylässä, taustalla siskon keittiö ja mies..

torstai 30. syyskuuta 2010

Kirjahyllyni kertoo minusta

Tämä oli niin hauska haaste, että tähän oli pakko tarttua. Muutamassa blogissa se on tullut vastaan, kysymykset kopsasin blogista Järjellä ja tunteella.


Oletko mies vai nainen?
Nainen ja apina

Kuvaile itseäsi
Alaston enkeli

Kuinka voit?
Ei muuta kuin hiukset päässä

Kuvaile nykyistä asuinpaikkaasi.
Edellisen päivän saari

Mihin haluaisit matkustaa?
Matka arkipäivän epätodellisuuteen

Kuvaile parasta ystävääsi.
Ikuisen hämärän vaeltaja

Mikä on lempivärisi?
Punainen leski

Millainen sää on nyt?
Vastatuulen laiva

Mikä on mielestäsi paras vuorokaudenaika?
Yö on hellä

Jos elämäsi olisi tv-ohjelma, mikä sen nimi olisi?
Pieniä yhdentekeviä väärinkäsityksiä

Mitä elämä sinulle merkitsee?
Ja sitten kuolet

Millainen parisuhteesi on?
Ole luonani aina

Mitä pelkäät?
Petomaista rakkautta

Päivän mietelause?
Jumalat juhlivat öisin

Minkä neuvon haluaisit antaa?
Sinun lapsesi eivät ole sinun

Miten haluaisit kuolla?
Jälkeen vedenpaisumuksen

Mottosi? 
Hui hai eli jäähyväiset yksinäisyydelle

tiistai 28. syyskuuta 2010

Viimeisiä


Kävin pihalla kävelemässä. Vielä jokunen kukka kukkii. Daalioistakin se ainoa, joka suvaitsi kasvaa. Taisin istuttaa ne vähän varjoiseen paikkaa. No, ehkä tuo vielä jaksaa pyöristyä nappidaalian muotoiseksikin. Tällä hetkellä pihalta löytyy nähtävästi vain tuollaista kalpeaa malvaa ja hempeää vaaleanpunaista. Peräti romantillista. No, toisaalta, minulla on aina ollut haaveissa piha, jossa kasvaisi vain valkoisia kukkia. Taitaa moinen jäädäkin haaveeksi, koska en minä raaski hävittääkään noita pihan kaikissa sateenkaaren väreissä loistavia kukkapenkkejä. Sopeudun kyllä, kauniitahan ne ovat. 

Todenpuhuen, se valkoinen puutarha on tosiaan vain haave. Luultavasti en kykenisi pitämään itseäni aisoissa ja hankkisin kuitenkin kaikenvärisiä silmää miellyttäviä kasveja sitä valkoista virkistämään... Minussa asuu kyllä pieni minimalisti, mutta jostain syystä ahneus ja omistamisen himo jyräävät sen järjestään vähän jokaisessa asiassa...