tiistai 28. joulukuuta 2010

Joulun jälkeen


Raskaaksi käy juhliminen... Tai ainakin mumulassa kyläily. Neiti halusi koeajaa uuden turvaistuimensa ja koeajoi sen sitten samaa vauhtia oikein kunnolla. Uni tuli. Onni oli, että aloimme miettiä vauvan turvakaukaloasioita ja samalla välähti, että tuo isompi vauva on myös hujahtanut vanhasta istuimestaan ulos. No, nyt on sit molemille Brion istuimet ja sävy sävyyn. Oikeastaan olisin tykännyt enemmän harmaa-mustista istuimista, mutta nuo ruskeat sai sen verran edukkaammin, että totesin ruskean olevan vallan hyvä väri... Sopiipa vanha, beige kaukalopussikin sitten paremmin sävyihin.

Nukuin minäkin tänään pienet unoset. Aamuviideltä herääminen ei oikein sovi fysiikalleni ainakaan, jso en saa unta sen jälkeen. Joten iltapäivästä sohva kutsui. Äitiyspolilla kaikki näytti olevan hyvin, joskin vauvan kokoarvio sai minut melkein putoamaan tuolilta. Ihan pikkuisen toivon, että lääkärille olisi tullut mittavirhe ylöspäin. No, se asia selviää joka tapauksessa lähiaikoina. Alkaa jo pikkuisen jännittää tuleva synnytys. Hassua, että periaatteessa lähtö voi tulla ihan milloin tahansa Hui....

P.S. Yritän jossain vaiheessa kirjoittaa jostain muustakin aiheestakuin mahaani liittyvistä asioista. Se vain on tällä hetkellä vain aika keskeinen juttu elämässä. ;) No, onneksi Erikaa sentään tuntuu sekin osasto kiinnostavan. :D

8 kommenttia:

  1. Hahaa, joo mua ei haittaa että on joku muukin, jolla pyörii jutut samassa :D

    Unettomuutta ja pohdintaa tulevasta koitoksesta täälläkin, joka toinen sekunti luulen kaiken menevän ihan hyvin, joka toinen taas saan itseni johonkin tilaan, jossa kaikki on vaarallista ja vaikeaa ja kuvittelen synnyttäväni 10-kiloista vauvaa sekä alateitse että sektiolla yhtaikaa. No joo, kuuluu asiaan, kai. Miten se muuten menee, tuletteko meidän suunnille synnyttämään? Ois aika hurjaa osua samaan aikaan :)

    VastaaPoista
  2. Kieltämättä olo on jo aika ristiriitainen tulevan koitoksen suhteen. Kääks. Ja juu TAYSiin olen tulossa minäkin ja oikeasti on ihan mahdollista, että osutaan paikalle samaan aikaan. Sepä vasta lystiä olisikin. :)

    VastaaPoista
  3. Mua kiinnostaa kanssa napa-asiat! Kerro vaan :)

    VastaaPoista
  4. lisää vaan mahajuttuja :)
    Ja hui tosiaankin -lähellä on! Mutta usko pois, kaikki menee aivan loistavasti.

    VastaaPoista
  5. Kyllä minäkin luen mieluusti maha-asioita ;O) Tsemppiä "loppumetreille". Kyllä kaikki menee oikein hyvin!

    VastaaPoista
  6. Kiitos kaverit. Välillä vain tuntuu, että löpisen vain ja ainoastaan yhdestä tietystä aiheesta ja kyllästytän ihmiset joka paikassa yksipuolisilla aihevalinnoillani...

    VastaaPoista
  7. Voi väsynyttä neitiä! Minuakaan ei haittaa yhtään masujutut :)! Miten lähellä siis onkaan aika?

    VastaaPoista
  8. Mie ite: Ei aika ole ihan lähellä, vielä reilut kolme viikkoa laskettuun aikaan, mutta saapas nähdä pääsenkö käynnistelyyn...

    VastaaPoista