tiistai 26. toukokuuta 2009

Yläkerrasta

Yläkerran makuuhuoneet alkavat näyttää ihmisasumuksilta... Tytön huoneeseen saatiin jo tavarat sisään. Voi olla, että vielä jotain järjestelyä mietin, mutta meneepä se noinkin jonkin aikaa. Iso tuolinrohjo saa kyllä lähteä tai ainakin muuttaa nurkaan asumaan. Mieluiten löytäisin vähän siromman lukutuolin.

Tässä vanhempien makuuhuone. Päätin, että opettelen elämään tuon turkoosin kanssa ja sisustan huoneen sen ehdoilla. Enää väri ei ahdista lainkaan niin paljon kuin alussa. Ilmeisesti kaikkeen tottuu... Kattolamppuun olen aivan rakastunut. (Tuotettu suoraan Iikkeasta) Sehän on oikeasti varsin mielipuolinen esine, mutta sopii tuonne ihan loistavasti, tilaa kun tosiaankin sen ympärillä on. Ja kyllä ainakin minä näen siinä jotain talon henkeen sopivaa tunnelmaa.

Oi ihana toukokuu




Minä tulen suunnilleen hulluksi keväisin. Voisin kapsuttaa päivät päästään ja kuljen silmät kiiluen sisällä ikkunasta ikkunaan ja pihalla ympäriinsä etsien uusia kasvun merkkejä. Hedelmäpuiden kukinta on suunnilleen kauneinta mitä maailmassa on. Tiedän, että pihassa on omena-, luumu- ja kirsikkapuita. Se tosin ei ole ihan selvillä, mikä niistä edustaa mitäkin lajia. No, omenat toki tunnistan, mutta luumut ja kirsikat ehkä paljastuvat viimeistään syksyllä...


Ulkoremonttiakin on aloiteltu ihan vakavissaan, muutama neliö talon etupuolelta on jo puhtaana (Kiitos speed heater, ilman sitä tuskin olisi) ja lupa värinvaihtoonkin hankittu. Nyt pitää "enää" kapsuttaa maalit, vaihtaa mädät laudat, tilata maalit, tehdä homesuojaus ja maalata. Helppoa kuin heinänteko. ;) Tai sitten ei... Ai niin, ikkunan vuorilaudatkin pitäisi höyläyttää jollain puusepällä, haluamme taloon alkuperäisen kaltaiset kolmiulotteiset pielet. Niin ja parveke rakentaa aika isolta osalta uusiksi.. Toivottavasti lähinnä kaiteet, mutta on mahdollista, että muuallakin mätää löytyy..

Tuhkimon kenkä?

Olipa kerran lipasto, jonka lukkoihin ei ollut avainta ja olipa kerran talo, jonka kellarinrapussa majaili yksinäinen avain. Eräänä päivänä talon uusi omistaja huomasi avaimen riippuvan yksinäisenä naulassa ja sai päähänpiston sovittaa sitä avaimettomaan lipastoon. Ja mikä omituisinta - avain sopi kuin valettuna ja kaapin saa nyt halutessaan lukkoon ja jos ei lukita halua, ovien ja laatikoiden aukominen sujuu paljon näppärämmin kuin ennen! Hyviä enteitä?

(Lipastokaan ei ole todellisuudessa ihan noin huonokuntoisen näköinen, sijaitseepa vain sellaisessa kohtaa, että ilman salamaa on turha yrittääkään kuvata)

keskiviikko 20. toukokuuta 2009

Kattoja

Minä niin pidän tämän talon sisäkatoista. Siitä, että kukaan taulapää ei ole mennyt repimään kauniita, vanhoja laatta- ja vanerikattoja alas ja korvaamaan niitä inhasti mustuvalla mäntypaneelilla. Katot ovat alkuperäisiä ja todella viehättäviä. Vieläpä varsin hyväkuntoisiakin. Tätä kattoa löytyy yläkerran aulasta ja aikuisten makuuhuoneesta. Olen löytänyt itseni toisenkin kerran makailemasta sängyllä vain katsellen katon kuvioita.

Tämä taas on rapussa kerrosten välillä olevalla tasanteella. Vaneria, kuten vanhan vaneripaikkakunnan tyyliin sopii. :)

Kaikkein ihanin katto löytyy kuitenkin alakerran pikkuisesta wc:stä. Se ilahduttaa ja välillä joutuu suunnilleen käymään kyseisessä tilassa ihan vain katsomassa kattoa... Perversionsa jokaisella.

Lapsen huone sai kuin saikin uudet tapetit. Aika monta iltaa äitini kanssa askartelin niiden parissa, mutta lopulta tuli valmista ja jälkikin on tekijöiden amatööritaustan ja pohjan (ja toisen tapetinkin) vaativuuden huomioon ottaen oikein kelvollista. Pinkopahvin tapetoiminen ei tosiaankaan ole niitä maailman simppeleimpiä asioita. Pohja venyy ja vanuu oman mielensä mukaan milloin minnekin... Kuten tekee helposti myös tuo Philgren & Ritolan paperitapetti. Onneksi meillä tuo tapetin kohdistus ei ollut ihan nokonnuukaa... No, oletettavasti kipsilevylle tms. tapetoitaessa moinen ei aiheuttaisi niin kovaa tuskaa. Toisaalta mä en missään tapauksessa haluaisi pinkopahvin tilalle kipsilevyä.. Eli venykööt ja pingottukoot luonteensa mukaan. :)

Sen venymisen voi tästäkin kuvasta tarkastaa. Mutta valmista tuli ja voin sanoa olevani oikeasti aika ylpeä itsestäni. Hermot kestivät ja työ sujui koko ajan naureskellen ja hyvällä mielellä tehden. Ehjiä seiniähän huoneessa on tasan tuo pupuseinä, kaikki muut olivatkin sellaista silppuamista, että suuren osan aikaa sai olla tosissaan kieli keskellä suuta. Mutta huomasin ihan pitäväni tapetoimisesta. Sinänsä hyvä, koska meidän vanhempien makuuhuonekin huutaa tapettia seinilleen. No, tästä lähin keskitymme pääasiassa talon ulkoasuun ts. ulkoremontti kutsuu ja makuuhuone saa tyytyä turkooseihin seiniinsä ainakin talveen saakka.

Sain jo päätettyä talon tulevan värinkin. Pitää se vielä hyväksyttää kaupunginarkkitehdilla, mutta tuskinpa hänellä ihan mahdottomasti voi olla sitä vastaan, että -52 rakennettu talo maalataan vaaleanharmaaksi valkoisin pokin...

sunnuntai 10. toukokuuta 2009

Elämä jatkuu...


Löytyi edes yksi suhteellisen valmiin näköinen paikka sisällä talossa... Eli raput yläkertaan. Mä rakastan tuota ikkunaa, kaunisti patinoituneita vanhoja portaita, jotka antavat juuri sopivasti peräksi ja narisevat pikkuisen. Iloitsen myös siitä, että löysin paikan jo jokusen vuoden kaapissa maanneelle ötökkäverholleni. Ostin kankaan ja ompelin verhon joskus Pispalan asuntooni eikä se ole sen jälkeen sopinut yhteenkään ikkunaani. Nyt se löysi todennäköisesti eläkeviran tuosta. Se siivilöi valoa sopivasti ja suojaa samalla riittävästi.

Valkuvaaminenkin on alkanut taas kiinnostaa enemmän, kun ihan asunnon nurkilla on todella paljon kaikkea kaunista. Vanhan kartanon rakennukset ovat ihan naapurissa ja näistä ikkunoista en päässyt ohitse kuvaamatta niitä. Miten upeat nuo ikkunanpielet ovatkaan ja miten paljon niiden tekemiseen on uhrattu aikaa.

Itse koski on aivan lumoava. Voisin tuijottaa virtaavaa vettä loputtomiin. Rannoilla kasvaa ihania vanhoja puita ja nyt keväällä niiden hiirenkorvat ovat aivan herkullisen sävyisiä. Ja tämä kaikki kauneus on saavutettavissa vain muutamalla askeleella, ihan kurkistaminen ikkunastakin riittää. Ainakin tässä suhteessa olen melkoinen onnenpekka...



Lopuksi pihamaan kaunistuksia. Kukkia ja puita ynnämuita oli pihalla enemmän kuin aluksi arvelin. Skillat levittäytyvät mattona, keltavuokkomättäitä löytyy muutamastakin paikasta, pionit ovat jo lähteneet hyvin kasvuun ja alimman kuvan mysteerikasvit myös. Mitä nuo lienevätkään. Saa kertoa, jos joku tunnistaa. ;) Kukkakuvien myötä toivottelen ihanaa äitienpäivän loppupäätä. Myöhemmin lisää, kunhan tavaroiden selvittely ja tytön huoneen remppa etenee.

maanantai 4. toukokuuta 2009

Muuttotauko

Tavarat ovat siirtyneet ja osa huoneista jo järjestyksessäkin. Bloggaamista eniten estää se, että en ala touchpadin kanssa käsitellä kuvia. Pienemmästäkin mielen tasapaino on järkkynyt. Kunnolla toimiva nettiyhteyskin helpottaisi elämää kovasti.Eli kun saan telakan paikalleen ja hiirulaisen käyttööni ynnä saunalahti saa yhteyden taas toimimaan, jatkan raportointejani. ;)