torstai 27. helmikuuta 2014

Rapsuttelua

Liityin tuossa yhteen fb-ryhmään ja jotenkin alkoi syyhyttää sormia päästä vähitellen oikeasti tekemään jotain. Niinkuin esimerkiksi poistamaan olohuoneessa oleskelevasta astiakaapista Miranolit pinnasta ja myöhemmin sutikoimaan siihen kauniimpaa maalia. Vähemmillä raidoilla varustettuna... Kaappi tuli meille talon mukaa. En tiedä kuuluuko se talon alkuperäiseen varustukseen, mutta siellä se suureksi riemukseni nökötti kellarissa.


Tutkiskellessa löytyi tälläinenkin muistiinpano laatikon alapuolelta.


Ja tämä viittaisi siihen, että kaappi saattaa olla hiukan vanhempaa tuotantoa kuin alun alkaen olen ajatellut. Mutta pitääpä ottaa mitat ja tilata tuohon uusi vedin. Nyt jo uskaltaa, kun neiti tihuleisson alkaa olla ohittanut todennäköisen maljakoidensärkemisiän. Eipä silti, ei vetimettömyys haitannut yhtään, kun tuo joskus juuri ja juuri seisomataitoisena kävi nyppimässä oven auki ja paiskasi maljakon eteensä sirpaleiksi ja aiheutti äidilleen suunnilleen sydänhalvauksen.


Aluksi ajattelin, että kaappi on ollut kaksivärinen, terraa ja vihreää, mutta tarkemman tutkimuksen perusteella taidan kuitenkin päätyä siihen, että alkuperäinen väri on ollut tuollainen jugend-vaikutteinen, tumma, vanha  vihreä. Mikä on oikeastaan aika ilahduttavaa, koska se sopisi hyvin muuhun kalustukseen.

Oikeastaan on kyllä hyvä, että kesään on vielä aikaa, koska seuraavaksi pitäisi päättää maalilaatu (pieni ituhippi minussa päätti hylkiä Empireä ja mietiskelee temperamaalien sopivuutta), vihreän tarkka sävy ja se, miten sen saa sekoitettua ja tekniikka, jolla Miranol lähtee. Toisaalta tekisi kovasti mieli yrittää säilyttää tuo alkuperäinen vihreä pohjalla. No, ainakin pyrin säilyttämään raidan, josta näkyy entisen maalikerrokset ennen tätä korjausta. 

Kerroin jo miehellekin, että kevään ensimäinen pihatyö on (sen ojankaivuun ohessa) laatoitetun alueen rakentaminen etupihalle ja pyörällisen työskentelyalustan rakentaminen minun askartelujani varten. Jotta heti kun saan kaapin tyhjäksi, pääsen etupihalle suorittamaan työnäytöstä hämmästyneiden ohikulkijoiden iloksi. Mahtavat kyllä ilahtua...

Niin ja voisin ehkä muistutta itseäni myös siitä, että ulko-ovien kunnostus jäi hiukan vaiheeseen. Sekin olisi hyvä saattaa loppuun.

sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Puutarhaunelmia vol jotain

Eikös näytäkin viehättävältä takapihallamme sijaitseva Babylonin kuuluisa kohta jokea pitkin pois kelluva kasvimaa? Jotenkin alkaa olla aika selvänä kesän ensisijainen pihahomma ts. kaivanto kohti ojaa, sora ja salaojaputkitus... Samalla vaivalla voisi varmasti tehdä pohjat kasvihuonetta varten. Sekin kun tulee joskus sijtaitsemaan tuon nykyisen lätäkön tienoilla. Jotenkin epäilen, että soistuva maasto ei vältämättä ole lasiseinäiselle rakennukselle ihan terveellisimpiä eikä vakaimpia pohjia. Joten ohjelmassa tulee olemaan lapiointia ja myös pienimuotoista maansiirtoa. Mikä tulee olemaan vallan hilpeää, koska tontti on tyypillistä joenrannan jankkoa. No, kukaan ei onneksi ole sanonut, että oja on kaivettava yhdellä kertaa... Toisaalta olisi mukava saada homma hoidetuksi ennen kylvöaikaa. Hmh. Pitää miettiä.(Niin ja siis minä tuskin kaiva, soraa saatan kyetä levittämään apuna. Savelle olen tunnustanut häviöni jo kauan siten.)


Lohduksi päätin aloittaa lopultakin kirjoneulesukat Muhun sukkien ohjeella. Voi tosin olla, että teenkin säärystimet, mutta tuollaiset kuitenkin. Värikkäät ja ihanta. Päättelemistä odottavat muut työt kyllä yrittiviä vinkua jotain kirjahyllyssä, mutta päätin, että nyt on aika tehdä jotain oikeasti hauskaa ja sitähän se on. Jostain syystä rakastan kirjoneuleiden tekemistä. Joka kerta joudun purkamaan, mutta edes se ei ärsytä. Puran ja teen uusiksi ja poden sunnatonta iloa kauniista lopputuloksesta. (Illan mittaan pääsin kyllä tuohon kirjoneuleosionkin asti.)

keskiviikko 19. helmikuuta 2014


Aika vähän sanomista. Alkaa olla sen luokan sairastelumaraton perheessä takana, että hiukan alkaa kypsyttää. Viimeisimpänä vaan ei vähäisimpänä joukkoon liittyi vielä vatsaflunssa. Sellainen, joka ei ilmeisesti ihan pienellä suostu edes poistumaan. Saako kirota? Tai jotain... No, kävin kuitenkin vähän kuvaamassa. Koski kuohuu vuodenaikaan nähden melkoisen komeasti ja pieni määrä lisälunta pehmensi ja valkaisi vaihteeksi maisemaa. Mordorin torni oli kai jotenkin muuttanut vanhan myllyn raunioihin.



lauantai 15. helmikuuta 2014

Uusi maatuska ja pakkopullatulppaanit

Pitkästä aikaa maatuskakokeilmanikin karttui. Yleensä näistä viilukoristeisista neidoista pyydetään aika tähtitieteellisiä summia, mutta satuin kohdalle, kun joku halusi päästä moisista eroon ihan siedettävään rahaan. Joten nyt on tätäkin lajia hyllyssä.

On aika hauska huomata, miten suhteeni maatuskoihin on muuttunut. Alussa ostin melkein kaikki kohdalle osuvat nuket, nyt olen jo muodostanut asiaan jonkinmoisen keräilijän suhteen. Minulla on lempityyliset maatuskat, hankin niitä enää vain harvoin. Oikeastaan vain silloin, kun kohdalle osuu nukke, jollaista minulla ei ole tai josta muuten vain tykkään kovasti. Sitä peruskokoelmaa olen jo pyrkinyt harventamaan siltä osin kuin noita tavanomaisempia on useampia kappaleita. Niin ja talouden upouudet maatuskat ovat enemmän lasten leluja, minun maatuskoillani ei suuremmin leikitä.

Sitten se pakkopulla. Tulppanit. Sisko toi ystävänpäiväylläriksi ihanan kimpun. Pakkopullaa blogissa tai ei, jotenkin tulppaanien mukana tulee aina vähän kevättä.

torstai 13. helmikuuta 2014

Sillä silmällä


Minä käytän äärimmäisen harvoin koruja. Viime aikoina en ole käyttänyt edes sormuksia, koska ne ovat hölskyneet ikävästi. Kaikkein vähiten olen käyttänyt erilaisten ketjujen rihkamakoruja. Minä en ole  myöskään erityisen konservatiivisten korujen ystävä. Korussa pitää olla joku juttu, materiaalin ei tosiaankaan tarvitse olla kultaa ja jalokiviä. Tykkään puusta, kivistä, värillisistä metalleista, lasista, koristemaalauksista, emalista, luusta, akryylistä...Mutta en tosiaan ihan rihkamasta.

Kunnes sitten... Hömppämaukan kuvastossa iski silmää tämä. Ja ihan oli pakko saada. Tuossa vain on jotain hysteerisen höperöä fiilistä. Mulkosilmiä ranteen täydeltä. Olen rakastunut. (Tästä tuli pikkuisen samaa hihityttävää fiilistä kuin opiskelukaverin tekemästä rannekorusta, johon oli upotettu lasisilmä.)

Ja pitäähän sitä toivottaa. Ystävänpäivää! Oikein mukavaa ja iloista sellaista. Mielellään ystävien parissa tai ainakin ajatuksissa.

sunnuntai 9. helmikuuta 2014



Aina välillä mietin, mitä on ylellisyys. Minulle ylellisyys löytyy tästä. Tosiasiasta, että minun tarvitsee vain avata ovi, kävellä muutama kymmenen metriä ja saan katsella ketkä kaikki ovat tällä kertaa nousseet uimasta koskesta. Ainakin ystävämme piisami oli tällä kertaa jättänyt jälkensä ja veikkaanpa, että yhdestä avannosta oli kömpinyt esiin saukko. 

Minä pidän mahdottomasti siitä, että voin lasten kanssa nähdä erilaisia eläimiä ja niiden jälkiä, kuunnella jos jonkinlaista viserrystä ja laulua. Keväällä ja alkukesästä saan herätä satakielten lauluun ja kuunnella huuhkajaa. Ihan normaalien tulkkujen ja sirkkujen lisäksi meitä käy tervehtimässä myös harvinaisempia lintulajeja.

En tiedä onko tämä vanhenemista vai mitä, mutta huomaan tarkkailevani luontoa ja sen ilmiöitä koko ajan intensiivisemmin. Odotan kevään ja syksyn kurkiauroja ja tuijotan taivasta, että joutsenten muutto ei vain pääsisi huomaamatta ohitse. Pienet asiat tuntuvat koko ajan tärkeämmiltä.

Kauramurotaikina

Innostuin tänään leipomaan pikkuisen ja teki mieli marjapiirasta. Marjoiksi kaivoin pakkasesta kirsikoita ja puolukoita ja niille pediksi Kotigastronomin loistavaa vaniljakreemiä. Pohjan muokkasin netistä löytämästäni ohjeesta (jonka alkulähde on vaipunut unhoon. Anteeksi.) Mutta ohje menee näin:

Kauramurotaikina

150 g margariinia
1 dl sokeria
1 muna
2 dl vehnäjauhoja
2 dl kaurahiutaleita
0,5 dl karkeita spelttijauhoja tai esim. kauraleseitä
1 tl leivinjauhetta

Vaahdota rasva ja sokeri, vatkaa muna vaahdon joukkoon. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan. Sekoita tasaiseksi. Painele piirasvuoan pohjalle, täytä marjoilla tms. ja paista 200 asteessa 30-40 min. Hyvää, nam.

lauantai 8. helmikuuta 2014


 

Lämmin ilma on saanut linnut lauleskelemaan mahdottomasti. Tänään ruokapaikka täyttyi sirkutuksesta, välillä sirkuttajat lenähtelivät puiden latvuksiin mekastamaan ja sitten kokonaan muualle. Pikaisen lajintunnistuksen perusteella päättelin tipusten olevan tiklejä. Vähän värikkäämmän sarjan varpuslintuja peippoja siis, jos olen oikein ymmärtänyt.

Lämpö ja vesisade taisivat valitettavasti viedä vähäisetkin lumet mukanaan. Tänä vuonna taitaa talviurheilu olla aika rajallista. Suksia ei ole vielä edes kaivettu kellarista. Mahtaako maksaa vaivaa?

keskiviikko 5. helmikuuta 2014

Pakollinen Runebergin torttupostaus. Olkaa hyvät. Oikeastaan halusin tehdä tämän, koska löysin makuuni täydellisen ohjeen. Minna-Leena Omasta (p)ajasta ystävällisesti julkaisi ohjeensa ja minä apinoin sitä. No, sen verran muutin, että kerman tilalle laitoin kookosmaitoa. Seuraavalla kerralla taidan myös vaihtaa paistolämpötilan vähän korkeaaksi suosiolla, mutta epäilen, että tarve saattaa johtua uunini omituisuuksista. (Ja sokerivesikuorruttelu meni tällä kertaa totaalisen metsään)

Mutta hei! Hyvää päivää Rune Berg!

tiistai 4. helmikuuta 2014

Puutarhaunelmia


Päivät ovat pidentyneet. Tänä aamuna koululaisen saattoi päästää matkaan ihan hyvällä mielellä,vaikka taskulamppu olikin piiloutunut jonnekin. Enää ei ollut säkkipimeää, oli vain hämärää. Ihan kohta on aamulla valoisaa. Pienempi neito puolestaan katseli illalla ennen kauppareissua ulos ja sanoi, että ei ole vielä ilta ja pimeää. No ei ollut, vaikka kello oli yli viiden. Ihanaa!

Joten jo piti avata sekretääri ja tutkia millaisia siemeniä sinne olinkaan syksyllä säilönyt ja olisiko niissä mahdollisesti sellaisia, joita pitäisi jo laittaa kasvamaan. Olisi toki, idänunikot ainakin olisi syytä laittaa esikasvatukseen vähitellen, chilitkin taitavat arvostaa aikaista kylvöä ja kohta voisi laittaa persiljojakin purkkeihin itämään. Kesäkurpitsat (aika ihania nuo valkoiset ja kasipallot!!!) saavat toki vielä odottaa. Mutta kylläpä viherpeukaloa kutittaa pahasti ja ihan mielelläni iskisin jo rukkaset multaan.

Ihan pikkuriikkisesti harkitsen myös palstaviljelijän uraa. Saa nähdä, miten käy. Perunoitakin olisi mukava kasvattaa hiukan suuremmalla alalla kuin muutamassa pussukassa. Ja pikkuisen muitakin.

lauantai 1. helmikuuta 2014

Huivi pikkukalalle



Pitkästä aikaa sain kudottua jotain ihan valmiiksi asti. Havaitsin tuossa kovilla pakkasilla puutoksen Silakan huivivarannossa ja kutaisin pikaisesti täydennystä. No, sopivasti sitten sääkin leutoni, kun huivi valmistui... Lanka on Sublimen baby cashmere merino silkiä, kaivettu matkalaukusta eli vihdoin on jotain erinomaisesti marinoitunutta hyödynnetty. On muuten ihanaa lanka, pehmeää kuin unelma. Käyttäjäkin arvostaa.