maanantai 30. kesäkuuta 2014

Sisäilyn seuraamuksia

Minua on hiukan ärsyttänyt yläaulan tilanne. Se on ihan hyvän kokoinen tila, ihan kauniskin ja jäänyt jotenkin paitsioon, läpikulkuun ja tavaroiden kasaamiseen käytöltään. Aiempi odotustilan penkki oli kyllä kiva ja kaunis, mutta... Ei se kyllä houkuttanut istahtamaan, etenkään siksi, koska se oli aina ihan armottoman täynnä kaikkea. Joten kun sisko ilmoitti laajentavansa bisnestään ja lupasi huolia sen penkin pitkään lainaan kauppaansa, olin kovasti tyytyväinen. Ikeaankin ilmaantui vielä sopivasti myyntiin edullisia lepakkotuoleja, joten mies haki ne samalla kuin tytön kirjahyllyn. 

Ja arvatkaapa mitä! Nyt tuossa aulassa näkyy jatkuvasti joku istumassa, lukemassa ja oleilemassa. Ihan siksi, koska siinä on pari mukavaa tuolia ja kiva olla. Vielä joskus siihen tulee myös televisionkatselupaikka, mutta ei vielä. Sitä ennen pitäisi keksiä tuolien väliin kortinpeluuseen soveltuva pikkupöytä Se Hayn blogipöytä olisi itse asiassa oikeinkin sopivan kokoinen, toisena vaihtoehtona Componibili. Jos siis haluaisin osallistua blogibingoon. Oikeastaan toivon keksiväni jotain vähän omaperäisempää. Kiirehän tässä ei ole minnekään.

sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Hamsteri...


Totesin taas kerran, että hamsteri mikä hamsteri. Vähän joka asiassa... Tänään oli taas tyypillinen tämän kesän säätila. Vietävän kylmä ja vettä vihmova ilma. Ulkotyöt eivät houkuttaneet ja sisälläkin olo vähän kyllästytti. (Eilen oli kieltämättä pitkästä aikaa ihan oikeasti kesä ja mukava päivä viettää ulkoilmaelämää.) Joten ajelimme Plantageniin.

Enpä ole siellä ennen käynytkään. Matkaa lähimpään myymälään on sen verran, että ihan tuosta vain ei viitsi ajella ja rehellisesti sanoen taidan jatkossakin tyytyä lähempänä sijaitsevien kauppojen valikoimiin. Eipä tuo kovin kummoinen myymälä ollut tarjonnaltaan. Melkoisen kallis joiltain osin, mutta valikoimakaan ei erityisemmin sykähdyttänyt. Mutta koska olen hamsteri, tarttui tuolta jokunen taimi ja siemenpussi mukaan kuitenkin.

Joten tutkimpa illasta kaappejani ja useampaan paikkaan varastoimiani siemenpusseja. Joita muuten riitti. (Osaselitykseksi kelvatkoon, että yksi säilytysloota oli pari vuotta tiellä tietymättömillä jonkun muun kuin minun siivoamanani). Mutta.. Puoli roskiksellista niitä avattuja pusseja oli. Toki tiedän, että osasta pusseista varmaan löytyisi vielä itäviäkin siemeniä, mutta todenpuhuen en jaksa nähdä sitä vaivaa, että kylväisin ja kokeilisin ja toteaisin, että ei onnistu jne. jne. Jotta kaikki yli viisivuotiaat (niistä viisitoistavuotiaista puhumattakaan) ja osa allekin olevaa ikäluokkaa saivat lähdöt. No, jotain säästin kylvettäväksi joutomaille ja paikkoihin, joissa itäminen olisi vain iloinen yllätys.
Päivällisellä meillä oli porkkanalettuja, joiden seuraksi tiein jotain tsatsikintapaista. Sitä jäi ylitse, joten jouduin vielä illaksi leipomaan tuoretta leipää spelttivahvistuksin sen seuraksi. Oi ja nam. Lapset olisivat syöneet leivät kokonaan kerralla, mutta valvotun yön uhka sai minut toppuuttelemaan juurileivotun leivän ahmimista. Eipä silti, ihan kohtuumäärän herkkua upotin kyllä omaankin mahaani.

Tsatsikintapainen

1 pieni kurkku
1 valkosipulin kynsi
kourallinen mintunlehtiä, persiljaa, basilikaminttua
hunajaa
suolaa pippuria
1 dl turkkilaista jugurttia

Raasta kurkku karkeaksi, anna valua siivilässä puolisen tuntia ja purista kevyesti ylimääräisiä nesteitä pois. Hienonna valkosipulinkynsi ja yrtit ja sekoita kurkkurasteeseen. Lisää jugurtti ja hunaja ja sekoita. Mausta suolalla ja pippurilla.

perjantai 27. kesäkuuta 2014

Metsänomistaja

Minulla on tavoitteena kasvattaa metsä. Ainakin sellainen pieni. Avokado on jo hyvässä mitassa ja sitruunaeukalyptuskin on kasvanut lupaavasti. Aika hentoinen se tosin on, pitäisi ehkä laittaa tukikepit avittamaan kasvua. Esim grillivartaat olisivat varmaan aika mainiot tai sitten cocktailtikut. Oliivipuu siirtyi pihalle, mutta se taitaa kyllä jäädäkin sinne. Kilpikirvat eivät suostu jättämään sitä rauhaan ja muutenkin ulkonäkö on rähjäisenpuoleinen. Saa olla saattohoidossa tämän kesän ja sitten se taitaa olla adieu, jos ei ihmeitä tapahdu.

Alempana kuvassa piilee toivottavasti tuleva apinanleipäpuu alias baobab. Liottelin sen siementä hartaudella aika monta päivää, mutta ei se kyllä koskaan turvonnut niinkuin sen kai pitäisi. Joten koska minulla ei ole norsua, jonka vatsaan voisin siemenen työntää ja varmistaa sillä käsittelyllä itävyyttä, työnsin sen vain lopulta multaan ja toivoin parasta. Aika pitkään saatan saada toivoakin, itämisaika kun on helposti vuoden luokkaa. Mietin vähän, että pitäisikö liotella (ja vaikka vähän hioakin) vielä toinenkin siemen ihan varmuuden vuoksi, jos tuossa vaikka on jotain vikaa itävyydessä. Onhan tuo hiukan noloa odotella vuosikaudet, että se vietävän siemen itäisi ja pettyä kuitenkin. Ei sellainen olisi laitaa.

Seuraavaksi voisin syöttää jollekulle mangon (itse olen sille allerginen) ja laittaa sen vaihteeksi itämään. Todenpuhuen noista mistään ei tule erityisen näyttäviä puita sisäkasvatuksessa, mutta jostain syystä se, kun siemen halkeaa ja siitä lähtee kasvamaan puu, on niitä elämän ihmeitä, joita en vain voi vastustaa. Ihan käsittämätöntä. Muutaman millin kokoinen siemen pitää sisällään ison puun!

Saatan myös joutua käymään vaihteeksi Exotic Gardenin sivuilla haikailemassa omituisten kasvien siemeniä.


Tänään saapui toinen annos Enid Blytonia. Jos joku valittaa tekemisen puutetta, se ei ainakaan lukemisen puutteesta johdu.

torstai 26. kesäkuuta 2014

Pioni

Että minä sitten tykkään noista pioneista. Ihan ovat kuin vatkattua kermaa ja vadelmahilloa.  Ihania. Tosin totesin, että yksi niistä taitaa olla turhan ahtaalla ja pimeässä. Taidan siirtää sen toiseen kohtaa. Ja juu, tiedän, että ajankohta ei ole ihanteellisin, mutta samapa kai tuo on jättääkö se kukkimatta ja kasvamatta tuossa vai jossain muussa kohdassa. Ihanan pinkille Sarah Bernhardtillekin pitäisi löytää sijoituspaikka. Sinänsä hassua, että pionit ja rodot eivät todellakaan ole ikinä kuuluneet suosikkikasveihini ja nyt hihkun innosta, kun pionit kukkivat ja poden syvää pettymystä, kun rodo ei moiseen alentunut.

Ja tänään paistoi aurinkokin. Oikein lämmitti. Tuli hiki, kun jaoin ja istuttelin kuunliljoja. En edes muista koska viimeksi on ulkona joutunut vähentämään vaatetusta. Pikemminkin on saanut hakea lisää. Mutta jospa se lämpökin vähitellen saapuisi. Ihan jo kasvien takia. Joskin kesäkurpitsat taidan joutua listaamaan tappioihin. Ihmettelen suuresti, jos ne tuosta nykyisestä tilastaan toipuvat minkäänmoisiksi. Harmittaa.

keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

Lohtuleivontaa




Melkoisen emotionaalisen vuoristoradan päivä. Mutta ilmeisesti selvisin. Touhuamalla, kulkemalla, leipomalla, kokkaamalla, olemalla liikkeessä. Ehkä jonain vuonna tyyni pinta ei enää hajoa pienimmästäkin. Ehkä joskus olen taas vahva ja jaksan paremmin.

Lohdullisen makeat browniet

100 g tummaa minttusuklaata
150 g margariinia
3 munaa
2,5 dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
3/4 dl kaakaojauhetta
1 tl vaniljasokeria
0,5 dl maitoa (käytin riisimaitoa)
4 Digestive-keksiä isoina murusina
vaahtokarkkeja

Sulata margariini ja pilko suklaa sen joukkoon sulamaan. Lisää sokeri hiukan jäähtyneeseen seokseen. Lisää munat ja sekoita hyvin. Lisää kuivat aineet massaan nopeasti maidon kanssa. Lisää lopuksi keksinmurut ja paloitellut vaahtokarkit. Kaada leivinpaperilla voideltuun vuokaan (minä käytin 15x20 cm vuokaa, 20x20 käy varmasti hyvin). Paista 30-40 minuuttia 175 asteessa tai kunnes taikina on hyytynyt. Taikina kuohuu yhdessä vaiheessa aika lailla, mutta se kuuluu asiaan. Tarjoa hiukan jäähtyneenä jäätelön kanssa.

tiistai 24. kesäkuuta 2014




Tänään oli melkoisen mielenkiintoinen päivä noin säätilaa mittarina käyttäen. Kaikkea löytyi kirkkaasta päivänpaisteesta kaatosateeseen, rakeisiin ja yllättävään ukkosmyrskyyn. Ja muutokset tapahtuivat hämentävällä tahdilla. Sattuneesta syystä tuli aamun pikaulkoilua lukuunottamatta pysyttyä aika tavalla neljän seinän sisäpulella.

Ja sisälläolo sitten aiheuttaa kummallista intoa ruoanlaiton suhten. Päätin keräillä kiltti äiti -irtopisteitä ja tarjoilin lounaaksi hodareita. Sämpylät tein itse ja omiin nakkikoiriini myös nakit. Olivat muuten parempia kuin aiemmin tekemäni. Jotenkin vain tuo vaihe, kun käärin nakkitaikinaa elmukelmuun ja keittelen pötköjä, tuppaa naurattamaan joka kerta yhtä paljon.

Illalla ohjelmassa oli koko perheen askartelua. Mies piipahti kotimatkallaan Ikeassa ja toi pari tuolia (joista joskus myöhemmin enemmän) ja isomman neidin huoneeseen kirjahyllyn. (Nyt niitä Billyjä taas saa valkoisena. Mikä ihme toimitustauko taannoin olikaan.) No, joka tapauksessa neito oli hyllystään ja kirjoistaan niin onnellinen, että lupasi poikkeuksellisesti esiintyä myös blogissa. Jotta silvuplee vaan. Hiukan kyllä huolestuttaa, koska oikeasti tuo hylly on jo aika täynnä heti alkuunsa. Mitäs sitten teemme, kun se täyttyy kokonaan? Kuvittelin, että tuonne olisi mahtunut jokunen peli alakerran hyllyjä täyttämästä, mutta mitä vielä...

Niin ja lähiaikoina lienee syytä pieneen kuvapäivitykseen neidin huoneesta muutenkin. Jollakin muullakin on iskenyt sisustusvimma ja huoneeseen pitää saada maatuskateemaa. Onnistuu. Mutta siivota voisi ennen isompia verhojenvaihtoja.

maanantai 23. kesäkuuta 2014

Tämä on aika kuvaava esitys tästä kesästä... Katselin juuri koneelta kuvia kesistä, jolloin olemme asuneet täällä ja voi että miten ihanan aurinkoista ja juu - kesäistä niissä olikaan. Kukkaset kukkivat, lapset hilluivat helleasuissaan ja uimarantaretket olivat päivittäisiä. Jotta voihan masennus. Tosin kyllä Silakka sentää mulkkasi kunnolla tuossa vesilävessä kaatopaikalla. Toinen saapas oli puolillaan vettä. Melkein kuin olisi käynyt uimassa.

Eipä tässä muuta sitten voi kuin yrittää vetäistä villaista niskaan, laittaa puita pesään ja valmistaa lohdullisia ruokia. Yletön sisäileminen on aiheuttanut jopa kesällä ennenkuulumatonta sisustamisen tarvetta. Yleensä kesäisin eniten sisustamiseen viittaavaa on rantapyyhkeiden ripusteleminen milloin minnekin kuivamaan ja isoimpien hiekkakasojen eliminointi eteisestä.

Niin ja se ruoka. Tänään tein kasviksilla täytettyä munakasrullaa. Oli hyvää, jopa lasten mielestä. Paitsi kesäkurpitsa, joka ei kuulemma edelleenkään ole missään olosuhteissa hyvää. Hmpf. Minun mielestäni se kyllä oli, tuollakin. Niin ja rucola, se on suoraan omalta takapihalta. Sitä osastoa, joka suostuu kasvamaan säästä huolimatta.

Kasviksilla täytetty munakasrulla


Munakas:
6 munaa 
6 dl maitoa 
1 dl vehnäjauhoja 
1 tl suolaa 
2 tl voita tai öljyä

Riko munat kulhoon ja riko niiden rakenne. Sekoita joukkoon loput aineet. Kaada leivinpaperilla vuoratulle uunipannulle ja paista 200 asteessa n 20 minuuttia.

Täytteet:
Tomaattikastike
1 prk tomaattimurskaa
hunajaa, suolaa, pippuria, öljyä, timjamia, rosmariinia,valkosipulia

Laita aineet kattilaan ja anna kiehua rauhassa puolisen tuntia, kun teet pohjaa ja muita täytteitä.

1 kesäkurpitsa
1 murskattu valkosipulin kynsi
öljyä ja margariinia/voita
Suolaa, pippuria, persiljaa

Viipaloi kesäkurpitsa juustohöylällä. Laita öljy ja rasva pannuun, murskaa valkosipuli sekaan. Lisää hetken kuluttua kesäkurpitsa ja hauduttele ja kääntele kypsähköksi. Mausta.

Lisäksi:
Juustoraastetta, raejuustoa, tuoreyrttejä (esim timjamia, meiramia, minttua).

Kun kypsä munakaspohja on jäähtynyt hiukan, kumoa se puhtan leivinpaperin päälle. Levitä pinnalle tomaattikastiketta, kesäkurpitsaviipaleet, tuoreyrttejä, raejuustoa ja juustoraastetta. Kääri rullalle. Lisää pinnalle ylijäänyttä tomaattikastiketta ja juustoraatetta. Kuorruta 200 asteessa n 20 minuuttia.

sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Ei kasva... Jurovat ja murjottavat ja taisivat nuo isommat lehdet ottaa kylmääkin taannoin lumisatessa. Hengissä sentään ovat, mutta jotenkin muistelisin, että aiempina vuosina lehdet ovat olleet melkoisen paljon näyttävämmissä mitoissa tässä vaiheessa kesää. Jännityksellä odotan. 

Nämä sitten puolestaan kasvavat ja kukoistavat. Sinänsä hassua, koska viime vuonna kesäkurpitsat rehottivat ja salaatti murjotti eikä oikein edes itänyt. Mutta kyllä minä kaiken uhallakin kaipaisin hiukan lämpimämpiä ilmoja.

Tietenkin, jos heittäytyy yltiöpositiiviseksi, voi sanoa, että kukkapenkkiprojektin kannalta tämä sää on ollut vallan ihanteellinen. Kasvit eivät ole päässeet nuutumaan odotellessaan ja harvemmin on ollut tuskallisen hiostavaa maata kaivellessa. Nyt tuo iso maa on jo hyväll mallilla. Enää pitää ottaa painottelu kuunliljojen kanssa ja jakaa ja istuttaa ne paikoilleen. Ne tulevat vähän niinkuin vyöksi tuohon paljaaseen kohtaan. Mieluusti keksisin jonkun oikein korkean, mutta hyvin pystyssä pysyvän perennan niiden taakse. Kimikki olisi vallan ihanteellinen, mutta ostin ja tapoin jo yhden. Ei taida maksaa vaivaa kokeilla uudelleen... Niin ja reunuskasviosasto on vielä hiukan hakusessaan.

Ostin minä tänään vähän kukkaisuuksia pihalle. Pinkki pioni, Sarah Bernhardt, tulee johonkin kohtaan isoa penkkiä ja rönsyansikat ovat joskus tulevaa varjomaata varten ja menevät odottamaan ja toivottavasti lisääntymään sivupihan ison angervon juurelle.

perjantai 20. kesäkuuta 2014

Juhannustanssit

Minä avaan syömeni selälleen
ja annan päivän paistaa,
minä tahdon kylpeä joka veen
ja joka marjan maistaa.

Minun mielessäni on juhannus
ja juhla ja mittumaari,
ja jos minä illoin itkenkin,
niin siellä on sateenkaari.

-Eino Leino

torstai 19. kesäkuuta 2014

Kesälukemista

Häpeämättömästi tungin taannoin lapseni kouraan yhden kirppikseltä löytämäni Viisikko-teoksen ja pienen periatteellisen rimpuilun jälkeen kirja ei irronnut neidin kädestä kuin kiskomalla. Jotta lisää piti saada. Huutiksesta löytyy kirjallisuutta kohtuuhintaan ja tämä annos Enid Blytonia kotiutui tänään. Lienee turha mainita, että lisää on matkalla. Ja että ihan pikkuisen kutkuttaisi keräillä koko sarja. Ainakin Viisikkoja. Toisaalta Seikkailu-sarja taisi olla Blytonilta ehdoton suosikkini... Ja ihan jänniä nuo Seikkailutkin olivat. Lienee syytä tunnustaa, että on mahdollista, että paneudun lapsuuteni dekkarimaailmaan itsekin. Ainakin noista saa hyviä retkieväsvinkkejä. 

Ja voi että noiden kirjojen kannet ovat hienoja! Itse olen tainnut lukea Viisikkoja pääosin pehmeäkantisina versioina ja vähän myöhempinä painoksina. Nämä peittoavan useimmat nykykirjat kansitaiteellaan mennen tullen.

Hankin minä itsellenikin kevyttä kesälukemista. Tai aika paksu tuo Tikli on, mutta niin moni on kehunut, että pakko lopettaa vaihteeksi iskenyt lukulama ja ensin lukaista kesken oleva Paul Austerin teos ja sitten siirtyä Tikliin. (Taisin minä kyllä lukea jo pari ensimmäistä lukua.) Tai no, ihan ensiksi hankkiudun lopustakin migreenioireilusta (johon liittyy puutteita luku- ja kirjoitustaidossa) eroon.

Silakkakin sai kesälukemista. Veeran keittiöpuuhat ovat ihan taattua Tatu ja Patu -laatua ja kirja saavutti jo ensilukemalla huikean suosion.

tiistai 17. kesäkuuta 2014

Tänään kotona

Tänäänoli kylmä. Oikein kunnolla koleaa. Eilen minulla tosin oli vielä kylmempi. En tajunnut mistä johtui ennenkuin tuikinta toisen silmän takana alkoi... Ystäväni migreeni tuli vaihteeksi kylään. Eilinen iltapäivä ja ilta meni sitten tiiviisti sohvan seurassa. Ja niin meni tämäkin päivä, mutta nyt alkaa pikkuisen tuntua siltä, että alan palata ihmisten kirjoihin. Ehkä. Mistä puun takaa tuokin pirulainen taas harppasi. Tänään kävimme kyllä aamukävelyllä keräämässä vähän lupiineja ja sitten tarkastamassa mitä rakeet ja lumi olivat saaneet aikaiseksi pihalla. Eivät toistaiseksi sen pahempia. Toivottavasti kasvilapsoset sinnittelevät jatkossakin, vaikka kieltämättä vähän on luvattu ensi yöksikin vilakkaa.


Eilen meillä soi ovikello ja kiltti naapuri toi Silakkaiselle yllärin. Ihan itse ommellun sellaisen. On riittävästi pitsiä ja kukkia, alushameessa brodyyrireunus niinkuin prinsessalla pitääkin. Meillä asuu kaksi neitiä, jotka uskovat totuuteen, jonka mukaan röyhelöitä ei vain yksinkertaisesti mekossa voi olla liikaa ja helmojen pitää heilua kunnolla. Tosin niin uskoi niiden äitikin. Kasvoin 70-luvulla unisex-kaudella, mutta onneksi sain periä isompien sukulaislapsien 60-luvun ihanuusmekkoja.


Sää kun ei oikein houkutelllut ulkoilemaan, piti keksiä muuta. Isompi tyttö halusi maalailla kiviä ja sai maalata. Maaleja jäi paletille niin paljon, että muutakin taidetta syntyi. Minä en ollut ihan parhaimmassa vedossa, mutta isosiskosta on onneksi kehkeytymässä oikein laatuisa askartelunohjaaja pienemmälle. Etenkin tälläisissä poikkeustilanteissa.

sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

Puutarhasunnuntai

Aamu alkoi oikein mukavasti. Avasin telkkarin ja hei! Sieltä tuli puutarhaohjelmia. Ja sitten kun avasin verhot, totesin, että sääkin oli odotusten vastaisesti mitä mainioin. Jotta aamupalan jälkeen piti sännätä pihalle kovasti inspiroituneena.



No, kieltämättä sille inspiroitumiselle on hiukan tarvettakin. Mutta tässä vaiheessa kukkapenkistä oli jo kärrätty peräkärryllinen multaa naapuriin maantäytteeksi, pehmitetty savea talikolla pohjaksi, yritetty kaivaa kompostista maanparannusainetta ja todettu, että tuomen (matoiset) oksat olivat liian matalalla eli tiellä ja karsittu niitä ja kipattu lopulta 24 säkillistä multaa kasvualustaksi. Siis tuohon taustalla häämöttävään kukkamaahan.


Sitten aloitinkin painiottelun kasvien kanssa. Ihan tuo piirtämäni suunnitelma ei pitänyt, mutta aika lailla sen mukaan etenkin. Siinä vaiheessa kun mummu ja vaari palauttivat lapset, aloin olla jo aika valmis luovuttamaan tältä päivältä. No, vähän vielä jaksoi. Mies aina välillä auttoi painavampien kasvustojen kanssa ja loppuajan siilaili sorasta karkeinta osuutta perustuksia varten ja laittoi vähän suodatinkankaita ja eristyslevyjä ojennukseen. Tuohon vaiheeseen se tällä kertaa jäi. Aika piesty olo, kieltämättä, mutta hauskaa oli.

Bonuksena tapahtui vielä edistymistä sivupihan kivireunusten suhteen. Siinä sitä soraa silaillessa, kun tuli hienompaa ainesta sen veran, että se piti upottaa johonkin... Joten upotettiin tuohon. Juurimatto vähän lopahti kesken, mutta taitaa ajatukseni ihan toimia. Jatkossa poistan ylimääräiset matot ja lisään nurmikon puolelle multaa. Eiköhän tuolla varjoisammallakin puolella joku maanpeitekasvi viihdy. 

Mutta tiedättekös. Odotan kyllä innolla sitä, kun tuo iso kukkamaa on vihdoin kunossa. Siihen nähden tuo etualan iirispenkki on ihan piisofkeik eikä siihen varmaan uppoa multaakaan kuin ehkä kahdeksan säkillistä. Sitten on kaikenmoista pientä reunustamista yms., mutta ton ison kukkamaan suhteen tunnen olevani voiton puolella!!! Sitten pitää enää keksiä minne nuo ylijäämäkasvit upottaa... No, kaipa ne jollekulle kepaavat.

Niin ja se tienvierusta on nyt siisti. Lautakasa poissa ja laatatkin talon seinustalla. Ehkä siitäkin vähitellen hyvä tulee. Mutta olipa mukava päivä! Nyt olen ansainnut suihkun ja suklaata.

perjantai 13. kesäkuuta 2014

Perjantai 13. päivä




Kesäkuun 13. perjantai oli kerran elämäni synkin päivä ja lähtökohtaisesti se tuntui siltä nykin. Päätin ottaa päivää niska-persotteella kiinni ja kampittaa pahat aavistukset pihalle. Säälle ja kylmyydelle en voi mitään, mutta aina voi painotta niitä kivoja asioita. Kuten Silakka, joka aina aamulla kysyy mikä päivä on ja riemuitsee sitten siitä, mikä päivässä tulee olemaan mukavaa. Tänä aamuna huippujuttu oli, että on perjantai ja saa pizzaa. Joten teimme pizzaa ja jälkkäriksi keikauskakkua raparperista ja söimme sitä runsaan jäätelön kera. Oli hyvää. Aurinkokin välillä kurkisteli.

Telkkarista tuli rytmistä voimistelua ja pikku voimistelijani olivat aivan haltioissaan ohjelmista ja erityisesti esiintyjien kimaltelevista asuista. Nuorison säteilevä innostus melkein ohitti pettymykseni siitä, että urheilu jälleen kerran ohitti minun pääntyhjennysohjelmani ts. Kyläsairaalan tärkeysjärjestyksessä. No, söin pizzaa ja katselin lapsiani.

Illalla sain vielä lisää postiiivisuusterapiaa. Mies on virkistäytymässä ja tulee kun tulee. Mietin vähän, että onkohan neideillä jo ikävä. Vielä mitä, pikkuneiti käpertyi kainaloon ja kuiskasi, että on ihan huippua olla tälleen yökyläilemässä vain äidin ja siskon kanssa.

Vähän tosin harmittaa se, että olisi täysikuu, mutta se ei taida juuri pilvien taka erottua.

keskiviikko 11. kesäkuuta 2014

Kasvimaata ja muita tiluksia



Siinä se on, pikkuinen palstani. Muistin laitta herneet likoamaan aamusta ja illalla kipaisimme kylvämässä ne maalle. Hiukan hirvittää huomiselle luvattu vedenpaisumus. Mahtavatko herneet kellua kastelukanavaan jo ennen kuin linnut syövät ne? Tunnustan, että lähtöasenteeni on enemmänkin mallia pessimisti ei pety. Jos jotain saan kasvatettua syömiskunton, olen kovasti onnellinen. Kasvimaa on kieltämättä mallia aloitteleva viljelijä ottaa varman päälle ts. perunaa, sipulia, herneitä ja pari penkkiä kesäkukkia lasten iloksi ja ötököitä karkottamaan.

Onneksi voin kotona sentään kääntää katseeni ruusutarhaani, jonka ainoa pensas kukkii ihanasti, vaikka juhannukseen on vielä hetki. Samoin unikko on intoutunut tekemään vallan ennennäkemättömän määrän nuppuja. Ensimmäinen poksahti auki tänään. Huomista sadetta ennakoiden tein unikolle ex-tempore -tukisysteemit ympärille. Jospa se ei tuennan ansiosta makailisi pitkin pihamaata niinkuin vähän jokaisena aiempana kesänä on käynyt.

Huomenna taitaakin olla ohjelmassa lähinnä sisälläistumista. Eipä silti, kotihommia on kyllä odottamassa ihan riittävästi. tekisin vain paljon mieluummin niitä ulkona tapahtuvia. Esim se iso kukkamaa on edelleen istuttamatta uusiksi. Huomenna voisin ehkä saada loistavia ideoita sen kukkien uuteen järjestykseen... Ja myöhemmin myös järjestää ne. Puutarhanhoidon suhteen olen hiukan mallia adhd, joka säntäilee projektista toiseen, koska niiden aloittaminen on ihan mahdottoman hauskaa. No, yleensä projektit tulevat kyllä aikaa myöten valmiiksikin, kunhan vain saan itseäni niskasta kiinni. Kuten esimerkiksi tänään, kun sain lopultakin lannoitettua kärhöt ja alppiruusuni(, jota ei muuten hotsittanut tänä vuonna kukkia lainkaan.)

tiistai 10. kesäkuuta 2014


Lempikukkani kukkivat juuri! Särkynyt sydän alba, jonka ostin kai sinä kesänä kun muutimme tänne ja joka on muuttanut paikasta toisen monen monta kertaa. Nytkin raukalla on hiukan ahdasta, kun väriminttu päätti viihtyä turhan tosissaan. Ehkä siirrän sen vielä jonnekin...

Ja iirikset. Niistä en edes aloita. Paitsi että sen verran sanon, että tuo ihana, kukkiva puska aiheuttaa miltei halimisentarpeen. Ainakin silittää pitää aina ohimennessä. Minulla on kyllä useampaakin lajia kurjenmiekkoja. Vaaleanpunaisesta ja valkoisesta haaveilen kovasti.

Tänään kävimme myös aloittelemassa kasvimaata tuolla palstapuolella. Toivottavasti istutimme perunat oikeaan paikkaan. Saimme siis luvan liittyä viljelemään ystävän palstalle ja sijaintitiedot olivat hieman hatarat. Mutta toivokaamme parasta. Sipulitkin tuli haudattua, kun olin saanut kitkettyä rikkaruohot alustasta. Isompi neito sai kylvää kesäkukkia ja minun pitää muistaa laittaa herneet likoamaan ja käydä hiukan kylvämässä lisää. Papujakin voisi harkita, jos moisia osuu kaupassa vielä kohdalle.

Mutta kylläpä n. kymmenvuotias minä olisi vähintäänkin järkyttynyt, jos kuulisi, että kitken ja kastelen ihan mieluusti ja vapaaehtoisesti. Meillä oli kaupungin palstalla kasvimaa, kun olin lapsi ja muistan edelleen, miten ärsytti mokoman pläntinn hoito ja kastelu. Puhumattakaan jostain mummulan perunapellon kitkentätalkoista (koska siellä oli hämähäkkejä). Ei lapsena ihan hahmottanut, miten hienoa oli sitten saada lautaselle niitä itse kasvatettuja kasviksia...

sunnuntai 8. kesäkuuta 2014


Viikonlopun ohjlmaa. Eilen olisi tuolta kentältä saanut hiukan erilaisia kuvia, mutta vein kamerani vedenpaisumusta pakoon jo hyvissä ajoin ja vietin itse aikaani ruokakatoksen suojissa. No, tänään sitten unohdin suojata naamani auringolta ja nyt minulla on punainen irtopää ja pesukarhunnaama. No, eipä ole ensimmäinen kerta sitä(kään) lajia. Missä ihmeessä valmistettaisiin hiukan isompaankin kaaliin uppoavia, leveälierisiä olkihattuja vai joudunko matkustamaan suosiolla Meksikoon?

torstai 5. kesäkuuta 2014

Huh hellettä

Tänään oli k-u-u-m-a. Oikein sopiva sää siis perkailla kukkapenkin pohjasta rikkaruohoja ja ruukuttaa tomaatteja paahteisella seinänvierustalla. Hiki valui ja rantaan lähtö tuntui melkoiselta ylellisyydeltä. Siellä sitten olikin kylmä, vain vähän alle 30 astetta.... Meillä kun niitä asteita on tuolla takapihalla  ollut vähintään 45. Mutta ihanan kesäistä, en valita. Huomenissa tosin taitaa sataa. Tekee kyllä hyvää kasveille, mutta hiukan hirvittää kukkamaaprojektin tulevaisuus... Pääsenkö mukaan mutapainin ystäviin?

keskiviikko 4. kesäkuuta 2014

Hullu puutarhuri

Viime päivien projektini, olkaa hyvät. Valitettavasti kohteesta ei tullut napattua ennen-kuvaa, mutta uskonette, että lähtökohta oli karmea, jos sanon, että tämä näyttää jo siedettävältä. Olen siis kitkenyt puoli kuutiota rikkaruohoja, kaivanut savea, lisännyt multaa, hyödyntänyt säästöbetonia, kaivanut kivikasasta maisemointikiviä koristeeksi ja lopulta istutellut mehikasveja kivikkoon. Ai niin, yhdessä vaiheessa mies poisti tuosta penkin takaa risu- ja epämääräisyyskompostin. 

Vielä pitäisi siivota tuo rojahtanut lautakasa joko muualle tai ainakin siistimmäksi, toimittaa laatat lähemmäs kohdettaan ja keksiä, mitäs tuohon saven päälle kehittelisi. Ainakin siihen taitaa tulla jonkinmoinen laatikko ja siihen pari pensasmustikkaa, muusta en osaa sanoa. Ehkä asia valkenee jossain vaiheessa kesää. Joku pressu voisi olla asiaa loppujen rikkakasvien nitistämiseksi. Eikä tuo muutenkaan ihan valmis ole. 

Ilmoitin jo miehelle, että yksi vähän hankalassa paikassa oleva norjanangervo sopisi hyvin tuohon penkin taakse ja äiti lupasi vanhoja, risoja saviruukkuja, joille löytyy kyllä tilaa ja joihin tulee myös mehikasveja. Ne siis tulevat kuvan vasempaan laitaan.Mutta tulipas iloinen olo, kun sai tuota rytöä edes pikkuisen inhimillisemmän näköiseksi. Se kun tosiaan on se, mitä pihastamme näkyy ohikulkijoille... Mutta vielä on runsaasti tehtävää parkkipaikan toislle laidalla. Siellä ei tosin taideta päästä enää nollabudjetilla.

Ja se varsinainen hullunhomma näkyy tässä kuvassa.
Mies on jatkanut painimista kukkamaan kanssa., kun minä jouduin luovuttamaan. Juurakot olivat niin valtavia, että en olisi ikinä saanut maata tyhjennettyä väsyttämättä itseäni hengiltä. Armaani lapioi reippaana poikana suurimman osan kasveista ylös ja nyt pöheiköt loikoilevat multasäkeillä hellästi peiteltyinä aidan varjossa. Seuraava projekti olisikin alkaa perata rikkaruohojen juuria vähemmälle mullasta ja sitten juuripaakuista. Ja toki jakaa kasvustoja järjellisemmän kokoisiksi ja istuttaa ne. Lopuksi pitäisi vielä keksiä, minne työnnän kaikki ylijäämäkasvit. Tuntuisi hiukan tylsältä viedä niitä kaatiksellekaan. Mutta ehkäpä noille löytyy huolijoita. Ainakin osalle. Tietenkin yksi varsin hyvä projekti olisi varmaan suunnitella tuo kukkamaa uusiksi. Tyyliin asap...