keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Aika täydellinen halloween-illan kuutamo. Tälläisenä yönä voisi kuvitella ihmissusien väijyvän pimeissä sopissa.

tiistai 30. lokakuuta 2012

Naapurin pihassa oli leikelty tuijia ja sain kummallisen inspiraation vääntää leikkuujämistä kranssin. Tein pohjan sanomalehdestä.Itse asiassa minun piti oikein dokumetoida projekti, mutta enhän minä tekemisen huumassa muistanut kuvata. Joten tuossa se jotkuinkin valmis tekele - elämäni ensimmäinen havukranssi. Huomenna pitää katsoa, olisiko leikkuujätettä vielä jäljellä. Kranssista tuli turhan kulmikas makuuni ja sivulta katsoen pohjaa pilkottaa minun makuuni hiukan liikaa. Mutta ehkä tuosta vielä kranssi saadaan. Iso tyttö ilmoitti, että jouluksi siihen pitää laittaa punainen rusetti. Käyhän se, laitetaan. Mutta ei ihan heti kuitenkaan.

Parasta kranssin tekeisessä oli ihanan havujen ja pihkan tuoksu, mitä noista oksista levisi. Laitoin oksien jämäpalat polttopuukoriin. Toivottavasti hyvä tuoksu leviää myös uunista kotia lämmittäessä.

sunnuntai 28. lokakuuta 2012





Aika nopsaan nuo maisemat muuttuvat. Päiväkävelyllä pakkanen oli pureskellut antaumuksella vähän siellä täällä ja samalla puhaltanut huurretta ympärilleen. 

Aloitin harmaan kolmiohuivin jo jonkin aikaa sitten, kudoinkin aika pitkälle kunnes totesin tehneeni ihan mahdottomasti virheitä. Ensin ajattelin, että antaa olla, alan kehitellä nistä jotain, mutta lopulta virheitä oli niin paljon, että katsoin parhaaksi purkaa verkko-osuuden ja aloitella sen uusiksi toivottavasti vähemmin hudein. Jos muuta en ole oppinut niin sen, että useimmiten on lopulta paras purkaa, koska itse tehtyään niiden virheiden olemassaolon tietää silloinkin, kun ne ovat villapaidan selkäkappaleessa. Parempi siis purkaa kuin harmitella purkamattomuutta koko käsityön käyttöiän. Huivin malli on sitä lajia, joka kumpuaa päästäni kutoessani. Jännityksellä odotan, mitä tuosta lopulta tulee. 

Tällä hetkellä tunnen olevani kovasti keski-ikäinen. Istun ja ihmettelen vaalikatsomossa ja tutkiskelen netistä ennusteita ja tulosten kehittymistä. Jotenkin äänestäminen on ollut mielekkäämpää kuin pitkään aikaan, koska tunnen ehdokkaat ja tiedän asuinpaikkakuntani asioista. Kymmenen vuotta menikin enemmän ja vähemmän onnellisessa tietämättömyyden tilassa paikallisvaalien ja paikallisten asioiden suhteen.

lauantai 27. lokakuuta 2012


Krhm... Katsokaapa ylempää kuvaa. Puhkun äidinylpeyttä. Itse en päässyt paikalle seuraamaan isomman lapsen joukkueen esitystä, mutta videolta sentään näin. Ja hienosti meni, kuten palkinnosta voi päätellä. 

Itse oli Silakan kanssa mummulassa yökylässä. Aamulla kävimme pakkaskävelyllä torilla. Hiukan nipisteli pakkanen sormenpäissä, aamukymmeneltä oli vielä liki -10 astetta. Palelevilta ehdokkailta irtosi mukaan tiskirätti, tulitikkuja, karkkia ja ruusu. Lettuja ja pullakahviejakin olisi ollut tarjolla, mutta passasin tällä kertaa. Aina kannattaa käydä, näköjään. ;) No joo, huomenna on vaalipäivä ja illasta istunemme television ääressä ihmettelemässä tuloksia. Äänestämässä kävin tällä kertaa jo hyvissä ajoin.

torstai 25. lokakuuta 2012

Ja valkeus tuli...






Tänä aamuna ei todellakaan ollut vaikeuksia löytää kuvattavaa. Päinvastoin, kuvattavaa oli niin, että välillä oli vaikea päättää, mitä kuvaisi seuraavaksi. Kuvausassistenttini oli yhtä haltioissaan. Näytteli kuuraisia kasveja ja ilmoitti haluavansa milloin mistäkin kuvan. Aika vaativa assistentti tuo on välillä. Ja paleleva, reppana. Kädet ja varpaat olivat parin tunnin ulkoilun jälkeen (kaikesta toppaamisesta huolimatta) melkoisen vilpoiset. 

Illasta vielä satoi pikkuisen lunta ja sitä piti lähteä ihastelemaan. Sade tosin ehti tauota ennenkuin ehdimme pihalle, mutta lenkkeilimme silti hetkeksi pimeään venerantaan, jossa viihdyimmekin leikkimässä kameralla jonnin aikaa. Kuutamo oli harvinaisen komealla tuulella ja intoutui esittelemään kasvojaan meille kunnolla.

 Parasta kylmässä ja lumessa on sen mukanaan tuoma valon määrä. Ihan hymyilytti aamulla tallustella koulun suuntaan, kun oikeasti näki, mihin jalkansa asetti.

keskiviikko 24. lokakuuta 2012



Näin aluksi: Minä en ole aamuihminen. En sitten pätkääkään. Itse asiassa, jos minulta kysytään, aamut voisi hyvin hävittää maailmasta ja siirtyä jotenkin ilman aamun ärsyttäviä proseduureja vaikka suoraan iltapäivään. Kouluikäisen äitinä saan vielä nauttia runsain määrin aikaisista aamuista, kaikkea muuta kuin rauhallisista ja kiireettömistä sellaisista. Suurimpana osana aamuista löydän itseni kiukuttelemassa kuin pahainen kakara ja kiroamassa kaikenmaailman koululaitokset alimpaan helvettiin häiritsemästä aamu-uniani. No, tuossa kahdeksan jälkeen, kun jätän ekaluokkalaisen kouluun, alkaa jo pahin aamuäreyskin olla helpottanut ja kykenen katsomaan ympärilleni. Tänä aamuna taivaanrantaan tuijottelu kannatti. Aurinko tarjosi noustessaan melko psykedeelisen valoshown. 

tiistai 23. lokakuuta 2012



Välillä löytyy kauneuttakin kaiken hämäryyden, loan ja ankeuden keskeltä.  

sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Nonni. Ja nyut siinä on pöytälevy. Ihan vain rouheasti höyläämätöntä lautaa.  Nyt on sievä pikkupöytä, jolle laskea teekuppi tai jättää vispipuuro jäähtymään. Kyllä minä vähän suunnittelin, että voisin etsiä sopivan lasipurkin ja laittaa sinne valot pikkuisen syysiltoja valaisemaan. Pikkuisen pitää sisustaakin...

lauantai 20. lokakuuta 2012




Kaivoin joriinit ja gladiolukset maasta odottamaan ensi kevättä. Mies siivoili kellaria, aika kamalasti olisi sitä hommaa odottamassa. Minä haaveilen siitä, että joskus saisin kellariin edes hillokellarin. Ihan hirmuisissa ja kauaskantoisissa unelmissa siintää puusauna ja kodinhoitohuone. Taitavat jäädä unelmiksi, yläkerrassa riittänee tekemistä ihan riittävästi meidän elinajaksemme. Kunhan saisimme edes perattua kellaria täyttävän tavarapaljouden jotakuinkin järkevään mittakaavaan. Nyt se ahdistaa jo ajatuksenakin.

Iltapäivällä muistin, että minun piti tehdä päivälliseksi pitsaa. Kello oli jo niin paljon, että hiivataikina ei olisi ehtinyt mitenkään nousta kunnolla. Mietin hetken ja päätin tehdä pohjan teeleipätaikinan tapaiseksi, nypin jauhoihin margariinia ja lisäsin veden myöhemmin. Tuli oikeasti aika hyvää, ei perinteistä pitsaa, mutta toimi. Meille maidottomille (Silakka ja minä) leivoin umpinaisen piiraan ja laitoin täytteiden kruunuksi vielä kanamunan. Isompi tyttö kehui tekeleeni maasta taivaaseen ja pienempikin söi (etenkin taikinaa) suurella innolla.

Piirastaikina pitsantapaiselle

5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
suolaa
100 g margariinia
1,5 - 2 dl kylmää vettä

Laita kuivat aineet kulhoon ja lisää margariini. Nypi murumaiseksi seokseksi ja lisää aluksi 1,5 dl vettä. Sekoittele taikinaksi ja lisää vettä tarvittaessa. Vaivaa kevyesti tasaiseksi taikinaksi. Kauli hyvin ohueksi pohjaksi joko avopiiraalle tai taitettavalle mallille. Täytä ja paista 225 asteessa n. 15 minuuttia.

Tällä kertaa täytteenä oli kinkkua, paseerattua tomaattia, kesäkurpitsaa ohuina siivuina, paprikaa kuutioina, säilykepersikkaa lohkoina, kermajuustoa ja mausteina timjamia, suolaa, basilikaa ja rosmariinia. Kasvisversio tietty miinus liha ja juusto. 

Illasta tuli tehtyä kardinaalimunaus. Intouduimme miehen kanssa putsaamaan liesituulettimen suodatinta. Ei siinä mitään, hyvähän se on puhdistaa vaan kun mokomaa ei saa puhdistettua, jollei irroita koko värkkiä paikaltaan. Ja kun sen kerran irroitti, piti kiinnittää huomiota siihen, että onpas se likainen. Mies intoutui vielä ruuvailemaan masiinaa lisää auki.Tämä oli jo major mistake. Älkää koskaan, toistan koskaan, avatko liesituuletinta. Siitä ei tule kuin paha mieli. Jos se ei enää ime, vaihtakaa uuteen. Siitä rasvan ja köhnän paljoudesta ei tule kuin ahdistus ja paha mieli. Liesituuletin yksinkertaisesti on esine, jota ei voi saada puhtaaksi... Yök.

perjantai 19. lokakuuta 2012

Jotta pilipilipom. Onneksi joenuoma on sen verran syvällä, että sen tulviminen ei ole ihan ensimmäinen vaara kuitenkaan. Takapihan imukyky alkaa olla maksimissaa, kohta alan harkita riisinviljelijän uraa. Mahtaisiko siihen saada EU-tukia?

Iltapäivästä kyllästyin tappeleviin lapsukaisiin ja ajelimme mummulaan. Tappelutilanne rauhoittui, Silakka nukkui pitkästä aikaa sisällä kunnon päiväunet ja minä luin kokonaisen kirjan yhdeltä istumalta. Kiitos äiti, se tuli tarpeeseen.

torstai 18. lokakuuta 2012

Lusikasta linssiin!


Pahoittelen kuvien sisältöjen samankaltaisuutta. Tänään on vain todettava, että bataattiranskalaiset ovat h-y-v-i-ä. Paitsi jos tämän talouden lapsilta kysytään. Onneksi sentään munakokkeli ja itse tehty majoneesi kelpasivat. Isommalle upposi myös paprika. Muuten neidit suvaitsivat nyrpistellä nenäänsä tarjonnalle.

Bataattiranskalaiset

1 iso bataatti suikaloituna ronskinlaisiksi ranskalaisiksi
reilu loraus öljyä
timjamia
rosmariinia
savustettua paprikajauhetta
suolaa
mustapippuria

Sekoita mausteet (joita voi käyttää ihan reippaasti) isossa kulhossa öljyyn, kippaa bataattisuikaleet sekaan ja pyörittele niin, että öljy ja mausteet leviävät suikaleille. Levitä suikaleet pellille ja paista 225 asteessa puolisen tuntia. Pyöräytä suikaleet lastalla ympäri paistamisen puolivälissä. Maista valmiiden ranskisten suola ja ripsauta lisää tarvittaessa. 

P.S. Käykäähän muuten Modernissa mummolassa osallistumassa erinomaisen ihanaan tossuarvontaan. :)

keskiviikko 17. lokakuuta 2012


Syysloman kunniaksi iso tyttö sai päättää lounaan sisällön. Jep, nakkikastiketta ja pastaa. Nakkikastikkeen piti ehdottomasti olla sellaista vanhanaikaista jauhokastiketta. Sitä tein, mitä toivotiin ja itse söin eilisiä uunikasviksia. Aika harvoin tulee tehtyä noita perinteisiä kastikkeita, vaikka lapset (myös pienempi veteli nakkisoosia kuin Simo hilloa) tykkäävät eikä mieskään varsinaisesti valita. Nykyisin perinteiset makkarakastikkeet ja läskisoosit ovat mummularuokaa, aika harva tänä karppauksen ja hillaripelkojen kulta-aikana taitaa moisia tehdä kotona. No, kyllä minäkin taisin pikkuisen maustaa kastiketta enemmän kuin mummu maustaisi. Laitoin joukkoon teelusikallisen meiramia ja tirauksen sinappia terää antamaan.

Iltapäiväksi tyttö pääsi ostoksille. Se tosiasia, että tilipäivä on vasta tulossa, hälvensi kyllä suurinta ostointoa, mutta onneksi lapsilla oli lahjarahoja käytössään. Isommalla tytöllä tosin niitäkään ei pahasti joutunut tuhlaamaan. Hän maksoi noista Conversen nahkatennareistaan valtaisat 10 euroa. Melkoista tuuria, pakko sanoa.

Ai niin. Silakkainen se tosin ilahdutti meitä varmistamalla, että sääntö siitä, että kun jotain tulee, jotain lähtee, pätee. Neiti oli paiskannut jossain vaiheessa (en kyllä ymmärrä milloin) neulebaskerinsa ja käsineensä pois selkänsä takaa rattaista. Note to self: Kauppakeskuksiin mukaan rumimmat ja tylsimmät helposti irtoavat asusteet niin ei harmita niin pahasti myöhemmin.

maanantai 15. lokakuuta 2012

Mätiä omenoita

Joskus sitä vain ihmettelee ja hämmästelee sitä, miten vaikeaa ihmisille on hyväksyä toinen ihminen ja miten vaikeaa on antaa tunnustus hyvin tehdystä työstä. Minusta hyvä esimerkki oli, kun Kauko Röyhkä intoutui Facebookissa kehumaan Maria Guzenina-Richardsonin asioiden selvittelykykyä tässä viimoisessa lasten huostaanottokiistassa. Menipä vielä sanomaan, että kys. leidi on elegantti ja kielitaitoinen. No herraisä, väärin sammutettu. Yllättävän moni muisti heti mainita, että ei, oikeasti MG on vain ulkonäöllään pinnalle ponnistellut bimbo, kielitaitokin on kotoa peräisin eli ei minkään arvoinen eikä tuo nyt niin nättikään ole ja sitäpaitsi käyttää kaksoisnimeä vaikka on eronnut, mikä tuntui olevan vallan painava argumentti MG:n uskottavuuden suhteen.. Jotta simmottis. Väärin sammutettu... Joku muu olisi varmasti saanut yhtä hyvän paremman tuloksen, mutta ilmeisesti fiksummin kuin MG, koska silloin paikalla ei olisi ollut MG pilaamassa kaikkea bimboilullaan. 

Olisiko ihan oikeasti niin kovin vaikea sanoa, että vaikka en kys. politikkoa välttämättä ihmisenä arvosta tai arvomaailmaansa jaa, tämä homma hoitui vallan buenosti? Olisi kai...


Viime aikoina sydäntä on särkenyt myös pienen pakistanilaistytön kohtalo. Aikuiset ihmiset yrittävät tappaa lapsen, joka puhuu oikeudestaan koulutukseen. Välillä minä inhoan ihmiskuntaa aika syvästi... Mutta pakko kai on yrittää uskoa edes johonkin. Sen takia olen jaellut tätä linkkiä toivoen, että mahdollisimman moni ehdokaskin sen suostuisi allekirjoittamaan ja mahdollisesti valituksi tultuaan tekisi osaltaan jotain asioiden parantamiseksi. Allekirjoita siis sinäkin...

Sisäinen kettutyttöni alkaa nähtävästi heräillä. ;)

sunnuntai 14. lokakuuta 2012



Tälläistä tänään. Shoppailua, että saimme materiaalia valoon, kirppislöydön (vähän vanhemman, myönnän) ihailua, leluhyllyn siivousta ja Palasten kasaamista päällekkäin. Mistä ihmeestä löydän vetimet noihin laatikoihin?

lauantai 13. lokakuuta 2012

Parasta juuri kuvattuna


Kukapa itseään kunnioittava bloggarin lapsi suostuisi syömään lisää ennenkuin äiti on ottanut kuvan hänenkin annoksestaa. "Hauaa!" ja ruoka kelpasi vasta kun kuva oli napattu.

Nin ja se alkuperäinen kuvattava ruoka. Laitoin googleen haun "linssimureke" ja heti onnisti, ensimmäinen hakutulos kuulosti ihan mainiolta lähtökohdalta linssimurekkeelle. Mutta koska minä olen minä, en luonnollisestikaan voinut tehdä suoraan toisen ohjeen mukaan vaan pikkuisen piti taas parannella. Tästä tuli kyllä herkullinen ja rakenteeltaan todella miellyttävä mureke.

Linssimureke

2,5 dl punaisia linssejä
5 dl kasvislientä

3 isohkoa porkkanaa palasina
2 valkosipulinkynttä hienonnettuina
öljyä
n. 1 tl inkivääriä raasteena
pätkä punaista chiliä
jeeraa
savupaprikajauhetta
kurkumaa
timjamia
suolaa
mustapippuria

n 0,5 dl gram-jauhoa
n 0,5 dl gluteenijauhoa
2 kananmunaa

Huuhdo ja keitä linssit kypsiksi. Jos nestettä on vielä ylettömästi, kaada osa pois.

Pilko porkanat ja valkosipuli. Laita pannulle mausteet ja pyöräytä ne öljyn kanssa että maku irtoaa, lisää porkkana ja kuullottele hetken aikaa. Suolaa porkkanat kevyesti.

Sekoita porkkana-mausteseos linsseihin, lisää jauhot ja haarukalla rikotut kananmunat. Kaada taikina pitkänomaiseen vuokaan ja paista 180 asteessa 30-40 minuuttia kunnes mureke on kiinteää ja alkaa ruskettua reunoilta.

Iltapäivällä ja alkuillasta ulkoilimme. Parkkipaikka tasoittui ja vanhat betoniset sadevesirännit pääsivät harjoittelemaan tulevaan elintilaansa. Noista tulee rajaa parkkipaikan ja nurmikon välille ja aion täyttää rännit mullalla ja laittaa nihin mehikasveja. Kivikkomaa tontille, jolle ei muuten kivikkomaata taida saada... 

Illasta kävimme saunassa ja isomman tytön toive saada kuunnella radiota kuivatellessamme palautti minut taas lapsuuteen. Jotenkin on mukava huomata välittävänsä lapsilleen samoja asioita, jotka itse muistaa lapsuudestaan onnellisina ja mukavina hetkinä. Kesäillat saunan jälkeen parvekkeella, radion kuuntelu ja ranskanleipä, jonka päällä piti ehdottomasti olla lauantaimakkaraa. Aika pienestä ne onnelliset muistot rakentuvat.

perjantai 12. lokakuuta 2012

Tyyliasioita ja hajatelmia




Eilisistä olohuonekuvista nousi mielen taas asia nimeltä tyyli. Aloin miettiä, mitä tyyliä minun kotini edustaa. Ainakaan meillä ei ole kovin trendikästä. On toki trendikkäitä yksityiskohtia, joita näkyy vähän jokaisessa blogissa, mutta seinät eivät ole pääosin valkoiset eikä lattiakaan ja väritkin ovat niitä, jotka miellyttävät tai jotka taon edellinen omistaja on valinnut. 

Minä kierrätän mielelläni ja pidän designista ja hunajaiseksi patinoituneesta lakkapinnasta. Mutta onko meillä modernia mummolatyyliä? Ei taida olla oikein sitäkään. Mummolatyyliä vastaan sotii sekin, että mummuni inhoaa olohuoneemme tapetteja niin, että on nähnyt unia, miten lapset ovat piirrelleet niihin niin, että ne on ollut pakko vaihtaa. Itse asiassa mummuni varmaan viihtyisi varsin hyvin noissa trendikkäissä, valkoisissa, pelkistetyissä asunnoissa. 

Jotenkin minua hiukan huvittaa nykyinen käsitys mummulatyylistä, minun mummulani ovat olleet hyvin harkitusti ja kohtuullisella tavaramäärällä kalustettuja. Alkujaan ei ole ollut rahaa hankkia omaisuutta tolkuttomia määriä ja myöhemmin ei edes halua moiseen. Aina välillä hävettää oma hamstrausvimmani. Olisin paljon mieluummin perinyt mummultani järkevän tavan suhtautua tavaraan ja omistamiseen. Mummu ja vaari päättivät 40 vuotta sitten uuteen asuntoon muuttaessaan värit, joita aikoivat siellä käyttää ja myös pitäytyivät tässä päätöksessään ihan muutamaa hutia lukuunottamatta ja yleensäkin harkitsivat jokaisen hankkimansa esineen tarkkaan. Minä nappaan etenkin kierrätyksestä esineitä mukaani ihan liian helposti ja oikeasti miettimättä, tarvitsenko niitä.

Se, mitä minä tarvitsisin sisustamisessa eniten, taitaa olla juuri mielenlujuus. Olen ihan mahdoton tuuliviiri ja  materialisti. Niin ja hamsteri. Tiedän kyllä, että on aivan järjetöntä säilyttää kellarissa sellaista valaisinmäärää, mikä sieltä meillä löytyy, mutta vielä en ole keksinyt, miten moisista pääsisi helpoiten eroon. Parasta on, kun joku kyläilijä haluaa tarjota itselle turhalle esineelle uuden kodin. Moisia kohtaamisia odotellessa voisi olla järkevää toimittaa edes osa kotia odottavasta esineistöstä esim. kierrätyskeskukseen helpommin esineitä etsivien saatuville. Jostain syystä esineestä luopuminen silloin kun joku muu tarvitsee tai selvästi rakastaa sitä, ei ole mikään ongelma.

Ehkä minun sisustustyylini on jotain mummulatyylin ja hassun hatuntekijän mielellä varustetun keräilijän väliltä. Ainakin meillä on aina joku kohta pahasti kesken. Nytkin täällä makuuhuoneessa odottaa seinälle pääsyä kasa keltaisia Palaset-laatikoita ja tauluja ja työhuoneessa on osina pätkä Lundiaa, jonka pitäisi korvata aika lailla tiensä pään saavuttaneet vanhemmat kopionsa. Lisäksi noita Palasia lojuu vähän siellä sun täällä, jostain syystä ne ovat viime aikoina viehättäneet sen verran, että olen huomanut ostaneeni moisia aina, jos niitä on sopuhintaan kohdalle osunut. Vielä kun keksisin niille järkevän kokoontumispaikan...

Annoin muuten itselleni luvan laventaa pikkuisen vanhojen astioiden keräilyäni. Minä saan ostaa Nanny Stillin Grapponioita keltaisina versioina, jos moisia osuu kohtuuhintaan kohdalle. Nuo pienimmät kulhot osuivat, isomman olen joskus saanut siskolta lahjaksi. Kaapit eivät kiitä, eikä kellari, jonka hyllyt pullistelevat myös astioita...

Enkä minä vieläkään tiedä, mitä tyyliä edustan. Omaani varmaan..

torstai 11. lokakuuta 2012




Tänään on muistettu viedä sisko kouluun, ulkoiltu innokkaan pikkuisen ulkoilmaihmisen kanssa, kasteltu rukkaset ja tultu sisään lämmittelemään. Leivottu leipää, ilahduttu, kun mummu tuli tuomaan pullaa ja piimäkakkua, hoidettu vauvaa ja peitelty vauva hellästi unille, nukuttu piiiiiiitkät päiväunet ja menty heti niiden jälkeen katsomaan, josko vauvakin on jo herännyt. Käyty illalla kylässä syömässä synttärikakkua ja lopun aikaa kuunneltu maalämpökaivojen poraamisen jyrinää. Sitä on kuulemma luvassa vielä jokuseksi päiväksi. Päätin, että meille ei ihan heti maalämpöä laiteta, paitsi jos ihan vain kostoksi? Oikeasti, tällä kertaa meteli on ollut infernaalinen. Kumma kyllä ihan naapuriin tehdyn kaivon poraaminen ei sanut päätä humisemaan ollenkaan niin tehokkaasti ja maaperää resonoimaan samalla intensitetillä kuin tuo parin sadan metrin päähän jyrnytetty kaivanto nyt.

No, kyllä minä lueteltujen lisäksi vielä kaivoin harmaata lankaa ja aloitin itselleni hartiahuivin ja tein ihan hupsun hyvän makuista tomaattipiirasta päivälliseksi. Nyt taidan käydä säärystinten kimppuun ja katsoa samalla dokumenttia Yhdysvaltain vastakohtaisuuksista. Se vaikuttaa varsin mielenkiintoiselta.