Kevätvillitys

Vihdoin olen alkanut hiukan nauttiakin keväästä. Olen sukeltanut kyynärpäitäni myöden mission impossiblen eli pihan kimppuun. Kuljen ympäriinsä, seisoskelen tuijottamassa ja mietiskelemässä milloin missäkin kulmassa. Vähitellen alkaa selvitä, mitä pihalta haluan. Loppuajan nostelen perennoja penkistä ja kiskon juolevenänjuuria niiden juuripaakuista. Samalla olen kyllä jakanutkin liian isoksi ehtineita. Sivupihalla sain sitä savella kuorrutettua, vanhaa penkkiä pikkuisen inhimillisemmän näköiseksi talikolla, lapiolla, parilla säkillisellä multaa ja tulevasta nurmikon pohjasta kaivamillani kivillä. On siinä sentään neliön verran ihan kukkapenkin näköistä aluetta kaiken ryönän ja savikasojen keskellä... Eikös se ole niin, että jostain on pakko aloittaa. Kohta menen vielä hetkeksi jatkamaan. Juolavehnänjuret kutsuvat vastustamattomalla seireeninlaulullaan. Sitäpaitsi ilma on niin ihana, että en minä oikein malttaisi tälläistä päivää tuhlata sisällä istuskelemiseen.