torstai 23. lokakuuta 2014

Huurrettua


Talvikin tuli piipahtamaan. Flunssa ei haluaisi millään erota minusta, yskä on ihan karmea edelleen, mutta olen silti parina päivänä raahautunut pihalle. Loputon sisällä retkottaminen alkaa käydä hermoille tuossa viikon täytyttyä. Sitäpaitsi ulkona oli oikein kaunista, huurretta, ja vielä mukavan kirpakka pakkassää. 

Aiemmin ajattelin, että kuvaaminen pikkuassarin kanssa oli haasteellista. Nyt kun noita assareita on kaksi kpl voin paljastaa että ennen kuvaaminen oli lastenleikkiä. Viimeisen kuvan kävin nappaamassa ilman seuralaisia ja sen huomaa. Eivät rajaamiset, valotusten säätämiset  tai muutkaan kuvaamiseen liittyvät asiat oikein suju, kun toisella silmällä pitää seurata villisti vilistävää leikki-ikäistä ja toisessa kädessä on hihna, jonka päässä on hyperaktiivinen karvapallo, jota ei kiinnosta sitten pätkääkään odottaa, että olen valmis jatkamaan eteenpäin.

4 kommenttia:

  1. Ei mut kuule, nyt kyllä karmii. Silakkainen senkun kasvaa, karvapallo lumoaa ja sinä olet aina vaan kipeä. Onneksi sen verran tolpillasi, että jaksat kameraa kantaa. Tietty mun on nyt helppo sanoa, kun sairastelut ovat laajassa mitassa taaksejääneitä, mutta kyllä mä sinusta huolissani olen, täällä linjojen toisessa päässä :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilmeisesti elimistö nyt on vain sitä mieltä, että surraan sitten oikein pohjnmaan kautta. Että eitule turhia reuhattua... Mutta kaipa tämä tästä vähitellen alkaa helpotella. Tänään on yskittänyt jo vähän vähemmän, tosin päiväunet kestivät melkein kolme tuntia...

      Poista
  2. Minä niin tiedän tuon suremisen vaikutuksen kehoon. Vielä kun sattui olemaan vakava perussairaus pohjalla, sinä sitten mentiin, pohjan kautta, keho petti joka puolelta. Ei se suru suremalla lopu, mutta siitä on apua ;) ajatella, siitä tulee viisi vuotta, kun oma suruni potkaisi, nyt alkaa olla paremmalla puolella. Onneksi en kuitenkaan ole ennakkotapaus, kyllä tässä mun tapauksessani on ollut paljon muitakin upottajia. Mutta nyt, toivon sulle hyvää päivää ja jos vaiks niitä punasia kuvia saisit, meilläpäin punaista vilisee vaan silmissä... jos ei punasta, niin sitten harmaata ja ruskeeta, sitä syyssyksyä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suru tuntuu kyllä tulean läpi just niistä elimistön heikoista kohdista.... Mulla oli just kuusi vuotta edellisestä totaaliromahduksesta. Juuri ehdin toipua ja taas kolahti pahemmin.

      Mitä punaisia teillä on? Täällä ovat kyllä kohta kaikki lehdet pudonneet. Pihlajanmarjat ovat sentään vielä puissa.

      Poista