Lahonnut pää

Meillä on ollut jo jonnin aikaa käynnissä empiirinen koe valvomisen vaikutuksista etenkin naisihmisen aivojen toimivuuten. Jep, vaikutusta on. Ei toimi, ei mihinkään suuntaan... Hampaat pikkuneiti ilmeisesti sai tältä erää pukattua, mutta mokoma harjoitus sekoitti sitten nukahtamisen ja hyvin alkaneen yönukkumisen. Seurauksena on, että täällä vaeltaa vaalea olmi, joka hukkaa kaiken ja jolla ei tahdo pysyä kädessä mikään ja joka pillahtelee itkuu pienimmistäkin. Hilpeää... 

Tänä aamuna sanoin eskarineidolle, että väsyttää, kun oli turhan aikainen herätys ja paluukommenttina tuli, että onneksi en sentään ole vihainen. Ups... Aika surkeaa, pitäisi varmaan vain yrittää taas venytellä pinnaansa, oli se miten kireällä tahansa. Aika aikaansa kutakin, on matra, jota olen yrittänyt hokea. Ei se kamalasti lohduta, kun päässä humisee ja silmät yrittävät väkisin painua kiinni ja yksi pikkuriiviö (eilen muuten 10 kk) sen kun mekastaa... Eilen hukkasimme kameran muistikortin ja se löytyi pitkällisen etsimisen jälkeen - Tattadaa... Kamerasta. Siis siitä kamerasta, jonka sekä mies, että minä olimme oikeasti tarkastaneet moneen kertaan. Juu, uni tekisi hyvää itse kullekin. Olen minä sentään saanut vähän kutoa välillä. Niistä ehkä myöhemmin. Jos herään.