lauantai 21. toukokuuta 2011


























Nyt sinne taivaalle on tuijoteltu ja totuteltu lemmikittömään elämään. Melkoisen ankealta tuntuu. Ei meillä silti uuden koiran hankkiminen ole lähivuosina harkinnassa. Hoitokuviot alkoivat olla jo tämänkin kanssa turhan monimutkaisia välillä. Katsotaan uudelleen 10 vuoden kuluttua, kun esikko on riittävän iso huolehtimaan lemmikistä. Jos siis silloin moista haluaaa. Eihän sitä oikeasti tiedä, josko oma lemmikinkaipuu iskee jo aiemmin, mutta nyt tuntuu tälläiseltä. Jatkamme siis koirattomana taloutena.

Aika hiljaista on ollut ja haikeaa, kun koiran taustamelu puuttuu. Yllättävän paljon eläimestä kuitenkin lähtee ääntä, nyt sen vasta huomaa kunnolla. Lapsi ilmoitti, että haluaa koiran viimeisen leposijan leikkimökkinsä viereen. Ihan looginen paikka. Siellä varjossa tuo hauveli usein viihtyi vilvoittelemassa. Onneksi hautaamisella ei ole kiire, päätimme lähettää koiran tuhkattavaksi ja haudata uurnan sitten vähän myöhemmin kaikessa rauhassa.

Hassua, että koiran kuolema tuntuu näin maailma mullistavalta asialta, mutta kyllähän tuo eli minunkin kanssani melkein 10 vuotta, miehen kanssa pidempään. Arki vain on nyt erilaista, kun yksi oleellinen tekijä on luotamme poissa.

3 kommenttia:

  1. Otan osaa!
    Edellinen postauksesi pysäytti taas miettimään miten nopeasti aika kuluu, miten tärkeiksi nuo karvaiset tyypit tulevatkaan ja kuinka vaikeaa minun on nyt kuvitellakaan elämää ilman meidän piskiä.

    Aurinkoista sunnuntaita joka tapauksessa!

    VastaaPoista
  2. Aurinkoista sunnuntaita sinnekin. :)

    Ihan hirveästi noihin karvakavereihin kiintyy. Ei sitä edes tajua ennenkuin on aika luopua...

    VastaaPoista
  3. Kyllä ne on perheenjäseniä nuo karvaiset ystävät <3 Mullakin on tuo kissavanhus ollut elämässä pidempään, kuin moni ihminen, 15 vuotta! Muutaman kissan olen haudannut vaan ei siihen totu, ja nyt alkaa tosiaan olla tuolla vanhuksella semmoisia merkkejä, ettei mene enää kauaa :(

    Mutta kaikkein eniten toivoo, että kunhan ei kärsi, joten joskus on ihmisen se päätös tehtävä.

    VastaaPoista