tiistai 3. syyskuuta 2013



Vielä ei väritys ole siirtynyt syksyn hehkuun. Silti sävyt alkavat pehmetä ja haalistua vähitellen. Kesän vehreys alkaa kalveta talven odotukseen. Koko ajan löydän enemmän vaaleita, harmaampia sävyjä.


Tänään vietimme isomman tytön nimipäiviä. Neidillä ei virallista nimipäivää ole, mutta emme anna sen haitata vaan vietämme päivää milloin itse olemme valinneet. Tänä vuonna tein nimpparin kunniaksi omenapiirakkaa. Itse en voi sitä syödä, mutta lopputulos oli kuulemma onnistunut. Ainakin se näytti kauniilta katsoa, nautin siis silmänruokaa. No, tein minä itselleni suklaamuffinsseja, niiden suhteen leipominen ei mennyt ihan putkeen. Kaavin taikinat vuoista takaisin kulhoon ja lisäsin sokerin jälijunassa. Ei kaikkea aina voi muistaa...

Neiti sai nimipäiväylläriksi oman leivontakulhon ja suklaata. Leivontakulho aiheutti onnellista hymyä. Kummit olivat jo aikaisemmin lahjoneet typyä Juniorikokki-kirjalla ja pitäähän pikkukokilla oma kulho olla. Varsinkin kun televisiosta alkoi taas Junior Master Chef pikkufanin iloksi. Juu, mä tiedän, että tuosta formaatista kasvatuksen asiantuntijat ovat monenlaista mieltä. Minä en kuitenkaan osaa sitä pitää ihan mahdottoman vaarallisena ja lasta vinoon kasvattavana katsottavana.

Mies muuten haki lopultakin postista Annun lähettämän yllärin. Siitä joku toinen päivä lähemmin, kunhan saan hiukan järkkäiltyä. Kiitos Annu, rauta on ihana.

6 kommenttia:

  1. Sieni kuva on kauniin hauras. Samanlaista seittiä on tuomenkehrääjäkoi punonut jo keväästä saakka. Läheltä katsottuna seittiset puut näyttävät aavemaisilta. Utuisiltakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo sienet ovat ihan kummitusmaisen hauraita ja melkein valaisevat ympäristönsä. Vähän samankaltaisia tosiaan kuin ne kehrääjien koristelemat kummituspuut.

      Poista
  2. Ihania kuvia! Kyllä sää oot taitava kuvaamisessa. Ja Omenapiirakan teossa!
    Hoksasin, etten ole tehnyt yhtään piirakkaa vielä, vaikka omenoita ON :)
    Meidän lapsenlapsella, tai oikeastaan kahdella, ei ole myöskään "oikeaa" nimpparia, mutta niitä juhlitaan silti :) Se on kiva juttu.
    Pienten kokkien kilpailusta tipahti meidän "naapurin" poika eilen, suretti minuakin, kun kyynelsilmin lähti...
    Mukavaa päivää sinne
    tuksu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :) Minäkin hoksasin yhtäkkiä, että voisin edes yhden piirakan saada aikaiseksi.

      Katselin myös, että teiltäpäin oli nuori kokki osallistumassa. Uskomattoman taitava poika kyllä hänkin oli.

      Poista
  3. Keskimmäiseni on sitä mieltä että on väärin antaa lapselle nimi, jolla ei ole omaa nimipäivää. Epäilee minun olleen tahallani ilkeä. Meilläkin vietetään nimipäivää itse valittuna päivänä. Tyttö itse päätti että hänen nimipäivänsä on pääsiäisviikolla kiirastorstaina. Ei liene vaikea päätellä mikä on nimi ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taidan arvata. ;) Hiukan meilläkin on pientä jupinaa kulunut aiheesta mikseiolevirallistapäivää...

      Poista