Virkattua ruokaa

Olipas neiti kasannut virkkaamani pastat, basilikat, prinssinakit ja maissin nätisti leikkitiskirättinsä päälle. Ja vielä ihan oikeansävyiselle matollekin. Hiukan jo mattoparan reuna irvistää, mutta kaipa tuota vielä hetken katselee..

Jostain syystä tuo pehmoruoka tuntuu olevan suressa suosiossa. Sitä kuljetellaan ympäriinsä ja siitä tehtyjä asetelmia löytyy milloin mistäkin. Tällä kertaa siis tälläinen. Kyllä minusta ihan pikkuisen näyttää siltä, että lapsosellani saattaa olla jonkinmoista visuaalista silmää. Ilahduttava havainto, varsinkin kun pitkään epäilin, että piirtääkö tuo edes koskaan. Piirtää jo, ja paljon. Kesti vain alkuun pääseminen jonkin aikaa.

Jostain syystä se, että lapsi olisi visuaalisesti täysin kyvytön tai ainakin jotenkin täysin visuaalisuudesta kiinnostumaton oli todella ahdistava ajatus. Minulle asioiden näkeminen, tekeminen ja luominen kuitenkin on ihan järjettömän tärkeää. Tavallaan lapsi, joka ei olisi yhtään kiinnostunut siitä, mikä minua melkein maailmassa eniten kiinnostaa, olisi ollut aika pelottavaa, vähän niinkuin tietty kommunikaation taso puuttuisi. Kamalan itsekästä, mutta minkäs teet... Se, että jos lapsi olisi näkövammainen ei siis sulje minun ymmärrykseni mukaan pois sitä, että hän voisi olla tietyllä tapaa kuvallisesti suuntautunut.

No, ihan on normaalisti näkevähän tuo on ja nykyisin myös paljon tekevä. Pääosan aikaa lattiat ovat täynnä paperisilppua, kun neiti leikkelee kuvia lehdistä askarrellaksen tai sitten silppuaa ihan silppuamisen ilosta.

Hölmö esteetikko tilittää.. Kaikesta sitä ihminen huolehtiikin. Hohhoijakkaa..