Palmusunnuntai ja postaus numero 100..

Otsikoinnin kunniaksi hyvin kasvaneet pääsiäisruohot ja neidin niihin sijoittelemat koristukset. Riitti sitten ohraankin oikein yksi muna. No, less is more, ilmeisesti. Ja sitäpaitsi olivathan nuo ohrat kasvaneet itse paljon komeammiksi kuin rairuohonhimpulat eli eivät ilmeisesti niin kovasti ylimääräisiä koristuksia kaivaneetkaan.

Yleisön pyynnöstä leivoin myös pääsiäiskakun, jota tässä hartaudella koristellaan. Tytön maha oli iltapäivästä vähän kipeänä, joten koristukset päätyivät hyvin suurelta osin ihan kakun päälle eivätkä suinkaan koristelijan suuhun, mitä asiaintilaa alussa hiukan epäilin. Onneksi vatsakipu helpotti syömisvaiheeseen ehdittäessä ja hartaasti anottu kakku myös maistui.

Minä olen mystisesti löytänyt itsestäni pienen leipurin. Viime yönäkin innostuin leipomaan suklaakakun.. Mutta kun teki hirmuisesti mieli. Pakko siis leipoa, kun aineetkin löytyi kaapista. Talouden leipäostojen määrä on myös tipahtanut varsin matalalle, kun miehen pienistä epäilyksistä huolimatta olen leiponut sämpylöitä tai muuta vaaleaa leipää muutaman päivän välein. Leipominen on ihanan terapeuttista. Taikinaterapiaa, tosiaan. ;)

Ja tässä miehen palmusunnuntain iltapäivän puhdetyö. Leikkimökki siirtyi kuin siirtyikin ajoittaisesta uskonpuutteesta huolimatta etupihalle. Nyt meillä on siis ihka oikea jalasmökki pihassamme. Eiköhän se siitä tule sitten mukaan uuteen kotiinkin. Siellä sitten onkin odotettavissa seuraava miehinen tästäeikyllätuleyhtäänmitään -kohtaus. Mutta eiköhän tuo sielläkin lopulta paikkansa löydä.

Ja pieniin hermostumisiin auttaa kummasti hyvä ruoka. Tein tänään herkkuani eli ranskalaista tomaattipiirasta. Jotenkin tuo dijon-sinapin, rasvaisen juuston, tomaattien, basilikan, valkosipulin ja oliiviöljyn makuyhdistelmä vie ainakin minulta kielen mennessään. Joku muu ehkä tekisi tuota iltapalaksi, minulle se kelpaa mainiosti sunnuntaiateriaksi.