keskiviikko 28. tammikuuta 2009

Virkkausinto iski


Innostuin illalla kaivamaan esiin jämälankapussin ja nelosen virkkuukoukun ja tulos on tässä. Napit ovat muinainen kirppislöytö, sopivat tuohon kivasti. Vähän on kutittavainen kauluri ton eestivillan takia, mutta mä tykkään ihan mahdottomasti siitä, miltä se näyttää. Kauneuden takia on vähän kärsittävä. Joskus, ei liian usein eikä liikaa...

Mustan poolon kanssa tää voisi olla ihan ykkösasuste, ulkoiluun näin talvella tuo ei ole yksinään mulle tarpeeksi paksu ja lämmin. Joskus on kyllä kiva tehdä jotain, jonka pääasiallinen funktio on olla kaunis.

maanantai 26. tammikuuta 2009

To do -listaa

Tilasinpa Hobboksin alesta jokusen kirjan. Noista iskee kyllä pahoja tarpeita toteuttaakin jotain... Tässä Weekend crocheting -kirjojen satoa. Ovat kivoja selailtaviakin. Mä en vaan toisen kirjan laukku- ja koruosiosta suurimmalta osalta ollut erityisen vakuttunut. No, onneksi ei ole pakko toteuttaa kaikea, mikä kirjoihin on painettu, harmittaa vain, että noissa ei ollut yhtään minua miellyttävää laukkuohjetta. Pitää joko tilata lisää kirjoja tai keksiä itse.

Mut ekaksi olisi kiva tehdä pikkuneidille tuollainen takki. Hauska perusmalli, toimisi varmaan raidallisenakin tosi kivasti. Pitää laittaa korvan taakse ja miettiä sopivaa lankaa... Tuollainen olisi keväästä syksyyn viileille päiville aika mukava olemassa. Siis esim puuvillasta, bambusta tms toteutettuna.

Irtohihoja olen miettinyt jo pidemmän aikaa. Joskus olisi kiva olla viileämpäänkin vuodenaikaan lyhythihaisissa vaatteissa, mutta mun käsivarret pakastuvat liian äkkiä. Irroitettavat lämmittimet olisivat kivat ja nämä irtohihathan ovat aivan ihanan näköiset. No, noi hörsellykset ranteista kyllä taitaisivat jäädä tekemättä.

Ah miten ihana toppi. Värit nyt eivät ole ihan mua, mutta toi malli vaikuttaa kivalta. Sekä katsoa että toteuttaa.. Tosin mä voisin tykätä tuosta liivinä pitkähihaisen puseron päällä, tuollaisena olisi ehkä luisevalle ja kainolle ihmiselle turhankin avonainen.

Tää bolerokin on aika namu... Houkuttaa...

Ja viimeisenä sitten se, joka ehkä varmimmin tulee toteutettua. Tää on kyllä nimetty miehen kalenterinkansiksi, mutta olisi just eikä melkein mun tyyliseni esine, tuollainen karheankaunis. Toi nappi etenkin on aivan ihan... no nappi tuohon. Epäilen, että mulla jopa saattaisi löytyä sopivaa lankaa tuohon projektiin.

Jotta sellaista. Sarjassamme suunnitteleminen on kivaa. Kaikkea haaveilemaansa ei kai tarvitsekaan toteuttaa?

P.S. Seuraavana hankintalistalla oleva kirja on tämä.. Siinä on ihan pakko olla ihania laukkuohjeita, ainakin toi kannessa oleva on tosi kaunis..

keskiviikko 21. tammikuuta 2009

Noroako enemmänkin?

No oli mitä oli, vatsatauti on kiusannut jo hetken eikä loppua näy..

Mut kudoin mä vähän aikaa sitten pipon. Speksit samat kuin aiemmassa mariomyssyssä, mutta tällä kertaa vahingosta viisastuneena tein jo tuon reunaresorin Cascadesta ja käytin Noro Kureyon -kerän myssyosaan. Senkin verran poikkesin ohjeesta, että resorin kudoin nro 4 puikoilla ja myssyosan nro viitosilla. Tuli vähä barettimaisempi pipo ja napakampi resori. Väri oli 201, mutta kuva vähän valehtelee, sävyt eivät ole noin kirkkaat. Pimeällä joutui ottamaan salaman avuksi. Kuvakin on hivenen hupsun näköinen sommittelultaan, mutta valitettavasti ihmisen käsien liikkuvuudella on rajansa. ;)

Ja nyt mä sitten tarvitsen ehdottomasti tumput pipojen kanssa sävy sävyyn.. Oh mine.. Näin niitä tarpeita luodaan. :P

lauantai 17. tammikuuta 2009

Hiljaasta on..

Pakkanen lienee hyydyttänyt mun näppissormet tai jotain, kun näin pitkään ei ole ollut oikein mitään sanottavaa.. Kyllä mä toki olen kaikenmoista touhunnut, mutta jotenkin olo on ollut vähän alakuloinen. Mutta ehkä tämä tästä...

Tuossa nykyisiä ja tulevia projekteja.. Noro Kureyonia mahdollisesti toiseen mariomyssyyn ja Eskimoa kassiprojektia ajatellen. Värin valinta oli hidas prosessi, kun en halunnut ihan ruskeaa enkä toisaalta puhtaan beigeäkään. Tuohon punertavaan beigeen mä lopulta päädyin. Toivotaan, että on hyvä väri myöhemminkin... Sain mä jotain valmiiksikin. Kudoin iltakutomisina Novitan bambusta tiskirätin. No joo, ei ehkä kovin suuri kehumisen aihe. ;) Kesken onkin sitten vaikka mitä.

Hobboksin paketti kolahti ja siellä oli kolme kirjaa, joista kaksi oli mieleistä, yksi taitaa lähteä kiertoon ihan turhana ostoksena... Mä jostain syystä oletin, että hameiden ompelusta kertovassa kirjassa olisi kaavojakin mukana, mutta väärässäpä olin. Ompelu-ohjeet ovat ihan vasta-alkajille, joten jospa joku sellainen tuon joskus itselleen haluaisi. Mutta ihananäköinen kansi siinä oli, olisipa sisältö vastannut sen luomia odotuksia...

Mutta ton Knitting little luxuries -kirjan kannen laukku.. En ole edellitäkään kassiprojektia vielä aloittanut ja jo uusi häämöttää.. Mut oi, tuo on tosi hieno, neulepinta on upeaa kalanruotoa. Pakkohan mun on kesäksi itselleni tuolainen tehdä... Ja sukat-kirjassa oli muutama kiva ohje. Siitä iski myös tarve saada tuollaiset paksusta langasta kudotu palmikkosäärystimet. Mulla on maannut laatikon pohjalla aika monta vuotta jokunen kerä Novitan Teddyä, joten päätinpä käyttää ne säärystimiin.. Raidallisiin sellaisiin. Mies oli tikahtua, kun katseli kasin sukkapuikkojani. Höh.. Mitäs niitä ihmettelemään, ohjeeseen oikeasti kuului nimittäin kympin puikot, mulla ei vaan niitä sattunut olemaan, joten oli tyytyminen kaseihin.

Ja tässä kirpparilankaa, josta tulee mulle kesäshaali. Lanka on ihana kevyttä, vähän vaihtelevan paksuista ja näyttää kivalta ihan tuollaisessa "aivottomassa" ainaoikeinneuleessa. Puuikkokoko taitaa olla vitonen eli jälki on aika harvaa. Erinomainen autoneule siis, kun ei tarvitse kuin kutoa ajattelematta tai katselematta suuremmin. Mutta jessus, että mä sitä vyyhteä kerinkin muutaman tunnin... En ole punninnut, mutta arvelisin, että lankaa on kerällä jokunen sata grammaa ja se on todella ohutta. Toisen vyyhdin ajatteleminenkin lannistaa. ;)

Mut noin yleisesti mulla on selvästi jonkinmoinen välityövaihe menossa vähän kaiken suhteen. Mitään isoa ja vativaa en edes jaksa ajatella, jopa sukat tuntuvat liikaa keskittymistä ottavilta. Mutta tehdäänpä sitten välitöitä tällä erää... Ainiin... Ja toivotaan, että jumi helpottaa ensi kussa, kun Titityyn lankaklubin ekat langat kolahtavat. Intouduinpa siihenkin liittymään..

sunnuntai 11. tammikuuta 2009

Ostoksilla

Tänään oli erinomainen kirpparipäivä. Tuon kirjan kyllä huusin huuto.netistä, mutta kirpparihan sekin... Ihana yllätys löytää se sieltä. Se on nimittäin tehty opiskeluaikanani ja Matti Kota käytti malleina kouluni opiskelijoita eli tuosta voin kerrata, miltä osa silloisista kavereistani näytti. :) On se ihana kirja muutenkin ja tyttö oli tosi ilahtunut, koska oli haaveillut koko päivän mummulassa prinsessajutuista. Kaunis lasilautanen löytyikin ihan livekirppikseltä ja suorastaan huusi päästä mukaan...

Tässä varsinainen löytö... Alkuperäispakkauksessa tosi kivat pussilakanat. Miten mä muka pystyn ottamaan ne paketista ja pesemään käyttöön? Olisivat noinkin hauskat. No, ehkä kuitenkin. Lisäksi mukaan tarttui pari isoa lasipurkkia.. ööh.. johonkin säilytykseen. ;)

Ja aikaisempia hankintoja. Tämä kangas on kiusannut minua jo pidempään Elloksen sivuilla. Ikinä en kyseisestä putiikista ole mitään tilannut, mutta nyt oli vaan pakko, koska tuo oli tarjouksessa ja oletettavasti siis poistuu valikoimista. Mä en edes tiennyt, miksi tuo piti saada, mutta kun levitin sen tämän huoneen lattialle, tajusin, että siitä tulisi tänne ihan täydellinen rullaverho... No, ihan vielä en kyllä ala ommella, kun ei ole tietoa, asummeko tässä kovin pitkään, mutta selvisipä, miksi se kangas näytti niin houkuttelevalta.

No, tarttui sieltä sitten samalla mekko, lakanat ja muutama aluspaitakin, mutta ei niistä sen enempää. Joten näin meni tämän tädin ellos-neitsyys, kankaan takia kaikki.

keskiviikko 7. tammikuuta 2009

Pukeutumisesta


Inkivääri mietiskeli blogissaan tyyliseikkoja ja mulle tuli mielen tämä uusi neulemekkoni, no mulle se on enemmänkin tunika pituudeltaan, mutta kuitenkin tosi ihana... Eikä loppujen lopuksi välttämättä ihan mun perinteistä tyyliäni, silti mä viihdyn siinä mainiosti. Toki väritys on oikea ja muu asustaminenkin (joskin olisi kiva löytää trikoopaita, jossa hihat riittäisivät vielä pesunkin jälkeen).

Jotenkin tyylini on viime vuosina muuttunut paljonkin. Osansa siihen tuo varmaan sekin, että ensin olin raskaana, ja sitten imetin pitkään, paino heitteli sinnesuntänne ja vaatteiden piti olla imetykseen soveltuvia eli mitkään pidemmät tunikatyyppiset eivät oikein toimineet, jos eivät sitten olleet imetysaukoilla varustettuja... Joten nyt mä olen huomannut kulkevai tyytyväisenä tunikoissa, mekoissa ja muissa ennen ihan mahdottomissa vaatteissa ja viihtyväni vallan mainiosti. Ehkä yksivärisiin trikoopaitoihinkin voi kyllästyä?

Inkiväärin blogin kautta bongasin myös tämän Gerad Darelin laukun... Ja kas kummaa, miten se sopisikin tunikaani... ;) Joten lankaa kouraan, virkkuukoukku toiseen ja jonkinmoista muunnelmaa aiheesta luomaan. Vielä kun saisin päätettyä, mikä lanka toimisi tuossa parhaiten...

lauantai 3. tammikuuta 2009

Valmista ja kirpparointia...

Eli strawberry field-sukat valmistuivat ja siirtyivät odottamaan saajansa jalkoja... Lankana oliivinvärinen Arwetta, puikot 2,5 bambut ja noihin meni ehkä 70g lankaa eli käytössä oli kaksi kerää, joista kummastakin jäi yli vähän. En jaksanut punnita. Kiva ohje, taidan kutoa anopille samalla sukat... Se näissä(kin) kyllä oli, että itselle mun pitäisi jättää jokunen mallikerta pois, koska sukat ovat aika leveää mallia.


Kun lapsi oli poissa, hiiret hyppivät pöydällä eli kävimme miehen kanssa kirpputorillakin piipahtamassa. Ja mitä mä löysin!!!! Noiden lasilautasten kaltaisia lautasia ym. esineitä olen vähitellen etsinyt jo vuosien ajan, harvoin löytyy, mutta nyt kuusi lautasta kerralla. :D Mii sou häpi!!! Ja tuo pussilakana on ihana, se on yläpäästään pikkuisen hiutunut, mutta suurelta osin se on tosi tukevaa kangasta. Jospa neiti saisi ensi kesäksi iloisen mekon. Sitten mukaan tarttui vielä vanha (ja risa) emalikannu. Mun toinen emalikannu on jo jo liian täynnä puikkoja eli siirrän varmaan metalliset uuteen ystäväänsä.

Eilen illalla vielä askartelin miehen kanssa ja saimme kuin saimmekin tuon kehyshyllyn tehtyä. Siitä tuli oikein mukavan näköinen, nyt sille vielä pitää keksiä sopiva paikka ja sisältö..


Ulkona oli aamupäivällä hyytävän kylmä. Koko maailma oli vahvassa kuurassa ja laventelit näyttivät tosi kauniilta hangessa. Etupihalla mies jäädytteli neidolle harjoittelurataa neidin enoa esittävän lumiukon viereen. Sitten, kun neiti pikkuisen suostuu olemaan jaloillaan luistinten kanssa, viitsii lähteä isommille jäille... Oli tuosta takapihan kuurakuvailusta jotain hyötyäkin. Huomasin unohtaneeni sinne syksyllä pari vyyhteä kirpparilöytölankoja tuulettumaan. :lol: Voisin väittää, että hyvin ovat tuulettuneet.

torstai 1. tammikuuta 2009

Onnellista uutta vuotta kaikille!

Kunhan omalle kohdallekin osuisi parempi vuosi kuin edellinen... Sen opin, että suurimpaan osaan asioista itse voi aikuttaa hyvin vähän eli uudenvuodenlupaukset ja haaveet jätin nyt muille. Jos edes puolet viime vuoden kyynelmääristä jäisi vuodattamatta, sekin olisi jo suuri helpotus.