perjantai 1. tammikuuta 2016

Uusi vuosi ja vanhan loppuja



Loppuvuosi veti mielen matalaksi. En oe pystynyt kirjoittamaan blogia, koska oikeasti niin moni asia on ollut ihan liikaa. Mukavien höpöttely pikkuasioista on tuntunut aika triviaalilta. Ja toisalta se olisi se asia, joka varmasti olisi terveellistä. Loppuvuodesta kotiasioissakin tuli sen verran iso huoli vastaan, että sanottava loppui. Ja kuvattava. Olen ottanut tänä syksynä ihan ennenkuulumattoman vähän kuvia. Yhtään mistään. 

Toivon, että lukko vähitellen aukeaa uuden vuoden myötä. Toivon rauhallista tulevaa vuotta, rakkautta ja toisista välittämistä. Koska sitä me kaikki oikeasti sisimmässämme kaipaamme.

Olkoon vuoden ohjenuoranani: 

"Two men look out through the same bars; One sees the mud and one the stars." 
- Frederick Langridge -

Omalta osaltani yritän muistaa olla se, joka katselee mudan sijasta tähtiä. Tähdissä on paljon enemmän nähtävää.

6 kommenttia:

  1. Tsemppiä kovasti sinne matalalentoon! Koetahan kurkkia kohti tähtiä. Blogin pitäminen kyllä tuo vastapainoa arjelle, kun voi hyvällä omallatunnolla keskittyä kaikkeen mieltä piristävään. Ihania luontokuvia taas!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Kyllä ajattelin yrittää jaksaa ottaa kameran käteen ja mukaan vähän useammin. Kuvaaminenkin kun on oikeasti ollut tosi tärkeä harrastus jo monta vuotta ja kivahan niitä kuvia on välillä laittaa näytillekin. :)

      Poista
  2. Hyvää uutta vuotta! Sun kuvia onkin ollut ikävä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin ja niin mullakin... ;)

      Poista
  3. Voi surku, ikävä kuulla matalalennosta :/ Tsemppiä sinne what ever it is <3 <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Johanna. Ei mitään kaamosmasentelua kummempaa. Jospa se helpotta kevään ja valon tullen.

      Poista