Tunnelmaa

Vähitellen se tulee, joulu, myös sisään taloon... Vielä pitää saada karamellit lasipurkkeihin, lisää joulua ympäri asuntoa, mutta jotain on jo. Minä en koskaan ole ollut ihan hirmuisen innokas joulukoristelija, mutta jotenkin tähän taloon pitää ihan rakentamalla rakentaa joulua. Asetella paikat kauniiksi, laittaa lahjaksi tullut tonttutyttö odottamaan aattoa. Tänne joulun tunnelma tulee kuin itsekseen, pienillä kosketuksilla.

Lucian päivää

Tänään on juoksenneltu hiki hatussa. Ensin katsomaan Lucia-kulkuetta, jota ei ollutkaan, sitten syömään mummulaan, joulumarkkinoille, kotiin päiväunille, mies ostamaan tulostinta (ja samalla tuomaan joulumekon neidille, jos vaikka käy niin, etttä äidin ompeluinto lopahtaa kesken), printtaamaan joulukortteja, kirjoittamaan osoitteita, ompelemaan, ompelemaan ja ompelemaan.. Mutta illasta oli hetken rauhallista. Tyttö halusi olla meille Lucia, vaikka kulkuetta emme nähneetkään ja niinpä meillä liukui valon neito pimeää uhmaten ympäri asuntoa lauleskellen ihan itse keksimiään Lucia-lauluja.

Joulupukkikin taisi olla kuullut toivomukseni ja tänään satoi lunta. Iltalenkillä sitä satoi suorastaan piiskaamalla kasvoihin, mutta en valita. Suloinen, suloinen pakkaslumi... Toivottavasti se säilyy nyt yli joulunkin. Huomiseksi pitää kaivaa kunnon villavaatteet esille. Vihdoin on luvassa myös pakkasta ihan kunnolla.

Tyttöjen ilta

Lapsen isä meni pikkujouluun, joten meillä vietetään tyttöjen iltaa. On askarreltu, valittu mekkokangas, leivottu pikkuleipiä, syöty ranskalaisia ja kreikkalaista salaattia. Jälkkäriksi jäätelöä. Niin ja katsottu tietty lastenohjelmia. Kohta vielä reipas iltaulkoilu koiraa perässävetäen ja sitten iltapalaa, kylpyyn ja nukkumaan. Minä yritän saada sen mekon ommeltua, kun viihdytettävä joskun mahdollisesti sammahtaa. Huomenna tarvittaisiin. Saapas nähdä, miten sen kanssa käy, julistetaanko joku kesäisistä juhlamekoista ihan riittävän hyväksi pikkujoulumekoksi.

Löytöretkellä

Käväisinpä taas pikakäynnillä kierrätyskeskuksessa. Tai pika ja pika, en sieltä ikinä kovin pian pois pääse. Minä kun rakastan pönkimistä ja kaivelemista. Kirpputoreilla ei juurikaan enää pääse impulssejaan tonkimisen suhteen totetuttamaan, mutta onneksi vielä on olemassa kierrätyskeskuksia, jotka eivät ole liian sotilaallisessa järjestyksessä. Tuo meidän keskuksemme on toki siisti ja sieltä löytää aarteita varsin helpostikin, mutta silti siellä on myös niitä nurkkia, joita kaivelemalla voi löytää vaikka mitä. Ihana paikka ja ihanat työntekijät, joiden kanssa on mukava vaihtaa muutama sana. Terveellistä aikuisseuraa, surimman osan ajasta, kun ainoat ajatustenvaihtotoverini ovat nelivuotias ja nelijalkainen.

Tällä kertaa mukaan tarttui vähän lakanoita ja verhoja (yllättäen virkkausmateriaaliksi). No, muutama kangas on sen verran hieno, että pitää miettiä raatsiiko niitä silputa vai pitäiskö ihan hyödyntää sellaisenaan. Lisäksi löysin neljä runokirjaa: kolme Arja Tiaisen teosta ja yhden Kaarina Valoaallon. Molemmista runoilijoista pidän paljon. Muutenkin, kun jostain syystä en tällä hetkellä jaksa lukea "oikeita" kirjoja runot voisivat olla pelastus. Lukeminen kuitenkin olisi mukavaa. Nyt minulla on muutama uusi runokirja ilokseni. Tuli hyvä mieli.

Lunta, edes paperista leikattuna

Tänään oli ohjelmassa paperiaskartelua. Neiti pääsi ensimmäisen kerran ihan itse osallistumaan lumihiutaleiden leikkelemiseen. No, intoa riitti tasan kahteen, mutta loppuajan apua tuli sitten hiutaleiden avaamiseen. Paperihiutaleiden leikkely on oma ehdoton suosikkipuuhani jouluvalmisteluissa. Voisin taitella ja leikellä tuntikausia ja aina loppua kohti hiutaleet alkavat olla todella hiutaleita... Nypertäjä mikä nypertäjä. Tänään en tosin kovin montaa ehtinyt tehdä. Ikkunaan tuli sentään vähän talvista tuntua.

Muitakin paperijuttuja tuli tehtyä. Neiti pääsi liimailemaan omia joululahjojaan isovanhemmille kasaan ja minä tein silppua vanhoista kirjoita. Meillä taitaa olla varsin kirjallinen joulukoristelu ja saattaa olla, että noita riittää myös jouluyllätyksiin lisättäviksi. Välillä askarteleminen on hirmuisen mukavaa.

Mutta tuo sää. Voi surkeuksein surkeus ja murheiden multihupentuma. Taas palasivat suojasäät, kura ja kurjuus. Minneköhän lumi on unohtunut? Mahtaisiko joulupukki kuunnella, jos oikein kauniisti pyytäisi yhtä pientä joululahjaa, sellaista valkoista lumivaippaa, vaikka vähän förskottina vielä?

Mattomietteitä

Valmis vai ei? Siinäpä pulma. Ehkä revin vielä jokusen lakanan ja virkkaan muutaman kierroksen.. Ihan käsittämättömän addiktoivaa touhua tämä maton virkkaaminen. Eli kierrätyskeskukseen pitäisi taas päästä. Ehkä huomenna. Tuntuu siltä, että reuna kaipaa vähän tummempaa raitaa vielä. Sikälikin tumma raita olisi perusteltu, että yläkerran lattiat ovat hyvin vaaleanharmaat ja matonreunan olisi kuitenkin hyvä vähän erottuakin sieltä.

Mattoa virkaillessa ja kuteita pyöritellessä iski yllättäen voimakas takauma. Muistin tuoksua myöten käynnit äidin kanssa lapsuudenkaupungin kangaskaupassa, jota kutsuttiin repimöksiä. Siellä oli ylhäällä ensin kalliimpia priimakankaita, kellarikerroksessa sitten betonilattia, vähän hämärää ja laareittain matonkuteita ja kiloittain myytäviä kankaita. Ja tosiaan se outo haju. Kudelaareilla pöyhiminen oli varsin nautinnollista puuhaa, samoin kuin palalaareista kankaiden kaiveleminen. Ja ne laarit olivat kooltaan vähän toista kuin Eurokankaan onnettomat yritelmät.

Ja kaikkein parasta tuolla oli nappilaatikko. Se oli varmasti metrin halkaisijaltaan oleva pyöreä, matalareunainen pöytä, jossa oli jos jonkinlaisia nappeja. Melkein joka kerta tuolla käydessämme saimme valita sieltä napin. Ja 70-luvulla napitkin olivat aika lailla koreampia ja isompia kuin nykyiset.

Nyt rakennuksessa on kirpputori. Pönkiä saa toki sielläkin, mutta ihan samaa autuutta ei kirppispöytien kaivelemisesta kuitenkaan saa, mitä lapsena tuli, kun kiskoi metritolkulla trikookudetta ja pyöritteli sitä kerälle. Tai kun kaiveli palalaaria yrittäen löytää juuri sitä oikean väristä kangaspalaa, jossa ei olisi kovin paljon tussimerkintöjä tai ommelta keskellä isoa kuviota.

Hyvän mielen tuojia...

Joskus ihan materialistiset asiast ilahduttavat valtavasti. Nimipäivälahja pääsi vihdoin seinään. Kello on kaunis, käy hyvin, pysyy ajassakin ja lyö ihan miten sattuu. No, tuskin tuossa on vikaa, jota kunnollinen kelloseppä ei osaisi korjata. Minulle tulee noista kellon lyönneistä tosi turvallinen olo, lapsuus ja kyläilyt mummulassa mieleen. En minä muunlaista kelloa olohuoneeseen edes harkinnut.

Nyt kun lapsi sai uuden taudin heti entisestä toivuttuaan, on öisin miellyttävää kuunneltavaa kellon lyödeissä. Oikeasti en enää ymmärrä, mistä näitä tauteja tänä syksynä riittää. Masentavaa.

Vielä kierrätyskeskuslöytö: Nämä kynttilänjalat huutelivat minua jo viimeksi, mutta en ollut varma ovatko ne minun tyyliseni. No, pakkohan ne sieltä oli pois hakea. Pikkuisen joutui liimaa käyttämään, mutta nyt nuo ovat ihan kohtuutukevat ja odottelevat kynttilöitä palamaan. Nämä kuuluvat sarjaan tosi mieleiset löydöt. Hintaakin taisi tulla euron verran per jalka.

Joulukalenteri

Kirppikseltä löytyi edullisesti tälläinen ei_ihan_kamalan hurmaava yksilö...

Ja tälläinen siitä tuli. Ihan siedettävä, vähän tylsä. En oikein löytänyt mitään koristelupuolta tuohon, onneksi sentään äidiltäni (huraa suvun hamstraamisvimmalle) puisia sydämiä, jotka sutaisin ruskeiksi ja joihin maalasin numerot. Rungon maalasin ihan Helmi-kalustemaalilla valkoiseksi. Kyllä se tälläisissä toimii... Juuri ja juuri. Tuon heloukitin tilalle kyllä kiipeää ihan jotain muuta, kunhan ehdin ja jaksan. Nyt päätin elää voimavarojeni mukaan eli kalenterin sisuksetkin tuli vain ostettua. Aina ei jaksa. Runokalenteri olisi ollut ihana, mutta tänä vuonna ei oikein runosuoni kuki. Ehkä taas vuoden kuluttua...

Mutta nyt saa aamu tulla ja lapsi sännätä kalenteriaan katsomaan. Eiköhän tuo neidille kuitenkin kelpaa, vaikka äitinsä onkin hiukan pettynyt aikaansaannokseensa. Seuraavaksi sitten joulukorttien kimppuun.

Pahoittelen myös eteisen seinän epäesteettisyyttä. Tuon kohdan korjaaminen olisi kyllä aika lailla listan alkupäässä.

Nukkumaan. Kauniita unia ja ihanaa joulunodotusta!