Eilen illalla kurjet muuttivat. Taivaalla lensi ihan valtava kurkiaura. Isoin, mitä olen koskaan nähnyt. Ihan kuin kaikki lähiympäristön kurjet olisivat päättäneet lähteä yhdessä. Sähläsin kameran kanssa ja kurjet ehtivät mennä. Pilvet sentään tarttuivat jotenkin kameraan... Vähän harmitti, mutta ehkä ensi kerralla muistan, että kameran automaattitoiminto on joissain tilanteissa ihan luvallinen apuväline, jos pitää olla nopea.
Tänään: Mies on hakemassa puukuormaa, lapsi kaverisynttäreillä, koira kuorsaa naulakon alla. Meni melkein tunti, ennenkuin tajusin, että minulla on ihan ikiomaa aikaa. Onhan sitä todenpuhuen tänä kesänä ennenkin ollut, mutta nyt alan olla sellaisessa kunnossa, että oikeasti pystyn nauttimaankin siitä. Luvasta tehdä just sitä mitä lystää. Hetki meni miettiessä ennekuin tajusin, että nyt saan kuunnella omaa musiikkiani ilman kenenkään rutinoita. Neiti viisivuotias osaa olla melkoinen musiikkikriitikko ja äidin musiikkimaku eritoten on jostain täysin käsittämätöntä ymmärtää. Näin aikaisin se siis meillä alkoi.
Niin ja mitä minä kuuntelin ja muuten tein. Tyttö rakastui Espritin (minun mielestäni ihan hirveän kalliiseen) neuleliiviin eilisellä shoppailureissulla ja lupasin kutoa itse samanmoisen, se siis on hyvää seuraa. Samalla saatoin ihailla uutta Neulekirjaa joka kolisi viime viikolla postilaatikkoon ja lankavyyhteä, josta toivon mukaan tulee minulle nuo Bones-sukat. Tuosta piti tulla lapsen sukat, mutta goretex-kenkiin on turha tunkea 100% villaa sisään, joten käyttötarkoitus meni uusiksi. Niin ja se musiikki. Mary Coughlan Live in Galway. Suosittelen.
Mary Coughlan on ollut minulle varmaan tärkeimpiä musiikillisia juttuja siitä hetkestä lähtien, kun kuulin ensimmäisen kerran My land is too greenin jonain aurinkoisena sunnuntai-aamuna Jake Nymanin Onnenpäivässä kaukaisella 80-luvulla. Se oli menoa. Aivan uskomaton tulkitsija ja ääni. Ihana laulaja. Valitettavasti juuri tämä levy kuuluu lapsoseni ihan ykkösinhokkilistalle. Aina ei voi voittaa, pitää vain toivoa, että isompana ymmärtäisi... Mutta vielä on muutama raita levyltä (voiko niin edes cd:stä sanoa) kuulematta. Sitten vähitellen juhlijaa noutamaan ja nenä ulos edes hetkeksi ihanaa syyspäivää haistelemaan.
Ootpa saanut ihanan oman hetken :)
VastaaPoistaMeillä ei vielä inhota äidin musaa, mutta äidin laulu torjutaan hyvinkin usein. Mikä siinä mahtaa olla se juttu, muistan nimittäin itsekin kieltäneeni äitiä laulamasta ja äiti oli aikoinaan liian kiltti ja monesti lopetti, kun käskettiin. Minä en juuri sen vuoksi lopeta, laulan oikein urakalla :)
Meillä taas äidin laulu kelpaa, sitä oikein vaaditaan ja suru on ollut kova, koska raskauden aikana en ole pystynyt laulamaan, mutta äidin muu musiikkmaku on kuulemma ihan onneton. ;)
VastaaPoistaNiin ja mä en ole mikään mariacallas, jostain syystä vaan lapseni tykkää, kun hänelle lauletaan.