sunnuntai 9. helmikuuta 2014



Aina välillä mietin, mitä on ylellisyys. Minulle ylellisyys löytyy tästä. Tosiasiasta, että minun tarvitsee vain avata ovi, kävellä muutama kymmenen metriä ja saan katsella ketkä kaikki ovat tällä kertaa nousseet uimasta koskesta. Ainakin ystävämme piisami oli tällä kertaa jättänyt jälkensä ja veikkaanpa, että yhdestä avannosta oli kömpinyt esiin saukko. 

Minä pidän mahdottomasti siitä, että voin lasten kanssa nähdä erilaisia eläimiä ja niiden jälkiä, kuunnella jos jonkinlaista viserrystä ja laulua. Keväällä ja alkukesästä saan herätä satakielten lauluun ja kuunnella huuhkajaa. Ihan normaalien tulkkujen ja sirkkujen lisäksi meitä käy tervehtimässä myös harvinaisempia lintulajeja.

En tiedä onko tämä vanhenemista vai mitä, mutta huomaan tarkkailevani luontoa ja sen ilmiöitä koko ajan intensiivisemmin. Odotan kevään ja syksyn kurkiauroja ja tuijotan taivasta, että joutsenten muutto ei vain pääsisi huomaamatta ohitse. Pienet asiat tuntuvat koko ajan tärkeämmiltä.

4 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Mut ei se ole huono juttu ollenkaan, jos se tarkoittaa sitä, että ymmärtää, mikä on tärkeää. Ne pienet jutut siis. Ja isot kurkiaurat. Ja meriharakka ja maakotka.

      Poista
    2. Ja postin odottaminen.

      Poista
    3. Sieltä tule kuin laskuja enää...

      Poista