tiistai 17. maaliskuuta 2015


Olen ottanut näin saapuvan kevään kunniaksi erilaisia näkökulmia asioihin. Yksi löytyi, kun tein kotijumppaa lattialla. Päätin, että sohvaperuna voi ajoittain pudottautua edes sohvan viereen lattialle ja alkaa kaivaa itsestään sitä normaalia vahvaa ja jäntevää itseään. Minulla ei ole sen kummempia rantakuntoon tavoitteita, tavoitteena on tosiaan ainoastaan tuntea oloni paremmaksi ja vahvemmaksi, joustavammaksi. Olen urheillut ja liikkunut aktiivisesti oikeastaan koko ikäni, vielä tuon pienemmän vauvavaiheessa tein pitkiä vaunulenkkejä ympäri kylää. Yhtäkkiä kaikki liikunta jäi ja aloin tuntea olevani kuin marionetti, josnka naruista kukaan ei pidä kiinni. 

En halua fitness-kisoihin, saati puolimaratonille, olenpa vain jumpannut lähes päivittäin lihasryhmiä läpi ja tuntuupa hyvältä, kun joka päivä jumppa tuntuu kevyemmältä ja hallitummalta. Samoin olen koiraa ja lasta kävelyttäessä ottanut välillä juoksuaskeleita, ihan noin kokeilumielessä. Kohta niitä tulee otettua aika lailla enemmän, Silakka kun ilmoitti aikovansa oppia ajamaan ilman apupyöriä ja päästeli jo tänään melkoista vauhtia, isin pidellessä vain ohjausta varmistaakseen työntöaisasta. Taidan päästä itsekin hölkälle, halusin tai en. Mutta paraneepa hapenottokyky samalla, etenkin sitten, kun katupölyvaihe hiukan hellittää.


Peitekin on vähitellen edistynyt. Nyt se on vain juuri siinä vaiheessa, jota inhoan. Ts. jossa tilkut pitäisi virkata kasaan. Mutta pahalla sisulla. Osan olen jo sentään saanut aikaiseksi. Sitten kun se homma on valmis, onkin enää ohjelmassa erinomaisen tylsää, mutta yksinkertaista reunapaneelin virkkausta niin pitkään, että peitto on riittävän suuri. Ja sitten kohti Kellokosken mummeleita käy sen tie.

6 kommenttia:

  1. Kati, kurkkaas tätä, ite ajattelin tätä hyödyntää ikuisuusprojektissani

    http://www.littletinbird.co.uk/2010/11/20/keeping-warm/

    Tosta liikunnasta sen verran, että liityin Yoogaiaan, kotoa kun en viiti/jaksa töiden jälkeen lähteä. Olen jo kokeillut ja ainakin nyt tuntuu hyvältä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipa kaunis. :) Pitää hyödyntää josain toisesa projektissa.

      Joogatyyppinen liikunta olisi kyllä kivaa. Jospa tässä vähitellen alkaisi laajentaa likkumismuotojaan. ;)

      Poista
  2. Löysin blogisi Tre-blogien kautta, liityin heti mukaan. Ihanaa saada lisää paikallisia blogeja lukulistalle!

    Katja
    http://optimismiajaenergiaavaatteilla.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Hauskaa tosiaan. Tulenpa heti vastavierailulle. :)

      Poista