tiistai 5. tammikuuta 2010

Loppiaista odotellessa




Viimeisiä viedään. Huomenna on aika purkaa kuusi ja kerätä joulukoristeet laatikoihin ensi joulua odottamaan. Pakko oli vielä laittaa kuva jouluaatonaattona väkertämästäni kynttiläkruunusta. Polttokelvotonhan (tai ehkä turhankin hyvin palava) se toki on, mutta muuten viehättävä keittiötä koristamassa. Yleensä en ole ihan noin maalaisromanttinen, mutta kaipa sitä joskus, edes jouluna, on lupa revitellä.

Niin ja kranssin materiaaleista: Metallikehikko löytyi kellarista, possut Onnipuodista, rautalankasydämet vääntelin itse ihan sinkitystä rautalangasta, punavalkoinan nyöri löytyi Sinellistä ja pitsi ynnä kynttiläklipsit paikallisesta halpakaupasta. Niin, vihreät osat ovat kukkakaupan kimppuvihreää, tarkemmin en osaa sanoa, koska mies kävi ne noutamasssa ja ällistyttämässä vaatimuksillaan henkilökuntaa. Ai niin, possujen ja sydänten ripustushärdellien ideasta krediitit Parolan Asemalle. Minä kyllä jonnin verran muokkasin. Kiitän.

Blogin joulutaukokin venyi vähän luvattoman pitkäksi. Joulunvalmistelut ym. imaisivat mehut aika tarkkaan. Itse asiassa jaksoin siirtää joulukuvatkin koneelle vasta tänään. Tuli sekin kuitenkin hoidettua. Meille taisi iskeä myös totaalinen kuvausähky joulun kunniaksi. Tapaninpäivän jälkeen ei ole otettu yhtään kuva. Moista ei ole ihan hetkeen tapahtunut.

Mutta nyt virkistyneenä uuten vuoteen. Niin muuten, onnellista sellaista kaikille, jotka tänne piipahtamaan eksyvät.

3 kommenttia:

  1. Ihania kuvia oletkin ottanut! ja kranssi on kaunis.
    Mulla ampui yli joulukoristeiden kanssa jo marraskuussa. Sain kunnon ähkyn ja purin kaiken heti joulunpyhien jälkeen. Ensi joulun otan kyllä maltillisemmin. ;O)

    VastaaPoista
  2. Teillä oli kyllä kuvista päätellen ihana joulukoti, mutta aika aikanansa kutakin, tietty. ;)

    VastaaPoista
  3. Kiitos samoin, onnellista uutta vuotta! Mäkään tuskin koskaan saan meidän joulukuvia blogattua, mutta mitä siitä...ei jouluilu mikään velvoite ole, -päinvastoin ihana mahdollisuus katkaista arki.

    VastaaPoista