tiistai 6. elokuuta 2013




Melko saamaton olo on ollut pari päivää. Pikkuisen olen kierrätyskeskuslöytöjä hionut, lähettänyt miehen yöllä hakemaan pizzaa ja muuten pääosin lojunut. Mustaherukat huutelevat puskissa, minä keräilen mieluummin savikokkareita kukkamaan reunoilta, koska tällä viikolla pitäisi joku ilta tulla multakuorma nurmikon pohjaksi ja kukkamaan reuna piti siivoilla sitä odottamaan. Kaivoin minä sentään yhdestä kukkamaasta aitoukonhatut pois, koska ne keräsivät tuossa paikassa vain järkyttävän määrän ötököitä. Samalla lähti joku angervonsukuinen, jota myös joku aina mussutti. Se siirtyi kepparitallin viereen aidanteeksi. Saa nähdä innostuuko rehottamaan siellä kunnolla ja ilman ylimääräisiä asukkeja. Jos ei niin saapa lähdöt sekin.

Suklaakosmokset kukkivat vihdoin ihan kunnolla. Jostain syystä tunnen ihan valtavaa, omituista riemua siitä, että kukka tuoksuu kaakaolta. Se on jotenkin vain niin outoa, mutta hurmaavaa. Olin myös ihan varma, että chilini pysyvät vain koristekasveina kasvihuoneessa, mutta mitä vielä. Nepä innostuivat pienenpuoleisista ruukuistaa huolimatta tekemään hedelmää. Ei satoa myytäväksi asti kerry, mutta eiköhän sillä muutaman maissikeiton mausta.

Sen verran olisi hyvä saada itseään potkittua liikkeelle, että ne mustaherukat tulisi kerättyä ja että työhuone ja tytön huone tulisivat kuntoon. Ehkä vähitellen.... Onneksi minulla on sentään reipas mies, joka on saanut aikaiseksi vaikka mitäsillä välin, kun itse olen tahinut saamattomuuden auteressa.

2 kommenttia:

  1. Kaakaolta tuoksuva kukka kuulostaa jumalaiselta! Tämä kesänä en saanut hammastahnakukkia eli intian minttua. Kuivuneet ja kuolleet varret touksuivat viellä talvenkin jälkeen freshmint hammastahnalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossa on sellainen outo, pieni kaakaon tuoksu. Ja ovat nuo melkein mustat kukatkin aika viehkoja. Intian minttukin kuulostaa mielenkintoiselta tuttavuudelta. :)

      Poista