maanantai 4. marraskuuta 2013

Jämäruokavinkki


Jääkaapissa oli aika paljon keitettyjä perunoita ja yhtäkkiä paistinperunat eivät kiinnostaneet yhtään. Olen viime aikoina lueskellut huvikseni vanhoja reseptivihkojani ja keittokirjojani ja sieltä muistui mieleeni joskus kauan sitten useamman kerran toteutettu ohje valkosipuliperunoista lehtitaikinakuoressa.

Paitsi, että tein mieluummin itse taikinan, en käyttänyt kermaa ja perunoiden lisäksi piiraaseen päätyivät myös höyrytettyjen parsakaalien jämät, fetajuustopaketin loppu ja muutama kirsikkatomaatti. Niin ja ruonsaasi valkosipulimurskaa ja yrttejä margariinissa ja öljyssä kiehautettuna. Ja tuli ihan valtavan hyvää. Ei ihan niin nopeaa valmistaa kuin paistinperunat, mutta vaivan arvoista kuitenkin.

Niin ja se vinkki on, että suunnilleen kaikki paistettuna piirastaikinakuoressa maistuu hyvältä.

4 kommenttia: