torstai 24. huhtikuuta 2014

Puutarhailua

Tässä olisi lähtökohta uudistukselle. Keväisin, syksyihin ja aina vesisateella tuossa kasvatuslaatikoiden kohdalla on vähän vähemmän romantillinen vesiaihe. Tavoitteena olisi saada lätäkön muodostuminen loppumaan ja tilalle kasvihuone ja kaunis ja viihtyisiä kasvimaa/kukkamaa/oleskeluosio. Eiköhän tuo ole mahdollista. Toivottavasti.

No, ihan ensimmäisinä puutarhailuina tänä vuona aloitin rikkaruohojen tuhoamisen (juu, tiedän taas kerran häviäväni tämän taistelun). Kaivoimme myös ylös maasta ihan väärässä paikkaa olevat kultapallot. Työnsin ne kasvamaan yhteen sivummalla olevaan kasvatuslaatikkoon.Osa lähtee tuttavalle, osan laitan varmaankin ihan omaan maahansa rehottamaan. Tänään luin tosin, että kultapallon yletöntä kasvua voi hillitä leikkaamalla ne mataliksi kasvun alkupäässä. Pitänee kokeilla. Sitten kun keksin, minne moiset laitan... 

Kultapallojen seurana maata reunustaa myös kymmenkunta kuunliljaa, jotka kaipaisivat kovasti jakamista. Se olisi seuraava pikkuprojekti. Kukkamaa kaipaa myös lisää multaa ja ajattelin kokeilla toistakin epätoivoista projektia rikkaruohojen tuhoamisen lisäksi. Haluaisin hävittää tarha-alpit tästä maasta. Aika toivotonta, mutta yritänpä kuitenkin. 

Kultapallojen noston sivutuotteena maasta nousivat myös jo hetken melkoisissa tukehduksissa kasvaneet tarhakurjenmiekat. Nekin menivät hiukan väliaikaiseen tilaan, mutta toivottaasti viihtyvät siinä ja saan ne paremmalle sijalle. Irikset ovat minulle kukkamaailman kaunottaria.


Mutta alkoi se salaojituskin. Tai eihän tuo kovin salaista ole. Ensimmäinen ojanpätkä on kaiveltu  Tavoitteena on saada tänä kesänä kuivaussysteemit kuntoon ja toivon mukaan myös kasvihuoneelle perusta kuntoon. Niin ja kasvatuslaatikot paikoilleen tuottamaan salaattia yms. Jos oikein onnelisesti käy, se kasvihuonekin saattaa nousta, mutta ehtiipä tuon myöhemminkin. Oikeastaan pitäisi kaivella paperia ja kynä esille ja luonnostella vaihtoehtoja siitä, mitä mihinkin kohtaan tulisi ja miten päin. Siinäpä sitä onkin hetkeksi puuhaa.

4 kommenttia:

  1. Vanhan pihan kuoppaisuus aiheuttaa omia haasteita puutarhanhoitoon! Voin hyvin kuvitella lätäkön tilalle kasvihuoneen kukkineen. Jään seuraamaan miten homma etenee :O)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän tuota raporttia irtoa. Tunnustan olevani pikkiriikkisen innoissani. :)

      Poista
  2. Tsemppiä projektiin. Täällä odotellaan jo kovasti että pääsisi palstalle touhuamaan, no useampi viikko pitää vielä kärvistellä. Ja pitäisihän se taimikasvatuskin aloittaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Palstailua kans odottelen innolla. Ja juu, taimikasvatus olisi kai vähitellen aloiteltava täälläkin... Ja perunoiden idättäminen.

      Poista