sunnuntai 31. elokuuta 2014

Soitto on suruista tehty...

Vai onko se sittenkään? Aika usein kai ajatellaan, että jotenkin synkemmät tunteet nostavat pintaan luovuuden ja jalompia ja syvällisempiä asioita, että murheet kiillottavat tuhkasta timantteja. Ja juu, ehkä se joillakin on niin. Minä taidan kuulua niihin ihmisiin, jotka ovat luovimmillaan, kun elämässä kaikki on hyvin, kun mieli on tasapainossa. Murheellisena olen vain murheellinen ja maailmasta huuhtoutuvat värit. Minä olen tuottelias ollessani onnellinen. Silloin, kun mikään ei muserra ja purista.

4 kommenttia:

  1. Minä olen niin samaa mieltä. (Jotenkin tuntuu, että aika moni suuria suruja läpikäynyt on.) Kärsimys ei minusta jalosta eikä tekee kenestäkään parempaa ihmistä, vaan kärsivän. Sureminen on työtä, ja vie valtavasti energiaa. Mutta totta on varmasti sekin, että meitä on kovin erilaisia, iloinemme ja suruinemme. Paljon jaksamista ja valoisampia päiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Koko vastauksestasi. :)

      Poista
  2. Aika on surra ja levätä. Ja ehkäpä se luovuus sitten palaa taas aikanaan! Voimia sulle tähän hetkeen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. On se ennenkin palannut, toivottavasti palaa nytkin kohtuullisen pian. Nyt tyydyn kierrättämään niitä paremman kauden ajatuksia.

      Poista