sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Ilahtunut

Tänään olen ollut ilahtunut siitä, että koko päivän aikana päätä ei särkenyt (tosin nyt särkee, mutta jotain sentään). Ilahdutin perhettäni leipomalla pikkupullia ja täytin niistä laskiaispullia. Läheiset ihmiset ilahduttivat saapumalla syömään niitä. Viime viikolla Marikalta saapui minulle ilahdutusta. Kiitoksia, kyllä ilahduin. Jotta iloa on riittänyt ja se on hyvä se.

Ilmeisesti tuo päänsärky muine oheisriemuineen on sanut miettimään myös elämän katoavaisuutta. Katselin naamakirjasta nuoren naisen itselleen tekemään retrotyylistä takkia ja tajusin, että tuo nainen näytti takissaan somalta ja sellaiselta... No retroilijalta. Jos minä laittaisin tuon takin päälleni näyttäisin keski-ikäiseltä naiselta, jolla on mummotakki päällä pikkuisen liian aikaisin. Söpöydestä ei olisi tietoakaan. 

Facebokissa kiertää myös meemejä aiheesta "Mistä tiedän olevani vanha?" No minä tiedän ainakin siitä, että Justin Timberlake ei ole ikinä merkinnyt minulle mitään enkä järkyttynyt yhtään, kun hän erosi 12 vuotta sitten jostakusta, jota en nyt muista. Minun on siis pakko olla todella vanha. Nuoruuteni vietin aikana, jolloin dinosaurusten munat olivat vielä hautomavaiheessa ja todellakin tiedän yhteyden kasetin ja lyijykynän välillä.

Mutta entä sitten? Miksi minun pitäisi niin vimmatusti hakea asioita, jotka saavat minut tuntemaan itseni vanhaksi? Sitä en ihan ymmärrä. Vanhaksi meistä melkein jokainen tulee (jos käy tuuri) ja varsinaiseen vanhuuteen on sentään vielä matkaa, vaikka ne retromummomekot ym. ovatkin jo omalta kohdalta mennyttä aikaa. Jotta en taida suostua mummoilemaan, vaikka ravintoloissa ei olekaan hetkeen saanut polttaa tai vaikka markka on vaihtunut euroon jo jokin aika sitten. En edes siksi, että muistan vallan erinomaisesti neonvärien edellisen valtakauden ja siitä sentään on oikeasti aika paljon aikaa. Mutta kyllä minä pikkuisen hämmennyin, kun tajusin, että se luokkakokous, joka järjestettiin ihan hetki sitten, järjestettin oikeasti vuonna 2008 eli siitä tulee seisemän vuotta. Hmm... Ehkä aika pikkuisen karkailee sormien välistä. Muutaman vuoden päästä on 30 vuotta siitä, kun pääsin ylioppilaaksi. Eikä silti oikeasti tunnu yhtään siltä. Aika ilahduttavaa sekin. Sitten, kun tuntee olevansa vanha, on syytä huolestua. (Mä olen muuten myös aika vahvasti eri mieltä K. Röyhkän biisin nimen "Mieluummin vanha kuin aikuinen" järkevyydestä. Siis jos ihan tunnetasolla puhutaan.)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti