lauantai 3. joulukuuta 2011


Kävimme ulkoiluttamassa uutta pipoa. Toimi kuulemma hyvin, lämmitti ja on melko lailla mallia onesizefitsall, pipo nimittäin sopii myös minun päähäni (jonka ympärys on n 58 cm).  Silmukoita oli 48 kpl ja puikkokoko 8, lankana vähän kaikkea kaapista löytynyttä jämää yhdistettynä jättilangaksi. Tätä oli aika kiva (ja erittäin nopea) tehdä ja tuloskin miellyttää.

Kotiinpaluun jälkeen otin vanhan kirjan, silppurin ja suikaloin antaumuksella hetken aikaa. Sitten harrastimme tytön kanssa klassistakin kalssisempaa askartelua eli paperiketjun tekemistä. Mukavaa hommaa, joskus askartelukaverin hermot eivät ole ihan pisintä laatua ja nirinää aiheesta, miksi tää edistyy niin hitaasti, esiintyi ajoittain. No, suikaloin joku päivä lisää ja teen vaikka ilman apua pidemmän ketjun. Haaveena olisi saada olohuonetta tai eteistä koristamaan kunnollinen, pitkä ketju.

Toinen pikkuapulainen päätti, että äiti on saanut askarrella ihan riittävästi eli rattaita sisään noutamaan...

4 kommenttia:

  1. Hieno pipo! Mä olen kanssa jo useana päivänä miettinyt, että tuollainen rengasketju olisi kiva tehdä kuuseen vanhoista kahvipusseista, hopeanvärinen puoli päällepäin. Inhoan kahvipussikäsitöitä noin niinkuin yleensä, ja siksi tyydyn pusseja ainoastaan keräämään. Toteutus on kaiken muun tekeillä olevan ohella ollut toistaiseksi vain haaveen tasolla.

    VastaaPoista
  2. Kiitos. :) Juu, kahvipusseista voi kyllä tulla kiva bling-bling -ketju.

    VastaaPoista