keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Sukupuolineutraalia

Välillä pikkuisen huvittaa tämä nykyinen elomme barbie-huumassa. Minä olen pyrkinyt ylläpitämään jonkinmoista sukupuolineutraaliutta lelu- ja aktiviteettipuolella. Meillä on hyvin monenlaisia leluja, legoja, palikoita, pikkuatoja, eläimiä, roolileikkitarvikkeita, nukkkeja jne. Ja nyt, nyt on barbeja, Erilaisia barbeja, vaaleanpunaa ja blingblingiä. Kyllä niillä legoilla ja palapeleilläkin leikitään, mutta eivät ne ihan pärjää paapeille ihanuudessa.

Isompi tyttö on vasta nyt innostunut barbieista. Epäilen vahvasti, että asiantilaan on vaikuttanut paljon se, että lapsiparka ei päässyt ennen eskari-ikää hoitoon kuulemaan muilta, millaisila leluilla kuuluu leikkiä ja oli aivan tyytyväinen ja onnellinen niihin leikkikaluihin, joita vanhemmat suvaitsivat hankkia (siis niitä laadukkaita, kauniita puisia yms.). Asiaintila muttui aika ratkaisevasti eskarin myötä. Pienempi neito sitten luonnollisesti katsoo mallia siskolta. Tosin pienempi on myös hyvin ihastunut kaikenmoisiin pyörillä kulkeviin aparaatteihin. Ja paapeihin. Ja tosiaan kaikenmoisiin muovisiin isopäisiin otuksiin, joita kummasti on siinnyt kotiamme kaunistamaan.

Minä en oikeasti ymmärrä miten jotkut onnistuvat pitämään lapsensa ensimmäistä lukuunottamatta erossa kaikenmoisista muovihirvityksistä yhtään pidempään. No, barbiet yritän perustella itselleni sillä, että niiden parissa kuitenkin voi kehittää myös sorminäppäryyttään (tai ainakin äidin sorminäppäryyttä) nypertämällä niille vaatetusta. Se puoli kyllä toisaalta voisi olla ihan hauskaakin yhteistouhuamista.

2 kommenttia:

  1. Lapset leikkivät millä lelulla haluavat, aikuisten on vähän hankala siihen väliin omia juttujaan tuputtaa, jos ne eivät lasta yhtään kiinnosta. Meillä on molemmat pojat olleet aina kiinnostuneita vain ns. poikien leluista.

    Muistan kun esikoisemme sai eka kertaa käteensä Lego Dublo traktorin, jossa oli pyörät alla. Heti konttasi traktori kädessään ja pärisi mennessään. Alle kaksivuotiaana tunnisti ohi ajavien autojen merkkejä. Tutti suussa luputti ja osoitteli autoja: eesu (mersu), bee (bemari) ja olvo (volvo) Totaalisen autohullu. Nyt 11-vuotiaana autot voisi vähempää kiinnostaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja siis oikeastihan sukupuolineutraalis tarkoitaa sitä, että kukin saa itse valita eikä niihin valintoihin yleisesti ottaen kiinnitetä suuremmin huomiota. Kukin leikkii millä haluaa. :) Meillä vain nuo ylettömät tyttöjutut hyökkäsivät niin yllättäen ja voimallisesti talouteen. Minä itse kun en ollut kiinnostunut oikeastaan mistään nukeista sen suuremmin.

      Poista