tiistai 21. huhtikuuta 2015

Pieni onni

Kevään edistyessä minulle ja tuolle nuoremmalle rakkaudenhedelmälleni on kehittynyt aamu-ulkoilun yhteyteen tapa kiertää ja tarkastaa kukkapenkit ja verrata kasvun ihmettä edellisaamuiseen. neiti haluaa myös tietää kukkien nimet ja silitellä pieniä alkuja ja jutella niille. Selvää puutarhuriainesta siis. Varmaan ihan hyväkin opettaa kasvien sijainti tuollaiselle, jolla muistkapasiteettia vielä riittää. itselleni on suurin osa kasvien sijainneista joka kevät yhtä suuri ihme ja joka vuosi maasta nousee jotain, jonka alkuperää en kuolemaksenikaan muista. Mutta mukavaahan se on, vaikka välillä tämä kasvien kohdalla esiintyvä dementia on vähän huvittavaa.

Parempaa mielialannostotapaa en kyllä tiedä kuin pienten taimien katseleminen ja uusien kukkien aukeamisesta iloitseminen. Ylensä kevään etenemisen ihmetteleminen. olen iloinen, jos olen saanut saman onnentunteen siirrettyä lapsellenikin.


Tänään haimme vihdoinkin oven viereen myös orvokkeja. Havittelemani malvansävyiset olivat viehättäneet muitakin, mutta otin sitten noita hennon vaaleansinisiä. Hmm... Niissä on vain se pikku ongelma, että ne sulautuvat turhan hyvin vaaleanharmaasen seinään. Saattaa olla, että hankin tuohon myöhemmin vähän värikkäämpiä kukkia ja siirrän orvokit paikalle, josta ne pääsevät paremmin esille. Väri on kyllä ihanan herkkä ja hento.

2 kommenttia:

  1. Keväällä on ihanaa tsekata kukkapenkit, että mitä uutta tänään. Krookuset ovat jo nupulla ja kaiken maailman vartta pukkaa maasta. En kyllä muista yhtään mitä maahan kätkin viime syksynä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, että en ole ainoa kukkapenkkidementiaa poteva. ;)

      Poista