lauantai 2. toukokuuta 2015



Hups. Kylläpä päiviä onkin vierähtänyt. Olen kyllä kuvaillut jonkin verran, mutta iltaisin olen yleensä niin väsynyt, että kuvienkäsittelyinto on ollu hiukan vähissä. Vappu tuli ja meni. Oli mukavaa. Herkuttelimme ja olimme yhdessä, kaikessa rauhassa. Tein käsitöitä, kokkailin, leivoin, kävimme ulkoilemassa. Keltavuokot alkoivat kukkia.

Eilen mies mietti olohuoneen mattotilannetta. Entinen, jättiläismäinen Ikean Egeby kipristeli reunoista niin, että siihen kompuroi jatkuvasti. Se sai siis lähdöt kellarin kautta katopaikalle. Meillä on kellarissa melkoinen mattovarasto ja hetken kaivelun jälkeen mies löysikin sieltä pari vanhaa, talon mukana saatua mattoa. Juuri sellaista täydellisen kuluneen sävyistä ja pehmoista. Jostain syystä olin kuvitellut, että nuo olisivat hiirten nakertamat ja ainakin likaiset, mutta mitä vielä, muutaman tunnin tuuletuksen jälkeen ne saattoi levittää lattialle ja totesin, että kylläpä meillä onkin kauniit kesämatot.

Tänään vietimme aikaa kasvihuoneen ympäristön kohennustouhuissa. Mies asenteli noita liuskeentapaisia laattoja paikalleen, minä puolestani täyttelin ympärystän laattojen vierustoja kivillä ja hiekalla. Samalla tuli siistittyä tuo oikean reunan kulkutiekin. Kasvatuslaatikot tulevat todennäköisesti kokemaan uudistuksia, koska kellarissa on odottamassa muutama vanha ikkuna ja kasvihuonen viereen, tuonne vasempaan yläkulmaan ajattelin hankkia jonkun pikkupuun. Päärynä voisi olla mukava. Ja sen juurelle sitten vielä pieni, kolmionmuotoinen penkki. Ja sitten kun lapset kasvavat, pääsenkin oikein kunnolla rönsyilemään vähitellen kuvan vasenta laitaa kohti... Taidan tosin joutua odottelemaan vielä jokusen vuoden. Mutta sitten pihassa taitaa olla hiukan huonosti tilaa yhtään isommalle nurmikolle... Mutta tänä vuonna pitäisi vielä rajailla noita olemassaolevia kukkamaita ja askarrella kaikenmoista muutnkin kasvihuoneen ympärystässä. Mahdottoman mukavaa. Taimet kasvihuoneeseen saatan tosin joutua ostamaan. Tomattiviljelmäni eivät ole kovinkaan vakuuttavassa kasvuvaiheessa eikä munakoisontaimienkaan koolla voi mahdottomasti kehuskella.

4 kommenttia:

  1. Sun puutarhasuunnitelmat kuulostavat vallan ihanilta! Tulee ihan sellainen fiilis, että voi kun olisi iso piha mitä laittaa. Vaikka onhan tässä kaksi pihaa kotona ja kesäkodissa, ja molemmat kaipaisivat kunnon suunnitelmaa... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulla on kyllä varmasti isompi piha, ainakin yhteensä, kuin tämä tilkku, jota minä yritän täyttää parhaani mukaan. ;) Suunnitteleminen on kyllä kivaa ja jostain syystä pihalla se toteuttaminen on vielä mukavampaa. Ei kun sunnittelemaan vaan!

      Poista
  2. Kivalta näyttää! Ja ompa kotoinen koti teillä!

    Hei, mä haastoin sut: http://marionellan.blogspot.fi/2015/05/haastetta-pukkaa-tassapa-siis.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksiat ja kiitokset myös haasteesta. :)

      Poista