Tänään meillä ei suuremmin narrailtu. Isompi tyttö ihan pikkuisen pikkusiskoa jujutti. Minä en jaksanut vaivautua tällä kertaa. Söimme hyvää ruokaa ja kävimme nauttimassa auringonpaisteesta. Pariin päivään en ollut käynyt rannassa ja kyllä, oli kevät edistynyt; Järvenselkä oli auki ja hanget vajentuneet selvästi. Kyllä ne juhannukseksi katoavat, olettaisin.
Illasta iski haikeus ja ikävä kaikkeen siihen, mitä ei koskaan enää voi saada takaisin. Siihen ihmiseen, jonka piti olla vielä paljon minun jälkeeni, mutta jonka jouduimme saattamaan viimeiselle matkalle tänä keväänä. Magnoliat ovat kovin kauniita kukkia, mutta jotain perihaikeaa niiden kauneudessa on. Samaa herkkyyttä ja kauneutta kuin hedelmäpuiden kukissa.
Huomenna on ohjelmassa paluu arkeen ja koulurytmiin. Olisi tätä lomailua voinut pidempäänkin jatkaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti