torstai 6. kesäkuuta 2013



Kuuma päivä, joka purkautui illasta ukonilmaksi. Valkoinen särkynyt sydämeni alkoi kukkia kunnolla. Korennot lentelevät isoina parvina rannassa ja vesibussikin kulkee. Olen potenut hyvin matalaa ääntä jo viime lauantaista lähtien, tänään tuntui jo hetken hiukan paremmalta, mutta enpä uskalla vielä juhlia. Ilmeisesti kaikki alkoi kukkia niin valtavana ryöppynä, että siitepölyallergikon keuhkot eivät kestäeet mukana. Vähitellen voisin tosin huolia ääneni takaisin, uhmaikäisen lähes äänettömänä äitinä elämä on välillä hiukan tiukkaa. Lisähaastetta tuo se tosiasia, että taisin onnistua murtamaan kevyesti vasemman nimettömänvarpaani eli hiljaisuuden lisäksi olen vielä hidas.

day 14 - a song that no one would expect you to love
Tämä on vaikein tähän mennessä, koska olen oikeastaan aina nauttinut musiikista hyvin laaja-alaisesti enkä kyllä ole asia kamalasti salaillut eli kukaan minua vähääkään tunteva ei kamalasti ällisty, vaikka kertoisin tykkääväni melkein mistä vain. No joo, ihan pahin listojen tusinatuotanto tai muovisin suomi-iskelmä (tai pahan akseli yö-popeda-mamba) ei ole oikein uponnut eikä mikään rasistinen yms. totaaliääliömäinen joikaaminen, mutta noin yleensä olen musiikin suhteen melkein kaikkiruokainen. Mutta ehkä tämä menee sarjaan yllättävä veto...

Ja kyllä, minä pidän Jaakko Teposta ihan vilpittömästi. :)

2 kommenttia:

  1. Sulla täytyy sitten olla ihan uudet konstit uhmaikäisen kanssa ilman ääntä. Tosin en kyllä osaa heti sanoa, mitkä konstit... Tsemppiä!

    Tuo särkynyt sydän on ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Konstit on hiukan mallia vauhdikkuus ja raakkuminen. Aina sitä jonkinmoista pihinää irtoaa. Toisaalta tässä äänessä on mukana tietty yllätysmomentti. Hämmästynyt uhmis tottelee joskus ihan vahingossa. :D

      Ja juu, tuo alba on ihan mun suosikkini. Sitä vain on juouduttu siirtelemään sen verran, että nyt vasta on toivoa, että se pääsisi kasvamaan rauhassa.

      Poista