lauantai 25. tammikuuta 2014



Kävimme tänään katselemassa maisemaa normaalista poikeavasta suunnasta ts.  järveltä. Ihastuttavaa talkoohenkeä osittava herrasmies oli käynyt auraamassa luistinradan jäälle ja sitä piti käydä katsomassa ja samalla tutustuttamassa Silakka luistelemisen hupiin. Yllättävän hyvin neidille avautui, mistä on kyse. Joskin uudet, hienot kengät olivat turhan liukkaat.

Säätyypin muutoskin ilahdutti. Aika hauskaa, miten -7 astetta tuntui vallan leppoisan lämpimältä viime viikkojen pakkasten jälkeen. Jalat suorastaan uivat moonbootsessani. (Minähän en siis luistellut, raahasin ipanaa luistimilla ja ilman ja yritin välillä saada napatuksi jokusen kuvan.)

Kotiin paluun jälkeen isompi tyttö lähti synttäreille ja kun pienempi oli nukahtanut päiväunille, piti Soilen esimerkin innoittamana kokeilla vaahtokarkkitäytteisiä whoopieita. Pakko sanoa, että hyviä nuo kyllä ovat. katoavat suusta ihan pureskelematta. Saatan tehdä toistekin. Ohjeen nappasin täältä

6 kommenttia:

  1. Järvenjäällä ei ole vielä käytykkään! Pitäisköhän oikein kunnostautua ja raahata ipanat luistelemaan:)

    VastaaPoista
  2. Tuollainen kotirata olisi aika ihana. Me lähdetään tänään taas testaamaan meren jäälle. Saa nähdä, onko lunta jo liikaa, vai vieläkö luistelu onnistuu.
    Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti onnistui ja retki oli muutenkin onnistunut. :)

      Poista
  3. Whoopiet ovat aivan älyttömän hyviä sekä nopsia ja helppoja tehdä.

    VastaaPoista