sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Tee työtä ja rakasta

Taisin joskus luvata, että käsittelen kirja-asiat tuolla toisen blogin puolella, mutta koska siellä se taitaisi jäädä lähinnä omaksi ilokseni, ajattelin nyt kuitenkin mainostaa täälläkin.

Aika moni tätä Tuula Karjalaisen Tove Jansson -elämänkertaa on tainnut jo ehtiä kehua ja ihan aiheesta. Minä olen aina tykännyt Tovesta,mutta tämän kirjan jälkeen en voi sanoa muuta kuin tykkääväni vielä enemmän. Kirjasta piirtyy kuva ihanasta, lämpimästä ja silti taiteilijana tietyllä tapaa tinkimättömästä ihmisestä, joka osasi elää ja uskalsi tuntea. 

Ja tokihan noita Muumi-kirjojen henkilöidenkin taustoja, oletettuja ja selviä, oli mukava lukea. Pidin myös siitä, että kirjasta puuttui kaikenlainen tirkistely, jotenkin Karjalainen osaa kertoa Toven elämästä selkeästi ja kauniisti. Käyttää kieltä vähän niinkuin Tove viivaa, taloudellisesti.

Niin ja esineenä kirja on ihan huikean kaunis. Moneen vuoteen ei käsiini ole osunut noin kaunista kirjaa.

4 kommenttia:

  1. Ja morkkis lukemattomuudesta vaan kasvaa. Voi kun ehtis päntätä muutakin ku tenttikirjoja! Laitan tän kyllä silti ykköseksi jonoon, hankin ja parkkeeraan sen yöpöydälle, niin en voi sitä välttää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen opetellut lukemaan pienissä pätkissä. Ennen en osannut, oli pakko hotkia. Nyt kun se on mahdotonta, pitää lukea aina pieni pätkä kerrallaan. Onnistuisiko sulta? Toki ymmärrän, että pakkolukeminen vie mehut ja energiat.

      Poista
  2. Tuota kirjaa on kehuttu muutamassa blogissa. Pitääkin tiirailla sitä kirjastosta :O)

    VastaaPoista